Kontula: "kellään ei ole toimivaltaa yli kansainvälisten säädösten"
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Jokainen valtio voi itse päättää ketä se päästää maahansa. Mikään kansainvälinen sääntö tai sopimus ei tätä kyseenalaista tai kiellä.
Totta. Tulee kuitenkin muistaa, että teoilla on myös seurauksensa. Tosin, en itsekään hirveästi kritisoi lakia tässä tilanteessa.
Jokaisella vapaalla maalla liene valta toimia oman parhaansa hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
No, itse tajusin esim. EU:n hienouden venäjän hyökättyä Ukrainaan. EU on liittouma maita, jossa asiat sovitaan ja sopimuksista pidetään kiinni. Monet maat haluvat olla EU:n jäseniä ja sinne oikein pyritään.
No, miksi näin ei ole esim. Venäjän suhteen, miksi heidän täytyy ottaa maita sotimalla? No siksi kun heidän kanssaan ei voi sopia eikä sopimuksiin luottaa.
Itse ajattelen, että suomen pitää pitää sopimuksista kiinni. Tälle ei ole vaihtoehtoa. Mutta luulisi, että olisi niin fiksuja ihmisiä päättäjinä, että saisivat hoidettua tämän asian sopimuksista kiinni pitäen. Vaikka sitten niin että hakemus jätetään Moskovan suurlähetystöön, rajalle hakemusten käsittelijät ja jonotetaan vuoroa, selkeästi todetaan että venäjä turvallinen tms. Olla askelen fiksumpia.
Kautta aikojen on sopimuksista irtauduttu maailman muuttumisen myötä. Puheena olevia sopimuksia ei tehty massasiirtolaisuutta varten, vaan yksittäisiä hädänalaisia auttamaan. Ja ne aidosti hädänalaiset ovat satojen ja tuhansien kilometrien päässä Suomen rajoilta.
Vierailija kirjoitti:
No, itse tajusin esim. EU:n hienouden venäjän hyökättyä Ukrainaan. EU on liittouma maita, jossa asiat sovitaan ja sopimuksista pidetään kiinni. Monet maat haluvat olla EU:n jäseniä ja sinne oikein pyritään.
No, miksi näin ei ole esim. Venäjän suhteen, miksi heidän täytyy ottaa maita sotimalla? No siksi kun heidän kanssaan ei voi sopia eikä sopimuksiin luottaa.
Itse ajattelen, että suomen pitää pitää sopimuksista kiinni. Tälle ei ole vaihtoehtoa. Mutta luulisi, että olisi niin fiksuja ihmisiä päättäjinä, että saisivat hoidettua tämän asian sopimuksista kiinni pitäen. Vaikka sitten niin että hakemus jätetään Moskovan suurlähetystöön, rajalle hakemusten käsittelijät ja jonotetaan vuoroa, selkeästi todetaan että venäjä turvallinen tms. Olla askelen fiksumpia.
Suomi täyteen vaikka väkisten, vaikka ei ole työpaikkoja ja kykyä maksaa työttömille? Wat? Mistä sä keksit lisää rahaa valtiolle? Sieltähän voi tulla vaikka ääretön määrä tyyppejä kuormittamaan systeemejä, puhumattakaan siitä, millaiseksi maaksi Venäjä on ajautunut ja mitä se tietää Suomen yleiselle turvallisuudelle! Noille ihmisille on parempi etsiä joku MUU vaihtoehto läheltä lähtömaataan, kuin rämpiä tänne asti!
Jos perustuslakivaliokunta kuitenkin päätyi puoltamaan lakia, niin siinä ei perusmammalla ole enää mitään nokan koputtamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itse tajusin esim. EU:n hienouden venäjän hyökättyä Ukrainaan. EU on liittouma maita, jossa asiat sovitaan ja sopimuksista pidetään kiinni. Monet maat haluvat olla EU:n jäseniä ja sinne oikein pyritään.
No, miksi näin ei ole esim. Venäjän suhteen, miksi heidän täytyy ottaa maita sotimalla? No siksi kun heidän kanssaan ei voi sopia eikä sopimuksiin luottaa.
Itse ajattelen, että suomen pitää pitää sopimuksista kiinni. Tälle ei ole vaihtoehtoa. Mutta luulisi, että olisi niin fiksuja ihmisiä päättäjinä, että saisivat hoidettua tämän asian sopimuksista kiinni pitäen. Vaikka sitten niin että hakemus jätetään Moskovan suurlähetystöön, rajalle hakemusten käsittelijät ja jonotetaan vuoroa, selkeästi todetaan että venäjä turvallinen tms. Olla askelen fiksumpia.
Miksi ihmeessä tehdä tuollainen teatteri kun rajavartija voi jo tehdä saman päätöksen.
Kun ei kukaan valvo noita kv-säännöksiä. Ei niillä silloin ole mitään virkaa
Jotenkin surullista että suomalainen poliitikko haluaa luovuttaa päätösvallan suomea koskevissa asioissa jonnekin ulkomaille tietyn ideologian kannattajille
Kaikkien pitää puoltaa kontulan kiimaa mustaanjöötiin.
Vierailija kirjoitti:
Jos perustuslakivaliokunta kuitenkin päätyi puoltamaan lakia, niin siinä ei perusmammalla ole enää mitään nokan koputtamista.
Perustuslakivaliokunnan äänestystulos oli todella selkeä.
Myös välineellistetty ma aha ntun ke utu minen on jonkin säädöksen vastaista. Kun Venäjä siis rikkoo säädöksiä, muidenko pitäisi ottaa kiltisti vastaan kaikki provokaatiot? Missä Hölmölässä tuo Kontula oikein elää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itse tajusin esim. EU:n hienouden venäjän hyökättyä Ukrainaan. EU on liittouma maita, jossa asiat sovitaan ja sopimuksista pidetään kiinni. Monet maat haluvat olla EU:n jäseniä ja sinne oikein pyritään.
No, miksi näin ei ole esim. Venäjän suhteen, miksi heidän täytyy ottaa maita sotimalla? No siksi kun heidän kanssaan ei voi sopia eikä sopimuksiin luottaa.
Itse ajattelen, että suomen pitää pitää sopimuksista kiinni. Tälle ei ole vaihtoehtoa. Mutta luulisi, että olisi niin fiksuja ihmisiä päättäjinä, että saisivat hoidettua tämän asian sopimuksista kiinni pitäen. Vaikka sitten niin että hakemus jätetään Moskovan suurlähetystöön, rajalle hakemusten käsittelijät ja jonotetaan vuoroa, selkeästi todetaan että venäjä turvallinen tms. Olla askelen fiksumpia.
No se rajavartijain tehtävä vasta teatterilta kuulostaakin. Ja voit vielä saada syytteenkin.
Itse uskon, että on fiksumpia ja lakien mukaisia keinoja estää tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen valtio voi itse päättää ketä se päästää maahansa. Mikään kansainvälinen sääntö tai sopimus ei tätä kyseenalaista tai kiellä.
Koska laiton rajanylitys ei ole ihmisoikeus, niin rajalain sijaan käyttäisin resurssit ihan kansainvälisen ja Suomen lain antamaan oikeuteen niittää laittomat rajanylittäjät konekiväärillä kuoliaaksi.
Ne tulee Venäjältä ja Venäjähän on vallannut monta tuhatta neliökilometria Ukrainaa ihan pelkkien kenttälapioiden kanssa.
Työnnä kenttälapio anukseen ja ota vodkaryyppy Iigor.
Me useimmat demaritkin kyllä haluamme pitää Suomen turvassa tahalliselta hybridivaikuttamiselta.
Toivottavasti ei tarvitse puoluetta vaihtaa oikeistoon päin tuon asian takia.
Vierailija kirjoitti:
Myös välineellistetty ma aha ntun ke utu minen on jonkin säädöksen vastaista. Kun Venäjä siis rikkoo säädöksiä, muidenko pitäisi ottaa kiltisti vastaan kaikki provokaatiot? Missä Hölmölässä tuo Kontula oikein elää?
Vasemmistoliitossa.
Jos nyt unohdetaan ihmisoikeus ym kansainväliset höpinät yms niin laissa on pari ehdottoman hämärää kohtaa: KUKA määrittää milloin on poikkeustila ja MIKÄ katsotaan poikkeustilaksi? Kukaan ei ole avannut tätä. Horistaan jostain "turvallisuusriskistä" mutta kukaan ei ole kertonut mikä se riski on. Oli laki sitten mikä hyvänsä, niin sen voimaantulolle tulee olle hyvät perusteet: nyt ei todellakaan ole.
Noinhan se menee. Suomi on luovuttanut päätösvaltansa ulkomaille. Pitäisi irtisanoutua kaikista noista sopimuksista.
Laki laki laki. Luuletteko että Venäjä piittaa Suomen säädöksistä ja velvoitteista?
Jumalako ne on päättänyt? Mooseksen tauluistako ne on tulkattu?
Miksi punahilkka menit Israeliin saakka testaamaan toimivaltaasi. Häpeäisit.