Vastuuttomat etä-isät
Onko teidän lapsilla tällaisia isejä?
Oon aika väsähtänyt tähän tilanteeseen. Lapset on isällä pidennetyn viikonlopun joka toinen viikko, eikä IKINÄ yhdenyhtään ylimääräistä päivää. Nyt kesällä pyysin, voisiko olla heidän kanssaan enemmän, ei suostunut.
Vastaan kaikesta: hankinnoista, lääkäreistä, kouluasioista, reissuihin viemisistä. Isälle riittää, kunhan käyvät reppujen kanssa sen muutaman päivän siellä. Uusi nainen kyllä kiinnostaa lastenkin edestä :(
En edes tiedä miksi avauduin tästä täällä, lähinnä kai haen vertaistukea. Olisi kesälomalla ihana joskus hengähtää ihan omikseen, jos isä pitäisi lapsiaan pidempään. Onneksi vanhempani lupasivat ottaa lapset luokseen, niin saan yhden viikon käydä itse lomailemassa.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Kutsu palaveriin lastenvalvojan luo. Jos isä ei pidä lapsia pidempää aikaa kesälomalla, maksaa sitten siltä kuulta elatusmaksuja sinulle enemmän.
Hölmö 😂 kun tapaamissopimukseen on kirjattu joka toinen viikonloppu eikä ole mitään sopimusta esimerkiksi lomista niin äitihän on saanut juuri sellaisen sopimuksen kun on itse halunnut ja allekirjoittanut joten mitään lisämaksuja on aivan turha odottaa saavansa mistään lomista. Näitä asioita olisi pitänyt miettiä jo ennen kuin lähti näitä lapsia edes itselleen teettämään tuolla miespololla.
Joo meillä meni niin, että isukille oli sovittu joka toinen viikonloppu 2 yötä Pe- Su. Niinhän siinä kävi, että hyvinkin pian isukki sanoi minulle, että lapset voi olla hänen luona joka toinen viikonloppu yhden yön. Sitten tuli niitä viikonloppuja, kun olis ollut meno iskälle yöksi, niin iskä soittaa perjantaina, ettei voikaan ottaa lapsia, koska tämmöstä ja tämmöstä on nyt käynyt.
Lomilla iskä ei ottanut lapsia ollenkaan kotiinsa muuten kuin maks. joka toinen viikonloppu yhdeksi yöksi.
Sanoin lasten isälle, että eihän sun ole pakko heitä ottaa luoksesi, mutta sulla on oikeus siihen. Muutamien vuosien kuluttua kysyin lasten isukilta, että voisitko sinä joskus järkätä lapsille kesäloman aikana jotain tekemistä, käymistä jossain tms. Siinä 8 vuoden aikana hän yhtenä kesänä teki sitten reissun Tallinnaan lasten kanssa ja siinä kaikki, mitä järkkäsi.

Mikä tekee miehestä tässä tapauksesa miespolon? Kokeili perhe-elämää, ei tykännytkään ja hankkiutui perheestään eroon. Ei kuulosta miespololta ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Joo meillä meni niin, että isukille oli sovittu joka toinen viikonloppu 2 yötä Pe- Su. Niinhän siinä kävi, että hyvinkin pian isukki sanoi minulle, että lapset voi olla hänen luona joka toinen viikonloppu yhden yön. Sitten tuli niitä viikonloppuja, kun olis ollut meno iskälle yöksi, niin iskä soittaa perjantaina, ettei voikaan ottaa lapsia, koska tämmöstä ja tämmöstä on nyt käynyt.
Lomilla iskä ei ottanut lapsia ollenkaan kotiinsa muuten kuin maks. joka toinen viikonloppu yhdeksi yöksi.
Sanoin lasten isälle, että eihän sun ole pakko heitä ottaa luoksesi, mutta sulla on oikeus siihen. Muutamien vuosien kuluttua kysyin lasten isukilta, että voisitko sinä joskus järkätä lapsille kesäloman aikana jotain tekemistä, käymistä jossain tms. Siinä 8 vuoden aikana hän yhtenä kesänä teki sitten reissun Tallinnaan lasten kanssa ja siinä kaikki, mitä järkkäsi.
Eli ensin teet kaikkesi vieraannuttaaksesi lapset isästään ja sitten kun onnistut, itket siitä netissä ja syytät lasten isää?
Vierailija kirjoitti:
Vaadi yhteishuoltajuutta 50/50.
Ei halua tällaista järjestelyä.
Tämä nykyinen hänelle maksimi. Kun ei tosiaan edes halua nyt kesällä pitää yhtään ylimääräistä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuka teidän tapaamissopimuksen halusi?
Isä, suostui maksimissaan tuohon. Olen ehdottanut viikko-viikko, ei suostu. Ei suostu myöskään juhlapyhistä sopimaan, minullehan ne menee tuolla läsnäpidolla lähes aina.
Haluaisin, että olisi enemmän lastensa kanssa. Yritän ehdotella välillä päiviä tai pyytää apua, kun minulla esim. joku työjuttu, turha toivo.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo meillä meni niin, että isukille oli sovittu joka toinen viikonloppu 2 yötä Pe- Su. Niinhän siinä kävi, että hyvinkin pian isukki sanoi minulle, että lapset voi olla hänen luona joka toinen viikonloppu yhden yön. Sitten tuli niitä viikonloppuja, kun olis ollut meno iskälle yöksi, niin iskä soittaa perjantaina, ettei voikaan ottaa lapsia, koska tämmöstä ja tämmöstä on nyt käynyt.
Lomilla iskä ei ottanut lapsia ollenkaan kotiinsa muuten kuin maks. joka toinen viikonloppu yhdeksi yöksi.
Sanoin lasten isälle, että eihän sun ole pakko heitä ottaa luoksesi, mutta sulla on oikeus siihen. Muutamien vuosien kuluttua kysyin lasten isukilta, että voisitko sinä joskus järkätä lapsille kesäloman aikana jotain tekemistä, käymistä jossain tms. Siinä 8 vuoden aikana hän yhtenä kesänä teki sitten reissun Tallinnaan lasten kanssa ja siinä kaikki, mitä järkkäsi.
Sulla tuo luetun ymmärtäminen on ihan päälaellaan. Isukki vieraannutti itseään lapsista vähentämällä yhdessäoloaikaa 2 yöstä yhteen yöhön. Isukki ei järkännyt yhteistä lomapuuhaa lastensa kanssa, eikä pitänyt luonaan lomilla, vaikka olisi voinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli teillä on tahtojen taistelu meneillään kumpi joutuu olemaan lastenne kanssa. Näitä on lapsettomuudesta kärsivänä aina tosi kiva lukea. Jos itselläni olisi lapsi, taistelisin ennemmin siitä ettei tarvitsisi antaa lapsia pois yhtään enempää kuin on sovittu. Kun tekee lapsia pitää aina olla varautunut siihen, että elämässä voi tulla vastaan tilanne jossa olet yksin vastuussa lapsista, ilman toista vanhempaa. Tällainen tilanne voi olla ero, jossa ex hylkää lapset tai puolison kuolema. Jos ei ole valmis hoitamaan lapsia siinä "worst case scenariossa" niin ei pidä tehdä yhtään lasta.
Sinun lapsettomuutesi ei taida nyt liittyä tähän mitenkään. Tässä toinen vanhempi ei kanna vanhemmuuden vastuutaan, siitä kyse.
Voi kulta pieni, et sitten ollenkaan ymmärrä lukemaasi. Se ettei toinen kanna vastuutaan on toki inhottavaa mutta lapsille on vielä inhottavampaa, että heillä on kaksi vanhempaa jotka kumpikin haluaa vain "omaa aikaa" ja tapellaan siitä kumpi joutuu ottamaan kesällä lapset. Eli olisiko pitänyt miettiä lasten tekoa silloin aikoinaan kun kumpikaan ei ole valmis hoitamaan lapsiaan yksin ilman että on jatkuva valitus siitä kun pitää olla omien lastensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuka teidän tapaamissopimuksen halusi?
Isä, suostui maksimissaan tuohon. Olen ehdottanut viikko-viikko, ei suostu. Ei suostu myöskään juhlapyhistä sopimaan, minullehan ne menee tuolla läsnäpidolla lähes aina.
Haluaisin, että olisi enemmän lastensa kanssa. Yritän ehdotella välillä päiviä tai pyytää apua, kun minulla esim. joku työjuttu, turha toivo.
Ap
Hauat että on enemmän lasten kanssa eli voit sanoa suoraan, että haluat omaa aikaa ja lapsivapaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo meillä meni niin, että isukille oli sovittu joka toinen viikonloppu 2 yötä Pe- Su. Niinhän siinä kävi, että hyvinkin pian isukki sanoi minulle, että lapset voi olla hänen luona joka toinen viikonloppu yhden yön. Sitten tuli niitä viikonloppuja, kun olis ollut meno iskälle yöksi, niin iskä soittaa perjantaina, ettei voikaan ottaa lapsia, koska tämmöstä ja tämmöstä on nyt käynyt.
Lomilla iskä ei ottanut lapsia ollenkaan kotiinsa muuten kuin maks. joka toinen viikonloppu yhdeksi yöksi.
Sanoin lasten isälle, että eihän sun ole pakko heitä ottaa luoksesi, mutta sulla on oikeus siihen. Muutamien vuosien kuluttua kysyin lasten isukilta, että voisitko sinä joskus järkätä lapsille kesäloman aikana jotain tekemistä, käymistä jossain tms. Siinä 8 vuoden aikana hän yhtenä kesänä teki sitten reissun Tallinnaan lasten kanssa ja siinä kaikki, mitä järkkäsi.
Minulle tehtiin juuri tuolla tavalla. En ole nähnyt lapsiani nyt 5 vuoteen lainkaan, en edes valokuvassa. Lasten äiti päätti muuttaa jenkkeihin ja teoriassa voisin heidät kyllä nähdä, mutta käytännössä en, sillä jo pelkät matkakustannukset ovat sitäluokkaa että tuo muuttuu mahdottomaksi. Toisaalta en edes tiedä missäpäin he siellä asuvat, eikä minulla ole minkäänlaisia yhteystietoja olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli teillä on tahtojen taistelu meneillään kumpi joutuu olemaan lastenne kanssa. Näitä on lapsettomuudesta kärsivänä aina tosi kiva lukea. Jos itselläni olisi lapsi, taistelisin ennemmin siitä ettei tarvitsisi antaa lapsia pois yhtään enempää kuin on sovittu. Kun tekee lapsia pitää aina olla varautunut siihen, että elämässä voi tulla vastaan tilanne jossa olet yksin vastuussa lapsista, ilman toista vanhempaa. Tällainen tilanne voi olla ero, jossa ex hylkää lapset tai puolison kuolema. Jos ei ole valmis hoitamaan lapsia siinä "worst case scenariossa" niin ei pidä tehdä yhtään lasta.
Sinun lapsettomuutesi ei taida nyt liittyä tähän mitenkään. Tässä toinen vanhempi ei kanna vanhemmuuden vastuutaan, siitä kyse.
Voi kulta pieni, et sitten ollenkaan ymmärrä lukemaasi. Se ettei toinen kanna vast
Äiti hoitaa suurimman osan lasten asioista yksin ja koko ajan. Se, että toivoisi lasten olevan hetken kesälomalla toisella vanhemmallaan ei tarkoita ettei haluaisi olla lastensa kanssa lähtökohtaisesti. Toinen vanhempi kantaa tässä nyt enemmän vastuuta kuin toinen ja on täysin oikein kyseenalaistaa se. Ei tarvi äidin selkänahasta repiä kaikkea. Puolet pitäisi riittää, mutta kun ei.
Ja sinusta ei btw taida olla vanhemmaksi kun olet noin pentu itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuka teidän tapaamissopimuksen halusi?
Isä, suostui maksimissaan tuohon. Olen ehdottanut viikko-viikko, ei suostu. Ei suostu myöskään juhlapyhistä sopimaan, minullehan ne menee tuolla läsnäpidolla lähes aina.
Haluaisin, että olisi enemmän lastensa kanssa. Yritän ehdotella välillä päiviä tai pyytää apua, kun minulla esim. joku työjuttu, turha toivo.
Ap
Minkä ikäiset lapset?
Ämmmä tehny kännipäissään kersoja ja nyt yrittää sälyttää niitä miehen harteille .
Mitä tästä opimme?
Opimme sen, että välttämällä yyhhoo äitejä, maailma on parempi paikka ja elämä on huomattavasti helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Ämmmä tehny kännipäissään kersoja ja nyt yrittää sälyttää niitä miehen harteille .
Nekin lapset siitä aikustuu ja lähtevät omaa elämää elämään. Tuskin kännipäinen isä pääsee lastenlapsia näkemään, kun on omatkin lapsensa ulkoistanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaadi yhteishuoltajuutta 50/50.
Ei halua tällaista järjestelyä.
Tämä nykyinen hänelle maksimi. Kun ei tosiaan edes halua nyt kesällä pitää yhtään ylimääräistä.
Ap
Ei voi muuta sanoa kuin ONPA LAPSILLA SITTEN SYSIPASKAT VANHEMMAT.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuka teidän tapaamissopimuksen halusi?
Isä, suostui maksimissaan tuohon. Olen ehdottanut viikko-viikko, ei suostu. Ei suostu myöskään juhlapyhistä sopimaan, minullehan ne menee tuolla läsnäpidolla lähes aina.
Haluaisin, että olisi enemmän lastensa kanssa. Yritän ehdotella välillä päiviä tai pyytää apua, kun minulla esim. joku työjuttu, turha toivo.
Ap
Minkä ikäiset lapset?
He ovat 15 ja 17 vuotiaat.
Ap
Miksi sinun äitisi ja isäsi tekivät lapsia?