Millä saisi vatsan toimimaan?
Vatsa turpoaa vaikka en ole syönyt pariin päivään oikeen mitään. Varmaan paskaa täynnä joka ei lähde liikkeelle. Sellainen tunne kokoajan kun olisi syönyt ison aterian.
Kommentit (33)
Käy apteekissa. Neuvovat, mikä auttaa.
Juo paljon vettä ja liiku. Itsellä käytössä myös Inulac mutta taitaa saada vain netin kautta.
Pegorion apteekista. Pakkauksessa on käyttöohjeet. Sain tätä Meilahden vatsakeskuksesta. Saa ilman reseptiä. Juo myös runsaasti vettä ja kävele paljon. Kaikenlaiset taivutusliikkeet ja vatsan hieronta ovat myös hyväksi. Nämä ohjeet ovat auttaneet minua. Minulla on suolistosyöpä ja koko ajan huolehdittava, ettei tule tukoksia. Kokemusta on. Huolehdi tietenkin jatkossa ruokavalion ja liikunnan avulla, ettei ummetusta tulisi. Toivott. saat helpotusta ja tilanne laukeaa.
Mulla auttaa ihan jo Relatabsit hurjan paljon. Suosittelen!!
Syö pieniä aterioita, jotta ruuansulatus ehtii käsitellä ruuan. Runsaat ateriat ummettavat. Juo 2 l vettä päivässä, muutaman tunnin välein aterioiden välissä, 2-3 dl kerralla. Vältä sokeria ja liiallista suolaa. Syö 500 g kasviksia päivässä, saat kuitua. Ota aamulla 1 rkl pellavansiemeniä puuron kanssa. Liiku vähintään 2 tuntia päivässä, mielellään aerobista liikuntaa. Mäkien kävely ylöspäin auttaa ummetukseen. Tässä jotain.
Ota aamuisin oliivi- tai avokadoöljyä jogurtin kanssa. Apteekista agiolax. Mene iltaisin lantion pyöritystä musiikin tahdissa.
söin panaanin, nyt toimii, mut sit nyt toimi enää pinppi
Juo desilitra risiiniöljyä. Kyllä toimii.
Voin myydä sulle suoliston IBSn vikkelällä vatsalla.
Osta kuivaluumuja, kannattaa ostaa lisäksi niitä kaappiin vastaisuuden varalle..
Minulla precorion tekee vain kuvottavan olon kun suoli turpoaa entisestään täyteen. Kuituja ehdotan, kasviksia, esim. porkkanaraastetta, sitrushedelmiä, luumua, marjoja, paljon vettä sekä liikuntaa.
Syö kuituja sata kiloa. Sillä se lähtee millä on tullutkin.
Vierailija kirjoitti:
Syö pieniä aterioita, jotta ruuansulatus ehtii käsitellä ruuan. Runsaat ateriat ummettavat. Juo 2 l vettä päivässä, muutaman tunnin välein aterioiden välissä, 2-3 dl kerralla. Vältä sokeria ja liiallista suolaa. Syö 500 g kasviksia päivässä, saat kuitua. Ota aamulla 1 rkl pellavansiemeniä puuron kanssa. Liiku vähintään 2 tuntia päivässä, mielellään aerobista liikuntaa. Mäkien kävely ylöspäin auttaa ummetukseen. Tässä jotain.
Vältä sokeria? Runsas sokerin käyttö etenkin (alkoholi)juomien muodossa aiheuttaa ripulia joten luulisi sillä ummetuksen lähtevän. Toki se ei ole terveellistä, mutta hauskempaa ja nopeampaa kuin siementen mutustelu.
Porkkanaraaste, mansikat, liotetut kuivatut luumut tai pellavansiemenet.
Kiitos tiedosta.