Ärsyttääkö teitäkin ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään oikeita vastoinkäymisiä?

Tässäkin ketjussa huomaa hyvin sen, ettei vastoinkäymisiä voi verrata. Se ei ole kannattavaa. Hyvin, on monikin jo kommentoinut, ettei tuollaiset asiat olisi itselle edes mitään vastoinkäymisiä, vaikka toinen on ne kokenut älyttömän suuriksi, samalla verraten toisen "vähempään" taakkaan. 

Huomaa myös sen, ettei vastoinkäymiset ainakaan kaikkia jalosta empaattisempaan suuntaan, vaan päin vastoin, vie kyvyn asettua toisen asemaan pois. 

Hirveän surullista luettavaa on tämä ketju. 

Muuan rouva ilmoitti, että hänen pahin elämänkokemuksensa on lemmikkikoiran kuolema. Rouvalla ikää n. 40v! Monilla on tuossa iässä ainakin isovanhemmat kuolleet, itsellä oli sen ikäisenä molemmat kuolleet. Samaten muitakin läheisiä on poistunut rajan taa.

Varmaan tiedättekin kuka on kyseessä, mutta se ei ole oleellista. En lukenut koko ketjua enkä tiedä onko tapaus näillä sivuilla käsitelty.

Ei en toivo sitä kenellekkään,ihan tosi,tosin nauran jos joku liukastuu siihen legendaariseen kuoreen,mutta ilman että satuttaa itseään.Monesti ne ongelmat johtuu omista päätöksistä.Mullakin on elämänvarella niitä ollut ja tulee olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No et voi tietää. Minä kun valitin yhdestä pikkuasiasta, mulle vastattiin että pienet on sulla ongelmat. No sen verran keitti, että kerroin että mulla on kyllä autistinen lapsi, veli saattohoidossa, purkukuntoinen kotitalo jota ei saada myydyksi tontinkaan hinnalla, nivelrikkoja jalkaterissä, molemmat vanhemmat kuolleet, olen ollut työttömänä, koin vaikean synntyksen, olen kokenut yhden keskenmenon ja vielä vähän muuta, meni tyyppi kyllä ihan punaiseksi. 

Mitäs jos sillä toisella oli paljon suurempia ongelmia?

Voi ollakin, mutta pointti oli tässä se että hänen mielestään en olisi saanut sanoa pikkuasiasta kun ei ole isompia murheita. Aika usein tällaisiin kommentoidaan myös "ole onnellinen ettei sinulla ole isompia murheita". Mistä sitä kukaan voi tietää vaikka koirankakasta valittavalla olisi AL

No joo mutta ei se sitä poista, etteikö pikkuasiasta valittaminen ole typerää.

Ymmärtää sen, että harmittelee, kun sataa tai jos näkee sen koirankakan, niin sanoo siitä jotain, mutta valittaminen on eri asia.

Vali vali...koirat ...vali vali...koiran omistajat vali vali... en tykkää...inhottavat piskit.... vali vali... mää kyllä vielä.... vali vali vali... haukkuu ja paskoo....mää en kestä en jaksa... vali vali vali vali...

Loputtomiin.  Se on juuri sitä, mitä ei haluaisi kuunnella.  Olkoon sillä ihmisellä sitten niitä oikeita isoja vastoinkäymisiä vaikka kuinka paljon.  Puhukoon niistä sitten, jos valittaa haluaa.

On valittajatyyppejä, jotka on niin hiton raskaita ihmisiä, ettei heidän kanssaan jaksa kymmentä minuuttia.  Jos heillä tosiaan on siellä taustallaan isoja traumoja, kannattaisi ennemmin hakea niihin apua, kuin projisoida sitä pahaa oloaan pikkuharmeihin, joista tekee suhteettoman ison, niin ettei muut enää jaksa.

On ihan oikein sanoa siihen, että ei sulla sitten suuria vastoinkäymisiä olekaan, jos tuo on noin suuri.  On sitten valittajan oma valinta, miten asiaan suhtautuu.  Ymmärtääkö olla rasittamatta muita mitättömillä pikkujutuilla ja kenties käsitellä ne traumansa, vai jatkaako samaa linjaansa.

Vai ärsyttääkö sua ihmiset jotka ovat selvinneet vastoinkäymisistä huolimatta??

Mikä on tarpeeksi? 

Riittääkö koulukiusaaminen, 1. puolison pettäminen, ero,  yksinhuoltajuus, köyhyys, 4 keskenmenoa, muutama loukkaantuminen, vanhempien kuolemat, oikeudenkäynti 6v rakennusvirheestä? 

Ja onko väärin että selvisin kaikesta, olemme onnellisia, lapset täyspäisiä ja elämä mukavaa. En jäänyt märehtimään vaan tein asialle jotain. 

Kyllä. Esimerkiksi keskiluokkaiset ruotsalaiset. Ja sellaiset jotka ovat saaneet kaiken helpolla, mutta uskovat ansainneensa sen omalla erinomaisuudellaan, vaikkapa suuren perinnön. Mutta oma on häpeänsä.

Tavallaan ymmärrän miksi rikkaat joskus halveksivat nousukkaita. 

Mua ärsyttää sellaiset ihmiset, jotka luulee olevansa fiksumpia, parempia, aidompaa jne. sen takia, että heillä on ollut vaikeaa. Nämä ihmiset eivät osaa myöskään koskaan ajatella sitä, että myös toisilla on voinut olla vaikeaa, vaikka se ei ulospäin näkyisi. 

Aloittaja vaikuttaa juuri tällaiselta. 

Rehellisesti sanoen, enpä oikeastaan ole kiinnostunut muiden vastoinkäymisistä.

Pitkäaikainen työttömyys on yksi pahimmista vastoinkäymisistä mitä ihminen voi kokea.

Ei edes raisk atuksi tuleminen, lapsen kuolema tai keskenmeno olen niin paha vastoinkäyminen kuin pitkittynyt työttömyys.

Kaikki vihervassarit ovat lellittyjä kakaroita, syntyneet kultalusikka anaalissa eli kyllä ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Ei en toivo sitä kenellekkään,ihan tosi,tosin nauran jos joku liukastuu siihen legendaariseen kuoreen,mutta ilman että satuttaa itseään.Monesti ne ongelmat johtuu omista päätöksistä.Mullakin on elämänvarella niitä ollut ja tulee olemaan.

Monet ongelmat eivät juurikaan johdu omista päätöksistä, vaan esim. siitä mihin perheeseen satut syntymään ja että synnytät lapsen. 

Ärsyttää etenkin silloin kun helpon elämän elänyt tulee ilkkumaan ja naureskelemaan sellaiselle jolla vaikeuksia kasautuu toinen toisensa perään. Vähättelee ja hyssyttelee. Sellaiselle jopa toivoo samanlaista elämää.

Mua ärsyttää vähän nämä kultalusikka suussa syntyneet. Sellaiset, joilla on ollut vanhempien tuki ja turva, akateeminen sukuhistoria. Itse olen raivannut kaiken omin voimin, ei ole ollut taustatukea. Ei myöskään esim. alkoholismia tai päihdehelvettiä, mutta vmäinen äiti kylläkin. Sellainen, joka tykkäsi kiskoa lahkeesta alas, kun osasin ja pärjäsin. Sitten nain samanlaisen miehen, jonka lempihuveja oli lytätä mut. Hän ihaili näitä kultalusikka naisia, joille tie oli auki taivasta myöten. Olivat ymmärtäneet vielä päätyä hyviin naimisiinkin.

Varmaan omaa heiveröistä itsetunnon kipuilua tämä riittämättömyyden tunne. Ihan hyvin olen pärjännyt, mutta olisinko pärjännyt vielä paremmin, kun olisi kotona ollut tukijoukkoja? 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät kuuluta vaikeuksiaan muille. Esim. viime kevät ja kesä olivat minulle äärimmäisen raskaita. Oli jopa välillä synkkiä ajatuksia itseäni kohtaan mielessä. Kävin kuitenkin töissä ja esitin normaalia, vaikka olin jaksamiseni rajoilla. Kenellekään en puhunut asioista, joita oli meneillään.

Kaikista vaikeuksista ei edes kannata kuulutella. Siinä voi muuten aiheuttaa turhaa kärsimystä muille sivulliselle asianosaisille.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen työttömyys on yksi pahimmista vastoinkäymisistä mitä ihminen voi kokea.

Ei edes raisk atuksi tuleminen, lapsen kuolema tai keskenmeno olen niin paha vastoinkäyminen kuin pitkittynyt työttömyys.

Tai voisi sanoa että pitkäaikainen köyhyys. Jos työtön voittaisi lotossa 10 miljoonaa niin ei paljoa työttömyys haittaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Muuan rouva ilmoitti, että hänen pahin elämänkokemuksensa on lemmikkikoiran kuolema. Rouvalla ikää n. 40v! Monilla on tuossa iässä ainakin isovanhemmat kuolleet, itsellä oli sen ikäisenä molemmat kuolleet. Samaten muitakin läheisiä on poistunut rajan taa.

Varmaan tiedättekin kuka on kyseessä, mutta se ei ole oleellista. En lukenut koko ketjua enkä tiedä onko tapaus näillä sivuilla käsitelty.

O

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan rouva ilmoitti, että hänen pahin elämänkokemuksensa on lemmikkikoiran kuolema. Rouvalla ikää n. 40v! Monilla on tuossa iässä ainakin isovanhemmat kuolleet, itsellä oli sen ikäisenä molemmat kuolleet. Samaten muitakin läheisiä on poistunut rajan taa.

Varmaan tiedättekin kuka on kyseessä, mutta se ei ole oleellista. En lukenut koko ketjua enkä tiedä onko tapaus näillä sivuilla käsitelty.

Monella käsittelemätön ystävän ,lähiomaisen tai vaikka puolison kuolema voi laueta suruna uudestaan lemmikin kuolemasta ,jollei aiempaa kuolemaa ole käsitelty. Lemmikin kuolema on muutakin kuin vain lemmikki,tärkeä perheenjäsen mutta tosiaan voi olla menneisyyden laukaiseva tekijä.

 

O

 

Ei, mutta sen sijaan ärsyttää ihmiset, jotka kuvittelevat että joku toinen ei olisi kokenut vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vai ärsyttääkö sua ihmiset jotka ovat selvinneet vastoinkäymisistä huolimatta??

Mikä on tarpeeksi? 

Riittääkö koulukiusaaminen, 1. puolison pettäminen, ero,  yksinhuoltajuus, köyhyys, 4 keskenmenoa, muutama loukkaantuminen, vanhempien kuolemat, oikeudenkäynti 6v rakennusvirheestä? 

Ja onko väärin että selvisin kaikesta, olemme onnellisia, lapset täyspäisiä ja elämä mukavaa. En jäänyt märehtimään vaan tein asialle jotain. 

Ne selviytyjät on ne jotka ärsyttää, olen oppinut että sitä vihataan eniten, että tosi huonosta alusta riippumatta joku menestyy ja on onnellinen (enimmäkseen, ei kukaan ole aina).

Kai se esimerkki ahdistaa sellaista, joka ei ole edes tosissaan yrittänyt ja on jäänyt sinne lapsuuden paskaan. Koska hän ei haluaisi ajatella, ettei ehkä kyse olekaan vain tuurista, vaan siitä että joku muu on yrittänyt kovemmin ja siksi onnistunut.

Et voi tietää mitä he ovat kokeneet. Toisaalta, jos ei ole ollut vastoinkäymisiä, niin eikö elämän ihanaksi kokeminen ole silloin aika loogista?