Elatusapu ulosotto, perintä ei onnistu
Eli elatusapu on mennyt perintään, koska isä ei sitä Kelalle maksanut. Ulosottoon asia meni vireille jo viime syksynä ja sieltä saatiin isojakin summia perittyä, viimeisin joulukuussa. Nyt tähän päivään mennessä ei mitään. En saa ulosotosta tietoja, koska en ole velan perijä vaan Kela on.
Onko kellään kokemusta vastaavasta tai osaako joku kertoa syyn, miksei isältä ole saatu nyt puolen vuoden ajalta perittyä mitään.
Minun tietojeni mukaan käy töissä ja on yritys, yksin siis siinä tekee töitä mutta kuitenkin tuloja mahdollisesti sitä kautta.
Ihmettelen miten vuoden lopussa saatiin perittyä useampi iso summa ja sen jälkeen ei edes kymppejä. Voiko ulosoton jollain keinoin kiertää? Esimerkiksi että palkka maksetaan avopuolison tilille? Eikös se viedä suoraan palkasta, työnantajan kautta?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu ulosoton isoista vähintään kymmenien, mutta pääsääntöisesti satojen eurojen perintämaksuista. Ei jää velkojalle paljon mitään, kun ulosotto ottaa itselleen pari sataa. Siksi monet velkojat ei halua käyttää ulosottoa ja yrittää saada maksusopimuksen velallisen kanssa.
Eli jos saadaan jotain perittyä niin menee aina ensin tuo maksu? Eihän se noin voi mennä...
Hän on tosi huonosti maksanut aiemminkin ennen kuin meni perintään ja elatussopimuksen tekokin oli vaikeaa kun ei ilmestynyt paikalle. Ajattelin että vihdoin ulosoton kautta saan myöhässä olevat maksut, mutta näköjään osaa senkin välttää.
Ap
Eikö.kela maksa jotain? Ja eikö sinun itse tarvitse periä sitä ylimenevää? Käsittääkseni elatusmaksut menee ulosotossa etusijalle muihin velkoihin nähden.
Ja noille tai yhdelle joka sanoo, että nainen hoitakooon lapsensa, niin tiedoksi, että isällä, oli läsnä tsimsiittäjä, on vastuu myös. Taloudellinen vastuu myös.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä teet sillä tiedolla miksei kela saa perittyä takaisin, kun kelan sen sulle maksaa ja perii sitten tältä? Outo kyylä.
Se tekee sitä sillä että Kela maksaa itse vain sen elatustuen suuruisen eli tällä hetkellä 196,02€ mutta jos elatussopimus on esim 300 € niin erotus (300€-196,02€) tulee vasta kun se on saatu isältä ulosoton kautta perittyä.
Vierailija kirjoitti:
Ulosotto ei saa perittyä palkasta mitään, jos palkka jää suojaosuuden alle. Jos miehesi on töissä omassa yrityksessään, hän voi aika vapaasti päättää, paljonko hän maksaa itselleen palkkaa. Ulkopuolisen työnantajan kanssa tällainen ei oikein onnistu.
Voi sopia työnantajan kanssa, että palkasta maksetaan osuus joka kuukausi ja loput maksetaan myöhemmin. Toki tässä on muutamia ongelmia, mutta periaatteessa on mahdollista.
-ohis

Ei mun työnantaja ja palkanmaksufirma kyllä tollasiin venkoiluihin suostuisi. Jos ulosotto on jatkuvadti vireillä, niin eipä se vippaskonsteihin suostuva työnantajakaan niitä palkkoja voi loputtomiin hillota. On silläkin lakisääteiset velvoitteet ja kirjanpito/tilitoimisto tms mitkä piitää hoitaa oikein.
Vierailija kirjoitti:
Kela maksaa sinulle elatusavun. Sinun pitää tehdä hakemus elatusavusta, ei se hakematta tule.
Jos lapsen vanhempi ei maksa, niin Kela maksaa jonkun pienen summan. Jos isälle on sovittu tai määrätty joku isompi summa, niin Kela ei korvaa sitä summaa. Näitä lusmuja riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
googlaappa miten paljon ruokkomaksuja päätyy ulosottoon. eipä yllätä.
Kun on vaikeita aikoja, rahat vähissä, niin jätetään jotain maksamatta, ja usein se on ekana sitten tämä.
Et kyllä avannut miksi se sinua kiinnostaa, jos kela ei onnistu karhuamaan lasten isältä ulosoton kautta ruokkomaksuja?
Miksi käytät noin junttia, vanhanaikaista ja rumaa sanaa kuin ruokkomaksu? Halventava sana suorastaan.
No itse ilmiö on ruma, siis se, kun joku aikuinen välttelee elatusvelvollisuutta omasta lapsestaan. Häpeällistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulosotto ei saa perittyä palkasta mitään, jos palkka jää suojaosuuden alle. Jos miehesi on töissä omassa yrityksessään, hän voi aika vapaasti päättää, paljonko hän maksaa itselleen palkkaa. Ulkopuolisen työnantajan kanssa tällainen ei oikein onnistu.
Voi sopia työnantajan kanssa, että palkasta maksetaan osuus joka kuukausi ja loput maksetaan myöhemmin. Toki tässä on muutamia ongelmia, mutta periaatteessa on mahdollista.
-ohis
Ja miten kauan tuollaista venkoilua ajattelit tehdä? Elatusvelvollisuus on kuitenkin 18 vuotta ja enemmänkin nykyään. Työnantaja voi vaikka sanoa, että mitään sopimusta siirretystä palkasta ei ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ap: Kela vie ulosottoon juuri niitä velkoja, joita ei peritä velalliselta ja joita Kela ei edes yritä periä velalliselta. Kela laittaa sen velan "hyllylle" ja ulosoton kautta, jotta se ei vanhene.
Mun tietojen mukaan elatusapu velka vanhenee 5 vuoden sisällä. Viimeksi oli tosi asiantunteva tyyppi kelan perinnässä, joka kertoi mikä summa ulosotossa on lapsen saatavaa sekä milloin kyseinen vanhin velka vanhenee. Ja uskoi että kyllä sieltä joskus saadaan perittyä ja nimenomaan tuo on ensisijainen
Ap
On se ihanaa miten tämä kehuttu yhteiskuntamme hoitaa alaikäisten kansalaisten perusasioita. Lapsi kun elää tässä ja nyt. Hän tarvitsee ruokaa joka päivä ja esim. näin kesällä monta kertaa päivässä, kun kouluruokailua ei ole. Lapsi kuluttaa vaatteita ja kasvaa ulos niistä. Jotain kivaakin saisi mielellään joskus olla. Kuten eräässä lehdessä pari vuotta sitten kerrottiin: yh-perheessä lapset olivat keränneet ja säästäneet pieniä kolikoita, jotta saisivat ostaa tikkarit itselleen. Se oli heille kohokohta.
Vierailija kirjoitti:
Velallisen epärehellisyys (ulosoton välttely esim. piilottamalla varallisuutta) on varmaan yksi yleisimmästä rikoksista.
Sitä harrastetaan myös avioerojen yhteydessä. Siinä ei ole kyse veloista vaan siitä, että toinen osapuoli on piilottanut omaisuuksiaan ja omistuksiaan niin, että niitä ei suoraan näe asiakirjoista. Puoliso - ja sitä kautta myös lapset - voivat jäädä aika tyhjän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä teet sillä tiedolla miksei kela saa perittyä takaisin, kun kelan sen sulle maksaa ja perii sitten tältä? Outo kyylä.
Sä et näköjään tiedä mikä ero on elatustuella ja elatusavulla.
Näillä ei ole mitään eroa sen suhteen, että ap ne saa, vaikka toinen ei niitä maksaisi. Tässä nimen omaan siitä kyse.
Ero on se että kela maksaa elatustuen suoraan, mutta koska meidän sopimuksessa elatus on isompi kuin kelan minimi, ylimenevä summa maksetaan minulle vain jos kela saa sen perittyä ulosoton kautta, tämä maksu on nimenomaan elatusapu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ap: Kela vie ulosottoon juuri niitä velkoja, joita ei peritä velalliselta ja joita Kela ei edes yritä periä velalliselta. Kela laittaa sen velan "hyllylle" ja ulosoton kautta, jotta se ei vanhene.
Mun tietojen mukaan elatusapu velka vanhenee 5 vuoden sisällä. Viimeksi oli tosi asiantunteva tyyppi kelan perinnässä, joka kertoi mikä summa ulosotossa on lapsen saatavaa sekä milloin kyseinen vanhin velka vanhenee. Ja uskoi että kyllä sieltä joskus saadaan perittyä ja nimenomaan tuo on ensisijainen
Ap
On se ihanaa miten tämä kehuttu yhteiskuntamme hoitaa alaikäisten kansalaisten perusasioita. Lapsi kun elää tässä ja nyt. Hän tarvitsee ruokaa joka päivä ja esim. näin kesällä monta kertaa päivässä, kun kouluruokailua ei ole. Lapsi kuluttaa vaatteita ja kasvaa ulos niistä. Jotain kivaak
Kaikkea lehdestä luettua paskaa ei tarvitse uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä teet sillä tiedolla miksei kela saa perittyä takaisin, kun kelan sen sulle maksaa ja perii sitten tältä? Outo kyylä.
Se tekee sitä sillä että Kela maksaa itse vain sen elatustuen suuruisen eli tällä hetkellä 196,02€ mutta jos elatussopimus on esim 300 € niin erotus (300€-196,02€) tulee vasta kun se on saatu isältä ulosoton kautta perittyä.
Nimenomaan tästä summasta on kyse eli elatustuesta. Se on kyllä ulosotossa ensisijainen velka mikä peritään vaikka muitakin velkoja olisi. Oletan ettei hän kyllä tässä useita vuosia onnistu maksuja välttämään, ellei sitten aio työttömänä elää.
Mulla ei vaan ole mitään mahdollisuutta nopeuttaa asiaa, koska ulosotosta en saa tietoja enkä usko että kela asiaa aktiivisesti hoitaa. Hän on myös ainakin aiemmin ollut ihan kaupungin virassa joten en usko että siellä työnantaja tms suostuu kiertää ulosotto maksut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu ulosoton isoista vähintään kymmenien, mutta pääsääntöisesti satojen eurojen perintämaksuista. Ei jää velkojalle paljon mitään, kun ulosotto ottaa itselleen pari sataa. Siksi monet velkojat ei halua käyttää ulosottoa ja yrittää saada maksusopimuksen velallisen kanssa.
Eli jos saadaan jotain perittyä niin menee aina ensin tuo maksu? Eihän se noin voi mennä...
Hän on tosi huonosti maksanut aiemminkin ennen kuin meni perintään ja elatussopimuksen tekokin oli vaikeaa kun ei ilmestynyt paikalle. Ajattelin että vihdoin ulosoton kautta saan myöhässä olevat maksut, mutta näköjään osaa senkin välttää.
Ap
Eikö.kela maksa jotain? Ja eikö sinun itse tarvitse periä sitä ylimenevää? Käsittääkseni elatusmaksut
Kela maksaa kyllä elatustuen minimin. Koska maksut tulee kelan kautta, en voi itse viedä asiaa ulosottoon tai menetän myös tuon elatustuen. Näin mulle kelasta todettiin. Eli pakko vaan antaa kelan hoitaa perintä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos Kela maksaa elarit. Ei ne asiat lähille kuulu. Se on kelan ja elatusvelvollisen välinen asia.
Joten en kerro tietämystäni, enkä kuulemaani yrittäjistä. Jotka ovat ulos otossa. Et tee sillä tiedolla mitään.
Laillinen järjestely on, että sallii itselleen tuloja korkeintaan suojarajan verran. Yrittäjät voi siihen vaikuttaa helposti. Tekee vaan sen verran työtä. En minäkään tekisi töitä suojarajan ylittävältä osuudelta vaan mieluummin ottaisin ne vapaapäivinä, kun ei sitä rahaa saa itselleen.
"
Kela maksaa kyllä elatustuen minimin. Koska maksut tulee kelan kautta, en voi itse viedä asiaa ulosottoon tai menetän myös tuon elatustuen. Näin mulle kelasta todettiin. Eli pakko vaan antaa kelan hoitaa perintä.
Ap"
Kela perii niitä rahoja itselleen, ei sulle. Ihan vaan tiedoksi. Kelalla on oikeus niihin rahoihin, ei sinulla. Ei ne sinulle tule. Kela maksaa sinulle alkuperäisen velvollisen puolesta ja takaisinperii summaa siltä alkuperäiseltä vastuulliselta. Kela ei tosiaan hoida perintää, jotta siirtäisi ne rahat sitten sinulle. Höpsis!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä teet sillä tiedolla miksei kela saa perittyä takaisin, kun kelan sen sulle maksaa ja perii sitten tältä? Outo kyylä.
Se tekee sitä sillä että Kela maksaa itse vain sen elatustuen suuruisen eli tällä hetkellä 196,02€ mutta jos elatussopimus on esim 300 € niin erotus (300€-196,02€) tulee vasta kun se on saatu isältä ulosoton kautta perittyä.
Nimenomaan tästä summasta on kyse eli elatustuesta. Se on kyllä ulosotossa ensisijainen velka mikä peritään vaikka muitakin velkoja olisi. Oletan ettei hän kyllä tässä useita vuosia onnistu maksuja välttämään, ellei sitten aio työttömänä elää.
Mulla ei vaan ole mitään mahdollisuutta nopeuttaa asiaa, koska ulosotosta en saa tietoja enkä usko että kela asiaa aktiivisesti hoitaa. Hän on myös ainakin aiemmin ollut ihan ka
Ihan helposti välttää ne maksut vaikka koko loppuelämänsä. Ei tarvitse olla työtön. Kenelläkään ei nimittäin ole velvollisuutta nostaa isoa palkkaa ja matalapalkka-aloilla töitä voi tehdä pienillä korvauksilla, osa-aikaisina jne. Pitää vaan huolen siitä, ettei tienaa yli tonnia kuussa niin ihan hyvin onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulosotto ei saa perittyä palkasta mitään, jos palkka jää suojaosuuden alle. Jos miehesi on töissä omassa yrityksessään, hän voi aika vapaasti päättää, paljonko hän maksaa itselleen palkkaa. Ulkopuolisen työnantajan kanssa tällainen ei oikein onnistu.
Voi sopia työnantajan kanssa, että palkasta maksetaan osuus joka kuukausi ja loput maksetaan myöhemmin. Toki tässä on muutamia ongelmia, mutta periaatteessa on mahdollista.
-ohis
Ei mun työnantaja ja palkanmaksufirma kyllä tollasiin venkoiluihin suostuisi. Jos ulosotto on jatkuvadti vireillä, niin eipä se vippaskonsteihin suostuva työnantajakaan niitä palkkoja voi loputtomiin hillota. On silläkin lakisääteiset velvoitteet ja kirjanpito/tilitoimisto tms mitkä piitää hoitaa oikein.
Kuten totesin, tässäkin on ongelmia. Mm. juuri kirjanpito ja lisäksi, varsinkin mikäli palkanlaskenta on ulkoistettuna, erilliset sopimukset voivat tehdä hommasta "sillisalaatin", jota kukaan ei hallitse lopulta. Jos sopimus olisi suullinen, voisi työntekijä myös riitauttaa palkanmaksun jälkikäteen ja työnantaja olisi todella heikoilla tilanteessa. Lomarahan maksukuukauden sopiminen maksuvapasseen taas on ihan ulosotonkin puolesta ok.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
"
Kela maksaa kyllä elatustuen minimin. Koska maksut tulee kelan kautta, en voi itse viedä asiaa ulosottoon tai menetän myös tuon elatustuen. Näin mulle kelasta todettiin. Eli pakko vaan antaa kelan hoitaa perintä.
Ap"
Kela perii niitä rahoja itselleen, ei sulle. Ihan vaan tiedoksi. Kelalla on oikeus niihin rahoihin, ei sinulla. Ei ne sinulle tule. Kela maksaa sinulle alkuperäisen velvollisen puolesta ja takaisinperii summaa siltä alkuperäiseltä vastuulliselta. Kela ei tosiaan hoida perintää, jotta siirtäisi ne rahat sitten sinulle. Höpsis!
Ei ne maksakaan enää elatustukea mikä peritty, kun se jo maksettu. Mutta perityn elatusavun ne maksaa, koska sitä ne ei mulle maksa itse vaan se on ylimenevä osa. Olen jo kyseisen elatusavun osalta saanut suorituksia jotka kela on saanut ulosoton kautta ja maksanut sitten minulle. Eli tässä taas on täysin eri asia onko perinnässä elatusapu vai tuki. Sitä ei moni nyt ymmärrä. Ei mua elatustuen perintä kiinnosta, koska sen saan kaikesta huolimatta Kelalta joka kuukausi vaan nimenomaan se ylimenevä osuus koska vahvistettu elatus on suurempi kuin Kelan minimi
Ap
Olisit käyttänyt ehkäisyä tai hoitanut parisuhdettasi niin ei tarvitsisi täällä märistä, eikä minun veronmaksajana maksaa sinun onnistuneen yhdyntäsi seurauksia.
Ulosotto ei pysy perässä, jos vaihtaa työtä usein. se mitä voi tehdä, ilmoittaa ulosottoon henkilön työpaikan.