Lue keskustelun säännöt.
Mistä te muut yksinäiset saatte iloa ja ennen kaikkea motivaatiota elämään?
24.06.2024 |
Tarkoitan nyt niitä (meitä) jotka kärsimme yksinäisyyden tunteesta koska elämästä puuttuu määrällisesti tai laadullisesti riittäviä ihmissuhteita, en niitä jotka ovat omasta vapaasta halustaan yksin ja nauttivat siitä.
Oma elämä yksinäisyydessään tuntuu taas ihan sietämättömältä ja täysin merkityksettömältä mutta minkäs teet. Luin just että yksinäiseltä puuttuu aivoista oksitosiinia jota on vaikea saada muualta kuin sosiaalisista suhteista. Kyse ei ole siis vain yksinäisen kyvyttömyydestä sietää seuran puutetta.
Kommentit (99)
Mulla menee viikot aika ok kun käyn töissä ja päivissä on rutiini.
Viikonloppu menee usein vähän harakoille. Yksin ei vaan saa lähdettyä monestikaan kotikulmia kauemmas ja huomaan että alkoholilla saan sellaisen tahmean olon että voin hyvin päivälläkin vetäistä useamman tunnin unen. Roikun netissä ja kirjat jää lukematta, sitten uusin ja uusin niitä. Ajatus muiden ihmisten kanssa sosialisoinnista ei houkuta pätkääkään, mulle tulee kirkon lehti täynnä ohjelmaa ja mietin usein kuka noissa jaksaa käydä. En haluaisi olla tahattoman ilkeä mutta kun tuntuu ettei mihinkään oikein enää jaksa uskoa/luottaa, siis sosiaaliset häppeningit tuntuu yksinäisen silmissä ihan tyhjiltä useimmiten, eihän siellä kehenkään tutustu. Jokin säännööinen ryhmätapaaminen voisi olla ratkaisu tietysti mutten ole sellaista oikein löytänyt. Tiedän kyllä olevani jokseenkin nirso seuran suhteen, sitä se ikääntyminen teettää. Ja tietysti kasvanut itsetuntemus myös.
Koen että av täyttää osan jutustelun ja ilmaisun tarpeesta mutta onhan tässä omat varjopuolensakin. Olisihan elämä kiinnostavampaa ihan ihkaelävien ihmisten ympäröimänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole saanut enää pitkään aikaan mistään vaan kaikki on aivan sama. Käyn kyllä lenkillä ja saatan kokeilla uutta reseptiä tai täyttää ristikkoa ja katsoa jotain sarjaa, mutta kaikki on aivan sama. En saa mistään mitään enkä edes kunnon hikilenkistä sitä endorfiiniryöppyä kuten ennen. Olen kuin kuollut sisältä muuten paitsi että minuun on tullut outo raivo ja vihaisuus, mutta nekään ei tunnu kuitenkaan miltään eikä kunnon vittusaatananperkele-huutoraivarikaan tuota sen enempää nautintoa kuin tuskaakaan. Se vaan tulee ja menee ja siinä kaikki. Ei ole sen jälkeen parempi eikä pahempi olo.
Oletko 5-kymppinen?
En vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole saanut enää pitkään aikaan mistään vaan kaikki on aivan sama. Käyn kyllä lenkillä ja saatan kokeilla uutta reseptiä tai täyttää ristikkoa ja katsoa jotain sarjaa, mutta kaikki on aivan sama. En saa mistään mitään enkä edes kunnon hikilenkistä sitä endorfiiniryöppyä kuten ennen. Olen kuin kuollut sisältä muuten paitsi että minuun on tullut outo raivo ja vihaisuus, mutta nekään ei tunnu kuitenkaan miltään eikä kunnon vittusaatananperkele-huutoraivarikaan tuota sen enempää nautintoa kuin tuskaakaan. Se vaan tulee ja menee ja siinä kaikki. Ei ole sen jälkeen parempi eikä pahempi olo.
Oletko 5-kymppinen?
En vielä.
Okei :) itsellä samanlaista ja tulee 50 täyteen. Ajattelin et jos on joku ikäjuttu :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä irtoa enää mistään. Lisäksi olen aivan vitunkypsä siihen, että jos alkaa tekemään jotain pikkuasiaakin niin siitä seuraa kymmenen muutakin hommaa eli parempi antaa vain kaiken olla niillä sijoillaan eikä välittää yhtään mistään.
Just yritin t appaa kärpästä ja siinä sitten kaatuikin kynäkippo joten niitä sai kerätä pitkin lattiaa ja piti siirtää tuolia ja se taas sai maton menemään mykkyrälle johon meinasin kompastua ja kun otin tukea niin menikin kukkapurkki nurin ja siitä kukasta katkesi sitten latva.
Kärpänen sen sijaan lentää edelleen. Vittumäenenääjaksa.
Ei saisi nauraa, mutta kuulosti tutulta. Siis ja etenkin myös tuo, ettei enää ole minkäänlaista sietokykyä pienillekään vastoinkäymisille kun ärsytyskynnys ylittyy oitis ja verenpaineet on tapissa saman tien ja sitten joko
Jes, juuri näin!
Olisipa mukava tuntea sinutkin paremmin kuin vain tällä palstalla.
Joku mainitsi sitruunansiemenet ja itsellekin on huonekasvit ja parvekepuutarha ollut iso henkireikä aiemmin, josta olen saanut paljon iloa ja etenkin jonka kanssa on saanut vapaa-aikaa tuhlatuksi. Enää ei innosta sekään ja nyt on eka kesä kun en hankkinut mitään vakkarikesäkukkiani enkä laittanut parveketta lainkaan kesäkuntoon. Olkoon. Tylsä siellä on yksinään istuksia vaikka olisi kuinka kivasti ja nätisti kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kysymykseen vastaan: Jumala pitää päätäni pinnalla, vaikka enimmäkseen elämäni tuntuu yhdentekevältä. Yksinäisenä olen kuin planeetta omalla kiertoradallaan, joka ei koskaan kohtaa muita. En ymmärrä, miksi en ole saanut tavoittelemiani, normaaleja asioita. Kuten esim. elämänkumppanin.
Iloa ja motivaatiota on vaikea löytää. Olen aina halunnut puolison ja perheen, mutta se tuntuu joka vuosi epätodennäköisemmältä saavuttaa, kun en pääse edes treffeille kenenkään kanssa. Yritän jatkuvasti kehittää itseäni, jotta voisin kelvata, mutta yksinäisyys painaa jo niin paljon, että en pysty kunnolla keskittymään muihin asioihin. Harrastukset eivät enää kiinnosta, ja motivaatio töidenkin tekemiseen on laskenut niin alas, että teen vain sen mikä on pakko tehdä, jotta en saa potkuja. Halusin vain löytää jonkun, jonka kanssa voisin jakaa kehoni ja mieleni, ja joka haluaisi tehdä kanssani samoin, mutta en yksinkertaisesti riitä. Ketään ei kiinnosta tutustua, eikä minulla ole mahdollisuuksia muuttaa tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään motivaatiota ole. Päivät kuluu hitaasti, koko ajan vilkuilen kelloa ja odotan kunnes pääsee illalla nukkumaan. Eihän sitä enää osaa edes nukkua pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Iloa ja motivaatiota on vaikea löytää. Olen aina halunnut puolison ja perheen, mutta se tuntuu joka vuosi epätodennäköisemmältä saavuttaa, kun en pääse edes treffeille kenenkään kanssa. Yritän jatkuvasti kehittää itseäni, jotta voisin kelvata, mutta yksinäisyys painaa jo niin paljon, että en pysty kunnolla keskittymään muihin asioihin. Harrastukset eivät enää kiinnosta, ja motivaatio töidenkin tekemiseen on laskenut niin alas, että teen vain sen mikä on pakko tehdä, jotta en saa potkuja. Halusin vain löytää jonkun, jonka kanssa voisin jakaa kehoni ja mieleni, ja joka haluaisi tehdä kanssani samoin, mutta en yksinkertaisesti riitä. Ketään ei kiinnosta tutustua, eikä minulla ole mahdollisuuksia muuttaa tilannetta.
Tältä se masennus näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin ystävältäni, joka potee seuran puutetta, mitä toivoisi. Vastasi, että ihmisiä ympärille. Aikaisemmin keskustelun aikana hän oli kertonut, kuinka oli kieltäytynyt konserttikutsusta, vierailukutsusta, liikuntakutsusta. Ihmisiä oli ollut pilvin pimein, mutta kenenkään seura tai tekemiset eivät kiinnostaneet. Vaikeaa on keksiä hyväksyttävää seuraa tai toimintaa, kun biletys ei ole enää kenenkään muun suosiossa.
Itkisin onnesta jos mua kysyttäis mukaan tuollaisiin.
Tai jos omaan ehdotukseeni vastattaisiin että kuulostaa tosi kivalta, todellakin mennään! sen normaalin sijaan mikä on tasoa emmätiä, pitää katella tai muuten joo, mutta mulla on varmaan ne serkunkumminkaiman terassin tuparit..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään motivaatiota ole. Päivät kuluu hitaasti, koko ajan vilkuilen kelloa ja odotan kunnes pääsee illalla nukkumaan. Eihän sitä enää osaa edes nukkua pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Iloa ja motivaatiota on vaikea löytää. Olen aina halunnut puolison ja perheen, mutta se tuntuu joka vuosi epätodennäköisemmältä saavuttaa, kun en pääse edes treffeille kenenkään kanssa. Yritän jatkuvasti kehittää itseäni, jotta voisin kelvata, mutta yksinäisyys painaa jo niin paljon, että en pysty kunnolla keskittymään muihin asioihin. Harrastukset eivät enää kiinnosta, ja motivaatio töidenkin tekemiseen on laskenut niin alas, että teen vain sen mikä on pakko tehdä, jotta en saa potkuja. Halusin vain löytää jonkun, jonka kanssa voisin jakaa kehoni ja mieleni, ja joka haluaisi tehdä kanssani samoin, mutta en yksinkertaisesti riitä. Ketään ei kiinnost
Kai sitä kuka tahansa seuraa kaipaava masentuu ikuisesta yksinolosta. Ei siihen lääkitys auta eikä terapia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viihdyn, koska olen sosiaalinen ja aktiivisesti tekemisissä läheisten ihmisten kanssa sekä harrastan paljon asioita, joista pidän. En myöskään ole koskaan ollut masentunut, joten koen, että elämässä riittää iloa ja motivaatiota.
Tätäpä ei Ap kysynytkään. Mutta 😊 itsekin olen samantapainen: eronnut mummu jolla hyvät suhteet läheisiin ja 3 hyvään ystävän perheen ulkopuolella.
Täysin yksinäisiä ihmisiä tunnen vain yhden. Pidin aika kauan työpaikan vaihdon jälkeen tähän entiseen työkaveriin yhteyttä, mutta en viitsi enää. Hän valittaa yksinäisyyttään, mutta haukkuu aina kaikki muut: poikansa, sisaruksensa lapsineen, entiset ystävät, uudet naapurit, kaupan kassat ja lääkärit koska KAIKKI HE tekevät vääriä asioita ja päätöksiä ja hänen oma tapansa on aina ainoa oikea. Minulle kun alkoi myös selittää miten väärässä olin yhdessä sun to
Älä kysy, noi hyökkää päälle. Oikeasti pitäisi itseltä kysyä, että miten kohtelee niitä muita, kun kaikki vaan juoksee karkuun.
Ei nämä koskaan kysy, valittavat vaan kun maailma ei muutu heidän oikkujensa mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sohvaa, sipsiä, sidukkaa ja satunnaista seksiä
Kuulostaa hyvältä mut satunnainenki seksi koukuttaa haluamaan kaikkea muuta vaikka ei sopis.
Motivaattorina lähinnä kuoleman toiveita mut yritys hyvä : D
Koukuttaa haluamaan mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään motivaatiota ole. Päivät kuluu hitaasti, koko ajan vilkuilen kelloa ja odotan kunnes pääsee illalla nukkumaan. Eihän sitä enää osaa edes nukkua pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Iloa ja motivaatiota on vaikea löytää. Olen aina halunnut puolison ja perheen, mutta se tuntuu joka vuosi epätodennäköisemmältä saavuttaa, kun en pääse edes treffeille kenenkään kanssa. Yritän jatkuvasti kehittää itseäni, jotta voisin kelvata, mutta yksinäisyys painaa jo niin paljon, että en pysty kunnolla keskittymään muihin asioihin. Harrastukset eivät enää kiinnosta, ja motivaatio töidenkin tekemiseen on laskenut niin alas, että teen vain sen mikä on pakko tehdä, jotta en saa potkuja. Halusin vain löytää jonkun, jonka kanssa voisin jakaa kehoni ja mieleni, ja joka haluaisi tehdä kanssani samoin, mu
Kai sitä kuka tahansa seuraa kaipaava masentuu ikuisesta yksinolosta. Ei siihen lääkitys auta eikä terapia.
Kyllä se lääkitys auttaa vähän, ei poista ongelmaa, mutta helpottaa oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään motivaatiota ole. Päivät kuluu hitaasti, koko ajan vilkuilen kelloa ja odotan kunnes pääsee illalla nukkumaan. Eihän sitä enää osaa edes nukkua pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Iloa ja motivaatiota on vaikea löytää. Olen aina halunnut puolison ja perheen, mutta se tuntuu joka vuosi epätodennäköisemmältä saavuttaa, kun en pääse edes treffeille kenenkään kanssa. Yritän jatkuvasti kehittää itseäni, jotta voisin kelvata, mutta yksinäisyys painaa jo niin paljon, että en pysty kunnolla keskittymään muihin asioihin. Harrastukset eivät enää kiinnosta, ja motivaatio töidenkin tekemiseen on laskenut niin alas, että teen vain sen mikä on pakko tehdä, jotta en saa potkuja. Halusin vain löytää jonkun, jonka kanssa voisin jakaa kehoni ja
Kyllä se lääkitys auttaa vähän, ei poista ongelmaa, mutta helpottaa oloa.
Ei helpottanut.
Just mietin tätä tänään ja nämä tuli mieleen: työpaikka, äitini, veljenpoikani, matkustelu, raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään motivaatiota ole. Päivät kuluu hitaasti, koko ajan vilkuilen kelloa ja odotan kunnes pääsee illalla nukkumaan. Eihän sitä enää osaa edes nukkua pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Iloa ja motivaatiota on vaikea löytää. Olen aina halunnut puolison ja perheen, mutta se tuntuu joka vuosi epätodennäköisemmältä saavuttaa, kun en pääse edes treffeille kenenkään kanssa. Yritän jatkuvasti kehittää itseäni, jotta voisin kelvata, mutta yksinäisyys painaa jo niin paljon, että en pysty kunnolla keskittymään muihin asioihin. Harrastukset eivät enää kiinnosta, ja motivaatio töidenkin tekemiseen on laskenut niin alas, että teen vain sen mikä on pakko tehdä, jotta en saa potkuja. Halusin vain löytää jonkun, jonka kanssa voisin jakaa kehoni ja mieleni, ja joka haluaisi tehdä kanssani samoin, mutta en yksinkertaisesti riitä. Ketään ei kiinnost
Ennemminkin yksinäisyys (joka lopulta aiheuttaa masennustakin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sohvaa, sipsiä, sidukkaa ja satunnaista seksiä
Kuulostaa hyvältä mut satunnainenki seksi koukuttaa haluamaan kaikkea muuta vaikka ei sopis.
Motivaattorina lähinnä kuoleman toiveita mut yritys hyvä : D
Koukuttaa haluamaan mitä?
Veikkaan että oikeaa, normaalia parisuhdetta, jota ei ole tarjolla vaan saatavilla on ainoastaan satunnaista seksiä.
Ei mitään motivaatiota ole. Päivät kuluu hitaasti, koko ajan vilkuilen kelloa ja odotan kunnes pääsee illalla nukkumaan. Eihän sitä enää osaa edes nukkua pitkään.