Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mietin et olenko ärsyttävä kun kehun lapsiani tai kerron heidän onnistumisistaan
10.06.2024 |
Huomaan et jotkut ihmiset eivät enää samalla tavalla pidä yhteyttä, heillä siis saattaa olla samanikäisiä lapsia ja olen ollut aistivinani että tämä saattaisi olla yksi syy..
En siis ajattele että omat lapseni olisivat parempia kuin muut, enkä ajattele että ovat täydellisiä, vaikka ovat pärjänneet suht hyvin koulussa ja harrastuksissaan ja olen ollut aidosti iloinen ja ylpeä heistä. Jotenkin aistin että joitakin tämä jollain tapaa saattaa ärsyttää. En siis myöskään kokoajan puhu heistä, mutta harmittaa se että pitäisi olla ihan hiljaa vaan jotta toinen ei pahoittaisi mieltään.
Minulla on toisaalta myös ystäviä jotka kehuvat paljon lapsiaan ja minusta se on ihan ok ja hyvä että ovat aidosti ylpeitä omista lapsistaan, etenkin jos sille on oikeasti aihetta.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu miten kehut. Itse en jaksa joka tapaamisella tai puhelussa kuunnella toisen lasten erinomaisuutta. Tuntuu, että osalla ei ole muuta elämää kuin myötäelää omien lastensa menestymisen kautta. Ja juuri tätä jauhetaan joka kerta. Tosin en jaksa mitään muutakaan jatkuvaa jauhamista. Joillakin tuntuu sama levy pyörivän koko ajan.
Mitä tarkoittaa myötäelää omien lastensa menestymisen kautta? Onko se että kerran kertoo jostain lapsen onnistumisesta, esim lapsi pääsi sisään musiikkiopistoon soittamaan jotain soitinta johon on vaikeaa päästä tai on menestynyt urheiluharrastuksessa tai pärjännyt hyvin koulussa? Etenkin jos toinen kysyy mitä lapselle kuuluu? Mitä toinen silloin oikeastaan haluaa kuulla? Että lapsella menee huonosti?
Usko pois, tällaisia myrkyllisiä ihmisiä on myös. Miehen sisko ei ollut kuulevinaan koskaan kun lapsemme menestyivät, ei mitenkään kommentoinut tms, mut auta armias kun yksi lapsista joutuikin sit vaikeuksiin. Halusi kuulla ihan kaiken ja oikein mässäili ja juoruili koko suvulle lapsen asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on häiritsevää, jos toisella ei ole lapsia tai edes miestä. Ja osa lapsen omaavista voi ehkä haluta puhua muusta joskus. Jos jollakin on myös lapsia ja kehuu omiaan, silloin ehkä toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuonkin voi tehdä niin monella tavalla. Joku osaa kehua "vaatimattomasti" se on ihan ok. Toinen kehuu "mahtipontisesti", menettelee. Joku kehuu samalla mollaten/vähätellen toisia, se on ärsyttävää.
Niinpä! On jäänyt pari erityisen ärsyttävää kehujaa mieleen. Ensimmäinen oli työkaveri, joka monta kertaa viikossa puhui tyyliin, että hän ei pysty kunnolla edes ymmärtämään, miten hänen lapsensa voivatkin olla niin kauniita ja lahjakkaita kaikessa. Oikeasti kiusallista ja vaivaannuttavaa kuunnella tuollaista. Olisi tehnyt mieli sanoa, että joo joo, noin me kaikki varmasti ajatellaan omista lapsistamme, mutta jostain syystä muilla ei ole jatkuvaa tarvetta jakaa näitä ajatuksia työkavereiden kanssa.
Toinen oli lapseni tarhakaverin vanhempi. Vasu-keskustelun jälkeen tämä vanhempi kertoi minulle pyytämättä ja yllättäen, miten hänen lastaan oli kehuttu ihan kauheasti ja
Tämä. Miksi pitää heti olla joku kilpailu? Miksei vaan voi molemmat olla iloisia omista lapsista ja vähän toisenkin puolesta? Ehkä ongelma on sinun ajattelussa, kun heti ajattelet et kyse on jostain kilpailusta vaikka vanhempi vain iloinen ja ylpeä lapsestaan!
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ylpeä lapsistani mutta en minä sitä jatkuvasti toitota.
Toivottavasti et....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä oli ihanaa kun kaveri laittoi faceen poikansa saaneen toivomansa opiskelupaikan, mekin jännitimme onnistuuko. Koko perhe tyytyväisiä ja ylpeitä, miksi ei??
Olen hyvin ylpeä omistani ilman hehkuttamista tai kehumista mutta voin mainita onnistumisista. Miksi en olisi?
Ei ole omia lapsia, mutta joskus joutunut sivusta seuraamaan näitä lapsiaan kehuvia ja se on kamalaa kilpalaulantaa.Ehkä joskus on sinun kanssasi käynyt näin, itsehän pystyt sen parhaiten analysoimaan. Toisaalta pitäisi ymmärtää myös se, että toisella voi olla ongelmia menossa kotona lasten suhteen, vaikka se ei päälle näy. Silloin ei oikein jaksa myötäelää kenenkään hyviä asioita. Ei me olla jeesuksia, se on kuallu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tää on joku suomalaisten juttu ja siksi suomalaisilla on niin huono itsetunto jos vertaa esim joihinkin jenkkeihin. Ei toisen menestyminen tai kehut ole keneltäkään muulta pois.
Jotkut hehkuttaa kyllä lastensa onnistumisia kaiken aikaa, aina keskustelu jotenkin kääntyy siihen miten erinomaisia hänen lapset on. Onhan se pidemmän päälle vähän rasittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että tunteita saa ilmaista ja on myös tärkeää saada epäonnistua. Suomalaisilla on sisällään valtava määrä lapsuuden lukkiutuneita, pukamattomia kriisejä. Niiden torjunnan ylläpitäminen verottaa valtavasti henkisiä voimavaroja. Ne pidetään poissa tietoisuudesta. Jos niitä kuitenkin ruvetaan terapiassa käsittelemään ja jos tiedetään, mikä kriisi on tapahtunut, voidaan käsitellä lapsen kokemuksia jälkikäteen, kun hän on aikuinen. Usein saadaan tunneyhteys tapahtuneeseen. Silloin voidaan purkaa tunteita ja ihminen saa kokemuksen, että joku ottaa kivun vastaan. Joku ottaa vastaan myös itkun, pahan olon ja vihan, jotka kivusta ovat seuranneet. Sen jälkeen on helpompaa antaa anteeksi. Kaikkein eniten auttaa se, että lukkiutunut kriisi saadaan purettua tunnetasolla. Kun on saatu yksi tapahtuma käsiteltäväksi, käsitellään sitä niin perusteellisesti, että se nostaa esiin seuraavan vaiheen. Yleensä hyvin tuskalliset ja vaikeat kokemukset siirtyvät pois muistista, kun mieli siirtää ne pois tietoisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että tunteita saa ilmaista ja on myös tärkeää saada epäonnistua. Suomalaisilla on sisällään valtava määrä lapsuuden lukkiutuneita, pukamattomia kriisejä. Niiden torjunnan ylläpitäminen verottaa valtavasti henkisiä voimavaroja. Ne pidetään poissa tietoisuudesta. Jos niitä kuitenkin ruvetaan terapiassa käsittelemään ja jos tiedetään, mikä kriisi on tapahtunut, voidaan käsitellä lapsen kokemuksia jälkikäteen, kun hän on aikuinen. Usein saadaan tunneyhteys tapahtuneeseen. Silloin voidaan purkaa tunteita ja ihminen saa kokemuksen, että joku ottaa kivun vastaan. Joku ottaa vastaan myös itkun, pahan olon ja vihan, jotka kivusta ovat seuranneet. Sen jälkeen on helpompaa antaa anteeksi. Kaikkein eniten auttaa se, että lukkiutunut kriisi saadaan purettua tunnetasolla. Kun on saatu yksi tapahtuma käsiteltäväksi, käsitellään sitä niin perusteellisesti, että se nostaa esiin seuraavan vaiheen. Yleensä hyvin tuskalliset ja vaikeat kokemukset siirtyv
Ja miten tämä liittyy aiheeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen monia tällaisia tyyppejä. Näitä löytyy sukulaisissa ja tuttavissa. Ja ovatkin tosi raskasta seuraa, koska he eivät halua kuulla toisten kuulumisista tai onnistumisista ollenkaan, vaan lesoavat omien lastensa aivan mielettömiä/huikeita/uskomattomia juttuja. Ja mikäli joku näistä super-pilteistä sijoittuu vaikka vasta kolmanneksi jossain kilpailussa, niin silloin on luonnollisesti tuomarissa joku vika. Tai joku on kateellinen heille tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisuuteen ei vain kuulu itsensä/lapsensa kehuminen. Se ärsyttää jos joku kehuu, eikä kukaan jaksa kuunnella.
Olet. Onko sinulla itsellä huono itsetunto ja luulet kohottavasi " mainettasi" kehuilla. Käy täysin päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisuuteen ei vain kuulu itsensä/lapsensa kehuminen. Se ärsyttää jos joku kehuu, eikä kukaan jaksa kuunnella.
Niin olisko se vaan sitä? Mut toisaalta kyl monet silti kehuu. Minua ei haittaa. Se on ihan ok et toiset on hyviä jossain ja toiset jossain muussa. Onhan sekin hölmöä että ei saisi kehua ollenkaan ja kaikki mukamas yhtä hyviä, koulussakaan lahjakkaat ei saa erottua mitenkään, koska muuten muille tulee paha mieli. Oletko ap miettinyt et lapsia saattaa myös harmittaa jos he eivät pärjää samalla tavalla kuin sinun lapsesi?
Lapsen itsetunnon kannalta on tärkeää kuulla myös aitoja kehuja esim saavutuksistaan. Itse muistan edelleen näin yli 40vuoden jälkeen kuinka esim isäni saattoi kehua spontaanisti soittotaitoani tai koulumenestystäni ääneen jollekin tuttavalle minun läsnäollessani, siitä tuli tosi hyvä mieli ja tunne, että olen aidosti hyvä jossakin asiassa :)
Alue: Aihe vapaa
Niinpä! On jäänyt pari erityisen ärsyttävää kehujaa mieleen. Ensimmäinen oli työkaveri, joka monta kertaa viikossa puhui tyyliin, että hän ei pysty kunnolla edes ymmärtämään, miten hänen lapsensa voivatkin olla niin kauniita ja lahjakkaita kaikessa. Oikeasti kiusallista ja vaivaannuttavaa kuunnella tuollaista. Olisi tehnyt mieli sanoa, että joo joo, noin me kaikki varmasti ajatellaan omista lapsistamme, mutta jostain syystä muilla ei ole jatkuvaa tarvetta jakaa näitä ajatuksia työkavereiden kanssa.
Toinen oli lapseni tarhakaverin vanhempi. Vasu-keskustelun jälkeen tämä vanhempi kertoi minulle pyytämättä ja yllättäen, miten hänen lastaan oli kehuttu ihan kauheasti ja sanottu, ettei lapsi voisi olla mitenkään parempi. Ymmärrän, että esim. lapsen isovanhemmille kerrotaan tällaisesta palautteesta, mutta mielestäni on hyvin omituista puhua tällaisesta puolitutuille. Siinä sitten vaivaantuneena totesin jotain, että no sepä hauskaa. Ja oma lapsenikin sai vasu-keskustelussa pelkkiä kehuja, mutta päätin, etten lähde niistä siinä puhumaan ja aloittamaan mitään kilpailua siitä, kumman lasta on kehuttu enemmän.