Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mietin et olenko ärsyttävä kun kehun lapsiani tai kerron heidän onnistumisistaan
10.06.2024 |
Huomaan et jotkut ihmiset eivät enää samalla tavalla pidä yhteyttä, heillä siis saattaa olla samanikäisiä lapsia ja olen ollut aistivinani että tämä saattaisi olla yksi syy..
En siis ajattele että omat lapseni olisivat parempia kuin muut, enkä ajattele että ovat täydellisiä, vaikka ovat pärjänneet suht hyvin koulussa ja harrastuksissaan ja olen ollut aidosti iloinen ja ylpeä heistä. Jotenkin aistin että joitakin tämä jollain tapaa saattaa ärsyttää. En siis myöskään kokoajan puhu heistä, mutta harmittaa se että pitäisi olla ihan hiljaa vaan jotta toinen ei pahoittaisi mieltään.
Minulla on toisaalta myös ystäviä jotka kehuvat paljon lapsiaan ja minusta se on ihan ok ja hyvä että ovat aidosti ylpeitä omista lapsistaan, etenkin jos sille on oikeasti aihetta.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Osa kommentoijista ei taida ymmärtää, että on normaalia kehumista, joka silloin tällöin sivulauseessa tulee esiin muiden keskusteluiden lomassa. Tämä on ihan ok, ja kukaan tuskin kiinnittää siihen huomiota.
Sitten on niitä tyyppejä jotka soittaa erikseen kehuakseen lapsensa onnistumisia ja joka kerta kun nähdään kehuu ja kommentoi lasten saavutuksia ja pääosin keskustelu pyörii lasten ympärillä. Tämä on joskus ok, mutta ainakin itse väsähdän tähän välillä ja koen olevani välikappale jonkun tarpeen tyydyttämiseen.
Mutta kun toisille se normaali kehuminenkin on liikaa. Kuten tuossa tapauksessa kun äiti kertoi että lapsi kirjoitti 6 ällää ja lukion päästötodistus melkein 10. Ihan naurettavaa ettei tällaista saa sanoa ääneen ettei kellekään vaan tule paha mieli!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin koulussa työskentelevänä ei vois juuri vähempää kiinnostaa kuunnella serkun kertoessa ekaluokalta päässeen lapsenlapsen ääretöntä lahjakkuutta ja taitavuutta ihan joka asiassa. Hohhoijaa, ihan tavallinen muksu, joita on kolmetoista tusinassa.
Kuvaavaa jo neljä peukkua, kertoo tästä päivästä.
Vierailija kirjoitti:
Jaksaisitko itse kuunnella, jos kehuisin jatkuvasti kissaani ja hänen oppimiaan uusia temppuja?
En mutta akrobatiaa harrastavan lapsen harrastuksista jaksaisin kuunnella jonkin aikaa. Minun mielestä lemmikki ei ole niin kiinnostava kuin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa kommentoijista ei taida ymmärtää, että on normaalia kehumista, joka silloin tällöin sivulauseessa tulee esiin muiden keskusteluiden lomassa. Tämä on ihan ok, ja kukaan tuskin kiinnittää siihen huomiota.
Sitten on niitä tyyppejä jotka soittaa erikseen kehuakseen lapsensa onnistumisia ja joka kerta kun nähdään kehuu ja kommentoi lasten saavutuksia ja pääosin keskustelu pyörii lasten ympärillä. Tämä on joskus ok, mutta ainakin itse väsähdän tähän välillä ja koen olevani välikappale jonkun tarpeen tyydyttämiseen.
Mutta kun toisille se normaali kehuminenkin on liikaa. Kuten tuossa tapauksessa kun äiti kertoi että lapsi kirjoitti 6 ällää ja lukion päästötodistus melkein 10. Ihan naurettavaa ettei tällaista saa sanoa ääneen ettei kellekään vaan tule paha mieli!
Itse ajattelen, että onnellisuus omien lasten onnistumisista on aivan normaalia. Mieluummin kuuntelen niitä kuin synkistelyä ja sairaskertomuksia. Suomalaisiin on liiaksi juurtunut asenne, missä ei saisi olla mistään iloinen. Paitsi, jos voitetaan jääkiekossa tai pärjätään euroviisuissa. Mitkä puolestaan on itselle aivan yhdentekeviä asioita, kun en näitä artisteja tai pelaajia tunne.
Parasta mitä tiedän on kissaviedeot, luonto-ohjelmat ja eläinten touhut ylipäätään, ihanien lasteni lisäksi.
Roustata saatte ihan vapaasi, räpillä tai ilman. Minua ei kiinnosta, käännän oitis kanavaa jos eteen tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa kommentoijista ei taida ymmärtää, että on normaalia kehumista, joka silloin tällöin sivulauseessa tulee esiin muiden keskusteluiden lomassa. Tämä on ihan ok, ja kukaan tuskin kiinnittää siihen huomiota.
Sitten on niitä tyyppejä jotka soittaa erikseen kehuakseen lapsensa onnistumisia ja joka kerta kun nähdään kehuu ja kommentoi lasten saavutuksia ja pääosin keskustelu pyörii lasten ympärillä. Tämä on joskus ok, mutta ainakin itse väsähdän tähän välillä ja koen olevani välikappale jonkun tarpeen tyydyttämiseen.
Mutta kun toisille se normaali kehuminenkin on liikaa. Kuten tuossa tapauksessa kun äiti kertoi että lapsi kirjoitti 6 ällää ja lukion päästötodistus melkein 10. Ihan naurettavaa ettei tällaista saa sanoa ääneen ettei kellekään vaan tule paha mieli!
joo, mutta ehkäpä juuri siinä tapauksessa ei ole pelkästään kysymys kehumisesta vaan toisen surusta omaa sairasta lasta kohtaan, joka nyt tuli esiin tuosta kommentista. Joskus vaatii pelisilmää miettiä milloin kehuu lapsiaan ja toisaalta myös pelisilmää ymmärtää, että tuon äidin paha mieli ei kummunnut kehumisesta vaan jostain muusta. Ehkä sen pahan mielen voi silloin jättää omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisuuteen ei vain kuulu itsensä/lapsensa kehuminen. Se ärsyttää jos joku kehuu, eikä kukaan jaksa kuunnella.
Vaatimattomuus kaunistaa.
Jolla onni on, se onnen kätkeköön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän ohi mutta silti samantyyppinen asia on se, miten joillakin vanhemmilla on tosi suuri tarve selittää suhteitaan lapsiinsa. Lapset ovat jo lähteneet kotoa, perustaneet omat perheet, mutta silti ollaan jatkuvasti kanssakäymisissä. Jopa päivittäin soitellaan ja huolestutaan jos ei poika/tytär ota yhteyttä ja selosta kaikkea mitä lapsenlapsille kuuluu jne. Hyvin paljon selostetaan juhlapyhiä: joulut, pääsiäiset, talvilomat, kesälomat, viikonloput, syntymäpäivät. Hirveä tarve selittää - en ymmärrä.
Itse olen sen tyyppinen, että annan lapseni elää omaa elämäänsä. En edes pysty puuttumaan sellaisiin ongelmiin joita nykyajan perheissä ja koulumaailmassa ilmenee. On kiusaamista, puhelimessa roikkumista, huumeasioita, saalistajia. Koulussa ihan eri systeemit kuin ''ennen vanhaan'' oppiaineiden suhteen, kodin ja koulun välisen viestinnän suhteen. Olen auttamatta pudonnut kelkasta. Teen palveluksen kun en puutu mitenkään enkä varsinkaan ala neuvomaan. Lapseni eivät tykkäisi sellaisesta.
On vanhempia, jotka ovat syvällä sisällä lasten ja lastenlasten elämässä - ja jaksavat niistä asioista mainita, ikään kuin olisi tärkeää muistuttaa minullekin, miten lapsista pidetään huolta vielä silloinkin kun ovat jo aikoja sitten tulleet täysi-ikäisiksi ja elävät - ainakin näennäisesti - omaa itsenäistä elämäänsä.
Olen kokenut sen vaivaannuttavana. Olen niin erilainen muori - pitääkö minun ruveta itseäni selittämään? Ei kiitos. Mutta tässähän vähän jo sitä tein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa kommentoijista ei taida ymmärtää, että on normaalia kehumista, joka silloin tällöin sivulauseessa tulee esiin muiden keskusteluiden lomassa. Tämä on ihan ok, ja kukaan tuskin kiinnittää siihen huomiota.
Sitten on niitä tyyppejä jotka soittaa erikseen kehuakseen lapsensa onnistumisia ja joka kerta kun nähdään kehuu ja kommentoi lasten saavutuksia ja pääosin keskustelu pyörii lasten ympärillä. Tämä on joskus ok, mutta ainakin itse väsähdän tähän välillä ja koen olevani välikappale jonkun tarpeen tyydyttämiseen.
Mutta kun toisille se normaali kehuminenkin on liikaa. Kuten tuossa tapauksessa kun äiti kertoi että lapsi kirjoitti 6 ällää ja lukion päästötodistus melkein 10. Ihan naurettavaa ettei tällaista saa sanoa ääneen ettei kellekään vaan tule paha mieli!
Miksi mielestäsi ketään toista tämän pitäisi kiinnostaa? Oma lapseni kirjoitti huomattavasti paremmin, enkä ole hänen asioitaan missään levitellyt. Hän kieltäytyi myös haastatteluista itse.
Myös lapsilla on oikeus yksityisyyteen, eikä häntä koskevia asioita tule levitellä sivullisille. Hän kertoo itse kelle haluaa, mikälii haluaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ap, kehu vaan lastasi, kuka muu häntä kehuu jos et sinä. Kuten huomaat tätäkin ketjua lukiessasi, solvaajia ja arvostelijoita kyllä riittää.
Sinä olet ymmärtänyt arvokkaan asian, arvokkaimman asian, lapsesi.
Voi hyvää päivää taaskin. Kukaan ei kiellä kannustamassa ja kehumasta lasta tälle itselleen silloin kun on aihetta. Nyt puhutaan siitä kun lasta kehutaan randomeille perheen ulkopuolisille, joita lapsi ja tämän asiat ei kiinnosta pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet rasittava. Ei sun lapsien asiat kiinnosta kuin korkeintaan isovanhempia ja ehkä (kummi)tätejä tai (kummi)setiä. Muiden korvaan lastesi asiat kuulostavat samalta kuin pitkäveteisen tarinan kuuntelu.
t. Itsekin äiti
Niin sinun mielestä. Oletko ylipäänsä kiinnostunut muiden asioista vai kuunteletko mielummin vaan omaa ääntäsi? Tämähän on tosi yleistä.
Minä olen nimenomaan kiinnostunut ystävien ja tuttavien asioista, en heidän lasten tai puolison.
Mutta pointti olikin tässä että mitkä on niitä ystävien ja tuttavien asioita? Ei ainakaan mikään mikä liittyy mieheen tai lapseen jonka kanssa asuu, entä talo, onko se sit esineenä enemmän oma asia? Au
Esim. Ystävän harrastukset ja muut asiat, mitä hän on saanut elämässä itse aikaan, ei lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi mutta silti samantyyppinen asia on se, miten joillakin vanhemmilla on tosi suuri tarve selittää suhteitaan lapsiinsa. Lapset ovat jo lähteneet kotoa, perustaneet omat perheet, mutta silti ollaan jatkuvasti kanssakäymisissä. Jopa päivittäin soitellaan ja huolestutaan jos ei poika/tytär ota yhteyttä ja selosta kaikkea mitä lapsenlapsille kuuluu jne. Hyvin paljon selostetaan juhlapyhiä: joulut, pääsiäiset, talvilomat, kesälomat, viikonloput, syntymäpäivät. Hirveä tarve selittää - en ymmärrä.
Itse olen sen tyyppinen, että annan lapseni elää omaa elämäänsä. En edes pysty puuttumaan sellaisiin ongelmiin joita nykyajan perheissä ja koulumaailmassa ilmenee. On kiusaamista, puhelimessa roikkumista, huumeasioita, saalistajia. Koulussa ihan eri systeemit kuin ''ennen vanhaan'' oppiaineiden suhteen, kodin ja koulun välisen viestinnän suhteen. Olen auttamatta pudonnut kelkasta. Teen palveluksen kun en puutu mitenkään enkä vars
Sinulla etäiset suhteet omiin lapsiin, siksi vaivaa? Varmaan on syy miksi koet vaivaannuttavana, eikä se välttämättä johdu toisesta ihmisestä.
Kiinnostaako teitä kuunnella, kun vanhukset selittävät kaikkien naapureiden ja kaukaisten sukulaisten asioita? Miksi ihmisten pitäisi sitten olla kiinnostunut teidän lasten tekemisistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omakehu on huonoa käytöstä. Lisäksi usein vanhemmat on täysin pihalla, että millainen lapsi oikeasti on. Nyrkillä vetävän kriminaalin äiti on sitä mieltä, että muut ovat huonosti kasvatettuja. Kiusaajan äiti ihailee lahjakasta prinsessaansa, joka on vähän muita parempi.
Töillään kehujat ovat myös rasittavia. Kaikki käyvät töissä. Todennäköisesti moni tekee enemmän ja paremmin kuin juuri sinä. Työttömänä palkattomana työnhakijana olo se vasta paineista onkin.
Sitten on tietysti yhdistelmä, eli aikuisen lapsensa töillä kehujat.
Joskus on mukava kuulla ystävien lasten kuulumisista, mutta jos joka tapaamisella kehumalla kehutaan, siinä on vaikea edes ajatuksella kuunnella. Ystävätapaaminen ajautuu väärille raiteille. Työkaveri voi ohimennen msinita jostain lapsensa saavutuksesta, mutta ei sen enempää, ei tuntemattoman kuulumiset paljonkaan kiinnosta.
Liika on liikaa tässäkin tapauksessa. Jos hehkutat vain pelkkiä ylipositiivisesti kuvailtuja onnistumisia ja huippuhetkiä, kyllähän se pikku hiljaa ärsyttää. Ei kaikki kenenkään elämässä voi olla pelkästään ihanaa ja mahtavaa. Koetas maustaa näitä juttuja vähän edes huumorilla ja kerro välillä niitä kommelluksia ja epäonnistumisiakin, niin näyttäisi paljon luonnollisemmalta. Silloin niistä onnistumisista voisivat muutkin helpommin iloita, kun olisi edes vähän kontrastia.
Jos on kova tarve kehua lastensa saavutuksia, se jotenkin paljastaa äidistä/isästä sen että elää lastensa kautta, lastensa elämää eikä omaansa. Omii lapsen saavutuksia itselleen, jotta voisi edes niillä päteä.
Suomessa lapset vaikuttavat jotenkin tosi rajoittuneilta verrattuna vaikkapa amerikkalaislapsiin, joista paistaa mailien päähän omanarvontunto ja monesti myös fiksuus ja älykkyys. No, ehkä varhaiskypsyys myös. Olettehan havainneet miten amer.lapset puhuvat? Joskus se on näsäviisautta, joskus varhain ilmenevää älykkyyttä. Heistä näkee että tulevat pärjäämään loistavasti.
Suomessa ollaan tällaista nukkavierua kansaa.
Ei lapsia tarvitse erityisesti kehumisella korostaa, voi kertoa kuulumisiaan jos joku kysyy, mutta itse en kyllä sellaista välitä harrastaa. Lapseni osaavat itsekin kertoa elämästään kenelle haluavat. Minua heidän puolestaan suitsuttamaan eivät tarvitse. Olen tyytyväinen tilanteesta.
Tykkään kehua lapsiani ihan naamatusten heille itselleen. Kehumiseen on syytä, koska ovat paljon paremmin pärjänneet ja osanneet kuin minä. Itse saavat kertoa kenelle haluavat omista yksityisistä asioistaan.
Vierailija kirjoitti:
Joskus osoittaa kyllä heikkoa tilannetajua tai empatiakykyä jos kehuu muille itseään tai lapsiaan. Kuvittele esim. tilanne jossa on köyhä ja rikas ihminen keskustelevat ja rikas leuhkii köyhälle onaisuuudellaan. Samoin jos esim. toisen lapsella on vaikkapa vaikeuksia koulussa, ja toinen tulee kehumaan miten erinomainen ja menestyvä lapsi hänellä on, toinen saattaa ihan ymmärrettävästi kokea alemmuudentunteita tai surua. Voihan toki olla että se toinen ei mieltään pahoittaisi, mutta lapset ovat yleensä vanhemmalle yleensä herkkä asia.
Hyvin sanottu! Tuttavapiirissäni on curling -äiti, joka kehuu lastaan jatkuvasti ja kaikkialla. Hänelle on pienestä pitäen ostettu kaikki, mitä hän vain on keksinyt pyytää ja on pidetty huoli siitä, ettei elämässä tule eteen mitään pettymyksiä. Lapsi pärjää hyvin koulussa - läksyt ja kokeisiinlukemiset tehdään äidin kanssa yhdessä (lapsi aloittaa 8:nnen luokan). Lapsi itse tekee esim. kavereille ohareita jos näköpiirissä on parempaa tiedossa. Silti yllättävän suosittu kaveripiirissä. Missään harrastuksessa ei viihdy 3 kk kauempaa kun tylsistyy. Hänelle on hommattu kaikki menopelit (sähköpyörä, sähköskuutti ja ensi vuodeksi on jo luvattu koppimönkijä). Lapsi on aina heiluttanut perheessä tahtitikkua. Perunatkin pilkotaan lautaselle valmiiksi.
Voin sanoa rehellisesti, että kyllä minua ärsyttää kuunnella tämän lapsen erinomaisuudesta jatkuvasti. Kuten asiaan kuuluu on äidin some toki täynnä kuvia tästä lapsesta edestä ja takaa ja keskiarvo muistetaan aina mainita koulun päätyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi mutta silti samantyyppinen asia on se, miten joillakin vanhemmilla on tosi suuri tarve selittää suhteitaan lapsiinsa. Lapset ovat jo lähteneet kotoa, perustaneet omat perheet, mutta silti ollaan jatkuvasti kanssakäymisissä. Jopa päivittäin soitellaan ja huolestutaan jos ei poika/tytär ota yhteyttä ja selosta kaikkea mitä lapsenlapsille kuuluu jne. Hyvin paljon selostetaan juhlapyhiä: joulut, pääsiäiset, talvilomat, kesälomat, viikonloput, syntymäpäivät. Hirveä tarve selittää - en ymmärrä.
Itse olen sen tyyppinen, että annan lapseni elää omaa elämäänsä. En edes pysty puuttumaan sellaisiin ongelmiin joita nykyajan perheissä ja koulumaailmassa ilmenee. On kiusaamista, puhelimessa roikkumista, huumeasioita, saalistajia. Koulussa ihan eri systeemit kuin ''ennen vanhaan'' oppiaineiden suhteen, kodin ja koulun välisen viestinnän suhteen. Olen auttamatta pudonnut kelkasta.
Minulla on etäiset, tai pikemminkin olemattomat suhteet ihmisiin, jotka utelevat perheeni asioita. Ei kuulu kenellekään minulta kysellä. Kysymykseni utelijoille olisi että mitä se sulle kuuluu? Ei minullekaan kuulu sun lasten asiat, eivätkä ne minua kiinnosta.
Sellaiset etäiset suhteet olen pitänyt kaikkiin ihmisiin, jotka eivät kuulu elämääni ja joille eivät asiani kuulu vähimmässäkään määrin. Vaivaannuttavaa on, kun reviiriäni ei kunnioiteta, tai kun minut pakotetaan toisten reviirille, vaikka minua ei kiinnosta siellä olla. Ahdistaa kuunnella ihmisiä, jotka eivät puhu mistään yleismaailmallisesta ja tai maailman ilmiöistä. Niistä minua kiinnostaisi puhua ja niitä pohtia.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaisi vaihtaa alaa, kyynisenä ei jaksa ohjata, avustaa ja kannustaa apua tarvitsevia lapsia oikealle tielle. Touhu taitaa tänä päivänä olla tosi hastavaa ja tulokset nähtävissä.