Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ärsyttääkö teitäkin ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään oikeita vastoinkäymisiä?
Kommentit (224)
Ei ärsytä jossei siihen liity omakehu tyyliin "minä se nyt vaan olen niin jämäkkä ja viileähermoinen", tms. Niin, me ei tiedetä koska sua ei ole testattu tositilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ärsytä jossei siihen liity omakehu tyyliin "minä se nyt vaan olen niin jämäkkä ja viileähermoinen", tms. Niin, me ei tiedetä koska sua ei ole testattu tositilanteessa.
Mistä kukaan muu voi sitä tietää kuin henkilö itse?
Minä olen traumatisoitunut sellaisista asioista mitä kuvittelen "muiden" ajattelevan hyvin pieninä vastoinkäymisinä. Esimerkiksi kokemastani väkivallasta (henkinen, fyysinen ja seksuaalinen) johtuen en ole ikinä kyennyt parisuhteeseen tai seksiin. Ja sitten luen lehdistä ihan karmeita tarinoita mistä ihmiset ovat päässeet yli ja elävät perhe-elämää. Minä pidän itseäni vain heikkona.
Enkä myöskään kuvittele että tietäisi ihmisten elämistä mitään, jotta voisin heitä katsoa pitkin nenänvarttani.
Minä en ole kokenut kummoisiakaan vastoinkäymisiä. Sen ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois. Outo ajatus, etten saisi nauttia elämästä, koska joku muu on kokenut kovia.
En tietenkään mene hieromaan elämäniloani kenenkään kurjia kokeneen naamaan, mutta en myöskään yritä kurjistella siksi, että joku muu on ehkä kärsinyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kokevat vastoinkäymisiä, mutta osa jää niihin jumiin ja ei muusta puhukaan kuin ongelmistaan. Rasittavaa seuraa sellaiset.
Riippuu vähän mistä kyse. Eri asia kohdata aikuisena vastoinkäymisiä (esim avioero) kuin vaikkapa traumatisoitua jo lapsena. Viimeksi mainittu muuttaa hermostoa ja ihmistä kokonaisvaltaisesti.
Lisäksi mikä on ongelmiin jumiin jäämistä? Osa ihmisistä ei halua kuulla sanaakaam muiden asioista kun jo sanovat ettei saa jäädä ongelmiin jumiin. Esim. Kerroin sukulaiselle työpaikan menettämisestä ekaa kertaa ja hän hyvää tarkoittaen vastasi "joo mutta nyt on jo aika siirtyä eteenpäin". Työpaikka oli mennyt kuukausi aiemmin.
Öö, eikö kuukausi työpaikan menetyksen jälkeen olisi korkea aika alkaa etsiä uutta? Vai kuinka pitkään siinä
No kyse ei olekaan siitä, etsiikö uutta paikkaa. Laitoin ekan hakemuksen jo samantien työn päättymisem jälkeen.
Sekin, millä tavalla työ päättyy, vaikuttaa siihen miten siitä pääsee yli. Ja se onko se tapahtunut ensimmäistä kertaa, miten se vaikuttaa talouteen ja tulevaisuuteen. Voin sanoa etten enää jaksa perheestä haaveilla. Yhtään lasta ei ole eikä niihin ole varaa. Ikää jo mittarissa siten, että pitäisi nopeasti toimia. Mut kun nyt tietäisi edes millä elää.
Tossa suhtautumisessa huomaa just sen miten ulalla ollaan vaikkapa siitä kun työ päättyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastoinkäymisiä ei voi kukaan sivullinen määrittää, mikä on kullekin paha, iso tai pieni. Hieman sama asia kuin kiusaaminen. Jos ihminen tuntee että häntä kiusataan niin se on sitä, kun ihminen niin kokee. Toisen mielestä tai sivullisen mielestä ei ole niin. Joten ei auta kiistellä.
Kyllä voi. Jos toinen suree sitä, että sormi murtui, ja toinen sitä, että neliraajahalvaantui, niin jälkimmäisen ahdinko on objektiivisesti pahempaa. Jos ekalla ei ole mitään suhteellisuudentajua vaan käyttäytyy kuin olisi neliraajahalvaantunut, niin ei se tee hänen ahdingostaan silti pahempaa.
Kukaan ei varmaan miellä sormen murtumista vastoinkäymiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole kokenut kummoisiakaan vastoinkäymisiä. Sen ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois. Outo ajatus, etten saisi nauttia elämästä, koska joku muu on kokenut kovia.
En tietenkään mene hieromaan elämäniloani kenenkään kurjia kokeneen naamaan, mutta en myöskään yritä kurjistella siksi, että joku muu on ehkä kärsinyt.
Niinpä. Ei ne vastoinkäymiset kenestäkään tee sen parempia vaikka jotkut ehkä yrittääkin uskotella niin itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi kaveri, jolla on ihana perhe ja lapsuudesta asti pari parasta ystävää jotka aina tukeneet kaikessa, siis pienissäkin vastoinkäymisissä.
Ärsytti siinä vaiheessa, kun hän ihmetteli mikseivät kaikki ihmiset vain pyydä apua, jos heillä menee huonosti. Ylpeili omalla taidollaan pyytää apua muilta.
Itsekin elänyt lapsuuden jossa ei juurikaan kannustettu tai tuettu. Kas kummaa minusta kasvoi ihminen jonka on hyvin vaikea pyytää apua ja on tunne, että kaikesta pitää selvitä omin voimin.
Mutta onko se vain huono asia? Minä tunnen niitäkin ihmisiä, jotka kyllä osaavat pyytää apua joka suunnasta, mutta sitten pettyvät, kun maailma ei autakaan kuten hänen läheisensä hänen ollessaan lapsi.
Olisiko se niin, että molempien kokemus ihan oikea: jos on tukiverkkoja, niin kannattaa pyytää apua. Ellei ole, on ihan turha pyytää apua, ei sitä kuitenkaan saa.
Voi kuule, kun et näe sinne toisen ihmisen sisimpään. Ehkä on ollut kuolemaa lähellä tai muuten rankkaa elämää taustalla, että nyt vaikeudet taakse jättäneenä ja seestyneenä elämänä, elämä on todellakin ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kokevat vastoinkäymisiä, mutta osa jää niihin jumiin ja ei muusta puhukaan kuin ongelmistaan. Rasittavaa seuraa sellaiset.
Riippuu vähän mistä kyse. Eri asia kohdata aikuisena vastoinkäymisiä (esim avioero) kuin vaikkapa traumatisoitua jo lapsena. Viimeksi mainittu muuttaa hermostoa ja ihmistä kokonaisvaltaisesti.
Lisäksi mikä on ongelmiin jumiin jäämistä? Osa ihmisistä ei halua kuulla sanaakaam muiden asioista kun jo sanovat ettei saa jäädä ongelmiin jumiin. Esim. Kerroin sukulaiselle työpaikan menettämisestä ekaa kertaa ja hän hyvää tarkoittaen vastasi "joo mutta nyt on jo aika siirtyä eteenpäin". Työpaikka oli mennyt kuukausi aiemmin.
Öö, eikö kuukausi työpaikan menetyksen jälkeen olisi korkea
Mulla yksi työ päättyi aikoinaan hyvinkin traumaattisesti. Sain siitä burnoutin ja vielä vuotta myöhemmin kun näin yhtiön logon auton kyljessä aloin tärisemään holtittomasti. Olin hyvin ahdistunut.
Mutta se oli se työpaikka. Pidin viikon vapaata työpaikkojen välillä ja menin uuteen työhön jossa sain onnistumisen kokemuksia, hyväksyntää ja etenin parempiin vuosien mittaan.
No perheellisenä ei olisi ollut varaa jäädä kotiin eikä siihen aikaan tunnettu burnoutiakaan. Eikä mulle tullut edes mieleen jäädä miettimään sitä pidempään.
Oma kuopukseni meni 3v sitten opiskelujen ohessa töihin missä esimies vuodatti oman paskansa jo 1. viikolla hänen niskaansa. Tyttö soitti itkien kotiin ja ihmetteli mitä pahaa hän on tehnyt ja onko hän nyt huono työntekijä. Suututti koska tiedän ettei tuollainen unohdu ikinä. Sitten hän meni psykoterapeutille, purki kaiken tämän kanssa muutaman kerran ja totesi ettei vika ole hänessä sensijaan että olisi antanut sen pilata loppuelämän.
Sanonta "niska-perseote" ei ole ihan tuulesta temmattu. On hyvin pitkälle oma valinta miten asiat hoitaa ja miten selviää. Ei kaikista asioista mutta monista arkisista kyllä.
No eipä kyllä. Minua pidetään tuollaisena ihmisenä, mutta tosiasiassa olen kokenut kaiken seksuaalisesta väkivallasta hengenvaaraan ja konkurssiin. En vaan valita, vaan nautin elämän hyvistä puolista. Tämä johtaa siihen, että valittajat yrittävät kiusata ja sabotoida elämääni entisestään. No mikäpä siinä, kun onnellisuus on sisäänrakennettu, sabotaasikaan ei sitä tuhoa. Jos ei elettäisi vuotta 2024, minut oltaisiin varmaan jo tapettu, koska joitakin ihmisiä vaan yksinkertaisesti raivostuttaa toisten hyvä olo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastoinkäymisiä ei voi kukaan sivullinen määrittää, mikä on kullekin paha, iso tai pieni. Hieman sama asia kuin kiusaaminen. Jos ihminen tuntee että häntä kiusataan niin se on sitä, kun ihminen niin kokee. Toisen mielestä tai sivullisen mielestä ei ole niin. Joten ei auta kiistellä.
Kyllä voi. Jos toinen suree sitä, että sormi murtui, ja toinen sitä, että neliraajahalvaantui, niin jälkimmäisen ahdinko on objektiivisesti pahempaa. Jos ekalla ei ole mitään suhteellisuudentajua vaan käyttäytyy kuin olisi neliraajahalvaantunut, niin ei se tee hänen ahdingostaan silti pahempaa.
Kukaan ei varmaan miellä sormen murtumista vastoinkäymiseksi.
Viulisti, pianisti, kirurgi.....?
En oikeastaan tunne ketään, kellä ei olisi ollut vastoinkäymisiä. Mutta tuntemillani ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja suhtautua niihin. On ihmisiä, jotka tekevät vastoinkäymisistä selviämisestä koko identiteetin ja jäävät niihin rypemään. Ja sitten on ihmisiä, joille vastoinkäymiset ovat olleet yksi osa elämää, mutta ovat jatkaneet eteenpäin. Huom. myös todella vaikeiden vastoinkäymisten jälkeen osa on valinnut jatkaa eteenpäin eikä jäädä rypemään siihen, mitä elämä on heittänyt eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän ne, joiden elämä on ollut helppoa ja sitten kuvittelevat että selviytyisivät paremmin haasteista, joiden kanssa muut kamppailee :D Sellainen täysi narsismi ja harhainen itseluottamus, jota ei ole koskaan joutunut testaamaan, on aikuisella ihmisellä todella noloa. Neuvoo muita asioissa, joista ei tiedä yhtään mitään, eikä ole minkäänlaista empatiaa muiden kokemuksia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt tuota "on sulla suuret/pienet ongelmat". Eihän kukaan voi tietää onko se henkilön pienin tai suurin huoli. Ei erilaiset ongelmat sulje pois toisiaan.
No se on vaan sanonta siihen sen hetkiseen mitättömästä asiasta valittamiseen.
Ja se tulee just siitä valittamisesta, kun toinen kokee että tuo ihminen valittaa kohtuuttomasti jostakin ihan pienestä. Sitä ei viitsisi kuunnella, niin silloin teoksistaan tuollaista.
Se tarkoittaa, että älä viitsi noin mitättömästä asiasta valittaa. Lähinnä kuulijaa suututtaa, varsinkin jos hänellä - siis kuulijalla - on joku todellinen iso ongelma meneillään.
Sitten joku siinä narisee ihan tyhjästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt tuota "on sulla suuret/pienet ongelmat". Eihän kukaan voi tietää onko se henkilön pienin tai suurin huoli. Ei erilaiset ongelmat sulje pois toisiaan.
No se on vaan sanonta siihen sen hetkiseen mitättömästä asiasta valittamiseen.
Ja se tulee just siitä valittamisesta, kun toinen kokee että tuo ihminen valittaa kohtuuttomasti jostakin ihan pienestä. Sitä ei viitsisi kuunnella, niin silloin teoksistaan tuollaista.
Se tarkoittaa, että älä viitsi noin mitättömästä asiasta valittaa. Lähinnä kuulijaa suututtaa, varsinkin jos hänellä - siis kuulijalla - on joku todellinen iso ongelma meneillään.
Sitten joku siinä narisee ihan tyhjästä.
Teoksistaan = tokaistaan
ääh tätä autocorrectia...!
Olen onnellinen heidän puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole kokenut kummoisiakaan vastoinkäymisiä. Sen ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois. Outo ajatus, etten saisi nauttia elämästä, koska joku muu on kokenut kovia.
En tietenkään mene hieromaan elämäniloani kenenkään kurjia kokeneen naamaan, mutta en myöskään yritä kurjistella siksi, että joku muu on ehkä kärsinyt.
Niinpä. Ei ne vastoinkäymiset kenestäkään tee sen parempia vaikka jotkut ehkä yrittääkin uskotella niin itselleen.
Itse asiassa tekee, jos niistä jaksaa taistella läpi. Meitä ei ihan pikkujutut enää hetkauta. Kun muut itki koronaa, minä vaan nauroin.
Vierailija kirjoitti:
No eipä kyllä. Minua pidetään tuollaisena ihmisenä, mutta tosiasiassa olen kokenut kaiken seksuaalisesta väkivallasta hengenvaaraan ja konkurssiin. En vaan valita, vaan nautin elämän hyvistä puolista. Tämä johtaa siihen, että valittajat yrittävät kiusata ja sabotoida elämääni entisestään. No mikäpä siinä, kun onnellisuus on sisäänrakennettu, sabotaasikaan ei sitä tuhoa. Jos ei elettäisi vuotta 2024, minut oltaisiin varmaan jo tapettu, koska joitakin ihmisiä vaan yksinkertaisesti raivostuttaa toisten hyvä olo
TÄMÄ!!!
Alue: Aihe vapaa
Niin ja kaikilla ei ole ketään, keltä edes pyytää apua.
Yks erittäin ärsyttävä tyyppi oli eräs tuttu yksityisvastaanottoa pitänyt lääkäri, joka Töölön kämpässään valitteli miten aikoinaan kandina oli saanut palkkaa vain kolme ja puoli tonnia kuussa.