Mikä sinua ärsyttää teidän työpaikan kulttuurissa?

Vierailija kirjoitti:

En halua syrjiä iän takia, mutta kyllä meillä näkyy työpaikan kulttuurissa ja käytännöissä se, että johto on todella iäkästä ja heistä moni on ollut talossa vuosikymmeniä töissä.

Onneksi kaksi pääjehua, jotka molemmat ovat kohta 70, nyt vihdoin ja viimein eläköityvät. Mutta edelleen johtoryhmässä on ainakin kaksi ihan kohta eläkeikäistä ja nuorimmat ovat viisikymppisiä. Mutta niin vanhanaikaisia, jumiutuneita tapoja, toistetaan samoja asioita joita on tehty 25 vuotta, ajatus johtamisesta on jostakin 70-luvulta, koulutusta ei arvosteta vaan työssä kuulemma oppii... Aivan hirveää. 

Voin sanoa, että koulutusta ei arvosta nuoretkaan johtajat, jos heillä ei itsellään ole koulutusta. Pahimpia kukkoilijoita ovat 30-vuotiaat YAMK-tutkinnon suorittaneet "maisterit". Kyllä, kaikki opitaan työssä ja akateemiset perustelut on hömppää, joista ei ymmärrä mitään. Kovaa vauhtia mennään päin seinää.

Vierailija kirjoitti:

Jyrät, jotka eivät ole esihenkilöitä, mutta päättävät epäsuorasti työnjaon, itselleen eduksi tottakai. Kieltäytyvät turhanpäiväisistä syistä ottamasta joitain työtehtäviä ja luulevat muiden ne tekevän. Miksei voida arpoa työtehtäviä? Ai niin, silloin esihenkilöiden turhuus paljastuisi.

Tätä on paljon. Mihin tarvitaan esihenkilöä kun väliporras tekee kaikki päätökset? Silloin ei tarvi kenenkään ottaa vastuuta mistään kun virallisesti mitään ei ole päätetty, on vain "sovittu". Yritäpä kyseenalaistaa noiden  sopijoiden valtuuksia niin saat vihat päällesi. 

Per*eennuoleskelu ja teeskennelty hurmos. Suorittavankin tason työntekijät hehkuttelevat esimiesten konsernijohdolta imemää jargonia retostelevat venymisillään, jaksamisillaan ja "klousauksillaan". Voi elämän kevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaverit jotka lintsaavat aina kun mahdollista. Kaikki menot hoidetaan työajalla, kasataan enemmän poissaoloja, tullaan "sairaaksi" 3 päivää ennen lomaa, henkisesti epätasapainoisuus.

Tämä! Koronan jälkeen sitä ei enää edes viitsitä peitellä vaan autohuollot, kampaajat, parturit, juhlajärjestelyt, remontit, asuntokaupat - kaikki hoidetaan nykyään työajalla. 

 

Mutta totuus on että jos pitää päästä vaikka eläinlääkäriin tai lastenlääkäriin niin nämä on lähes pakko hoitaa työajalla. Yritysten pitäisi olla pidempään auki niin että illalla seiskalta pääsee hoitamaan asioita. Ymmärrän tietenkin että tämä on sitten taas niille joillekin pienyrittäjille vaikeaa. Mutta työpaikalta pitäisi voida poistua jos työt on tehty, tai jos ne voi tehdä aiemmin tai myöhemmin. En ymmärrä että ihmisiä istutetaan toimistolla väkisin.

Hienojen termien ja sanahelinän käyttö yksinkertaisista ja päivänselvistäkin asioista. Pitää näyttää oppineisuutensa käyttämällä "tieteellistä" kieltä.  On strategiaa ja politiikkaa ym.

Työpaikka on, kuin joku Neuvostoliitto. Paljastan sen verran, että sosiaaliala. Ei mitään yhteistä linjaa missään. Toiset tekee töitä, kuin hullut, toiset ei käytännössä mitään. Sama palkka tietysti kaikilla. Kaikki ohjeet ja tavoitteet on hyvin ylimalkaisia eikä kukaan arvioi työn jälkeä ja tuloksia. Yhtenä päivänä sanotaan yhtä viikon päästä toista. Esimiesasemaan on päätynyt kaikkein heikkolahjaisimmat ja luonnollisesti ilman mitä koulutusta. 

Ääliöt työkaverit.

Perheyritykset ovat pahimpia. Yleensä joku narsisti perustanut yrityksen ja jakaa mielisairauttaan. Olin töissä erään pariskunnan firmassa ja mies ja nainen puhuivat toisilleen niin jäätävästi, että lamaannuin täysin. En ole ikinä kuullut mitään sellaista sitä ennen enkä sen jälkeen. Väkivaltaiseen puheeseen otettiin ääniä kurkusta vinkunaa ja jotain sirkkelin äänien tyylistä. Koko touhu oli kauhuelokuva-horros-osastoa. Luulin, että kohta joku kuolee. Niin sairasta, ettei missään hoitolaitoksessakaan sellaista varmaan ole. He ovat olleet nuoresta naimisissa ja ovat edelleen. Järkyttäviä sanoja heittelevät toisilleen ihan normaalinan puheena.

Ehkä se että kaikki ovat niin mukavia ja haluavat jutella. Mä haluisin vaan tehdä niitä töitä.

Vuorotyö ja jatkuva väsymys. Veikkaan, että nyt, kun yhteiskunnallisessa keskustelussa on nostettu esiin vaietut ongelmat ja traumat perheen sisällä seuraava askel on alkaa puhua yhteiskunnallisesti työn traumatisoimista ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää se jatkuva "kehittäminen". Siis se että pitää kehittää asioita ihan vain siksi, että asioita pitää kehittää. En kritisoi sitä, että jos jossain huomataan epäkohta, niin tietenkin sitä tulee kehittää. Kritisoin sitä, että jos tyyliin kananmuna on aina rikottu kopauttamalla, niin ei sitä tarvitse joka vuosi kehittää uudestaan. Ja kun näitä turhaakin turhempia kehityshankkeita on päällekäin joku kymmenen, niin kyllä se suoraan sanottuna alkaa vituttamaan.

Ja meillä on aina joku sankari, joka keksii kolme uutta tapaa rikkoa kananmuna ja saa pisteet kotiin, kun on niin innovatiivinen. Sitten kootaan uusia munanrikkomisohjeistuksia ja käytetään näihin kehitelmiin hirveästi aikaa, vaikka hiljaa tiedämme, että ne munat tullaan rikkomaan sillä samalla vanhalla tavalla, koska se on helpoin ja tehokkain. Kehitelmät ja ohjeet jäävät johonkin mappi ööhön pölyttymään.

Pienen paikkakunnan kuppikuntaisessa työpaikassa saa tietyt ihmiset tehdä mitä vaan. Heillä on ihan omat työajat ja lähdetään pois milloin milläkin verokkeella kesken päivän.

Toiset ei saa vapaata ainakaan pyytämänään päivänä tai aikana. Ehdottomasti pitää tulla töihin, ja sitten onkin töitä tosi vähän yllättäin.

Ikävä juttu sanoa, mutta mitä pienempi paikkakunta, niin sitä varmemmin " hyvävelikerhoon"- jostain sytstä kuulumattomat joutuvat sivuun aivan kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Se että omille lapsille järjestään kesä- ym töitä.

Se, kun pomojen lapsille ja lasten seurustelukumppaneille järjestetään palkallista tuntityötä kun muu jengi tekee 9 euroa/päivä työkokeiluita toisensa perään.

Vierailija kirjoitti:

Paska palkka.

Eihän palkka ole työpaikan kulttuuria, vaan se on korvaus työstä. Kulttuuri tarkoittaa kaikkea ei-materiaa, jota ei ole erikseen työtektäväksu määritelty. Henkilöstön sosiaalisia suhteita, tervehtimiskäytäntöjä, toimintatapoja kokouksessa tai sääntöjen noudattamisessa, työpaikalla vallitsevia arvoja ja normeja, yhteishenkeä.

Pomo kaveeraa liikaa osan työntekijöistä kanssa. Ollaan facebook-kavereita, myönnetään tiskin alta lomia, katsotaan asioita läpi sormien, ei puututa saikuttamisiin tai muuhun p*rseilyyn töissä jne. Ei ole tasapuolista kohtelua. Johtajan pitäisi pystyä pitämään pieni etäisyys alaisiinsa työpaikalla ja työasioissa. Vapaa-ajalla kaveratkoon miten lystää, mutta töissä tuo ei saisi näkyä. Pitäisi pystyä olemaan objektiivinen, mutta mahdotonta se on tuolla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikka on, kuin joku Neuvostoliitto. Paljastan sen verran, että sosiaaliala. Ei mitään yhteistä linjaa missään. Toiset tekee töitä, kuin hullut, toiset ei käytännössä mitään. Sama palkka tietysti kaikilla. Kaikki ohjeet ja tavoitteet on hyvin ylimalkaisia eikä kukaan arvioi työn jälkeä ja tuloksia. Yhtenä päivänä sanotaan yhtä viikon päästä toista. Esimiesasemaan on päätynyt kaikkein heikkolahjaisimmat ja luonnollisesti ilman mitä koulutusta. 

Minä olen ollut sosiaalialalla juuri tuollaisessa pienikokoisessa Neuvostoliitossa. Muutama höpöttäjä, joiden suu käy ja aikaa vietetään enemmän jutustellen kuin oikeassa työssä, sitten ylitunnollisia, jotka otsasuoni pullistellen kiltisti tekee kaiken ja vielä vähän päälle ekstraa.

Sanoin yhdelle kollegalle, että sinä annat asiakkaalle ylipalvelua, sellaista mikä ei edes kuulu työhön. Tarkoitan sellaista tilannetta, että asiakasta pitäisi auttaa täysin toisen syyn takia, mutta asiakas tuo esiin muita murheitaan, vaikkapa että olisi se kiva, kun olisi joku harrastusporukka, johon kuulua. Oikea tapa toimia olisi joko ohjata etsimään itse mieluista toimintaa ja tai tulostaa netistä esitteitä tai yhteystietoja. Tällöin asiakkaalle jää vielä itselleen se vastuu, joka myöhemmässä elämässä hyödyttää häntä, oppii toimimaan omaksi edukseen. Työkaveri oli tuossa tilanteessa etsinyt ne kaveriharrastusporukat valmiiksi, soittanut, täyttänyt ilmoittautumislomakkeen puolesta, laittanut vielä asiakkaalle muistutuksen, milloin sinne ensimmäisen kerran mennään, ja kaikkein erikoisinta: ekan tapaamisen jälkeen seuraavana päivänä soittanut perään omalla ruokatauollaan, että miten meni. Tuossa on nimittäin sellainen juttu, että se asiakas ei ehkä saa aikaiseksi mennä ollenkaan, kun kaikki on tehty puolesta. Ihminen on psykologisesti sellainen eläin, että kun se edes vähän jonkin eteen ponnistelee, sen motivaatio kasvaa. Jos kaikki tuodaan eteen hopeatarjottimella, se ei osaa arvostaa. Lisäksi tottuu siihen, että paapotaan ja tehdään kaikki puolesta, syntyy opitun avuttomuuden kierre. Tämän asian osa työkavereistani unohti tai eivät olleet koskaan tiedostaneet toimivansa juuri siten kuin ei pitäisi toimia (empowerment on sosiaalityön lähtökohtia).

Koska meillä oli sellainen päällikkö, joka oli viimeisen päälle hyväksyvä joka suuntaan, kaikki sopii hänelle, niin siitähän seurasi juuri tuollainen pikku-neuvostoliitto, jossa ei ollut rajoja, yhdet lusmuili ja höpötti työpäivät läpeensä ja toiset kärsivät työuupumuksesta, koska tekivät joka ikinen päivä ylimääräistä ja holhosivat asiakkaita liikaa.

Sen päällikön lisäksi oli eräs kehittäjä, siis kehittämistyöhön palkattu, joka hämmensi työyhteisöä. Kaikki oli uutta ja hienoa ja upeaa ja ikinä hän ei kuunnellut, miksei jokin muutos toimi. Hänen mielestään kaikkea voi kokeilla, myös sellaista voi lokeilla, mikä on todettu 15 vuotta sitten toimimattomaksi. Pään lyömistä puuhun, eikä vanhempien työntekijöiden kokemusta huomioitu koskaan millään tavalla. Ideointi on hyvä asia, mutta ei nyt tyhmä tarvitse kuitenkaan olla. Hänen työnsä ilmeisesti oli hämmentää ja kehittää. Esimerkkinä lean-toimisto. Järkyttävällä tahdilla hankittiin lean-koulutusta ja hävitettiin papereita, kannettiin tavaraa ja kansioita paikasta toiseen ja hetken päästä osa kannettiin takaisin, kun niiden oikea säilytyspaikka olikin juuri siinä toimistossa. Hirvittävän naiivi hyökyaalto, että kaikesta eroon ja hetken päästä todettiin, että ei kaikesta saa luopua. Koski myös työnteon lean-mallia, mutta sen sisältö jäi vähän hataraksi, toimintaohjeita syntyi liukuhihnalta ja kukaan ei omalta työltään kerta kaikkiaan ehtinyt perehtyä kaikkiin uusiin toimintaohjeisiin.

Turhan ammattijargonin käyttäminen

Keksitään itselle lisää työtehtäviä ja lisätään byrokratiaa, jotta voidaan korostaa omaa tärkeyttä ja ammatillisuutta vaikka työn määrä on jo nyt järjetön suhteessa tekijöiden määrään

Jatkuva hankehumppa

Tarpeettomat sairaspoissaolot. Syynä se, että valtio/kunta/mikälie maksaa.

T. Lähihoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Hienojen termien ja sanahelinän käyttö yksinkertaisista ja päivänselvistäkin asioista. Pitää näyttää oppineisuutensa käyttämällä "tieteellistä" kieltä.  On strategiaa ja politiikkaa ym.

Heh. Meillä on ollut nyt 1,5 vuotta muotisana visio. Kun siirryttiin hyvinvointialueelle, tuli kaksi uutta sanaa. Toinen on hallintohimmeli. Eli sellainen kaavio, miten hallinto menee. Ei ota selvää erkkikään tittelin perusteella, mitä ne tekee. On tehtäväaluepäällikköä ja toimialajohtajaa ja palvelupäällikköä ja kaikenlaista titteliä. En tiedä, ymmärtääkö ne itsekään sitä hallintohimmeliä. Toinen muotivillitys on visio. Meillä on tällainen visio. Meidän visiomme tuleville vuosille on tämän suuntainen. Jos on yksikin henkilöstötilaisuus tai yksikin puhuja, joka ei mainitse sanaa visio, uskon heti mitä se puhuu. Visio on nimittäin jotain sellaista höttöä, joka on täysin päinvastainen kuin tiukat säästötoimet, jotka on parhaillaan jokaisella hyvinvointialueella menossa. Pyyhkikööt persettä niillä visioillaan, koska ne ainakin on niitä asioita, jotka tulevaisuudessa ei toteudu.

Yksi on viikoittain LS vapaalla 1-2 pvää (eikö niissä oikeasti ole mitään ylärajaa, ei voi kuin ihmetellä kolmen aikuisen lapsen äitinä?!) yksi pyörii ympyrää tekaistulla kiireellä, yksi vääntää miesiestatuksella kaiken mahdollisimman vaikeaksi ja yksi on sääntöihminen henkeen ja vereen laskien joka klemmarin ja minuutin. Sekava sakki, parhaiten viihdyn töissä yksin.