Hoivapaikkoja vähennetään niin että ympärivuorokautista hoivaa on vain 6 %:lle yli 75-vuotiaista

Vierailija kirjoitti:

Koska palvelua ei saa, niin saattohoitoa pitää laajentaa siten että täältä lähtöä avustetaan. Opetatte asiakkaille hirttosilmukan teon ja kerrotte mitkä lääkkeet ovat hengenvaarallisia. Näitä lääkkeitä määräätte sitten riittävän määrän.

En usko että siihen on tulossa mitään apua. Noistakin kannattaa ihan itse ottaa selvää ja opetella asiat ajoissa. Ehkä jättää läheisille viesti mistä tarvittavat lääkkeet löytyy ja mistä itse ne todennäköisimmin löydät.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaiseni asuvat 90- ja 92-vuotiaina omakotitalossa, eikä käy edes kotihoito, saati että olisi tarvetta ympärivuorokautiseen hoitoon.

No eivät tietenkään kaikki vanhukset tarvitse apua. On heitäkin, jotka kuol evat ns. saappaat jalassa kotiinsa. Mutta valtaosa tulee tarvitsemaan ainakin jonkinlaista tukea elämänsä loppuvaiheessa, vaikka se sun ilmeisen suppeassa kuplassa ei siltä näytäkään. Näihin rankkoihin hoitopaikkojen alasajoon kuuluu myös sairaaloiden ja perusterveydenhuollon petipaikat sekä vammaisten, mielenterveyskuntoutujien ja päihdeasiakkaiden laitoshoito.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirvittää oma vanheneminen. Olen ollut aina pienituloinen, vieläkin paljon asuntolainaa. Mulla on vain yksi aikuinen lapsi jonka työ on liikkuvaista, voi olla työreisdussa useampia kuukausia vuodesta. 

Hänenkö pitäisi heittää oma uransa romukoppaan ja alkaa sitten mua hoitamaan? Sellaista hänelle en ikinä tee. 

Ymmärrän hyvin. Mulla ei ole geeniä, joka altistaisi varhaisiän muistisairaudelle. Mulla on kuitenkin geeni, joka altistaa myöhemmän iän muistisairaudelle (äidillänihän tämä alkoi vähän yli 90-viuotiaana). Onneksi mulla on sellaisia sairauksia, että riittää, kun lopetan lääkitykset, enkä tule elämään niin vanhaksi, että ehtisi muistisairaus tulla. Lisäksi voisin ruveta vaikka tupakoimaan, lisäämään suolaa enemmän ruokaani ja syömään joka pävä rutkasti pekonia. Eiköhän pumppu sano yhteistyö ja avunantosopimuksensa irti jo kauan enne

Olen eri kuin, jolle Reipas ja tunnollinen lammas vastasi, mutta itse köyhänä työttömänä en ole huolissani omasta vanhuudestani, koska sitä ei koskaan tule. Todennäköisesti 10 vuoden kuluessa sairastun joko syöpään, jota äitini sairasti kuollessaan 50+-ikäisenä tai saan aivoverenkierron häiriön, jonka isäni sai viisikymppisenä ja 20 vuotta myöhemmin sitten toisen. Isäni toki elää yhä ja sai parempaa hoitoa kuin äitini ja isäni vaivat jopa otettiin tosissaan toisin kuin äitini. Riskit tuollaiseen on itselläni kovat, joten on myös jotenkin huvittavaa, että oma parantumaton diagnoosini on sitten autismikirjo. Todennäköisesti äitini suvussa tosin on useammallakin autismikirjoa, mutta kukaan ei tietääkseni ole saanut diagnoosia. 

Kaikkeen muuhun ja turhaan riittää kyllä rahaa, mutta ei soteen, jonka oikeasti pitäisi olla se tärkein. Toki tuo on niin pohjaton kaivo, että rajatonkaan budjetti ei saisi noita palveluita kuntoon. Soten hallinnosta ja byrokratiasta ne leikkaukset pitäisi tehdä, ei käytännön hoitotyöstä.

Näinhän se on, herää kysymys miksi veroja ei lasketa kerran kaikkia palvelujakin leikataan.

Huoli on kova tuntemistani vanhemmista ihmisistä. Tietenkin itse vanhenee myös ja ei edes uskalla ajatella mitä tarjolla on myöhemmin.

Vain?

eikö toi ole aika iso osa? 75-vuotiaista aika harva tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa

Omat vanhempani ovat onneksi hoidettu ja haudassa. Oli tosi rankkaa etenkin toisen vanhempani viimeiset 4 v. Otan osaa, jotka käyvät samaa läpi. (Voin sanoa, että olivat tähän astisen elämäni raskaimmat vuodet.)