Ärsyttääkö teitäkin ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään oikeita vastoinkäymisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt tuota "on sulla suuret/pienet ongelmat". Eihän kukaan voi tietää onko se henkilön pienin tai suurin huoli. Ei erilaiset ongelmat sulje pois toisiaan.

No se on vaan sanonta siihen sen hetkiseen mitättömästä asiasta valittamiseen.  

Ja se tulee just siitä valittamisesta, kun toinen kokee että tuo ihminen valittaa kohtuuttomasti jostakin ihan pienestä.  Sitä ei viitsisi kuunnella, niin silloin teoksistaan tuollaista.

Se tarkoittaa, että älä viitsi noin mitättömästä asiasta valittaa.  Lähinnä kuulijaa suututtaa, varsinkin jos hänellä - siis kuulijalla - on joku todellinen iso ongelma meneillään.

Sitten joku siinä narisee ihan tyhjästä.

Mutta miksi se ärsyttää tai suututtaa sitä kuulijaa niin paljon? Eihän kyse ole hänestä.

Mikä aloitus? Olen menettänyt läheisiäni, eikä siinä auta tippakaan muiden menetykset.

Totuus on, että ap ei tiedä muiden vastoinkäymisistä mitään. Michael Schumacher on multimiljonääri ja nyt ei pysty onnettomuuden vuoksi edes kommunikoimaan läheistensä kanssa. Celine Dionilla on myös aika karu kohtalo. Pirjo Limingasta kamppailee vakuutusyhtiön kanssa kun vakuutusyhtiö väittää ettei Konginkankaan onnettomuus aiheuttanut mitään vaurioita Pirjolle ja kieltäytyy korvaamasta yhtään mitään. Matti menetti vaimonsa ja lapsensa synnytyksessä. Julia taas on kokenut niin perheväkivaltaa kuin koulukiusaamista ja menettänyt luottamuksensa ihmiseen, tästä syystä kärsii vaikeasta masennuksesta.

Mitä jos olisit tuomitsevan m*lkun sijaan vähän empaattisempi niin sinulle voitaisiin avautua enemmän ja näinollen saisit vähän todenmukaisemman maailmankuvan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymisiä ei voi kukaan sivullinen määrittää, mikä on kullekin paha, iso tai pieni. Hieman sama asia kuin kiusaaminen. Jos ihminen tuntee että häntä kiusataan niin se on sitä, kun ihminen niin kokee. Toisen mielestä tai sivullisen mielestä ei ole niin. Joten ei auta kiistellä.

Kyllä voi. Jos toinen suree sitä, että sormi murtui, ja toinen sitä, että neliraajahalvaantui, niin jälkimmäisen ahdinko on objektiivisesti pahempaa. Jos ekalla ei ole mitään suhteellisuudentajua vaan käyttäytyy kuin olisi neliraajahalvaantunut, niin ei se tee hänen ahdingostaan silti pahempaa. 

Kukaan ei varmaan miellä sormen murtumista vastoinkäymiseksi. 

Viulisti, pianisti, kirurgi.....?

Sormen murtuminen aiheuttaa heidän tapauksessaan vastoinkäymisen. Vastoinkäyminen on tuolloin se, että erikoisosaajan ura päättyy sormen murtumisen _seurauksena_.  Taviksen sormen murtuminen ei ole mikään suuri vastoinkäyminen itsessään, tulee saikkua, sormi paranee aikanaan ja sitten palataan normielämään ja -järjestykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymisiä ei voi kukaan sivullinen määrittää, mikä on kullekin paha, iso tai pieni. Hieman sama asia kuin kiusaaminen. Jos ihminen tuntee että häntä kiusataan niin se on sitä, kun ihminen niin kokee. Toisen mielestä tai sivullisen mielestä ei ole niin. Joten ei auta kiistellä.

Kyllä voi. Jos toinen suree sitä, että sormi murtui, ja toinen sitä, että neliraajahalvaantui, niin jälkimmäisen ahdinko on objektiivisesti pahempaa. Jos ekalla ei ole mitään suhteellisuudentajua vaan käyttäytyy kuin olisi neliraajahalvaantunut, niin ei se tee hänen ahdingostaan silti pahempaa. 

Kukaan ei varmaan miellä sormen murtumista vastoinkäymiseksi. 

Viulisti, pianisti, kirurgi.....?

Puhuttiinkin objektiivisella tasolla sormen murtumisesta onko se varsinainen vastoinkäyminen. Subjektiivisesti jollekin erityistä käden hienomotoriikkaa tarvitsevalle se voi olla elämää suurempi tragedia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymisiä ei voi kukaan sivullinen määrittää, mikä on kullekin paha, iso tai pieni. Hieman sama asia kuin kiusaaminen. Jos ihminen tuntee että häntä kiusataan niin se on sitä, kun ihminen niin kokee. Toisen mielestä tai sivullisen mielestä ei ole niin. Joten ei auta kiistellä.

Kyllä voi. Jos toinen suree sitä, että sormi murtui, ja toinen sitä, että neliraajahalvaantui, niin jälkimmäisen ahdinko on objektiivisesti pahempaa. Jos ekalla ei ole mitään suhteellisuudentajua vaan käyttäytyy kuin olisi neliraajahalvaantunut, niin ei se tee hänen ahdingostaan silti pahempaa. 

Kukaan ei varmaan miellä sormen murtumista vastoinkäymiseksi. 

Viulisti, pianisti, kirurgi.....

Tässä tämän mun mielestä näkee, ettei toisten vastoinkäymisiä voi lähteä arvottamaan mikä on pahinta. Sormen murtuminen on koripalloilijalle normaalia settiä (harmillinen vahinko), kun taas toiselle se voi olla työuran kannalta katastrofi (todellinen vastoinkäyminen).

Jos ihminen ei ole kokenut suuria vastoinkäymisiä elämässään ja hänestä elämä on ihanaa, niin miksi sen pitäisi ketään ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymisiä ei voi kukaan sivullinen määrittää, mikä on kullekin paha, iso tai pieni. Hieman sama asia kuin kiusaaminen. Jos ihminen tuntee että häntä kiusataan niin se on sitä, kun ihminen niin kokee. Toisen mielestä tai sivullisen mielestä ei ole niin. Joten ei auta kiistellä.

Kyllä voi. Jos toinen suree sitä, että sormi murtui, ja toinen sitä, että neliraajahalvaantui, niin jälkimmäisen ahdinko on objektiivisesti pahempaa. Jos ekalla ei ole mitään suhteellisuudentajua vaan käyttäytyy kuin olisi neliraajahalvaantunut, niin ei se tee hänen ahdingostaan silti pahempaa. 

Kukaan ei varmaan miellä sormen murtumista vastoinkäymiseksi. 

No tässäpä vertailtiin sormen murtumista ja neliraajahalvaantumista. Etkö tosiaan osaa valita, kumman vastoinkäymisen ottaisit itsellesi mieluummin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymisiä ei voi kukaan sivullinen määrittää, mikä on kullekin paha, iso tai pieni. Hieman sama asia kuin kiusaaminen. Jos ihminen tuntee että häntä kiusataan niin se on sitä, kun ihminen niin kokee. Toisen mielestä tai sivullisen mielestä ei ole niin. Joten ei auta kiistellä.

Kyllä voi. Jos toinen suree sitä, että sormi murtui, ja toinen sitä, että neliraajahalvaantui, niin jälkimmäisen ahdinko on objektiivisesti pahempaa. Jos ekalla ei ole mitään suhteellisuudentajua vaan käyttäytyy kuin olisi neliraajahalvaantunut, niin ei se tee hänen ahdingostaan silti pahempaa. 

Kukaan ei varmaan miellä sormen murtumista vastoinkäymiseksi. 

Viulisti, pianisti, kirurgi.....

Mutta silloinkin se neliraajahalvaantuminen olisi myös viulistille ym aivan varmasti pahempi juttu kuin sormen murtuminen. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen ei ole kokenut suuria vastoinkäymisiä elämässään ja hänestä elämä on ihanaa, niin miksi sen pitäisi ketään ärsyttää?

No se ärsyttää jos se ei tajua että muitten elämä on vaikeampaa. Ja valittaa pikkuasioista ikään kuin ne olisi suuria. Kevytvalittaminen on ok. 

Mistä voi tietää toisen oikeat vastoinkäymiset, ellette ole nuoria ja eläneet jatkuvasti rinta rinnan? Elämän mahtuu kaikenlaista, ja harvoin avaudun kokemuksista vaikkapa lapsena kenellekään, tai olen mitenkään tyytymätön tai katkera mistään. Elämä voi olla ihanaa, vaikka ei olisi säästynyt ikäviltä asioilta. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä voi tietää toisen oikeat vastoinkäymiset, ellette ole nuoria ja eläneet jatkuvasti rinta rinnan? Elämän mahtuu kaikenlaista, ja harvoin avaudun kokemuksista vaikkapa lapsena kenellekään, tai olen mitenkään tyytymätön tai katkera mistään. Elämä voi olla ihanaa, vaikka ei olisi säästynyt ikäviltä asioilta. 

No jos elämä on ihanaa niin ei silloin ole kokenut hirveän suuria vastoinkäymisiä, siis siten ettei olisi myöskään ollut niille mitään vastapainoa. 

Joskus, mutta silloinkin enemmän ärsyttää niiden kommentit kuin ne ihmiset persoonina. 

Esim. mun yksi opiskelukaveri, jonka isä oli paikallisessa yrityksessä toimitusjohtajana ja tienasi sen verran, että pääsi aina maakunnan suurituloisten verolistoille (toki "vain" sinne loppupäähän, mutta listalle kuitenkin). Kaverilla oli siis hyvin tukevasti keskiluokkainen, turvallinen lapsuus, johon kuuluivat etelänmatkat, kesämökkeily ja muut normaalit asiat. 

Silti se aina jaksoi selittää, miten ei heillä raha puussa kasvanut ja miten ei ollut vara kaikkeen ja miten hän on joutunut tekemään työtä nuoresta pitäen (isän palkkaama sinne johtamaansa firmaan). Itse kun olin elänyt lapsuuden, johon ei kuuluneet Kanarianmatkat vaan äidin itku siitä, että ei rahat riitä laskuihin ja ruokaan yhdistettynä pelkoon siitä, että isä lyö ja se, että kaikki taloudellinen turva on pitänyt rakentaa ihan ite ja maksaa laskut 16-vuotiaasta, niin joo välillä ärsytti. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus, mutta silloinkin enemmän ärsyttää niiden kommentit kuin ne ihmiset persoonina. 

Esim. mun yksi opiskelukaveri, jonka isä oli paikallisessa yrityksessä toimitusjohtajana ja tienasi sen verran, että pääsi aina maakunnan suurituloisten verolistoille (toki "vain" sinne loppupäähän, mutta listalle kuitenkin). Kaverilla oli siis hyvin tukevasti keskiluokkainen, turvallinen lapsuus, johon kuuluivat etelänmatkat, kesämökkeily ja muut normaalit asiat. 

Silti se aina jaksoi selittää, miten ei heillä raha puussa kasvanut ja miten ei ollut vara kaikkeen ja miten hän on joutunut tekemään työtä nuoresta pitäen (isän palkkaama sinne johtamaansa firmaan). Itse kun olin elänyt lapsuuden, johon ei kuuluneet Kanarianmatkat vaan äidin itku siitä, että ei rahat riitä laskuihin ja ruokaan yhdistettynä pelkoon siitä, että isä lyö ja se, että kaikki taloudellinen turva on pitänyt rakentaa ihan ite ja maksaa laskut 16-vuotiaasta, nii

Ehkä hän tarkoitti että tilanne ei ole aina ollut samanlainen?

Itselläni on aika samanlainen tausta. Lapsuudessani vanhemmilla oli hyvinkin tiukkaa taloudellisesti, matkustettiin, mutta isoisä oli se joka maksoi meidän matkat. Vanhemmat myös omisti talon ja toisen talon maalla, mutta niin sanottu käyttöraha oli tosi tiukalla. Vanhempieni tulot oli silloin tosi epäsäännöllisiä.

Kun olin noin 10v isä perusti yrityksen joka menestyi ihan hyvin ja sen jälkeen meni taloudellisesti paremmin. Isä oli kaikilla mittareilla hyvätuloinen. Meillä ei silti ole koskaan käytetty rahaa mitenkään huolettomasti. En myöskään koskaan saanut viikkorahaa, toisin kuin varmaan kaikki kaverini. Kotitöihin taas osallistuin enemmän kuin moni kaverini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymisiä ei voi kukaan sivullinen määrittää, mikä on kullekin paha, iso tai pieni. Hieman sama asia kuin kiusaaminen. Jos ihminen tuntee että häntä kiusataan niin se on sitä, kun ihminen niin kokee. Toisen mielestä tai sivullisen mielestä ei ole niin. Joten ei auta kiistellä.

Kyllä voi. Jos toinen suree sitä, että sormi murtui, ja toinen sitä, että neliraajahalvaantui, niin jälkimmäisen ahdinko on objektiivisesti pahempaa. Jos ekalla ei ole mitään suhteellisuudentajua vaan käyttäytyy kuin olisi neliraajahalvaantunut, niin ei se tee hänen ahdingostaan silti pahempaa. 

Kukaan ei varmaan miellä sormen murtumista vastoinkäymiseksi. 

Viulisti, pianisti, kirurgi.....

oon "viuluisti" ja murtanu parikin sormea. Kyl ne siitä paranee hoidolla, ihan niin kun kellä vaan, eikä "ura" lopu siihen. Tietty isommat vammat rajoittaisi.

Tässä ketjussa jotkut ymmärtää tahallaan väärin, tai siis leikkii ettei tajua sen toisen viestin pointtia. Uskon että kaikki oikeasti esim myöntää, että neliraajahalvaus on isompi vastoinkäyminen kuin sormen murtuminen, ja siten vastoinkäymisiä voi kyllä vertailla. 

Se ärsyttää, että useilla (ei kaikilla) hyvä ja helposti sujunut elämä aiheuttaa ylemmyydentunnetta ja k*sipäistä käytöstä.

Murheita murheiden vuoksi en toivo kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Joskus, mutta silloinkin enemmän ärsyttää niiden kommentit kuin ne ihmiset persoonina. 

Esim. mun yksi opiskelukaveri, jonka isä oli paikallisessa yrityksessä toimitusjohtajana ja tienasi sen verran, että pääsi aina maakunnan suurituloisten verolistoille (toki "vain" sinne loppupäähän, mutta listalle kuitenkin). Kaverilla oli siis hyvin tukevasti keskiluokkainen, turvallinen lapsuus, johon kuuluivat etelänmatkat, kesämökkeily ja muut normaalit asiat. 

Silti se aina jaksoi selittää, miten ei heillä raha puussa kasvanut ja miten ei ollut vara kaikkeen ja miten hän on joutunut tekemään työtä nuoresta pitäen (isän palkkaama sinne johtamaansa firmaan). Itse kun olin elänyt lapsuuden, johon ei kuuluneet Kanarianmatkat vaan äidin itku siitä, että ei rahat riitä laskuihin ja ruokaan yhdistettynä pelkoon siitä, että isä lyö ja se, että kaikki taloudellinen turva on pitänyt rakentaa ihan ite ja maksaa laskut 16-vuotiaasta, nii

Itse olen elänyt miljonääri-isän ja keskituloisen äidin kanssa lapsuuteni, on ollut vuosittaiset etelänmatkat ja kesämökit, mutta on ollut myös sen sortin väkivaltaa että olin jo peruskouluun mennessäni päästäni sekaisin ja täten vielä koulussa alettiin kiusamaan. Oli sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa ja opiskeluaikoina tuli vielä seksuaalinen väkivalta kirsikaksi kakun päälle. Ja, niihin rahoihin mulla ei ole ollut mitään pääsyä, töitä olen tehnyt ihan itse - matalapalkkaduunarina, eikä mielenterveysongelmien vuoksi ole ollut kykyä opiskella itseäni parempaan tuloluokkaan.

En tiedä. Ehkä jotkut ovat vaan hyviä näyttelijöitä. Tunnen kyllä tällaisia pumpulipilvessä eläjiä. Tietääkseni heillä ei ole ollut mitään isompia vastoinkäymisiä, tai eivät vaan puhu niistä. Sukulaisellani on isä kuolemassa syöpään, mutta eivät sanallakaan puhu siitä. Ehkä en ole niin läheinen että kannattaa minulle edes puhua suruista ja vastoinkäymisistä. Kyllä minä ymmärtäisin. Itselläni on isä kuollut. Tällainen puhumattomuus ei ole hyväksi kellekkään. 

Ei ärsytä. Vastoinkäymiset eivät ole hyväksi kenellekään. Moni ennen iloinen ja mukava ihminen ei ole sitä enää kun kohdalle on osunut jotain ikävää varsinkin jos niin on käynyt useammin. Harvaa kärsimys jalostaa ainakaan parempaan. Todella toivon, ettei kukaan joutuisi kohtaamaan pahimpia vastoinkäymisiä. Elämässä valitettavasti on kärsimystä ihan liikaa.