Päivähoitopulma: Mitä tehdä kun lapsilla 2,5 vuotta ikäeroa?
Olen vielä lasten kanssa kotona, mutta lasten laitosura alkaa, kun kuopus on siinä kahden paikkeilla. Silloin vanhempi on liian vanha pph:lle, mutta nuorempi liian pieni päiväkotiin. Lapsia en halua erottaa. Mikä neuvoksi? Olen kuullut sisrusryhmistä, mitä ne ovat ja kuinka toimivat? Onko kaikissa päiväkodeissa sellaisia? Kiitos jos joku voisi neuvoa. Kuopuksen kannalta säälittää, koska lapset ovat tavallaan eriarvoisessa tilanteessa, kun pienempi ei voi olla niin kauan kotona kuin esikoinen.
Kommentit (8)
Vai onko tämä kunnan kanta?
Meidän lapset 4,5v 2,5v ja 1v aloittivat pari vuotta sitten päiväkodissa hoitouransa, sisarusryhmässä, joka mun mielestä oli tosi mahtava juttu. Olivat kaikki kolme samassa ryhmässä ja tuntui että tuo pienin (liian pieni p-kotiin) oli kaikkien lemmikki siellä, sek tätien että muiden lasten.
Vein lapset tänään päiväkotiin, ovat sisarusryhmässä vuoropäiväkodissa. Lapset saavat luistella joka ainoana ulkoilukertana, pienemmät lapset ovat parinkymmenen metrin päässä aidatulla leikkikentällä, isompia varten jäädytetty pieni luistelukenttä.
Lapset pääsevät iltahoidossa porekylpyyn ja joskus päivisinkin. Tarhassa pidetään teemajuhlia, joissa askarrellaan. Synttäreitä vietetään ja silloin on tehty kakku. Lapset käyvät nukketeatterissa, museoissa, kirjastossa yms. pienillä retkillä. He myös leipovat hoidossa.
Ei mulla ainakaan ole pahaa oloa siitä, missä he viettävät sen ajan, kun minä olen töissä.
Perhepäivähoitajilla on lapsia hoidossa 1-vuotiaasta eskari-ikään. Jos lapset pääsisivät samaan ryhmään perhepäivähoitajalle, heistä olisi toisilleen tukea hoidon aloituksessa. Päiväkotiin en itse veisi ainakaan alle 4-vuotiasta.
Sama se onko kotona vai pph:lla. Jos kotona on vaikka pari pientä sisarusta ja vastaava ryhmä pph:lla, mikä ero virikkeissä? Luultavasti omat vanhemmat jaksaa paneutua paremmin virikkeiden keksimiseen kuin työhönsä leipääntynyt pph.
Liian usein näkee puistoissa noita apaattisena tuijottavia hoitajia. Lapset menee miten menee ja joko jutellaan kamun kans puhelimessa tai seistään ja tuijotetaan jonnekin.
Meidän kylällä päiväkotiin (siihen ainoaan) ei pääse alle 3v. Ihan vaan sivukommenttina... -ei ap-
Päiväkoti on parempi, jos hoitoon pitää mennä.
Toiset keksivät virikkeitä hyvinkin aktiivisesti.
Vierailija:
Sama se onko kotona vai pph:lla. Jos kotona on vaikka pari pientä sisarusta ja vastaava ryhmä pph:lla, mikä ero virikkeissä? Luultavasti omat vanhemmat jaksaa paneutua paremmin virikkeiden keksimiseen kuin työhönsä leipääntynyt pph.
Liian usein näkee puistoissa noita apaattisena tuijottavia hoitajia. Lapset menee miten menee ja joko jutellaan kamun kans puhelimessa tai seistään ja tuijotetaan jonnekin.
Meillä 4,5v ja 2v aloittivat päiväkodissa. Ovat eri ryhmissä ja se on heille vain hyväksi. Näkevät toisiaan ulkoillessa ja joskus päiväkodilla jotain yhteisiä juttuja. Vanhemmalla lapsella oli vaikeuksia päiväkodin aloittamisessa, koska oli ollut kotona koko ajan ja leikkinyt lähinnä perhekahvilassa toisten lasten kanssa ja muuten pikkusiskon kanssa. Pienemmällä ei ollut mitään ongelmaa. Isompi saanut nyt leikkiä ikäistensä seurassa ja illalla siskon kanssa sujuu leikit kivasti kun ovat olleet vähän erillään.