Mies haluaa lapsia, minä en

Puolikkaita lapsia ei ole, joten kyllähän se voi suhteen kariuttaa, jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei. 

No on tietenkin. Noin ratkaisevasta asiasta on turha ruveta vääntämään koska kumpikaan ei tule muuttamaan kantaansa. Anna miehen siis mennä ja löytää äiti lapsilleen.

Mies ansaitsee parempaa

Miksi edes olet alkanut suhteeseen miehen kanssa? Mä en menisi ensimmäisille treffeillekään, jos oltaisiin asiasta eri mieltä!

Hyvä että jossain on noinkin päin. Ex-nainen halusi ja minä en. Lapsia tuli sitten kuitenkin. Lopetin työt, koska elatusmaksuja ei ole mitään järkeä maksaa pienestä palkasta. Helpompi olla työttömänä ja pimeissä hommissa. 

Anna hankkia lapsi kumppanuusvanhemmuudella 

Me oltu yhdessä reilu 15-v. Alkuun odotin että vauvakuume tulee, mutta ei.. yököttää ja ahdistaa ajatus lapsesta ja siitä, millainen riippakivi se on. Nyt on pirun vaikea miettiä eroa, kun koko elämä ollaan rakennettu yhdessä. Enkä haluaisi todellakaan erota, mutta miehen lapsihaave ei ole mihinkään kadonnut. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että jossain on noinkin päin. Ex-nainen halusi ja minä en. Lapsia tuli sitten kuitenkin. Lopetin työt, koska elatusmaksuja ei ole mitään järkeä maksaa pienestä palkasta. Helpompi olla työttömänä ja pimeissä hommissa. 

Miksi suostuit? Koska lasten tekeminen oli niin kivaa? Lapsiparat. Eivät ole ansainneet tuollaista isää.

Tiesitkö että lapsesi ovat IHMISIÄ?

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes olet alkanut suhteeseen miehen kanssa? Mä en menisi ensimmäisille treffeillekään, jos oltaisiin asiasta eri mieltä!

En ole ap, mutta moni ajattelee parikymppisenä että lapsia ehkä joskus 10 vuoden päästä. Tuollainen mielipide voi muuttua kumpaan tahansa suuntaan kolmekymppisenä. Eli varmaan joskus ovat olleet asiasta samaa mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että jossain on noinkin päin. Ex-nainen halusi ja minä en. Lapsia tuli sitten kuitenkin. Lopetin työt, koska elatusmaksuja ei ole mitään järkeä maksaa pienestä palkasta. Helpompi olla työttömänä ja pimeissä hommissa. 

Miksi suostuit? Koska lasten tekeminen oli niin kivaa? Lapsiparat. Eivät ole ansainneet tuollaista isää.

Tiesitkö että lapsesi ovat IHMISIÄ?

Enhän minä suostunut. Ehkäsyn kanssa minun puoleltani kävi huonosti koska kumi meni rikki ja tämä nainen oli sanomatta lopettanut pillerit. Loisin tämän loppuelämäni, koska yhteiskunta on mätä.

Ero on ainoa ratkaisu. Olin itse samassa tilanteessa, mies alkoi haluta lapsia viiden vuoden yhdessäolon jälkeen. Asiasta oli puhuttu tietenkin jo ennen seurustelun aloittamista, ja siitä puhuttiin avoimesti koko yhdessäolon ajan. Minä en koskaan ole halunnut lapsia, miehelle asia oli yhdentekevä, kunnes ei enää ollutkaan. Erosimme sovussa, ja hänellä on nyt toivomansa lapsi kumppaninsa kanssa. Saimme molemmat toivomamme tulevaisuuden, mikä on pelkästään hieno asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes olet alkanut suhteeseen miehen kanssa? Mä en menisi ensimmäisille treffeillekään, jos oltaisiin asiasta eri mieltä!

En ole ap, mutta moni ajattelee parikymppisenä että lapsia ehkä joskus 10 vuoden päästä. Tuollainen mielipide voi muuttua kumpaan tahansa suuntaan kolmekymppisenä. Eli varmaan joskus ovat olleet asiasta samaa mieltä. 

Itse aloitin vakavan suhteen parikymppisenä ja mietin jo silloin ennen suhteen aloitusta tosissani, mitä mieltä olen lapsikysymyksestä ja käskin miehenkin miettiä, ennen kuin viedään suhdetta vakavampaan suuntaan. On myös järkeviä parikymppisiä, jotka osaavat miettiä elämää pidemmälle eivätkä ole tuuliviirejä. 

Meillä minä halusin lapsia, mutta nainen ei. Erosimme ja nyt naisella on kaksi lasta eikä minulla yhtään.

Mun kokemuksella on.

Käytiin keskustelu jo hyvissä ajoin seurustelun alussa, että miten toimitaan jos ehkäisy pettää. No, mä toimin kuten sanoin. Ainut vaan että mies oli kuitenkin jossain kohtaa muuttanut mielipidettä sen suhteen että riittää että saa olla mun kanssa, ei sulattanut mun päätöstä ja lopulta tuli ero. Nyt hän on isä, uudessa suhteessa. Meille ei yhteisiä lapsia tullut.

Tää on niin iso asia, että harva pystyy oikeasti kompromissiin. Ja jos miehellä on toive lapsista, niin se on useimmiten ajatus siitä millaista on elää vähintään taaperoikäisen lapsen isänä. Ja se on melko riskialtista naisen näkökulmasta.

Syö salaa pillereitä ja toteat vaan ettei tärppää. Easy as that.

Sen miehen pitää itse tehdä päätös, että haluaako jäädä suhteeseen, jossa ei voi saada lasta vai eroaako ja lähtee yrittämään lasta toisen naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä halusin lapsia, mutta nainen ei. Erosimme ja nyt naisella on kaksi lasta eikä minulla yhtään.

Kumppanuusvanhemmuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että jossain on noinkin päin. Ex-nainen halusi ja minä en. Lapsia tuli sitten kuitenkin. Lopetin työt, koska elatusmaksuja ei ole mitään järkeä maksaa pienestä palkasta. Helpompi olla työttömänä ja pimeissä hommissa. 

Miksi suostuit? Koska lasten tekeminen oli niin kivaa? Lapsiparat. Eivät ole ansainneet tuollaista isää.

Tiesitkö että lapsesi ovat IHMISIÄ?

Enhän minä suostunut. Ehkäsyn kanssa minun puoleltani kävi huonosti koska kumi meni rikki ja tämä nainen oli sanomatta lopettanut pillerit. Loisin tämän loppuelämäni, koska yhteiskunta on mätä.

Mätä oli exäsi.

Äitiys ja isyys on niin ainutkertaisia kokemuksia tässä elämässä, joten mielestäni jokaisen täytyy saada toteutettua nämä haaveet, jos niin haluaa. En haluaisi evätä tätä kumppanilta, joten on helpompaa etsiä alkujaankin sellainen puoliso, jolla on samankaltaiset tulevaisuuden tavoitteet. 

Miten helvetissä tällaisestä tilanteesta selviää hengissä. Mies on elämäni rakkaus ja minä hänen. Alussa molemmille oli ihan sama, nyt vuosien saatossa tilanne on kääntynyt, että mies haluaa ja minä en. Mulla ikäkin jo muutaman vuoden päästä tekee päätöksen. 

Eli onko vain päästettävä elämäni rakkaus menemään, etsimään, että ehkä löytää äidin lapselleen?