Lue keskustelun säännöt.
Lapsena selkäänsä saaneet, miten selvisitte siitä henkisesti?
14.06.2024 |
Heti aluksi selvennys: Otsikolla en tarkoita suinkaan sitä, miten on selvitty pitkällä aikajänteellä lapsuudessa saatujen selkäsaunojen (mahdollisista) aiheuttamista traumoista. Tarkoitukseni on pikemminkin kysyä, miten millä henkisillä mekanismeilla selvisitte (= pysyitte edes jollainlailla henkisesti kasassa) juuri sillä hetkellä, kun vitsa viuhui kipeästi takapuolella.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että joskus kakarana vitsaa saadessa pyrin ajattelemaan jotain tyyliin okei, olen toiminnallani ansainnut tämän, sattuuhan tämä, mutta kohta tuhmuus on sovitettu. Tämä ei minulla osoittautunut mitenkään toimivaksi psykologiseksi suojamekanismiksi, sillä yleensä jo selvästi ennen selkäsaunan loppua mielessäni jyskäsi ajatus, että mitä pahaa olenkaan tehnyt, niin rangaistus on tekoon nähden aivan liian ankara!
Toinen, ja selvästi tehokkaampi, psykologinen suojamekanismi oli paeta mielikuvituksen siivin kivuliaasta ja nöyryyttävästä tilanteesta. Eli pyrin mahdollisimman tehokkaasti keskittämään ajatukseni joihinkin positiivisiin asioihin, lämpimiin kesäpäiviin, jäätelöön, leikkeihin kavereiden kanssa jne. Näillä eväillä pysyin ehkä jotenkin henkisesti kasassa silloin kun vanhempani käyttivät ruumiillista kuritusta.
Mitenkä muilla? Te, joilla on myös kokemusta, kertokaapa mitä lapsen mielessä liikkuu juuri sillä hetkellä kun vitsa viuhui?
Kommentit (183)
Ei ole jäänyt mitään traumoja. En jaksa ajatella ja analysoida joka hel.... asiaa nenneisyydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ansiosta sain, ei ole ikinä vaivannut mitenkään.
Lapsuuden rangaistukset opettavat sietämään epämukavuutta.
Remmiä sain vain muutaman kerran. Tukkapöllö oli meillä paljon suositumpi kuristuskeino, eli hiuksista tiukka ote ja ravistus. Ei ole mitään traumoja jäänyt, toki tänä päivänä ajattelen noita kurituksia aivan turhina ja ylimitoitettuina. Mutta se oli siinä ajassa ihan normaalia.
Minä, jotain 6 vee, muistan ajatelleeni, että jos aiot tappaa mut niin tapa sitten... kamalaahan se oli eikä ole edes mitään syytä miksi hakattu muuta kuin että äiti yllytti ja oli luultavasti mustasukkainen eli täysin sairasta. Myöhemmin potkittu ja jalka murtunut toisella kerralla. Tosi outoa kun meidän piireissä ei naisen asema ole ollut huono eli käsittämätöntä ihan kaikki... No, isäni on sittemmin tehnyt itsemurhan eli jotain oli tosi pielessä. Kuinka olen voinut sitten ajatella että kenelläkään ei ole niin 'tyylikästä' faijaa kuin minulla. Lapsen rakkaus vanhempaansa on täysin käsittämätön juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä saatiin selkäsauna silloin tällöin . Mieleen on jäänyt erityisesti yksi kerta, jolloin olin alle kouluikäinen ja jonotin vuoroani veljeni jälkeen. Pelkäsi ja itkin hysteerisesti. Ei minulla ollut mitään ajatuksien keinoa paeta siitä tilanteesta. Rangaistus oli perusteltu ja tuomio selkäsaunasta tietysti kova. Isää näki harvoin niin vihaisena ja miksi kai tunteeni olivat mitä olivat.
Vaikutti , että isä inhosi rooliaan selkäsaunan toteuttajana. Äiti niitä enemmän vaati kuin isä olisi halunnut antaa selkään.
Kun se oli ohi saimme silti itkeä isän tai äidin sylissä. Muistan senkin, että vanhempani osasivat puhua tapahtuneesta.En kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin,. En nytkään muista selkäsaunoja niin.
Onneksi se kuritusmuoto loppui ennen kuin aloitin koulun. Mummimme ei hyväksynyt lasten ruumiillista kuritusta ja puuttui selkäsaunoihin. Hän aina sanoi,ettei lapsi saa kokea pelkoa ja häpeää aikuisten vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä saatiin selkäsauna silloin tällöin . Mieleen on jäänyt erityisesti yksi kerta, jolloin olin alle kouluikäinen ja jonotin vuoroani veljeni jälkeen. Pelkäsi ja itkin hysteerisesti. Ei minulla ollut mitään ajatuksien keinoa paeta siitä tilanteesta. Rangaistus oli perusteltu ja tuomio selkäsaunasta tietysti kova. Isää näki harvoin niin vihaisena ja miksi kai tunteeni olivat mitä olivat.
Vaikutti , että isä inhosi rooliaan selkäsaunan toteuttajana. Äiti niitä enemmän vaati kuin isä olisi halunnut antaa selkään.
Kun se oli ohi saimme silti itkeä isän tai äidin sylissä. Muistan senkin, että vanhempani osasivat puhua tapahtuneesta.En kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin,. En nytkään muista selkäsaunoja niin.
Onneksi se kuritusmuoto loppui ennen kuin aloitin koulun. Mummimme ei hyväksynyt lasten ruumiillista kuritusta ja puuttui selkäsaunoihin. Hän aina sanoi,ettei lapsi saa kokea pelkoa ja häpeää aikuist
Vanhempasi olivat sadisteja. Mistä se mahtoi tulla, jos mummo oli asiaa vastaan? Vai oliko hän vain parantanut tapansa?
Joka tapauksessa kuvottavaa toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme meistä on saanut psykoterapiaa ja selvinnyt jotenkuten sen avulla. Yksi teki itsemurhan. Yksi on pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänellä on paljon pitkiä sairaalajaksoja nuoruudesta lähtien.
Ei siitä oikein selvinnyt. Rupesin itse väkivaltaiseksi, ja panin fyysisesti vastaan aikuisille ja päätä pidemmille kiusaajille. Siihen loppu selkäsaunat ja kiusaamiset. Mut en päässytkään kovin pian eroon omasta väkivaltaisuudestani. Nyt siitä on jo vuosikymmeniä, eikä tarvitse enää tapella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan se ja kouluaikainen kiusaaminen ovat tehneet tehtävänsä. Sinkkuna tähän asti ja jatkuu. Työura jäi vaillinaiseksi ja nyt pienellä eläkkeellä. Että reilu kerho meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolme meistä on saanut psykoterapiaa ja selvinnyt jotenkuten sen avulla. Yksi teki itsemurhan. Yksi on pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänellä on paljon pitkiä sairaalajaksoja nuoruudesta lähtien.
99% lapsista sai selkäänsä ennen. Jos ei kotona niin sitten koulussa tai tarhassa. Ei ollut yhtä paljon mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme meistä on saanut psykoterapiaa ja selvinnyt jotenkuten sen avulla. Yksi teki itsemurhan. Yksi on pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänellä on paljon pitkiä sairaalajaksoja nuoruudesta lähtien.
99% lapsista sai selkäänsä ennen. Jos ei kotona niin sitten koulussa tai tarhassa. Ei ollut yhtä paljon mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä kuin nykyään.
Ai ei vai???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu Tukholma-syndrooma istuvan monessa sitkeästi. Herätkää.
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä oikein selvinnyt. Rupesin itse väkivaltaiseksi, ja panin fyysisesti vastaan aikuisille ja päätä pidemmille kiusaajille. Siihen loppu selkäsaunat ja kiusaamiset. Mut en päässytkään kovin pian eroon omasta väkivaltaisuudestani. Nyt siitä on jo vuosikymmeniä, eikä tarvitse enää tapella.
Mulla ehkä vähän sama. Olin varmasti hankala ja kovapäinen lapsi. Kerran ollessani noin kymmenen äiti otti minua tukasta kiinni ja tukisti. Olin vähän odottanut sitä. Suutuin aivan silmittömästi ja hyökkäsin kaikin voimin hänen kimppuunsa. Huusin, purin, raavin, löin ja potkin minkä kerkesin. Isä ja veljeni tulivat apuun. Sen jälkeen uhkailin koko porukkaa sillä mitä teen heille, kunhan kasvan heitä isommaksi. Koko tilanteesta ei ole kertaakaan puhuttu enää sen jälkeen, enkä ole ollut perhettä kohtaan väkivaltainen. Muuten luonteeni alkoi tasoittua parin kympin jälkeen, enkä ole enää tulistunut vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme meistä on saanut psykoterapiaa ja selvinnyt jotenkuten sen avulla. Yksi teki itsemurhan. Yksi on pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänellä on paljon pitkiä sairaalajaksoja nuoruudesta lähtien.
99% lapsista sai selkäänsä ennen. Jos ei kotona niin sitten koulussa tai tarhassa. Ei ollut yhtä paljon mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä kuin nykyään.
Ai ei vai???
Syrjäytyminen oli marginaalinen ilmiö. Nykyään se taas on valtavirtaa vaikka todella isot resurssit laitetaan sen ehkäisyyn. Joka toisella ei myöskään ollut mt-diagnoosia niin kuin nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu Tukholma-syndrooma istuvan monessa sitkeästi. Herätkää.
Pitäisikö alkaa uskoa näihin moderneihin oppeihin jonka mukaan lapsen kanssa keskustelemalla voidaan ratkaista kaikki kasvatusongelmat?
Täydellinen Blackout muistinmenetys tilanteesta. Mieli suojellut kohtuutonta kokemusta ja rangaistusta sillain.
Olin pieni 4-vuotias tyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu Tukholma-syndrooma istuvan monessa sitkeästi. Herätkää.
Pitäisikö alkaa uskoa näihin moderneihin oppeihin jonka mukaan lapsen kanssa keskustelemalla voidaan ratkaista kaikki kasvatusongelmat?
Kyllä. Chillaa samalla vähän, boomeri.
Taisin selvitä paljon paremmin kuin lumihiutaleeksi kasvatetut, jotka eivät kestä mitään ja inhoavat kaikkia. Eniten minua ihmetyttää juuri tuo totaalisen musta suhtautuminen muihin ihmisiin. Valkoisena ei pidetä kuin eläimiä. Mitä tahansa ongelmia minulla onkin, ne eivät tule lähellekään tuota. Pidän mustavalkoisen ihmisvihan riemukulkua erittäin hälyttävänä kehityksenä, jonka seuraukset tulevat monin tavoin olemaan järkyttävät.