Elatusapu ulosotto, perintä ei onnistu
Eli elatusapu on mennyt perintään, koska isä ei sitä Kelalle maksanut. Ulosottoon asia meni vireille jo viime syksynä ja sieltä saatiin isojakin summia perittyä, viimeisin joulukuussa. Nyt tähän päivään mennessä ei mitään. En saa ulosotosta tietoja, koska en ole velan perijä vaan Kela on.
Onko kellään kokemusta vastaavasta tai osaako joku kertoa syyn, miksei isältä ole saatu nyt puolen vuoden ajalta perittyä mitään.
Minun tietojeni mukaan käy töissä ja on yritys, yksin siis siinä tekee töitä mutta kuitenkin tuloja mahdollisesti sitä kautta.
Ihmettelen miten vuoden lopussa saatiin perittyä useampi iso summa ja sen jälkeen ei edes kymppejä. Voiko ulosoton jollain keinoin kiertää? Esimerkiksi että palkka maksetaan avopuolison tilille? Eikös se viedä suoraan palkasta, työnantajan kautta?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on sinulle jos et ole edes velan perijä?
Yh-h u o r a t jaksaa repiä sisältöä arkeensa muiden asioista.
vihapuhe ilmiannettu
Jos olisi jäänyt työttömäksi, hänen kannattaisi nyt hankkia uusi elatussopimus. Sinuna en nyt kaivelisi liikaa.
Muuten ap: Kela vie ulosottoon juuri niitä velkoja, joita ei peritä velalliselta ja joita Kela ei edes yritä periä velalliselta. Kela laittaa sen velan "hyllylle" ja ulosoton kautta, jotta se ei vanhene.
Vierailija kirjoitti:
Johtuu ulosoton isoista vähintään kymmenien, mutta pääsääntöisesti satojen eurojen perintämaksuista. Ei jää velkojalle paljon mitään, kun ulosotto ottaa itselleen pari sataa. Siksi monet velkojat ei halua käyttää ulosottoa ja yrittää saada maksusopimuksen velallisen kanssa.
Eli jos saadaan jotain perittyä niin menee aina ensin tuo maksu? Eihän se noin voi mennä...
Hän on tosi huonosti maksanut aiemminkin ennen kuin meni perintään ja elatussopimuksen tekokin oli vaikeaa kun ei ilmestynyt paikalle. Ajattelin että vihdoin ulosoton kautta saan myöhässä olevat maksut, mutta näköjään osaa senkin välttää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta alkuperäinen kysymys oli että miten tuon ulosoton voi kiertää jos tuloja on?
Ihmettelen vain, ettei ole saatu edes kymppejä perittyä puolen vuoden aikana.
Ap
Kirjoitat itse, että mahdollisesti on tuloja. Ei yrittäjän ole mikään pakko maksaa itselleen palkkaa.

Mun tietojen mukaan elatusapu velka vanhenee 5 vuoden sisällä. Viimeksi oli tosi asiantunteva tyyppi kelan perinnässä, joka kertoi mikä summa ulosotossa on lapsen saatavaa sekä milloin kyseinen vanhin velka vanhenee. Ja uskoi että kyllä sieltä joskus saadaan perittyä ja nimenomaan tuo on ensisijainen

No vähän riippuu kuka on velkoja ... jos yksityinen velkoo, kyllä valtio ne valtiolle kuuluvat maksut ottaa itselleen. Jos valtio velkoo, valtio saattaa laittaa ne maksut odottamaan myös, jotta jokin virasto saa maksunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta alkuperäinen kysymys oli että miten tuon ulosoton voi kiertää jos tuloja on?
Ihmettelen vain, ettei ole saatu edes kymppejä perittyä puolen vuoden aikana.
Ap
Kirjoitat itse, että mahdollisesti on tuloja. Ei yrittäjän ole mikään pakko maksaa itselleen palkkaa.
Niin mun tietojen mukaan on myös palkkatöissä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Elätä itte pentus
Siellä taas yksi lusmuilija isä joka ei halua elättää omia pentujaan. Häpeä.
Ap sun juttus on puppua. Ei Kela ole mikään maksujen välityspalvelu. Joko isä maksaa elatusapua suoraan äidille ja jos ei ole varaa, Kela saattaa maksaa. Ehkä Kelalla on oikeus jälkeenpäin periä niitä maksuja isältä, jos isän olisi niitä maksuja kuulunut hoitaa. Ap kuitenkin on trolli, koska ei ikinä voi mennä niin, että joku virasto perii maksuja henkilöltä x, jotta voi niitä siirtää henkilölle y. Uo:n toimintaperiaate on toki sellainen, mutta Kela ei ikinä toimi niin. Mene ulos ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on sinulle jos et ole edes velan perijä?
Yh-h u o r a t jaksaa repiä sisältöä arkeensa muiden asioista.
Auts, sattuiko omaan nilkkaan? Äitisi on. Kukas sinut elätti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ap: Kela vie ulosottoon juuri niitä velkoja, joita ei peritä velalliselta ja joita Kela ei edes yritä periä velalliselta. Kela laittaa sen velan "hyllylle" ja ulosoton kautta, jotta se ei vanhene.
Mun tietojen mukaan elatusapu velka vanhenee 5 vuoden sisällä. Viimeksi oli tosi asiantunteva tyyppi kelan perinnässä, joka kertoi mikä summa ulosotossa on lapsen saatavaa sekä milloin kyseinen vanhin velka vanhenee. Ja uskoi että kyllä sieltä joskus saadaan perittyä ja nimenomaan tuo on ensisijainen
Ap
Jätitkö elarit maksamatta, jotta sait huumeita. Sika.
Velallisen epärehellisyys (ulosoton välttely esim. piilottamalla varallisuutta) on varmaan yksi yleisimmästä rikoksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ap: Kela vie ulosottoon juuri niitä velkoja, joita ei peritä velalliselta ja joita Kela ei edes yritä periä velalliselta. Kela laittaa sen velan "hyllylle" ja ulosoton kautta, jotta se ei vanhene.
Mun tietojen mukaan elatusapu velka vanhenee 5 vuoden sisällä. Viimeksi oli tosi asiantunteva tyyppi kelan perinnässä, joka kertoi mikä summa ulosotossa on lapsen saatavaa sekä milloin kyseinen vanhin velka vanhenee. Ja uskoi että kyllä sieltä joskus saadaan perittyä ja nimenomaan tuo on ensisijainen
Ap
Trolli sehän tuohon sun sotkuiseen elämään vielä toki, että on elaritkin maksamatta :D

Mitä sä oikein länkytät? Jäikö aamulääkkeet ottamatta?
Mitä sä teet sillä tiedolla miksei kela saa perittyä takaisin, kun kelan sen sulle maksaa ja perii sitten tältä? Outo kyylä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä teet sillä tiedolla miksei kela saa perittyä takaisin, kun kelan sen sulle maksaa ja perii sitten tältä? Outo kyylä.
Sä et näköjään tiedä mikä ero on elatustuella ja elatusavulla.

Näillä ei ole mitään eroa sen suhteen, että ap ne saa, vaikka toinen ei niitä maksaisi. Tässä nimen omaan siitä kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on sinulle jos et ole edes velan perijä?
Yh-h u o r a t jaksaa repiä sisältöä arkeensa muiden asioista.
Ja sä olet incel, jolle tämä asia ei kuulu mitenkään. Mene ylikselle vouhottamaan.
Ai että kun kommenttini taisi osua kipeästi. Tuliko kyyneleet silmiin?
Halusitko vain loukata?
Ohis
Juu sen tiedän, mutta minun tietojen mukaan siis myös palkkatöissä. Yritys on sivutoimi. Mutta en tietenkään ole varma. Erikoista vaan että vuoden lopussa palkka oli suuri koska saatiin paljon perittyä muutaman kk aikana. Mietin että onko jäänyt työttömäksi vai keksinyt keinon kiertää ulosoton kun huomasi miten isoja summia sillon otettiin
Ap