En käsitä ulkomaalaisen miehen (asuu kotimaassaan) käytöstä
Tapasimme nettideittipaikassa ylli vuosi sitten. En muista tarkkaa aikaa. Jossain vaiheessa mies alkoi valittelemaan välimatkaa ja ehdotti kaveruutta ainakin toistaiseksi. Antoi minun ymmärtää, että on tulossa uudestaan Suomeen lähiaikoina ja voisimme mennä treffeille ja katsoa miten asiat menevät. Juttelu on ollut tosi flirttiä ja mies sanoi, että käy usein someprofiilissani katselemassa kaikkea.
Lähetin miehelle kuvia yhdestä miehestä, jonka kanssa mätsäsimme. Halusin näyttää, etten roiku hänessä ja että minulla on kyllä muitakin. Mies kysyi miksi lähetän hänelle tuollaista ja sanoi, ettei häntä kiinnosta. "Ei hän mustasukkainen ole, miksi olisi, ei se ole tervettä."
Silti tuosta alkoi todella nopeasti sellainen käytös, jota en ole IKINÄ ennen tuolta mieheltä saanut, ja yli vuoden olemme jutelleet. AINA toista kunnioittavasti.
Lopulta mies alkoi ekaa kertaa ikinä arvostelemaan luonnettani tosi töykeästi, käski minun pysyä erossa hänestä ikuisesti ja blokkasi joka paikassa???????
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Eli siis on todella outoa, että minä kuvittelen kaveruuteen kaveruudeksi ja että voin puhua vaikka muista miehistä, jos siltä tuntuu ja minut on kaveriksi leimattu???? Enpä tiennyt tässä olevan jotain väärää. Olen koko ajan ollut todella avoin tunteistani enkä missään vaiheessa ole yrittänyt väittää miehelle, etten halua hänestä mitään tai etten välitä tai jotain. Päinvastoin olen tehnyt selväksi, että hän on minulle tärkeä ja haluan tavata.
Et ole tehnyt mitään väärää, et vain ymmärrä kulttuurieroja. T. Neljässä eri maassa asunut
Ongelmasi alkoi siitä, kun päätit esittää hänelle, että olet ok sen kanssa että olette vain kavereita. Selvästikään et ollut sen kanssa ok, ja oli typerää jäädä odottamaan että sulle ns. tiputellaan leivänmuruja, kun haluat oikeasti koko limpun. Koitit jäädä epärehellisesti esittämään jotain mitä et ole: että olet muka oikeasti vapaa ja valmis deittailemaan muita.
Koko teidän kommunikaatio perustui jo tuolle valheelle, ja sun ongelma on se että tyydyit johonkin mikä ei riitä sulle, eikä sulla ollut voimia sanoa että hyvästi sitten, koska ystävyys ei riitä sulle. Jäit epätoivoisena kärkkymään. Miksi hyväksyisit tällaisen miehen takaisin, joka ei selvästi halua suhdetta kanssasi?
Sekin on epätoivoista, että elät fantasiasuhteessa ulkomailla asuvaan mieheen jota et ole tavannut.
Suosittelisin keskittymään miehiin jotka haluavat sinut, ja menemään terapiaan juttelemaan siitä, miksi kärkyt niiden perässä jotka eivät ole sinusta kiinnostuneita.
Olet rasisti ja haluat italialaisen perriton, jota voit manipuloida ja jolla voit kehuskella muille, että katsokaa mikä söpö italialinen pikku koira mulla on, kaikki muut ovat mulle kateellisia eivätkä ymmärrä italialaisia.
Ap, käytöksesi kuvien lähettelemisineen on kypsymätöntä ja osoittaa syvää ymmärtämättömyyttä sekä ihmissuhteista että kulttuurien eroista. Ota opiksesi, anna asian olla ja yritä jättää asia taaksesi.
Italialaisilla kuten ranskalaisilla sweet talk tai flirtti kuuluu käytökseen. Se ei tarkoita heillä mitäään vakavaa. Sitä on vaikea selittää kulttuurissa jossa flirttailu ei kuulu kulttuuriin ja jossa se otetaan vakavasti.
Suomalainen mies saattaa nähdä kauniin naisen kulkevan ohi. Hän ajattelee ehkä hetkellisesti mielessään että nätti nainen, mutta ohittaa tämän ilmeettömänä ja ajattelee taas jo muita juttuja. Italialainen mies todennäköisesti osoittaa naiselle ehkä hymyllään tai katseellaan pitävänsä tätä viehättävänä ja jos hänellä on aikaa, hän alkaa flirtin ilman muuta taka-ajatusta, tarkoittamatta muuta kuin että nainen on hänen mielestään viehättävä. Sen jälkeen hän jatkaa matkaa mielessään jo ehkä muut asiat ja matkalla ehkä törmää toiseen viehättävään naiseen johon luo pitkiä katseita jne.
Olen usein ajatellut että nämä incellit voisi lähettää italiaan tai ranskaan flirttailuoppiin. Ranskassa työpaikalleni tuli suomalainen, nuori mies ja hän omaksui vuodessa ranskalaisen flirttailutyylin. Hän kertoi palattuaan Suomen-lomaltaan, miten hän yllätti itsensä flirttailemalla suomalaisille naisille luontevasti ja naiset pitivät hänestä! Hänen mukaansa naiset ennen inhosivat häntä.
No Ap! Otan osaa, sinulla on vaikeaa koska olet selvästi superälykäs ja meidän ali-ihmisten on vaikea ymmärtää nerouttasi ja se suututtaa sinua. Törmäät kaikenaikaa vain "kateellisiin" ihmisiin.
Haluat tämän miehen "omaksesi". Haluat omistaa hänet, hänen kehonsa, sielunsa, Haluat sulauttaa hänet osaksi itseäsi. Et näe häntä itsenäisenä persoonana vaan itsesi jatkeena jolla ei ole oikeutta päättää itse haluaako hän olla osa sinun "shared fantasy".
Jos saisin tietää jonkun "ystäväni" jakelevan kuviani tuntemattomille, olisi kyllä sen ystävyyden loppu. Tarvittaessa rikosilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
Onko ap sun mielenterveys kunnossa?
Tämä on tunnettu palstahullu jankkaaja. On kirjoitellut tänne vuosia erinäisistä miesjutuistaan. Yhteisenä näille se että ne tapahtuvat enimmäkseen netissä ja tämän tyypin omassa päässä.
Tämän tyypin italialaisuudesta tai edes sukupuolesta ei ole mitään varmoja todisteita, koska hän ja Ap eivät ole ikinä tavanneet. Saattaa olla joku afrikkalainen nettihuijari joka pisti pelin poikki kun varmistui siitä ettei rahaa Suomesta ole tulossa. Tai sitten tämä saattaa olla välivaihe ja seuraavalla tasolla sitten alkaa nyhtää matkarahoja. Koska "nyt ymmärtää että reagoi niin voimakkaasti koska nyt tajuaa olevansa rakastunut mutta ei voi matkustaa Suomeen, koska raha"
Vierailija kirjoitti:
Eli siis on todella outoa, että minä kuvittelen kaveruuteen kaveruudeksi ja että voin puhua vaikka muista miehistä, jos siltä tuntuu ja minut on kaveriksi leimattu???? Enpä tiennyt tässä olevan jotain väärää. Olen koko ajan ollut todella avoin tunteistani enkä missään vaiheessa ole yrittänyt väittää miehelle, etten halua hänestä mitään tai etten välitä tai jotain. Päinvastoin olen tehnyt selväksi, että hän on minulle tärkeä ja haluan tavata.
Siinä vaiheessa kun nettideitti alkaa peruutella ja sanoo, että ollaan vaan kavereita, se tarkoittaa että "ei muistella pahalla, moikkaillaan joskus facebookissa".
Vierailija kirjoitti:
V*ttu miten naurettavaa, kun ihmiset käyttävät sanoja, joiden merkitystä eivät edes ymmärrä😂😂😂 Italiassa asuva italialainen on m a m u 😂😂😂😂😂
Eli se mies kuitenkin on Italiasta vaikka aiemmin kielsit asian. :D No tietäjät tietää ja moni tunnisti sut jo ihan pelkästä otsikosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä lähetit jonkun äijän kuvia?
Siksi että hän sanoi haluavansa olla kaveri toistaiseksi. Halusin näyttää, että olen muiden kanssa yhteyksissä niin ei tarvitse luulla, että roikun hänessä.
No jos hän halusi olla kaveri vain "toistaiseksi", ja toive on suhteesta myöhemmin, jos esim. pääsee asumaan samaan maahan, niin kyllähän se loukkaa valtavasti että lähettää kuvia jostain toisesta tyypistä. Kertoo ainakin, että ei hän sulle mikään suuri ihastus ole, jos olisi niin ei sua ne toiset kiinnostaisi - tai et ainakaan hieroisi niitä tuolla tavalla hänen naamaansa lähettämällä kuvia.
Oletko ap joku neuroepätyypillinen, ei voi olla että ei ihminen tajua miten valtavan loukkaavaa tuollainen toisen miehen kuvan lähettäminen on. Se että on tilapäisesti
Lisäksi rikkoo todella pahasti tuon kuvassa olevan miehen yksityisyyttä lähetellä hänen kuviaan jollekin randomille jota ei ole edes koskaan tavannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä lähetit jonkun äijän kuvia?
Siksi että hän sanoi haluavansa olla kaveri toistaiseksi. Halusin näyttää, että olen muiden kanssa yhteyksissä niin ei tarvitse luulla, että roikun hänessä.
No jos hän halusi olla kaveri vain "toistaiseksi", ja toive on suhteesta myöhemmin, jos esim. pääsee asumaan samaan maahan, niin kyllähän se loukkaa valtavasti että lähettää kuvia jostain toisesta tyypistä. Kertoo ainakin, että ei hän sulle mikään suuri ihastus ole, jos olisi niin ei sua ne toiset kiinnostaisi - tai et ainakaan hieroisi niitä tuolla tavalla hänen naamaansa lähettämällä kuvia.
Oletko ap joku neuroepätyypillinen, ei voi olla että ei ihminen tajua miten valtavan loukkaavaa tuollainen toisen miehe
Ei voi sanoa, että mies väisti luodin laittamalla välit poikki aloittajaan vaan hän väisti ydinpommin.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa miten yritätte nimitellä minua ties millä kaikilla sanakäänteillä, vaikka itse olette niin tyhmiä, ettette tajua miksi käytökseni on muuttunut. Voin kertoa teille, että jos arvostan miestä 110 %, en todellakaan tee mitään minkä voisin edes kuvitella häntä loukkaavan. Kaveruusjuttuja heittävä mies ei ole 110 % arvostuksessani, joten hänen tuntemuksensa eivät ole enää numero 1 minulle. Miten tämä voi olla niin vaikea asia käsittää 😂
Miksi sitten jauhat useassa ketjussa tästä miehestä jos hän ei sulle enää merkitse mitään tai merkitsee vain hyvin vähän? Kavereitako saa kohdella miten sattuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähän olet ihan törpösti käyttäytyvä. Olisin katkaissut kaikki heti tuon kuvan jälkeen. Etkö ymmärrä mikä on sopivaa ja mikä ei ole.
Todella epäsopivaa näyttää kaverille jonkun kuvaa 😂😂
Millä oikeudella sä toisten kuvia lähettelet muille?
Vierailija kirjoitti:
Nyt pelkään etten ikinä enää kuule tuosta miehestä mitään :( en tajua mikä häneen meni?? Selkeästi mustistelee, mutta miksi vie sen noin pitkälle???
Selkeästi ihan oma vikasi. Kukaan ei ole niin tollo, että lähettää kuvia toisesta miehestä, jos on kiinnostunut jatkamaan edellisen kanssa.
Miksi sinulla pitää olla monta miestä?
Jos seurustelet uuden mätsin kanssa ja lähettelet hänen kuviaan "kaverimiehelle", miksi haluat pitää "kaverimiehen" varalla odottamassa?
Kaverimies on kunniallinen ihminen, joka ei roiku perässäsi väkisin, jos et ole kiinnostunut. Voi kun kaikki muutkin miehet tajuaisivat tämän.