Alkaa tuntua että tuolle lapselle pitäisi hankkia joku diagnoosi . Jo 9v mutta myöhästyy vieläkin koulusta kun jää ihmettelemään jotain käpy
Joskus taas selviää koulun pihaan asti muttei kuule eikä näe kun kello soi ja opettaja huomaa ikkunasta, että tuollahan se "Juho" katselee taivasta.
Kommentit (26)
kirjoitti:
Entisaikaan ei annettu diagnooseja vaan lapselle hankittiin rannekello, vahdittiin että se käyttää sitä ja rangaistiin jos myöhästyi sovituista ajoista.
Hänellä on kello kännykässä muttei muista tarkistaa aikaa. Ellei joku sano. Ap
Kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen. Kaveri vaikuttaa fiksulta ja huomiokykyiseltä. Vähän omissa ajatuksissaan, mutta ei se ole huono juttu. Päin vastoin. Tue lastasi.
Kiva, että ihminen havainnoi ympäristöään ja ajattelee.
Jos pärjää koulussa niin OK.
Koulu näkyy ikkunastamme mutta silti pojan saaminen sinne oikeaan aikaan tuntuu vaativan ihmettä enkä ehdi aina saattaa. Ja olisihan se varmaan pojastakin noloa melkein 10vuotiaalle, että äiti taluttaa portille asti. Ap
Diagnoosin hankkiminen ei poista sitä, että joudut itse vanhempana tekemään töitä sen eteen, että lapsi oppii tarkkailemaan kelloa ja menemään kouluun ajallaan.
Selvästi tulevaa professoriaineista, joka aina myöhässä sen akateemisen vartin. Oikeasti voisi olla hyvä puhua hänen kanssaan asiasta ja kertoa että kouluun tullaan ajoissa. Yksi konsti on laittaa hänet aikaisemmin kouluun niin jää aikaa tiirailla käpyjä.
kirjoitti:
Hänellä on kello kännykässä muttei muista tarkistaa aikaa. Ellei joku sano. Ap
Kun se kännykkä on taskussa tai repussa niin silloin on vaikea seurata ajan kulkua. Kellon pitäisi olla helpommin saatavilla ja näkyvillä jotta sen seuraamisesta tulee rutiini.
Ei mitään diagnooseja joka hiton vaivaan!! Pistä puhelimen kelloon hälytys, joka soi niin lujaa, että poika havahtuu. Esimerkiksi näin.
Tiedemies tulee lapsesta. Keskittyy havaintoihin ja päässä raksuttaa. Hyvä tulee.
Sinulta perinyt diagnoosin. Aloitus vajaa.
Lapsesi on haaveilija. Kasvaa ulos kun ikää tulee.
kirjoitti:
Ei mitään diagnooseja joka hiton vaivaan!! Pistä puhelimen kelloon hälytys, joka soi niin lujaa, että poika havahtuu. Esimerkiksi näin.
Tuo ehkä poistaa ongelman oireita mutta ei korjaa itse ongelmaa. Varsinainen ongelma saattaa olla esim. ADD tai asperger. Aito onnistuminen vaatii sen, että pystytään puuttumaan juurisyihin.
Pojan jääminen haaveisiin näkyy kaikessa,jopa syöminen keskeytyy kun ulkona näkyy jotain. Vuosi sitten olimme Tukholmassa ja vaikka koetin pitää poikaa silmällä,lähti jotain kiinnostavaa nähtyään hortoilemaan omille teilleen kun huomioni herpaantui hetkeksi ja tietenkin eksyi mikä pelästytti kaikki. Uskoin että aika auttaa mutta nyt näyttää siltä, että poika vielä lukiossakin jää seisomaan keskelle ajotietä niska kenossa koska puusta tippui käpy, Ap
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Ei mitään diagnooseja joka hiton vaivaan!! Pistä puhelimen kelloon hälytys, joka soi niin lujaa, että poika havahtuu. Esimerkiksi näin.
Tuo ehkä poistaa ongelman oireita mutta ei korjaa itse ongelmaa. Varsinainen ongelma saattaa olla esim. ADD tai asperger. Aito onnistuminen vaatii sen, että pystytään puuttumaan juurisyihin.
Tai sitten varsinainen ongelma on se, että lapselta ei ole johdonmukaisesti vaadittu ajoissa olemista. Ap totesi että lapsella on puhelimessa kännykkä ja ilmeisesti odottaa että sen pitäisi automaationa ratkaista ongelma. Kurinalaisuus ja odotusten asettaminen ilmeisesti jäänyt kuitenkin puuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosin hankkiminen ei poista sitä, että joudut itse vanhempana tekemään töitä sen eteen, että lapsi oppii tarkkailemaan kelloa ja menemään kouluun ajallaan.
Lääkityksestä on monille iso apu.
Älykello ranteeseen ja siihen hälytys aikaan, jolloin pitää havahtua kipittämään paikalle.
Lapsuudenkaveri oli samanlainen haihattelija, jäi koulumatkalla ihmettelemään oravia, lehtiä, kiviä ja varmaan käpyjäkin tai muuten uppoutui johonkin omaan mielikuvitustarinaan. Ihan hyvin se näyttää kuitenkin aikuisena töihin yms. paikkoihin selviävän ja on (hieman hajamielinen) tohtori.
Kyllä se rannekello on nyt paikallaan. Siihen hälytys, kun on jo viimeistään suunnattava oppitunnille.
Ja lähetä lapsi 10 min aikaisemmin kouluun.
Entisaikaan ei annettu diagnooseja vaan lapselle hankittiin rannekello, vahdittiin että se käyttää sitä ja rangaistiin jos myöhästyi sovituista ajoista.