Olen 37-v. nainen ja minulla on ikäkriisi
Hirvittävää ajatella että siitä on jo 17 vuotta kun olin 20-vuotias. Olen hyvin säilynyt, mutta tuntuu kuin elämä olisi jo tässä. Miten saada iloa enää mistään kun on mies, lapsi, työpaikka... tässäkö on sitten kaikki? Miksen ole onnellinen? Tunnen itseni epäkiitolliseksi kun valitan kun voisi elämä mennä huonomminkin.
Kommentit (29)
Ei sitten muuta kuin ero miehestä ja takaisin karuselliin. Se on normi tyyli naisilla neljänkympin kynnyksellä.
Ymmärrät 30-40 vuoden päästä. Kaikki ei ole tuossa, paras on vasta tulossa. Onnellisuus on siitä kiinni että osaa iloita elämän pienistä iloista. Kiitollisuutta voi opetella. Kun päivä on ohi voi illalla miettiä mistä kaikista asioista tänään voi olla kiitollinen.
Ostele tavaraa verkkokaupoista, vaadi saada puhua esimiesten kanssa vaikka pikaruokaloissa ja mitä muuta tuonikäiset naiset nyt yleensä tekevät...
Joku jo sanoikin,että opi olemaan kiitollinen siitä mitä sinulla on ja ala antaa omastasi muille. Monilla ei ole mitään,ei edes asuntoa.
Juo viiniä, ota koira ja pari tatuontia ja katso Kardashianeita virkaten samalla sukkia.
Luulen, että tuo tunne tulee lähes kaikille. Oli perhettä ja työpaikka tai ei.
Teet niin kuin muut naiset. Eroat niin 40 ikäisenä ja harrastat paljon yhden illan juttuja. Tuntuu olevan trendi naisilla nykyään.
Keksi joku harrastus, johon voit uppoutua intohimoisesti.
Ymmärrän. Olen saman ikäinen ja jotenkin hukassa. Ahdistaa vanheneminen, vaikka olenkin kiitollinen siitä, mitä minulla on. Kuulostaa hassulta, mutta en voi tälle mitään juuri nyt. Ehkä jossain vaiheessa helpottaa. Ainakin kolmenkympin kriisin kanssa niin kävi.
Joskus muistan aikoinani, kun 20-vuotiaskin oli jo kovin vanha. Nuoremmat siitä kovin vinoilivat. :(
Ihan sama mitä teette mutta pitäkää huoli ettette tule 50-vuotiaiksi naisiksi eli alatte käyttäytymään kuin 5-vuotiaat.
Niin, kuvittele, voisit olla kuten minä - 37, jo kymmenen vuotta sitten rupsahtanut, ei miestä, (ei lapsia, mutta niitä en haluakaan), ei työtä, vajaakuntoinen...
Mutta eihän se toisaalta lohduta, että jollain muulla menee huonommin. Onko sulla mitään, minkä suhteen olet intohimoinen? Harrastuksia? Niistä minä saan iloa, vaikka kaikki muu onkin päin v*ttua...
Olen samanikäinen ja mielestäni parhaassa iässä. On perusasiat kunnossa ja oma terveys on toistaiseksi kohtuullisen hyvä. Nyt nautin tästä tilanteesta, koska huomisesta ei koskaan tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten muuta kuin ero miehestä ja takaisin karuselliin. Se on normi tyyli naisilla neljänkympin kynnyksellä.
Ei muuten ole.
Jos elämä koettelee ihmistä, oppii olemaan kiitollinen. Minulla oli vakava sairaus nuorena aikuisena. Selvisin siitä. Elämässäni oli jo tuota ennen kaikki paremmin kuin hyvin. Mistään en ollut kiitollinen, kriiseilin kaikesta. Tuon sairauden jälkeen opin olemaan kiitollinen aidosti jopa siitä, kun aamuhämärissä saan herätä uuteen päivään ja keittelen kahvia kahvin ihana tuoksu sieraimissani. Tänään olin kiitollinen kesän ensimmäisestä uintiretkestäni. Olen joskus korjoittanut ylös myös, mistä kaikesta olen kiitollinen. Liian usein pidämme itsestään selvyyksinä hienoja asioita elämässä kuten vaikkapa terveys.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama mitä teette mutta pitäkää huoli ettette tule 50-vuotiaiksi naisiksi eli alatte käyttäytymään kuin 5-vuotiaat.
🖕
45v hormonimuutoksia ja tuntuu kuin "vanhenisi" sen vuoksi. Ehkä hoikentuminen auttaa mua vähän. Mulla on kaksio, ei miestä, ei lapsia, ei erityistä uraa - jotain voi tehdä silti jos onnistuu. Minkälaista elämää haluaisit elää? Voit tehdä sen. Ainoa mikä sitoo "enemmän" on lapsesi, joka ei kuitenkaan loputtomasti sido sua paikoilleen - pääset menemään, etänä toki osa joskus soittaa. Suunnittele itsellesi elämä jossa haluat elää.
Itselleni ei ole vielä tullut ikäkriisiä, kun elän näin +30-vuotiaana hyvin samanlaista elämää kuin silloin parikymppisyyden kynnykselläkin, JA harrastan vielä monia samoja juttuja kuin jo ala-asteella.
Mutta tässä vähän aikaa sitten minullekin iski kuin puskista tajuntaan, että minäkin kuolen joskus. En pelkää itse kuolemaa, vaan sitä, että sitten kaikki loppuu. Sen jälkeen ei ole enää mitään. Se vähän ahdistaa.
Vapaaehtoinen työ toisten ihmisten tai luonnon hyväksi. Moni merkittävä tuki ja apu toimii vapaaehtoisten tekemänä. Myös taloudellinen tukeminen. Voi toteuttaa itsenäisesti tai jonkun järjestön tms. kautta. Tekemällä hyviä asioita voi löytää merkitystä omallekin olemiselle.
Opettele olemaan kiitollinen siitä mitä on.