Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet
Säännöllisesti kuulee netissä kitinää siitä, miten nykyään vanhemmat ovat niin uupuneita muka ilman syytä. Todellisuudessa vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet paljon vuosikymmenten aikana. Vertaan nyt 90-lukua ja 2020-lukua, joista itselläni on kokemusta, mutta ero on vieläkin isompi, jos mennään muutama vuosikymmen ysäristä taaksepäin:
-Ennen pienet lapset saatettiin jättää keskenään pihalle leikkimään tai päästää lähiseudulle kulkemaan ilman aikuista. Tällä välin aikuiset saattoivat tehdä kotitöitä/levätä. Isot lapset eli vaikka 5 v ja 6 v saattoivat pitää huolta pari-kolmevuotiaasta, joka päästettiin mukaan. Minä olen mm. käynyt 6-vuotiaana yksin pyöräillen kaupassa kilometrin päässä. Nykyään tällaisesta toiminnasta napsahtaisi lasu, jos pieni lapsi kulkisi omia menojaan ilman aikuista. Eli siinä missä aikuinen ennen sai aikaa kotitöille/levolle laittamalla lapset ulos keskenään, ei enää toimi.
-Minä kasvoin tavallisessa perheessä ysärillä ja ruokavalio oli sama kuin muilla ikäisilläni: oli maissihiutaleita, vehnäpaahtoleipää, kaakaota, viiliksiä ja joitakin valmisruokiakin oli. Lämpimän ruoan kanssa ei paljon salaatteja ollut, porkkanaraastetta oli säännöllisesti. Ei tuolloin stressattu siitä, että saahan lapsi varmasti monipuolista ja terveellistä ravintoa. Maidon juomista pidettiin tärkeänä ja sen puolesta kampanjoitiin, mutta ei ruoan suhteen ollut samalla tavalla tarkkaa kuin nyt. Nykyään pidetään huonona vanhempana, jos lapsen antaisi syödä tuohon ysärityyliin.
-Omassa lapsuudessani oli täysin ok, että lapset viettivät surutta ruutuaikaa telkkarin lastenohjelmien ja VHS-kasettien äärellä. Vanhemmille oli helppoa, kun lapsen saattoi istuttaa telkkarin eteen (silloin vain valitettiin, ettei ruutua saanut katsoa liian läheltä). Nykyään joka paikassa marmatetaan jatkuvasti ruutuajasta ja sen haitallisuudesta. En tarkoita, että pienellä lapsen tarvitsisi käyttää älypuhelinta, padia tai muuta, mutta ennenkin katsottiin surutta telkkarista sarjoja tuntitolkulla.
-Nykyisin lapsia pitää tunnekasvattaa ja vanhemmille painotetaan sen tärkeyttä, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Ei omassa lapsuudessani tunteita sanoitettu kuten nykyään tai vanhempia vaadittu tilille siitä, miten heidän kasvatusmetodinsa vaikuttavat lapsen tunne-elämään ja kehitykseen. Monissa tilanteissa kasvatuskeinot olivat jotain ihan toista kuin nykyään ja moni ikätoverinikin sai korvapuusteja, vitsaa ja muita osakseen, vaikka nuo oli lailla kielletty jo kasarilla. Helppo se on vanhemmalla ikäpolvella sanoa, että kyllä lapset pidettiin ennen paremmassa kurissa. Varmasti, kun vanhemmilla oli keinoja, jotka ovat nykyisin laittomia ja kyseenalaisia.
Tässä muutamia esimerkkejä, joiden lisäksi vanhemmilta vaaditaan muutenkin. Ysärillä ei päiväkodissa mitään Wilmaa ollut, vaan asiat juteltiin kasvokkain. Koululaisilla oli reissuvihot, eikä niihin raportoitu jatkuvasti. Vanhemmilta odotettiin osallistumista vanhempainiltaan kerran tai kahdesti vuodessa, nykyään on vaikka minkälaisia vasuja, lomakkeiden täyttämisiä tai muutakin osallistumista. Tämä kaikki pitäisi hoitaa työelämän ohessa, joka on muuttunut paljon vaativammaksi (tätä ovat sanoneet työelämässä vuosikymmeniä olleet, että työtahti oli ennen ihan toista ja nykyään on paljon raskaampaa).
Kommentit (1232)
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten vielä vanhemmilla oli paljon enemmän aikaakin, kun ei mennyt somessa notkumiseen aikaa.
Äidit ja isät lukivat sanoma- ja aikakauslehtiä tai rupattelivat lankapuhelimessa. Eli sai sen ajan silloinkin kulumaan muuten kuin lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Ei kannata yleistää käyttäen omaa lapsuuden perhettä mittapuuna.
Tämä on niin totta, hyvin puettu sanoiksi!
No ei todellakaan pidä paikkaansa. En tiedä millaisessa perheessä aloittaja lienee kasvanut, mutta itse olen kasvattanut tenavani ysärillä. Ei ollut mitään viiliksiä lupa syöttää ja ruutuaikaa vahdittiin kellon kanssa, eikä lapsia saanut jättää keskenään. Oli perhepetejä, kaikkien piti onnistua imettämisessä, mitään teollista ruokaa ei saanut tarjota, sauvasekoittimet surrasivat. Synnyttää piti mieluiten ilman kipulääkkeitä, se oli hyvän äidin merkki jne, jne. Nykyajan nuoret vain luulevat, että ysäri on jotain muinaishistoriaa, jolloin kukaan ei miettinyt lasten tarpeita lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sivusta seuranneena olen samaa mieltä. Lapset saattoivat olla kesäisin kaikki arkipäivät pihalla ja leikkiä keskenään, kävivät vain kotona syömässä. Kerrostaloissa lapset huusivat pihalla "Äiti, tuu ikkunaan, täällä huutaa Maija".
Suomessa lapsiperheet ovat kansainvälisesti uupuneimmasta päästä. Tämä on sitä ns. intensiivistä vanhemmuutta. Ihan hieno asia mutta onko se liian raskasta, jos on vähänkin suorittajataipumusta, kuten monilla on?
Sekin vielä, että henkisesti monet vanhemmat ovat aika yksin. Ei kaikilla ole lähipiirissä lapsiperheitä, sisaruksilla lapsia tai muita tukiverkkoja, jotka jakaisivat vanhemmuutta. Monet yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamat tukimuodot on lakkautettu. Eli kun on rankkaa, niin asioiden kanssa on aika yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäisin listaan sen, että ainakin omassa lähipiirissäni lapsuudessa aikuiset saivat valuttaa lasten niskaan omat tunnetilansa. Äiti saattoi karjua vihaisena väsymystään jne. Nykyään tuota ei pidetä enää sopivana käytöksenä, vaan saattaisi tulla lasu, jos naapurissa äiti huutaisi lapsilleen toistuvasti.
Aikoinaan aikuisten ei tarvinnut ottaa samalla tavalla koppia lasten voinnista kuin nykyään.
Ei ole. Lapset kasvatetaan siten kuin vanhemmat parhaaksi katsovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen perhe luo ne sääntönsä itse, jos rakastaa ja haluaa kasvattaa ja hoivata lapsiaan ei laske tunteja. Kun hoivaa pienenä, lapsi varttuu ja itsenäistyy, ei hän ole ikuisesti vauva ja rinnoilla. Ihme kitinää😳
Kuka vanhemmilta vaatii? Ihan itse on keksitty, että lapsilla pitää olla vaatteet sävy sävyyn, tietyt harrastukset ja koko ajan vanhempi vartiossa vierellä. Meillä ei ole, siksi aikuisten ja lasten elämä on helppoa. Pihallakin lapset saavat olla huoleti keskenään ihan kuin 90-luvulla muinoin eikä kukaan ole tullut kauhistelemaan. Tosin 30 vuotta sitten vanhemmat eivät jatkuvasti tarvinneet lepoa lapsistaan kuten nyt.
Mistä on keksitty, että vanhemmilta vaaditaan mahdottomia? Olen nähnyt satoja lapsia puhelin kädessä viettämässä ruutuaikaa, en ymmärrä, miten se voi rasittaa vanhempaa, joka puhelimen lapselle antaa. Puheissa ruutuaika on paha, käytännössä lapset ovat nykyisin ruudun äärellä paljon enemmän kuin 30 vuotta sitten, jolloin päivässä ei edes tullut lastenohjelmaa kuin muutama tunti.
Eineksiä näyttävät perheet ostavan kuin ennenkin, terveellisestä ruuasta on muuten puhuttu kutakuinkin 50 vuotta, joten se ei ole uusi juttu. Uutta on se, että nyt terveellinen ruoka tulee ulkomailta ja siinä on paljon hyönteismyrkkyjäämiä, mutta se on aina parempaa kuin kotimainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seuranneena olen samaa mieltä. Lapset saattoivat olla kesäisin kaikki arkipäivät pihalla ja leikkiä keskenään, kävivät vain kotona syömässä. Kerrostaloissa lapset huusivat pihalla "Äiti, tuu ikkunaan, täällä huutaa Maija".
Suomessa lapsiperheet ovat kansainvälisesti uupuneimmasta päästä. Tämä on sitä ns. intensiivistä vanhemmuutta. Ihan hieno asia mutta onko se liian raskasta, jos on vähänkin suorittajataipumusta, kuten monilla on?
Tuo oli 70-luvun lapsuus. Muistan kuinka itseäni tuo huutaminen nolotti, joten juoksin aina sisälle mieluummin kuin huusin pihalla. Tuskin vanhemmilla silloin oli sen helpompaa kuin vanhemmilla nykyisinkään.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhe luo ne sääntönsä itse, jos rakastaa ja haluaa kasvattaa ja hoivata lapsiaan ei laske tunteja. Kun hoivaa pienenä, lapsi varttuu ja itsenäistyy, ei hän ole ikuisesti vauva ja rinnoilla. Ihme kitinää😳
Vaan kun ne vaatimukset muuttuvat lasten kasvaessa. Teinin vanhemmalta odotetaan eri asioita kuin taaperon vanhemmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sekin vielä, että henkisesti monet vanhemmat ovat aika yksin. Ei kaikilla ole lähipiirissä lapsiperheitä, sisaruksilla lapsia tai muita tukiverkkoja, jotka jakaisivat vanhemmuutta. Monet yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamat tukimuodot on lakkautettu. Eli kun on rankkaa, niin asioiden kanssa on aika yksin.
Sepä se. Ennen oman lapsen saamista autoin usein perheellisiä mm. vahtimalla heidän lapsia. Arvatkaa olemmeko itse saaneet nyt apua heiltä vaikka ollaan kysytty? Ei olla ei. Ainoa apuri, Luojan kiitos edes hän, on äitini. Asuu ikävä kyllä tunnin ajomatkan päässä, joten ei ole sellaiseen pikaiseen arkiapuun mahdollisuutta.
Tästä olen tavallaan katkeroitunut kyllä sen verran että enää en aio hoitaa kuin korkeintaan omia lapsenlapsia jos sellaisia joskus suodaan..
Olen itse ysärin lapsi, eli olen käynyt yksin lähikaupassa 700m päässä kotoa jo alle 5-vuotiaana. Sain myös (sovitusti) hakea isälle 1 olutta ja norttia vaikka olin yksin liikkeellä.
Kun vanhemmat halusivat omaa aikaa, mut aika usein lähetettiin kauppaan. Enhän mä sitä tajunnut silloin, mutta nyt näin lapsen äitinä tajuan sen miksi kävin hakemassa maitoa 1 purkin kerrallaan useamman kerran päivässä.
Eskariin olen itse kävellyt mennen tullen yksinäni 600m matkan. Nykypäivänä tuostakin tulisi lasu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhe luo ne sääntönsä itse, jos rakastaa ja haluaa kasvattaa ja hoivata lapsiaan ei laske tunteja. Kun hoivaa pienenä, lapsi varttuu ja itsenäistyy, ei hän ole ikuisesti vauva ja rinnoilla. Ihme kitinää😳
Vaan kun ne vaatimukset muuttuvat lasten kasvaessa. Teinin vanhemmalta odotetaan eri asioita kuin taaperon vanhemmalta.
Tottakai, teinin kanssa vierähtää pari vuotta kytätessä missä piireissä menee. Saattaa mennä viikonloppuna aamuyön tunneille josko tuli jo kotiin, onko huoneessaan. Ilmestyikö tytön jalkineet eteisen matolle pojan tossujen viereen🤔
Eikös se olisi nykyääänkin sekä lasten, että vanhempien hyvinvoinnin kannalta hyvä asia, että lapset omatoimisesti viettäisivät aikaa yhdessä ulkona?
Itsekin olin ala-asteella ysärillä ja tunnistan perheemme ap:n kirjoituksesta. Melkoista karrikointia joltain kirjoittajalta sanoa, että perheet uupuu, koska vaatteet pitää olla sävy sävyyn ja lapsilla harrastukset. Ei ap näistä kirjoittanut.
Moni asia on lasten kannalta paremmin nyt, mutta hyvä olisi tosiaan huomata, että vaatimukset onnistunutta vanhemmuutta kohtaan on nykyään täysin erilaiset kuin aikoinaan. Ja ne vaatimukset tulevat pitkälti ulkopuolelta. Vauvapalsta, lehdet yms. on täynnä kirjoituksia siitä minkä virheen on milloinkin tehnyt lasten kanssa, mikä on haitallisinta mitä voi sanoa lapselle, mitä mieltä vaka ja Penttilä on millon mistäkin tai pelkästään keuhkoamista siitä kuinka nykyvanhemmat on ulalla tai itsekeskeisiä. Myös lapset on pilalla, nuoret vasta säälittäviä uniikkeja lumihiutaleita onkin. Ei sillä, että lehtijutuissa ei olisi asiaakin ja hyvä jos joku niihin herää.
Oon asunut kolmessa eri maassa töiden takia eikä ainoassakaan niistä ollut vastaavaa vanhemmuuden kyttäyskulttuuria kuin Suomessa. Ei ihme että Suomessa vanhemmat ovat maailman uupuneimpia.
Ja sitten vielä vanhemmilla oli paljon enemmän aikaakin, kun ei mennyt somessa notkumiseen aikaa.