Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mietin et olenko ärsyttävä kun kehun lapsiani tai kerron heidän onnistumisistaan
10.06.2024 |
Huomaan et jotkut ihmiset eivät enää samalla tavalla pidä yhteyttä, heillä siis saattaa olla samanikäisiä lapsia ja olen ollut aistivinani että tämä saattaisi olla yksi syy..
En siis ajattele että omat lapseni olisivat parempia kuin muut, enkä ajattele että ovat täydellisiä, vaikka ovat pärjänneet suht hyvin koulussa ja harrastuksissaan ja olen ollut aidosti iloinen ja ylpeä heistä. Jotenkin aistin että joitakin tämä jollain tapaa saattaa ärsyttää. En siis myöskään kokoajan puhu heistä, mutta harmittaa se että pitäisi olla ihan hiljaa vaan jotta toinen ei pahoittaisi mieltään.
Minulla on toisaalta myös ystäviä jotka kehuvat paljon lapsiaan ja minusta se on ihan ok ja hyvä että ovat aidosti ylpeitä omista lapsistaan, etenkin jos sille on oikeasti aihetta.
Kommentit (225)
Suositukseni ap:lle on sosiaalisten taitojen kehittäminen. Sinun olisi hyvä oppia tulkitsemaan muita ihmisiä, jotta osaat sovittaa omaa käytöstäsi kuhunkin tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet puhunut liikaa erinomaisista lapsistasi, jos ihmiset katkaisevat välit sinuun. En jaksa kuunnella muiden jaarittelua omista lapsista, vaikka mulla itselläkin on lapsia. Koskee kaikkea lapsiin liittyvää keskustelua. Mulla on elämässä paljon muutakin. Raskaana ollessani en halunnut keskustella koko ajan siihen liittyvistä asioista samaan aikaan raskaana olevien kanssa. Liika on liikaa.
Joka asiasta ärsyyntyvät ovat myös oma ryhmänsä. Yleensä heillä on jotain ongelma itsensä kanssa.
Näin koulussa työskentelevänä ei vois juuri vähempää kiinnostaa kuunnella serkun kertoessa ekaluokalta päässeen lapsenlapsen ääretöntä lahjakkuutta ja taitavuutta ihan joka asiassa. Hohhoijaa, ihan tavallinen muksu, joita on kolmetoista tusinassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet rasittava. Ei sun lapsien asiat kiinnosta kuin korkeintaan isovanhempia ja ehkä (kummi)tätejä tai (kummi)setiä. Muiden korvaan lastesi asiat kuulostavat samalta kuin pitkäveteisen tarinan kuuntelu.
t. Itsekin äiti
Niin sinun mielestä. Oletko ylipäänsä kiinnostunut muiden asioista vai kuunteletko mielummin vaan omaa ääntäsi? Tämähän on tosi yleistä.
Minä olen nimenomaan kiinnostunut ystävien ja tuttavien asioista, en heidän lasten tai puolison.
Mutta pointti olikin tässä että mitkä on niitä ystävien ja tuttavien asioita? Ei ainakaan mikään mikä liittyy mieheen tai lapseen jonka kanssa asuu, entä talo, onko se sit esineenä enemmän oma asia? Auto? Lemmikki? Mikä oikeastaan on ystävän asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapsiaan kuuluu kehua! Joka ei sitä kestä, sietää mennä menojaan
ap, kehu vaan lastasi, kuka muu häntä kehuu jos et sinä. Kuten huomaat tätäkin ketjua lukiessasi, solvaajia ja arvostelijoita kyllä riittää.
Sinä olet ymmärtänyt arvokkaan asian, arvokkaimman asian, lapsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut lapsettomat saattavat puhua vielä tosi paljon vanhemmistaan ja lapsuudenperheestään tai lemmikistään ja kyllä heitä kuuntelen ihan kiltisti ja saatan olla kiinnostunutkin vaikka ei nyt ihan samat aiheet itsellä ole päällimmäisenä. Sitä kutsutaan empatiaksi.
Nojoo. Olen kuitenkin sitä mieltä että empatiaa on meillä rajallisesti ja yleensä kannattaa ystäväpiiriin valita ihmisiä joilla on samantyyppiset kiinnostuksen kohteet. Esimerkiksi jotkut tykkäävät puhua asioista, toiset ideoista. Hankalaa on heidän löytää sukulaissieluja toiselta puolelta, vaikka voikin empaattisesti jonkin aikaa kuunnella.
Miksei muka voisi olla kiinnostunut molemmista? Onpa mustavalkoista ajattelua.
Joskus ystäväporukassa kerroin mitä lapsilleni kuuluu...kerroin että tytär. oli saanut 6 ällää ja kymppi oli lukion päästötodistuksen keskiarvo - niinkuin oli asiat lapsellani. Yksi ystävä oli lähtenyt kesken illan pois sanoen jälkeen päin, ettei hän kestä, kun jotkut vaan kehuu lapsiaan...no, itellään oli joku autismikirjolapsi, mutta enkö olisi saanut olla iloinen omani pärjäämisestä ja vielä kertoa muille, kun hänen lapsellaan on vaikeampaa...???Ei kai sitten....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä maassa ei saa iloita kuin kaverin epäonnesta.
Se on tasan just näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus ystäväporukassa kerroin mitä lapsilleni kuuluu...kerroin että tytär. oli saanut 6 ällää ja kymppi oli lukion päästötodistuksen keskiarvo - niinkuin oli asiat lapsellani. Yksi ystävä oli lähtenyt kesken illan pois sanoen jälkeen päin, ettei hän kestä, kun jotkut vaan kehuu lapsiaan...no, itellään oli joku autismikirjolapsi, mutta enkö olisi saanut olla iloinen omani pärjäämisestä ja vielä kertoa muille, kun hänen lapsellaan on vaikeampaa...???Ei kai sitten....
Sinun YSTÄVÄLLÄSI oli JOKU AUTISMIKIRJOLAPSI? Olitkohan ikinä kuunnellut, mitä tämä ns. ystäväsi oli lapsestaan puhunut, vai olitko aina vain että joo joo ja alkanut kehua omaa jälkikasvuasi?
Vierailija kirjoitti:
Joskus ystäväporukassa kerroin mitä lapsilleni kuuluu...kerroin että tytär. oli saanut 6 ällää ja kymppi oli lukion päästötodistuksen keskiarvo - niinkuin oli asiat lapsellani. Yksi ystävä oli lähtenyt kesken illan pois sanoen jälkeen päin, ettei hän kestä, kun jotkut vaan kehuu lapsiaan...no, itellään oli joku autismikirjolapsi, mutta enkö olisi saanut olla iloinen omani pärjäämisestä ja vielä kertoa muille, kun hänen lapsellaan on vaikeampaa...???Ei kai sitten....
Itse olisin ainakin et wau! Koko iltaa tuskin kuitenkaan puhuit lapsestasi, vaan kyselit myös muiden kuulumisia yhtä lailla ja olit kiinnostunut heidän asioistaan, myös niistä lapsistaan, tai mikä ikinä kellekin on tärkeää, toiselle se voi olla joku urheiluharrastus tai koira tai työ. Joillakin se tärkein asia on vaan lapsi, miksi se olisi huonompi asia kuin lemmikki tai työ tai matkustelu esimerkkeinä? Oikeasti kyllä itse ainakin kuuntelen ihan utealiaana mitä muiden lapsille kuuluu. Sen ymmärrän että ihmiset on erilaisia ja toisia se omasta urasta puhuminen esim kiinnostaa paljon enemmän ja monelle ikävä kyllä onkin tärkeämpi kuin se lapsi. En tarkoita että kaikilla olisi näin, mutta onhan hyvänen aika tällaisiakin vanhempia joille se oma lapsi on täysin sivuseikka.
Mut joo, varmaan täällä kirjoittelevien mielestä korrektia olisi ollut pitää tuo kaikki omana tietonasi ja kuunnella vain autisminkirjon lapsen vanhemman haasteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä se jatkuva sukuselvitys on rasittavaa riippumatta siitä onko se kehumista vai surkuttelua. Varsinkin kun itse ajattelen että lapsilla on oikeus yksityisyyteen ja toinen odottaa samanlaista selvitystä. Tuntuu olevan ajatus että kaikilla menee huonosti jos ei kerro. Kyllä meidän lapsilla hyvin menee mutta heidän asiat ei kuulu muille ilman heidän lupaa.
Osa kommentoijista ei taida ymmärtää, että on normaalia kehumista, joka silloin tällöin sivulauseessa tulee esiin muiden keskusteluiden lomassa. Tämä on ihan ok, ja kukaan tuskin kiinnittää siihen huomiota.
Sitten on niitä tyyppejä jotka soittaa erikseen kehuakseen lapsensa onnistumisia ja joka kerta kun nähdään kehuu ja kommentoi lasten saavutuksia ja pääosin keskustelu pyörii lasten ympärillä. Tämä on joskus ok, mutta ainakin itse väsähdän tähän välillä ja koen olevani välikappale jonkun tarpeen tyydyttämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu miten kehut. Itse en jaksa joka tapaamisella tai puhelussa kuunnella toisen lasten erinomaisuutta. Tuntuu, että osalla ei ole muuta elämää kuin myötäelää omien lastensa menestymisen kautta. Ja juuri tätä jauhetaan joka kerta. Tosin en jaksa mitään muutakaan jatkuvaa jauhamista. Joillakin tuntuu sama levy pyörivän koko ajan.
Niin voihan sitä olla yksinkin.
Kuten sinä, somejankuttaja
Kehu lapsiasi lapsillesi. Nyt ratsastat heidän ehkä kuvitellulla erinomaisuudellaan. Sulla ei taida olla muuta sisältöä elämässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsiaan kuuluu kehua! Joka ei sitä kestä, sietää mennä menojaan
Lapsiaan saa kahua ja kannustaa! Toisaalta kel onni on hän onnen kätkeköön, ei kannata hupista kaikkia asioita maailmalle. Jos lapsi suistuu raiteiltaan se on vanhempien syy, nykyään toki syy vieritetään täysin yhteiskunnalle, antakaa lisää rahaa tyyliin.
Jos fiksu lapsi menestyy, ei saa ylpistyä?
Suuret ikäluokat opetettiin tekemään töitä, hoitamaan kotia ja pikkusiskoja. Tyyliin kuului todeta, että sinusta ei tule yhtään mitään, jos maitolasi kaatui.
Puhumattakaan ruumiillisesta kurituksesta joka oli ihan arkipäivää, kun isä purki sotatraumojaan perheeseensä. Ei isä sitä pahuuttaan tehnyt. Onneksi isämme eli pitkään ja tuli helläksi isoisäksi lastenlapsilleen.
Jaksaisitko itse kuunnella, jos kehuisin jatkuvasti kissaani ja hänen oppimiaan uusia temppuja?
Alue: Aihe vapaa
Kyllä muistan aikoinaan äitini sanoneen ettei niin suurta syntiä olekaan kuin että jos omiaan menee kehumaan. Ylpistyvät vielä. T. 50- luvulla syntynyt.
Tavallaan ymmärränkin sen osittain, omat lapset ovat omista geeneistä syntyneet, ja onhan se vaan niinkuin itseänsä kehuisi. Minäjaminun lapset.Jo kauan sitten sanottiin että omakehu haisee. Ja onhan se vähän näinkin.
Ja ihan hyviä meistä silti tulikin ja koti oli muuten rakastava, hyvä ja turvallinen. Mutta lapset oppivat myös kokemaan pettymyksiä ja sitä ettei oltu mitään maailman keskipisteitä. Tämä nykyajan trendi on mennyt siihen että jokainen lapsi luulee olevansa suurinpiirtein Picassao kun käy jotain kuvataidekoulua, smutta itten kun elämän oikeasti kohtaa, ja sen että on muitakin, itseä paljon osaavampia, niin itsetunto romahtaa. Eli kyllä näillä vanhan vanhemmilla paljon viisauttakin oli. Elämäähän tämä vain on kaikkine kokemuksineen.