Parisuhde englannin kielellä, uhka vai mahdollisuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihan lapsena lähtien pelannut englantipelejä, kuunnellut englanninkielistä musiikkia ja jopa ymmärtänyt jotain sieltä täältä. Tällainen vahva mielikuva minulla on. Teininä olen ymmärtänyt englantia ihan kuin suomea. Ainoa ongelma on aina ollut se, että joillain on liian vahva aksentti ja jos englanti ei ole äidinkieli, minun on vaikeampaa ymmärtää puhetta. Natiivien puhe on selkeää ja ymmärrettävää, vaikka siellä on aina myös uusia sanoja. En minä suomeksikaan tiedä kaikkia sanoja, esim. hela oli minulle ihan outo sana aikoinaan, mutta olisin ymmärtänyt sen silti suomalaisen selittämänä. 

 

Eli kun natiivienkkupuhuja sanoo jonkun uuden sanan, ymmärrän silti ihan täydellisesti mitä hän tarkoittaa. Kuuntelen yhtä maailman parasta natiivienkku-true crime-tyyppiä ja hänellä on todella hyvä sanavarasto ja selkeä ulosanti. Ymmärrän aina täydellisesti

Jos alkaa tuntumaan siltä että englannin kieli on täydellisesti hallussa niin kannattaa mennä Britanniaan lomalle ja kierrellä ne neljä maata (Englanti, Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti) pyrkien vuorovaikutukseen paikallisten kanssa, vaikka pubeissa, leirintäalueilla ja vapaaehtoistoimintaan osallistumalla. Jos englannin kielen opiskelu todella kiinnostaa niin tällainen reissu on silmiä avaava kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kyse nyt siis nettikirjoittelusta vai oletteko ihan tapailleet? Sori jos jossain sanottiin, en lukenut koko ketjua. Oletko puhunut miehelle tunteistasi? Monet suomalaiset on enkussa paljon parempia mitä kuvittelevat. Itse olen puhumisessa heikoin, en käsitä mihin sanat vaan katoavat, sitten ne tulee tilanteen jälkeen heti mieleen. Kirjoittaminen ja lukeminen on vahvuuttani. Olen myös ollut kiinnostunut miehestä, jonka kanssa kommunikointikieli olisi englanti, mutta mitä ihmettä siitä puhumisesta tulisi vai tottuisiko siihen aika nopeasti.. pidemmillä matkoilla tuntuu, että englanti jää äkkiä päälle, niin siksi mietin tottuisiko kuitenkin.

Aloittajalle vastaan silti kysymykseen: mahdollisuus! 

Tutustuttiin kirjoittaen mutta ollaan tavattukin. Juurikin tuo että kotikoneen ääressä on niin helppo tarkistaa kaikki oudot sanat nettisanakirjoista mutta livenä se olisi väh

Minkä takia se tarkistaminen livenä olisi noloa vai onko tarkoituksesi ylipäätäänkin olla liikkeellä hämärin lyhdyin. 

Ei se parisuhde kielitaitoon kaadu jos molemmat osaatte hyvin samaa kieltä. Todennäköisesti kaatuu muihin asiohin. Olen itse parisuhteessa, joissa puhumme englantia, eikä se ole kummankaan äidinkieli. Ei ole tullut mieleenkään, että asia olisi ongelma, vaikka se vaatiikin joskus vähän enemmän. 

Ryhtyisin vaikka ucarumbalaiseen jos olisi magee heppu ja sydän sanos poks! Haloo! Se on lovee! 

Tulin Englantiin parikymppisena vitosen englannin keskikoulu arvosanan kanssa. Yli 45 vuotta olen taalla nyt ollut ja viela saman miehen kanssa namisissa jonka peraan tanne tulin. Eli ainakin minulle oli elamani tilaisuus. Kielen opin nopeasti. Nykyjaan tiedan enemman sanoja englanniksi kuin suomeksi esin autoiluun liittyvaa koska opin ajamaan taalla.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia se tarkistaminen livenä olisi noloa vai onko tarkoituksesi ylipäätäänkin olla liikkeellä hämärin lyhdyin.

En tarkoittanut tätä vaan esim. sitä että kun kirjoitan, ihan suomenkielistäkin tekstiä, niin pyrin käyttämään rikasta kieltä eli vältän samojen sanojen toistamista ym mikä ei samalla tavalla onnistu vieraalla kielellä puhuessa. 

Oma kumppani ulkomaalainen. On kyllä opetellut myös suomea, joten ei ole vain englannin varassa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se parisuhde kielitaitoon kaadu jos molemmat osaatte hyvin samaa kieltä. Todennäköisesti kaatuu muihin asiohin. Olen itse parisuhteessa, joissa puhumme englantia, eikä se ole kummankaan äidinkieli. Ei ole tullut mieleenkään, että asia olisi ongelma, vaikka se vaatiikin joskus vähän enemmän. 

Ei tarvi olla ees samaa. Tiedän pariskunnan, joilla ei aikoinaan tavatessa ollut yhteistä kieltä. Lähtivät vaan elekielen perusteella baarista nuorina lomamatkalla panemaan ja sillä tiellä yhä. 

Eli tarpeeksi kun klikkaa niin se on menoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää, että löytyy paljon suhteita joissa kommunikointikieli englanti eikä ole kummankaan äidinkieli. Onhan ihmisiä, jotka ihastuneet toisiinsa eikä alussa oikein mitään kunnollista kieltä tai sitten ihan alkeellista englantia. Jos kiinnostusta, kemiaa ja tahtoa löytyy niin mielestäni se on mahdollisuus. Kielitaitoa voi aina parantaa. Jos miettii ulkomaille muuttaneitakin, niin monet puhuu englantia jo lyhyen ajan jälkeen tosi paljon paremmin. 

Mutta se juuri että toinen on natiivi eikä toinen yllä ikinä samaan kielitaitoon niin se on tässä se kysymysmerkki. Oltaisiinkin molemmat kielipuolia niin ei samanlaista ongelmaa.

Tämä ei ole enää kielitaito- vaan itseluottamusongelma. Ei se sun kanssas ole jos kielioppivirheet häiritsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää, että löytyy paljon suhteita joissa kommunikointikieli englanti eikä ole kummankaan äidinkieli. Onhan ihmisiä, jotka ihastuneet toisiinsa eikä alussa oikein mitään kunnollista kieltä tai sitten ihan alkeellista englantia. Jos kiinnostusta, kemiaa ja tahtoa löytyy niin mielestäni se on mahdollisuus. Kielitaitoa voi aina parantaa. Jos miettii ulkomaille muuttaneitakin, niin monet puhuu englantia jo lyhyen ajan jälkeen tosi paljon paremmin. 

Mutta se juuri että toinen on natiivi eikä toinen yllä ikinä samaan kielitaitoon niin se on tässä se kysymysmerkki. Oltaisiinkin molemmat kielipuolia niin ei samanlaista ongelmaa.

Tämä ei ole enää kielitaito- vaan itseluottamusongelma. Ei se sun kanssas ole jos kielioppivirheet häiritsee.

No tottakai mietityttää kuinka simppelin kuvan itsestään antaa kun muuten suomen kielen käytössä olen aina ollut hyvä ja jo kouluaikoina äidinkielen aineitani luettu tunnilla esimerkkinä jne. Niin en voi olla ns. samassa asemassa natiivi englanninkielisen kanssa koskaan. Hän saa minusta siis erilaisen kuvan kuin identiteettini on.

Olen seurustellut vain englannin kieltä puhuvan kanssa ja nykyään naimisissa saman miehen kanssa. Hyvin menee, mutta osaan englantia erinomaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää, että löytyy paljon suhteita joissa kommunikointikieli englanti eikä ole kummankaan äidinkieli. Onhan ihmisiä, jotka ihastuneet toisiinsa eikä alussa oikein mitään kunnollista kieltä tai sitten ihan alkeellista englantia. Jos kiinnostusta, kemiaa ja tahtoa löytyy niin mielestäni se on mahdollisuus. Kielitaitoa voi aina parantaa. Jos miettii ulkomaille muuttaneitakin, niin monet puhuu englantia jo lyhyen ajan jälkeen tosi paljon paremmin. 

Mutta se juuri että toinen on natiivi eikä toinen yllä ikinä samaan kielitaitoon niin se on tässä se kysymysmerkki. Oltaisiinkin molemmat kielipuolia niin ei samanlaista ongelmaa.

Tämä ei ole enää kielitaito- vaan itseluottamusongelma. Ei se sun kanssas ole jos kielioppivirheet häiritsee.

No joo. Jätä se kuuma pakkaus sitten. End of discussion. Ota joku joensuunelli. Ja pääset loistaala-asteen ainekirjoituksillasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi enää tuollaiseen suhteeseen. Seurustelin siis miehen kanssa, jonka äidinkieli ei ollut suomi, mutta puhuimme suomea. Puhui ihan ok suomea, mutta kun kyseessä ei ole äidinkieli niin kielestä katoaa kaikki vivahteet. Kielellä ei voi leikitellä, kielen rikkaus on mennyttä. Ehdoton vaatimukseni seuraavalle suhteelle on mies, jonka äidinkieli on suomi. 

 

Sitten kun aletaan oikeasti miettimään, että mikä parisuhteessa on tärkeää. Se, että viihtyy toisen kanssa, että on hyvä tiimi, että sekusaalisuus toimii, että on samat tavoitteet elämässä esim. perhe, lapset, että ei ole päihdeongelmia, väkivaltaa, pettämisiä jne jne jne. Onko se kielellä leikittely tuossa sitten oikeasti se iso juttu. t: 15v englanninkielisen kanssa aviossa ollut

Tämä. Mulla on perhe ihmisen kanssa, jonka kanssa vahvin yhteinen kieli on hoono soomi. Hän ei osaa englantia enkä minä mitään niistä kolmesta kielestä, joita hän puhuu. Mutta juuri nuo yllä mainitut asiat kun toimii, niin onnellisiahan me ollaan!

Haasteellista on välillä, mutta pääasiassa sujuu hyvin. Väärinymmärryksiä välillä tulee. Ja jätän kyllä jotain juttuja kertomatta, kun tiedän, että toinen ei kuitenkaan ymmärrä, mistä on kyse tai en osaa itsekään kertoa (esim joku suomalainen poliittinen tai yhteiskunnallinen juttu). Mutta ajan kanssa ollaan löydetty yhteinen sävel englannin kanssa. Ei olla opeteltu toistemme kieliä intensiivisesti, kun asutaan eri maissa, eikä ajateltu muuttaakaan yhteen. Ja tuntuu, että sitten pitäisi opetella kommunikointi taas uudestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää, että löytyy paljon suhteita joissa kommunikointikieli englanti eikä ole kummankaan äidinkieli. Onhan ihmisiä, jotka ihastuneet toisiinsa eikä alussa oikein mitään kunnollista kieltä tai sitten ihan alkeellista englantia. Jos kiinnostusta, kemiaa ja tahtoa löytyy niin mielestäni se on mahdollisuus. Kielitaitoa voi aina parantaa. Jos miettii ulkomaille muuttaneitakin, niin monet puhuu englantia jo lyhyen ajan jälkeen tosi paljon paremmin. 

Mutta se juuri että toinen on natiivi eikä toinen yllä ikinä samaan kielitaitoon niin se on tässä se kysymysmerkki. Oltaisiinkin molemmat kielipuolia niin ei samanlaista ongelmaa.

Tämä ei ole enää kielitaito- vaan itseluottamusongelma. Ei se sun kanssas ole jos kielioppivirheet häiritsee.

Kannattaa opetella puhumaan samalla nopeudella kuin toinenkin osapuoli. Tämä voi tietysti olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta kieliopillinen täydellisyyden tavoittelu kannattaa jättää pois ja keskittyä nopeuteen, paitsi puhumisessa myös kuullun ymmärryksessä koska muita hitaampi lauseenmuodostus saa puhujan vaikuttamaan vähä-älyiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi enää tuollaiseen suhteeseen. Seurustelin siis miehen kanssa, jonka äidinkieli ei ollut suomi, mutta puhuimme suomea. Puhui ihan ok suomea, mutta kun kyseessä ei ole äidinkieli niin kielestä katoaa kaikki vivahteet. Kielellä ei voi leikitellä, kielen rikkaus on mennyttä. Ehdoton vaatimukseni seuraavalle suhteelle on mies, jonka äidinkieli on suomi. 

 

Sitten kun aletaan oikeasti miettimään, että mikä parisuhteessa on tärkeää. Se, että viihtyy toisen kanssa, että on hyvä tiimi, että sekusaalisuus toimii, että on samat tavoitteet elämässä esim. perhe, lapset, että ei ole päihdeongelmia, väkivaltaa, pettämisiä jne jne jne. Onko se kielellä leikittely tuossa sitten oikeasti se iso juttu. t: 15v englanninkielisen kanssa aviossa ollut

Huoh. Et nyt tajunnut ollenkaan. Tuo vastauksenihan oli henkilölle, joka väheksyi yhteisen kielen merkitystä ja luetteli suhteen muita hyviä puolia - pointtini oli vain se, että ei tarvitse mennä "merta edemmäs kalaan", koska jos haluaa kumppanin, jolla on yhteinen kieli, se toimiva suhde löytyy kyllä suurimmalle osalle kotimaasta. En tarkoittanut (tietenkään) että ulkomaalaisen kanssa suhteessa oleville se olisi jonkinlainen "pakkotilanne" - heille yhteinen kieli vain ei ole olennainen asia, tai sitten molempien kielitaito on niin hyvä, että tilanne on jo sama kuin jos olisi sama äidinkieli. Tiedän tällaisenkin pariskunnan.

Ja kyllä, minulla yhteinen kieli on tärkeä. Kyllä vieraskelinenkin mies voisi olla vaikka miten ihana, mutta ei se minun kohdallani vaan toimisi. Jonkun toisen kohdalla voi toimia.

Vierailija kirjoitti:

Huoh. Et nyt tajunnut ollenkaan. Tuo vastauksenihan oli henkilölle, joka väheksyi yhteisen kielen merkitystä ja luetteli suhteen muita hyviä puolia - pointtini oli vain se, että ei tarvitse mennä "merta edemmäs kalaan", koska jos haluaa kumppanin, jolla on yhteinen kieli, se toimiva suhde löytyy kyllä suurimmalle osalle kotimaasta. En tarkoittanut (tietenkään) että ulkomaalaisen kanssa suhteessa oleville se olisi jonkinlainen "pakkotilanne" - heille yhteinen kieli vain ei ole olennainen asia, tai sitten molempien kielitaito on niin hyvä, että tilanne on jo sama kuin jos olisi sama äidinkieli. Tiedän tällaisenkin pariskunnan.

Ja kyllä, minulla yhteinen kieli on tärkeä. Kyllä vieraskelinenkin mies voisi olla vaikka miten ihana, mutta ei se minun kohdallani vaan toimisi. Jonkun toisen kohdalla voi toimia.

Lainaus meni pieleen - tämä oli siis henkilölle, joka kirjoitti näin:

"Pakko ottaa vieraskielistä? Onpa loukkaavasti sanottua, mutta jos sinulle se sanaleikkiasia on se elämän keskipiste, niin keskity siihen. Ei paljoa tunnu painavan mitä mies muuten on."

Ja siis korostan vielä, että tuo vastaukseni liittyi siihen, kun toinen kirjoittaja väheksyi sitä, jos toinen kaipasi kommunikointiin yhteistä kieltä ja kielen vivahteikkuutta. Mielestäni ei voi alkaa selittää toiselle, kuinka "toimiva suhde ja ihana kumppani pitäisi riittää", kun jokainen itse saa määrittää sen, mitkä asiat juuri hänelle ovat olennaisia. Huomasin nyt taas että minullekin alettiin vastailla tyyliin "keskity sitten sanaleikkeihin" (ja en muuten ole se kirjoittaja, joka nämä alunperin mainitsi), ihan kuin kommunikoinnille ei saisi asettaa mitään kriteereitä ja toiveita. Mitä verbaalisempi ihminen itse on, sitä enemmän tuollaista voi kaivata - niin helliin hetkiin, seksiin, keskusteluihin, yleensä kaikkeen. Olemme yksilöitä, se pitäisi muistaa. Kaksikieliset suhteet sopivat joillekin, ei kaikille.



t. Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En alkaisi enää tuollaiseen suhteeseen. Seurustelin siis miehen kanssa, jonka äidinkieli ei ollut suomi, mutta puhuimme suomea. Puhui ihan ok suomea, mutta kun kyseessä ei ole äidinkieli niin kielestä katoaa kaikki vivahteet. Kielellä ei voi leikitellä, kielen rikkaus on mennyttä. Ehdoton vaatimukseni seuraavalle suhteelle on mies, jonka äidinkieli on suomi. 

 

Sitten kun aletaan oikeasti miettimään, että mikä parisuhteessa on tärkeää. Se, että viihtyy toisen kanssa, että on hyvä tiimi, että sekusaalisuus toimii, että on samat tavoitteet elämässä esim. perhe, lapset, että ei ole päihdeongelmia, väkivaltaa, pettämisiä jne jne jne. Onko se kielellä leikittely tuossa sitten oikeasti se iso juttu. t: 15v englanninkielisen kanssa aviossa ollut

Tämä. Mulla on perhe ihmisen kanssa, jonka kanssa vahvin

Teille sopii tuo. Jollekin muulle myös kieli ja kommunikoinnin kaikki vivahteet ja mahdollisuudet ovat tärkeitä. Joku haluaa siis kaikki nuo luetellut hyvät asiat SEKÄ lisäksi vielä yhteisen kielen. Ei hänelle suhde ilman yhteistä kieltä vain olisi toimiva, vaikka se jollekin muulle olisi. Kaikille se hoono soomi kun ei riittäisi. Joten se, että juttu toimii teillä noin, ei ole mikään peruste väheksyä sitä, jos joku muu haluaa kumppanin kanssa yhteisen kielen. Eri asiat ovat eri ihmisille tärkeitä.

Puhun seitsemää kieltä. Minulla on natiivitasoa vast. sujuva englannin kieli 😛, joten totean: helppoa kuin heinänteko!

Ei ole minkäänlaista vaikeutta saada puheeseeni laajalla skaalalla nyanssia ja kerrosta.. plus face_to_face kommunikaatiossa  kehonkielellinen ilmaisu sekä äänen sävy, intonaatio jne. ovat merkittävässä roolissa tuomassa lisäelementtiä puhuttuun sanaan verrattuna steriiliin  äpsinäpyttelyyn.

'It takes two to tango'.

Kun kaksi ihmistä todella toisensa haluaa

välissä voi olla 'esteitä', mutta pah, minä sanon että ei ylitsepääsemättömiä sellaisia,

vain hidasteita.

Lykkyä teille kaikille kaksikieliseen suhteeseenne, arvon daamit!

Tuttavani on ollut lukuisia vuosia onnellisessa avioliitossa vierasta kieltä puhuvan kanssa. Sanoi, että onnellisuuden perusta on siinä, että joutuivat alussa keskustelemaan lukuisista kulttuurieroista ja kielestä. Totesi, ettei suomalaisten avioliitoissa yleensä asioita käsitellä niin perusteellisesti ennen avioliittoa, ja siksi tulee yllätyksiä, joita heille ei tullut.