Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitääkö todellakin pahoitella koiran kuolemaa?
15.06.2024 |
Olen anoppi ja miniän ja pojan perheestä kuoli keväällä 12 v. vanha koira. Nyt miniä ei puhu minulle juuri mitään. Kaiken huippu oli kun kerroin hänelle itkien rakkaan työkaverini syöpädiagnoosista - miniä nousi pöydästä mitään sanomatta ja paukautti oven perässään! Onneksi poikani jäi lohduttamaan minua.
Sain kalasteltua selville, että miniä on loukkaantunut kun en pahoitellut enkä ottanut osaa hänen koiransa kuolemaan. Siis koiran. Kävin heillä silloin seuraavana päivänä ja juttelin kyllä ihan normaalisti, mutta ei tullut mieleenkään. Kun eläimen ottaa, pitää varustautua myös luopumiseen. Miten tästä eteenpäin? Pelkään etten saa tavata ensimmäistä lastenlastani, syksyllä perheeseen syntyvää vauvaa. :( Onhan joku koira ihan eri asia kuin ihminen.
Kommentit (64)
Joo. Sitä ei pysty kuvittelemaan.
Itsekään en osannut kuvitella.
Meilie tuli kissa joka kuoli kuusivuotiaana.
Kyllä se oli iso suru koko perheelle.
En ollut ymmärtänyt ennen kuin vasta sen koettuani.
En tiedä olisinko loukkaantunut, jos joku muu ei olisi ymmärtänyt surra sitä.
Se koira oli ollut kasvukumppani.
Voihan sitä osoittaa jotenkin myötätuntoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En viitsi lukea kuin otsikon. Edes trollilta ei odottaisi tuollaista aloitusta. Täytyy pitää suu kiinni, jos ei ole oikeaa asiaa.
Kyllä minä olen pahoillani ja tunnen myötätuntoa toisen surusta, oli syy mikä tahansa. Ei sen lemmikkikärpäsen tarvinnut varsinaisesti minulle mitään merkitä.
Saattaahan se tulla yllätyksenä, että joillekin oma lemmikki on todella tärkeä perheenjäsen. Paljon paljon rakkaampi kuin esim joku anoppi.
On kohteliasta ottaa toisen suru huomioon vaikka se kohde ei sinua mitenkään hetkauttanut.
Olen esimiehenä törmännyt viime vuosina jopa siihen että pyydetään vapaata lemmikin kuoleman takia. Aluksi menin sanattomaksi mutta yritin pitää pokkani ja rauhallisesti selitin ettei ole kelvollinen syy. Minunkin moottoripyörästä hajosi kerran moottori ja vtutti hirveästi, mutta en voi vapaata sen takia ottaa. Lmmikit, prätkät jne ovat vain harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kirjoittajilla täällä jokin kummallinen neuroosi tuosta termistä "otan osaa"? Ei kukaan odota teidän lähettävän mitään hemmetin adressia lemmikkiään surevalle.
Ei teillä voi olla noin uskomattoman pieni sanavarasto ja kuihtunut mielikuvitus, eihän? Läheisen surua ja pahaa mieltä voi pahoitella monella eri tavalla, ei ole pakko käyttää termiä "otan osaa" jos kokee sen mielessään jonain virallisena ihmisen kuolemaa koskevana ilmaisuna. Ihan pelkkä "voi ei, olen pahoillani" riittää, kun joku kertoo siitä miten surullinen on.
Minä luulin aina olevani sosiaalisesti vähän tumpelo, mutta tämä palsta onneksi muistuttaa minulle, että minä olenkin ihan normaali. Täällä kirjoittelee ihan todellisia puusilmäisiä tumpeloita.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh, kun peukutuksia katsoo!
Enemmistö siis on sitä mieltä, että koiran kuoleman johdosta pitää esittää samanöaiset osanotot kuin läheisestä iihmisestä?
Ja että läheisen työtoverin kuolema on olankohautuksella ohitettava juttu?
Olin erään tuttavan 5-kymppisjuhlilla, kaveri täytti samana päivänä 50, kun tyttärensä 18. Joku muistutti koirankin syntymäpäivästä....
Ihan oikeasti, pidän itseäni eläinrakkaana, mutta ei jumalauta eläin ole ihminen!
Mitä sillä on väliä, että minkä takia se läheinen suree? Jos läheinen on surun murtama, niin kyllä häntä lohdutetaan oli se kuollut sitten ihminen tai lemmikki. Kyse on siitä läheisen surusta kuitenkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanotot kuuluu mielestäni ihmisen kuolemaan, ei eläimen. On mullakin ollut lemmikkejä ja joskus joku on sanonut osanottonsa, kun kerroin lemmikin kuolemasta. Mun mielestä se on outoa. Voi sanoa olevansa pahoillaan tai onpa ikävä uutinen. Mutta otan osaa? Ei.
Olen yli 50 v että en tiedä onko tässä taas joku sukupolvien kuilu. Mutta siltikään en ala ottaa osaa kenenkään koiran/kissan/jonkun muun lemmikin kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei helvata. Pitääkö jonkun lemmikkiäkin surra. Jo menee sairaaksi.
No ei sun tarvi. Mutta osanotot voit sanoa, jos joku toinen omaansa suree.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö sitten kuolleita matojakin surra?
Kyllä ja sääskejä/hyttysiä sun muita i isijöitä. Eläimiä nekin vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Osanotot kuuluu mielestäni ihmisen kuolemaan, ei eläimen. On mullakin ollut lemmikkejä ja joskus joku on sanonut osanottonsa, kun kerroin lemmikin kuolemasta. Mun mielestä se on outoa. Voi sanoa olevansa pahoillaan tai onpa ikävä uutinen. Mutta otan osaa? Ei.
Olen yli 50 v että en tiedä onko tässä taas joku sukupolvien kuilu. Mutta siltikään en ala ottaa osaa kenenkään koiran/kissan/jonkun muun lemmikin kuolemaan.
Otan osaa on mielestäni tyhjää salahelinää ja se vaan sanotaan, kun ei muutakaan osata sanoa. En sanoisi edes ihmisen kuolemasta, että otan osaa vaan yrittäisin ilmaista tunteeni hieman paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helvata. Pitääkö jonkun lemmikkiäkin surra. Jo menee sairaaksi.
Jos joku suree lemmikkinsä menetystä, on kohteliasta ja myötätuntoista sanoa: " Otan osaa. "
Enempää ei tarvitse.
En ylläty aloituksesta: Kun mieheni kuoli, hyvin harva ymmärsi sanoa: " Otan osaa. "
Sen sijaan sanottiin: " Mihin se kuoli? "
Oi aikoja, oi tapoja!
Kyllä osanotto koiran kuolemasta on liiallista. Sukulaisperhe ei raaskinut viedä rakasta koiraansa piikille, koiraparla kärsi viimeiset vuotensa, lopulta tätä puoli kuollutta eläintä kannettiin ulos pissalle, toki kuseksi parketin jo pilalle kun pissaa juoksi mihin sattui. Olin vain helpottunut kun koira ei enää kärsinyt.
Eläinlääkäriin meni tuhottomasti rahaa ja koiraparalle yritettiin syöttää milloin mitäkin ihmelääkettä, vastuutonta toimintaa myös eläinlääkäriltä, koira kuoli sitten lopulta pari vuotta kärsittyään koti lattialle.
Samanlaista koin myös hoidataessani kissani, jonka silmä mielestäni rähmi, eläinlääkäri totesi että tulehdus oli paljon pahempi ja syövyttäny jo luuta, kysyin mitä sille voi tehdä, lääkäri luetteli kauheasti vaihtoehtoja, tyyliin avataan pää ja kauhotaan mätä pois, lopulta kysyin eikö kissa kärsi, olisiko paras lopettaa, johon lääkäri hyvin osaaottavasti vaisulla äänellä totesi kyllä se olisi hänen mielestään paras vaihtoehto. Herran tähden eikö sitten tullut mieleen kertoa sitä ensimmäiseksi?
Vanhat ihmiset kyllä halutaan tappaa, kun vähän kolottaa, mutta eläin joka ei kyllä ymmärrä kuin sen hetken että nyt sattuu eikä että tämä on ohi menevää halutaan itsekkäistä syistä pitää hengissä, kituen.
Vierailija kirjoitti:
Trolli, huomaa jo kirjoitusasusta ja -tyylistä.
Ja aiheesta. Koirat ovat yksi parhaista teemoista jos haluaa saada ihmiset riitelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä. Meillä on koira mutta ei tulisi mieleenkään pahoittaa mieltä siitä, jos joku ei sure koiraamme kun se kuolee.
Ei osanotto tarkoita sitä, että kokisi toisen surun itselleen ymmärrettäväksi. En minä voi ymmärtää esimerkiksi keskenmenon aiheuttamaa surua, koska se ei kosketa minua millään lailla, mutta ei tulisi mieleenkään vähätellä sitä. Toisen ihmisen suru koskettaa itsessään, oli sen aiheuttaja mikä tahansa. On peruskohteliaisuutta ilmaista myötätuntoa surua kokevalle ja moukkamaista sivuuttaa se.
Vierailija kirjoitti:
Saattaahan se tulla yllätyksenä, että joillekin oma lemmikki on todella tärkeä perheenjäsen. Paljon paljon rakkaampi kuin esim joku anoppi.
On kohteliasta ottaa toisen suru huomioon vaikka se kohde ei sinua mitenkään hetkauttanut.
Miten se suru tulee ottaa huomioon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osanotot kuuluu mielestäni ihmisen kuolemaan, ei eläimen. On mullakin ollut lemmikkejä ja joskus joku on sanonut osanottonsa, kun kerroin lemmikin kuolemasta. Mun mielestä se on outoa. Voi sanoa olevansa pahoillaan tai onpa ikävä uutinen. Mutta otan osaa? Ei.
Olen yli 50 v että en tiedä onko tässä taas joku sukupolvien kuilu. Mutta siltikään en ala ottaa osaa kenenkään koiran/kissan/jonkun muun lemmikin kuolemaan.
Otan osaa on mielestäni tyhjää salahelinää ja se vaan sanotaan, kun ei muutakaan osata sanoa. En sanoisi edes ihmisen kuolemasta, että otan osaa vaan yrittäisin ilmaista tunteeni hieman paremmin.
Minustakin otan osaa on todella teennäistä sanoa, enkä vain osaa sanoa sitä. Viestillä sellainen on eri asia laittaa, mutta sanottuna tuntuu teennäiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä. Meillä on koira mutta ei tulisi mieleenkään pahoittaa mieltä siitä, jos joku ei sure koiraamme kun se kuolee.
Sureminen ja myötätunto ovat eri asia. Minä esimerkiksi en itse ole alkuunkaan koiraihminen. Itse asiassa, toivoisin kovia rajoituksia koirien omistamiseen. Monelle ystävälle ja sukulaiselle koirat ovat kuitenkin tavattoman tärkeitä.
En minä heidän koiriaan sure mutta olen aidosti pahoillani että he menettivät rakastetun lemmikkinsä. En minä heille sellaista menetystä toivo vaikken koirista perustakaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä. Meillä on koira mutta ei tulisi mieleenkään pahoittaa mieltä siitä, jos joku ei sure koiraamme kun se kuolee.
Siinä lohdutetaan läheistä ihmistä, joka on menettänyt rakkaan koiran, mutta ei sitä itse koiraa tarvitse muiden surra. Osoitetaan vaan myötätuntoa läheistä kohtaan.
Alue: Aihe vapaa
Olisi me puhuttu koirasta varmasti. Jopa oudolta tuntuu jos siitä ei ollut puhetta.