Onko tälle tunteelle nimeä? Tunnetteko muut samoin?

Vierailija kirjoitti:

Mutta oliko asiasta harmia tälle toiselle ihmiselle? 

Ehkä tuo on vaan vahingoniloa pienellä twistillä.

Harmia aiheutui tälle toiselle ihmiselle, koska teki oman päänsä mukaan ja päätöstä komppasivat aika moni muu. Jos minun neuvoja, ohjeita, auttamista olisi kuunneltu, niin ei. Pientä harmia olisi ehkä voinut aiheutua mutta ei ainakaan niin isoja kun nyt! Mutta nyt minä en siis voi sanoa asiaan enää mitään. Vahingonilo voisi olla muuten termi, mutta kyseessä ei ollut vahinko enkä ole asiasta erityisen iloinen!! 

Vierailija kirjoitti:

Vahingonilo ei edellytä sitä, että olisi pahansuopa ennen vahinkoa.

Asiaa vielä mietittyäni, ehkä siinä on samanlaisia elementtejä kun vahingonilossa. Olen kuitenkin jo niin vanha ihminen, etten naura jos kaveri kaatuu pyörällä tai lyö vasaralla sormeen. Jotenkin tuollainen on minulle aina ollut vahingonilo terminä.

Mutta ehkä samoja osia aivoissa kutkuttelee tämä "mitä minä sanoin" -ajatus. Se ei siis tuo iloa tai ole ilkeätä. Mutta jonkinlaista salaista mielihyvää, että tiesin olevani oikeassa tai edes avuksi. Nyt kun asia ei ole enää minun käsissä, minulle on turha tulla avautumaan asiasta. Ette kuunnelleet minua, nyt selvitätte asian kuten aloitte tekemään. Minä vain hykertelen yksikseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omahyväisyys. Iloitsee siitä että on oikeassa, kun toiselle kävi huonosti.

Ei ole mielestäni omahyväisyyttä. Vuosia kuitenkin haluttu toiselle vain hyvää ja toimittu aina sen mukaisesti. Muut tahot ovat kuitenkin päättäneet toisin. Nyt jo asiassa ilmenee ongelmia ja vielä isompia vaikeuksia on luvassa. Joihin minä en siis enää vaikuta millään tavoin; en pysty enkä halua.

Tilanne on palautumassa siihen, että minä olin kuitenkin loppujen lopuksi "oikeassa". En halua tästä kunniaa tai anteeksipyyntöjä. Pieni tyytyväisyys kuitenkin on; tiesin tehneeni oikein.

 

Tämän tunteen nimi on jälkiviisaus. Se on sitä parasta viisautta, jokainen, joka sen on kokenut, jakaa tämän etevämmyyden tunteen kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omahyväisyys. Iloitsee siitä että on oikeassa, kun toiselle kävi huonosti.

Ei ole mielestäni omahyväisyyttä. Vuosia kuitenkin haluttu toiselle vain hyvää ja toimittu aina sen mukaisesti. Muut tahot ovat kuitenkin päättäneet toisin. Nyt jo asiassa ilmenee ongelmia ja vielä isompia vaikeuksia on luvassa. Joihin minä en siis enää vaikuta millään tavoin; en pysty enkä halua.

Tilanne on palautumassa siihen, että minä olin kuitenkin loppujen lopuksi "oikeassa". En halua tästä kunniaa tai anteeksipyyntöjä. Pieni tyytyväisyys kuitenkin on; tiesin tehneeni oikein.

 

Tämän tunteen nimi on jälkiviisaus. Se on sitä parasta viisautta, jokainen, joka sen on kokenut, jakaa tämän etevämmyyden tunteen kanssasi.

Jälkiviisaus on sitä, että alkaa sitten vasta kertomaan miten olisi pitänyt toimia, kun asia on jo tapahtunut. Mutta jos kertoo jo aluksi miten asia pitää ja kannattaa hoitaa ja silti tehdään oman pään mukaan, niin jos tuntee voitonriemua siitä, että asia olisi toiminut jos olisi tehnyt niinkuin sanoin, niin se ei ole jälkiviisautta, koska sen kertoi jo heti aluksi.

Nyt riippuu niin paljon kontekstista ettei voi sanoa oikein mitään. Sanoin kaverille että hänen lapsellaan on mt-ongelmia. Kaveri sanoi ettei ole, vaan johtuu muusta. En todellakaan hykerrellyt mt-ongelmien tullessa ilmi vaan olin syvästi surullinen. 

Varmaan riippuu tilanteesta. Tuo oikeassa olemisen ilo on ainoa, mikä soveltunee kaikkiin tilanteisiin. 

Teoriassahan tässä voisi olla niinkin, että ap on kannustanut tuttavaa johonkin ja uskonut tähän ja potkinut eteenpäin, kun tuttu ei ole uskonut mahdollisuuksiinsa. Sitten tuttava on saanut läpimurron ja onnistunut. Ap sanoo: "hahaa, minähän sanoin (että onnistut)". Ei silloin ole vahingonilosta mitenkään kyse, mutta sama oikeassa olemisen ilo kyllä. Jossain toisessa tilanteessa voi olla vahingoniloakin mukana.

Mutta jos kyseessä on melko puhtaasti tilanteesta riippumatta se, että ap kokee iloa ollessaan oikeassa tai kun omat ennusteet osuvat oikeaan, vaikka se olisi itsellekin vahingollista, niin siinä lienee kyse henkilöstä, joka ajattelee paljon ja tykkää haastaa aivojaan. Ilo tulee tavallaan siitä onnistumisesta ajatusprosessissa, vaikka asia olisi niin paskamainen, että ilo jää sivurooliin. Tavallaan siis myös onnistumisen ilo. Ja jos onnistuu tämän ansiosta välttämään negatiivisen asian itse, niin sekin on onnistumisen iloa. Ulkopuolelle se voi näyttäytyä omahyväisyytenä, mikäli henkilö ei piilota asiaa.

Joskus mukana voi olla myös oikeassa olemisen tarvetta, mutta ehkä se ei ole tunne ja tunnetta kysyttiin. 

Vindicated englanniksi.

mitäsminäsanoin -ilo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omahyväisyys. Iloitsee siitä että on oikeassa, kun toiselle kävi huonosti.

Ei ole mielestäni omahyväisyyttä. Vuosia kuitenkin haluttu toiselle vain hyvää ja toimittu aina sen mukaisesti. Muut tahot ovat kuitenkin päättäneet toisin. Nyt jo asiassa ilmenee ongelmia ja vielä isompia vaikeuksia on luvassa. Joihin minä en siis enää vaikuta millään tavoin; en pysty enkä halua.

Tilanne on palautumassa siihen, että minä olin kuitenkin loppujen lopuksi "oikeassa". En halua tästä kunniaa tai anteeksipyyntöjä. Pieni tyytyväisyys kuitenkin on; tiesin tehneeni oikein.

 

Tämän tunteen nimi on jälkiviisaus. Se on sitä parasta viisautta, jokainen, joka sen on kokenut, jakaa tämän etevämmyyden tunteen kanssasi.

Jälkiviisaus on sitä kun tapahtuneen jälkeen, kun kaikki tapahtuneeseen vaikuttaneet seikat ovat selvillä, alkaa kertoa kuinka asiat olisi pitänyt hoitaa.

Jälkiviisaus.

Kyllä minä tuota vahingoniloksi kutsuisin. Myös saksankielinen, myös englannissa käytettävä termi schadenfreude tarkoittaa juuri tuollaista, että tuntee iloa siitä kun toinen epäonnistuu. Erityisen makeaahan vahingonilo on, jos on itse alunperinkin ollut sitä mieltä, että eipä tuommoista kannattaisi lähteä edes tekemään, ja sitten käy niin että se epäonnistuu. Mutta kyllä vahingoniloinen voi olla ilman sitäkin, että etukäteen olisi ajatellut siitä mitään. Esim. tavallinen kateus voi tuottaa vahingoniloa kadehdittavan mistä tahansa vastoinkäymisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vindicated englanniksi.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omahyväisyys. Iloitsee siitä että on oikeassa, kun toiselle kävi huonosti.

Ei ole mielestäni omahyväisyyttä. Vuosia kuitenkin haluttu toiselle vain hyvää ja toimittu aina sen mukaisesti. Muut tahot ovat kuitenkin päättäneet toisin. Nyt jo asiassa ilmenee ongelmia ja vielä isompia vaikeuksia on luvassa. Joihin minä en siis enää vaikuta millään tavoin; en pysty enkä halua.

Tilanne on palautumassa siihen, että minä olin kuitenkin loppujen lopuksi "oikeassa". En halua tästä kunniaa tai anteeksipyyntöjä. Pieni tyytyväisyys kuitenkin on; tiesin tehneeni oikein.

 

Kyllä pölyhuiska on määritelmällisesti pölyhuiska, eikä villakoira. Vaikka minä kutsuisin pölyhuiskaa villakoiraksi, muut kutsuvat sitä pölyhuiskaksi, eikä se muutu, vaikka niin haluaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Omahyväisyys. Iloitsee siitä että on oikeassa, kun toiselle kävi huonosti.

Eipäs kun naisellinen ilo. 

Ketju jälleen täynnä akkoja jotka on mielestään pyhimyksiä 😆