Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mietin et olenko ärsyttävä kun kehun lapsiani tai kerron heidän onnistumisistaan
10.06.2024 |
Huomaan et jotkut ihmiset eivät enää samalla tavalla pidä yhteyttä, heillä siis saattaa olla samanikäisiä lapsia ja olen ollut aistivinani että tämä saattaisi olla yksi syy..
En siis ajattele että omat lapseni olisivat parempia kuin muut, enkä ajattele että ovat täydellisiä, vaikka ovat pärjänneet suht hyvin koulussa ja harrastuksissaan ja olen ollut aidosti iloinen ja ylpeä heistä. Jotenkin aistin että joitakin tämä jollain tapaa saattaa ärsyttää. En siis myöskään kokoajan puhu heistä, mutta harmittaa se että pitäisi olla ihan hiljaa vaan jotta toinen ei pahoittaisi mieltään.
Minulla on toisaalta myös ystäviä jotka kehuvat paljon lapsiaan ja minusta se on ihan ok ja hyvä että ovat aidosti ylpeitä omista lapsistaan, etenkin jos sille on oikeasti aihetta.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuisi omituiselta kehua lasta muille suoritusten kautta. Saatan kyllä sanoa, jos lapseni on sanonut jotain hauskaa tai meillä on ollut yhdessä jotain kivaa tekemistä. ...Enhän kehu muitakaan läheisiäni suorituksista, vaan siitä mitä ovat. En ala hehkuttaa, jos esim. puolisoni onnistuu työssään tai harrastuksessaan.
Et kehu jos puoliso saanut ylennyksen tai juossut maratonin? Onpa outoa.
Miksi kukaan hehkuttaisi ulkopuolisille, jos puoliso juoksee maratonin?
Miksi ei? Mistä yleensä voi edes puhua jos ei tuollaisesta. Hyviin tapoihin kuuluu kuitenkin kysyä kuulumisia, myös sen puolison. Ja sitten pitää jättää tuollainen mainitsematta? Mitä saa kertoa? Voisko joku kertoa
Pikkulapsia on tapana kehua muiden kuullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuisi omituiselta kehua lasta muille suoritusten kautta. Saatan kyllä sanoa, jos lapseni on sanonut jotain hauskaa tai meillä on ollut yhdessä jotain kivaa tekemistä. ...Enhän kehu muitakaan läheisiäni suorituksista, vaan siitä mitä ovat. En ala hehkuttaa, jos esim. puolisoni onnistuu työssään tai harrastuksessaan.
Et kehu jos puoliso saanut ylennyksen tai juossut maratonin? Onpa outoa.
Miksi kukaan hehkuttaisi ulkopuolisille, jos puoliso juoksee maratonin?
Miksi ei? Mistä yleensä voi edes puhua jos ei tuollaisesta. Hyviin tapoihin kuuluu kuitenkin kysyä kuulumisia, myös sen puolison. Ja sitten pitää jättää tuollainen
Ei ihme että ihmiset valittaa niin paljon. Sitäkö kaikki haluaa vaan kuulla? Itse taas en jaksa sitä ollenkaan!
ei kaikki tykkää, ei voi sanoa edes että hienoa, eli ei kannata kovin herutella
Ei se ärsytä, paitsi jos puhut niistä lapsistasi joka välissä ja joka aiheeseen tuot esiin lapsesi. Puhutaan vaikka maastopaloista ja sit tuot esiin, että minun lapseni olisivat toimineet näin ja noin maastopalon kohdatessaan... Tuosta tulee vaan mieleen, että eikö elämässä muuta ole kuin lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuisi omituiselta kehua lasta muille suoritusten kautta. Saatan kyllä sanoa, jos lapseni on sanonut jotain hauskaa tai meillä on ollut yhdessä jotain kivaa tekemistä. ...Enhän kehu muitakaan läheisiäni suorituksista, vaan siitä mitä ovat. En ala hehkuttaa, jos esim. puolisoni onnistuu työssään tai harrastuksessaan.
Et kehu jos puoliso saanut ylennyksen tai juossut maratonin? Onpa outoa.
Miksi kukaan hehkuttaisi ulkopuolisille, jos puoliso juoksee maratonin?
Miksi ei? Mistä yleensä voi edes puhua jos ei tuollaisesta. Hyviin tapoihin kuuluu kuitenkin kysyä kuulumisia, myös
Tai toki kuuntelen ilman muuta jos on oikeasti joku aihe, mutta en jaksa kuunnella sitå esim kuinka ihan normaali arki on hirveän rankkaa lasten kanssa tms mitä ihmiset tosi paljon valittaa.. Tai et voi hitsi kun nyt tuli laitettua farkut vaikka onkin kuuma päivä ja sitå sit tosiassaan harmitellaan ja on ihan päivä pilalla. Se vasta tylsä puheenaihe onkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää, kun tällaiset kehujavanhemmat eivät kerro omista kuulumisistaan. Pommitetaan vain, mitä lapset ovat tehneet ja missä onnistuneet. Mua kiinnostaa, mitä se mun ystävä/tuttava itse on tehnyt ja missä onnistunut. Itse kerron omista lapsistani vain kysyttäessä.
Tämäpä juuri. Mua kiinostaa, mitä ystävä itse on tehnyt, ei mitä hänen lapset, puoliso, isoäiti tai kumminkaima on tehnyt. Jos tunnen näitä hänen läheisiään, kuulen mielelläni heidän kuulumiset heiltä itseltään ja jos en heitä tunne, sitten heidän kuulumisensa ei mua kiinnosta.
En jaksa ihmisiä, jotka elää muiden kautta. Tää koskee niin lapsistaan jatkuvalla syötöllä puhuvia vanhempia kuin jotain naapurikyttääjää, jonka elämän sisältö on se, mitä naapuri tekee.
Ihana isä. Tuollainen kuulostaa aidolta kehulta. Ajattelen kehumisesta ylipäänsä, että kukapa ei haluaisi hyvää omalle lapselleen. Ehkä se kehuminen on "tiedostamatonta ja pakonomaista" siitä syystä, kun toivoo niin kovasti hyvää lapselleen, että ei voi olla siitä puhumatta. Minua ei haittaa kehut; kukin meistä voi kuitenkin täyttää vain yhdet saappaat, ei niitä kaikkia. En itse kehu lastani kuin lähimmille, jotka eivät koe uhkaa, koska en halua pahoittaa kenenkään mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää, kun tällaiset kehujavanhemmat eivät kerro omista kuulumisistaan. Pommitetaan vain, mitä lapset ovat tehneet ja missä onnistuneet. Mua kiinnostaa, mitä se mun ystävä/tuttava itse on tehnyt ja missä onnistunut. Itse kerron omista lapsistani vain kysyttäessä.
Tämäpä juuri. Mua kiinostaa, mitä ystävä itse on tehnyt, ei mitä hänen lapset, puoliso, isoäiti tai kumminkaima on tehnyt. Jos tunnen näitä hänen läheisiään, kuulen mielelläni heidän kuulumiset heiltä itseltään ja jos en heitä tunne, sitten heidän kuulumisensa ei mua kiinnosta.
En jaksa ihmisiä, jotka elää muiden kautta. Tää koskee niin lapsistaan jatkuvalla syötöllä puhuvia vanhempia kuin jotain naapurikyttääjää, jonka elämän sisältö on se, mitä naapuri tekee.
Mitä tarkoittaa elää muiden kautta? Että ylipäänsä puhuu ja on kiinnostunut muistakin kuin itsestään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olet muutenkin rasittava ihminen.
Niin ehkä jonkun mielestä. Toki mielelläni kuulisin jos näin on, ja mikä ärsyttää,,niin voisin jotenkin korjata käytöstäni. Minulla on kyllä hyviä ystäviä, joiden seurassa voin olla oma itseni. Näitä ystäviä yhdistää kyllä hyvä itsetunto. T. Ap
Voi olla että osa pakenee jos jatkuvasti kehut omia lapsia.
Itsellä ainakin yksi tällainen ystävä joka puhuu kokoajan miehestään ja lapsistaan.
Meidän Pekka sitä ja tätä. Meidän Liisa sitä ja tätä yms yms
Hienos että heillä menee hyvin muttei sitä jaksa kuunnella. On muut mielenkiinnon kohteet. Enkä puhu lastemme asioista sillä he eivät sitä halua.
Tottakai omista lapsistaan saa ja pitääkin olla onnellinen ja ylpeä. On se silti pikkuisen rasittavaa kanssaihmisille, jos jatkuvasti kehuu omiensa saavutuksia joita muiden pitää sitten loputtomasti ihastella.
Yhtälailla pikkuisen rasittavia on lapsenlapsiinsa hurahtaneet mummot, jotka jatkuvasti näyttää lapsukaisten kuvia tai videoita puhelimestaan ja kertovat mitä ihmeellistä nämä on tehneet. Tiedän muutamankin tällaisen tapauksen. Ja ei, en ole kateellinen, osaan kyllä olla onnellinen toisten puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaako lapsesi että puhut heidän asioita eteenpäin? Voi olla lapsille aika raskasta jos teet näin heidän aikuisuuteen saakka ja tietysti siitä eteenpäinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa näköjään arka aihe! Itse kehun myös välillä lapsiani ja parhaan kaverin kanssa tehdään sitä tosi paljon itse asiassa 😅
Molemmilla kun on huiput lapset, vaikka omat erilaiset haasteensa ollut myös kaikilla. Ja onnneksi on myös se yksi lahjakas, joskin todella haastava lapsi, niin en todellakaan täydelliseksi kasvattajaksi itseäni erehdy vahingossakaan luulemaan.
En oikeastaan ymmärrä miksi ihmiset ottaa nokkiinsa tällaisesta? Omaan mielestäni sen verran tilannetajua, etten ihan kaikille kehu lapsiani, mutta ei toisaalta haittaa jos joku tuntematonkin minulle kehuu.
Pari tapausta muistan, jotka hieman ehkä huvittaneet, mutta toisaalta ymmärrän että vanhempi vaan pakahtunut ylpeydestä. Ensimmäisessä äiti sanoi oikeasti joka toisessa lauseessa että hänen lapsensa pelaa edustusjoukkueessa. Oikeasti joka kerta kun keskusteltiin hän mainitsi asian, mutta toisaalta olisin varmasti itsekin ylpeä lapsestani silloin, eipähän ole yksikään vielä siihen joukkueeseen päässyt 🤣 Mutta tässä tapauksessa se kehuminen oli vaan nonstop ja siksi vähän hassua.
Ja toinen isä huvitti, kun hän postasi kuvia someen kouluikäisen, eikä ihan pienenkään koululaisen ns taideteoksista jotka enemmän muistutti taaperon tekeleitä. Silloin ehkä olisi voinut pitää teokset omana ilonaan, koska eivät oikeasti olleet mitään hienoja, vaan päinvastoin. Joo olen ehkä vähän ilkeä, lapsesta kuitenkin kysymys, mutta jos oikeasti ei ole mitään aihetta kehua, niin se on vähän hassua. Toisaalta jos ne olisi olleet oikeasti hienoja niin sitten mielestäni se olisi ollut ihan ok ja olisin itsekin laittanut peukkuja.
MINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSETMINUNLAPSET
Vierailija kirjoitti:
Sain aikanaan siipeni, kun kehuin lastani. En ihan heti edes älynnyt, mutta vähitellen opin huomaamaan töissä kahvipöytäkeskusteluissa, kenen kuullen en sano sanakaan. Jos ei koskaan puhu lapsetaan, sekin käännetään pahantahtoisesti, siinä on varmasti jotain vikaa tyyliin.
Ja helposti ilkutaan, jos lapsi menee sivuraiteelle että geniit ja vanhempien syy, ilkutaan siitäs sait.
Jos lapsi on ihana ja pärjää tekee mieli hehkuttaa, mutta varoa seuraa missä hehkuttaa. Isovanhemmat ovat ihana kohde, ehkä he salaa miettivät että heidän geenit :D
Lapsestaan saa olla ylpeä, ei se ole naapurin kauhukakaralta pois.
Kyllä se kylmä maailma opettaa, lastaan ei koskaan rakasta, kannusta ja kehu liikaa.
En muuten viitsinyt lukea ketjua, voin kuvitella että ap sait kylmää kyytiä.
Pahoittelen, akat ovat kateellisia lapsista ja miehistä ne vasta kateellisia ovatkin.
Saako lapsen asiat pitää omana tietonaan vai pitääkö kertoa? Omasta mielestäni lapsellakin on yksityisyytensä. Minä tsemppaan ja kannustan häntä suoraan, en hehkuttamalla työpaikan kahvipöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Sain aikanaan siipeni, kun kehuin lastani. En ihan heti edes älynnyt, mutta vähitellen opin huomaamaan töissä kahvipöytäkeskusteluissa, kenen kuullen en sano sanakaan. Jos ei koskaan puhu lapsetaan, sekin käännetään pahantahtoisesti, siinä on varmasti jotain vikaa tyyliin.
Ja helposti ilkutaan, jos lapsi menee sivuraiteelle että geniit ja vanhempien syy, ilkutaan siitäs sait.
Jos lapsi on ihana ja pärjää tekee mieli hehkuttaa, mutta varoa seuraa missä hehkuttaa. Isovanhemmat ovat ihana kohde, ehkä he salaa miettivät että heidän geenit :D
Lapsestaan saa olla ylpeä, ei se ole naapurin kauhukakaralta pois.
Kyllä se kylmä maailma opettaa, lastaan ei koskaan rakasta, kannusta ja kehu liikaa.
En muuten viitsinyt lukea ketjua, voin kuvitella että ap sait kylmää kyytiä.
Pahoittelen, akat ovat kateellisia lapsista ja miehistä ne vasta kateellisia ovatkin.
Kyllä lasta voi kehua ja kannustaa liikaa. Mistä olet keksinyt ettei voisi?
On äärimmäisen rasittavaa kuuntelijalle. Eikö nyt kahden (tai useamman) aikuisen kohdatessa joku keksi muuta keskusteltavaa kuin omien kakaroidensa kehumisen, kerrasta toiseen?
Alue: Aihe vapaa
Valitettavasti en jaksa lukea kommenttiasi loppuun, koska aloitat sanalla kakaraEhkä mielestäsi lapset eivät ansaitse mitään arvostusta? Ehkä sinua ei koskaan ole arvostettu? Surullista.