Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?

Läheisriippuvaiselle ei ole niin väliä, kuka siinä käsikynkässä on.

Puoli vuotta on munkin kokemuksella pitkä aika olla sinkkuna eron jälkeen.. Mulla on parikin kaveria, jotka ovat parissa viikossa jo uuden kanssa. Yksi kaveri oli, että uusi pitää olla ennenkuin vanhan kanssa tulee ero. Ei osannut olla yksin kuulemma. Oli se muutenkin vähän härö, että siksi otin etäisyyttä.

Eräs kaveri puhui eronsa jälkeen, että miten sitä osaa nyt olla nainen ja markkinoilla. Naps, kuukaudessa oli uusi mies. Hyvin näytti osaavan olla nainen taas.

Sitten vielä se huomio, että ne miehet ovat olleet järjestään jotain päihdekäyttäjiä, ongelmaisia ja tietty pikkurikollisia. Että kuka vaan kelpaa.

Itse olen mieluusti pidempäänkin vapaa ja sitten jos joku natsaa, niin hitaasti tehdään tuttavuutta ja katotaan tulevaisuuteen. Tämä tyyli taas ihmetyttää noita kavereita, järkkäävät sokkotreffejä tms väkisin ja mä kammoan niitä. Välit olleet koetuksella monesti.

Niillä on vaan rima niin matalalla.Joillain on vaan pakko olla joku kokoajan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vaikuttanut ainakin se, että olen parisuhdeihminen. Eron jälkeen surin noin kuukauden ja sen jälkeen koin jo olevani valmis tapaamaan uusia ihmisiä ja treffailemaan. Olen luonteeltani avoin, sosiaalinen, utelias, positiivinen. Tulen helposti toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa ja ihastun kohtuullisen helposti. 

En kaipaa sinkkuelämää enkä yksin asumista, en tarvitse paljoa omaa tilaa tai aikaa. Saan muista ihmisistä energiaa, kun taas yksinolo on mukavaa vain päivän,pari. Yksinolo saa helposti minulla mielen matalaksi ja olon hieman surulliseksi. 

No tämä itselläkin. Ei ole rima alhaalla, enkä etsi "väkisin" parisuhdetta, eikä täydy aina olla joku, että siinä vierellä olisi vaan joku. Kun alan seurustelemaan, niin kyllä siinä ihmisessä on aina jotakin sellaista erityistä ja hyvää, että haluan olla hänen kanssaan.

Olen myös sosiaalinen ja tulen helposti erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Minulle on sanottu monesti, että kanssani on helppo olla ja tulee tunne, että jokainen saa olla oma itsensä seurassani. Ihan tavallisen mukavan näköinen olen, en mikään supermissi, mutta ihan nätti. Edellisen eron jälkeen meni muutama kuukausi sinkkuna kunnes löysin nykyiseni ja meillä vaan natsasi jutut tosi hyvin yhteen heti alkujaan, on hauskaa yhdessä ja tykätään touhuta yhdessä monenlaista. Ollaan oltu lähes vuosi nyt yhdessä ja suhde on hyvä.

Uskoisin, että se perustuu luonteeseeni ja persoonaani, minua on helppo lähestyä ja olen aika positiivinen perusluonteeltani. Osaan jutella, yleissivistykseni on kohtalaisen laaja ja "pysyn jutussa mukana", mutta osaan myös relata ja "höpötellä". Seuraa on ollut aina kohtalaisen mukavasti tarjolla ja parisuhteeseen on ollut senkin puolesta helppo päätyä, koska on löytynyt samanhenkisiä ihmisiä. Vaikeampaa on varmasti, jos ei ole kovin sosiaalinen, on tiukkoja rajoja sille, mitä toinen saa olla/ei saa olla antamatta edes mahdollisuutta tutustua erilaisiin ihmisiin, on kovin totinen/tosikko jne.

 

En usko että sosiaalisuus, juttelevaisuus ja avoimuus pelkästään riittää selittämään asiaa vaan täytyy olla kiinni myös siitä mitä parisuhteelta kaipaa ja mikä sen merkitys on. Se voi selittää et miksi löytyy ja muodostaa sosiaalisia kontakteja mutta ei sitä että valitsee alkaa parisuhteeseen. Olen myös sosiaalinen ja vaikka itse sanonkin niin sosiaalisesti älykäs ja hyvä keskustelemaan. Miehet ovat siihen ihastuneet ja paljon on ollut kiinnostuneita. Mutta itse koen että vaikka kuinka hyvin tulis juttuun niin ei se vielä riitä ja niin monen asian pitää natsata että oikeasti alkaa parisuhteeseen. Tuntuu tosi vaikealta löytää kaikkien kivojen ihmisten joukosta niitä joiden kanssa oikeasti kolahtaa ja kokee sitä jotain. Välillä tuntuu että vain se että "jutut menee yhteen" ja että kykenee normaaliin keskusteluun riittää monille (miehille). 

Ja joillakin on reservissä yks kaks petikamua jos nykyinen lakkaa loistamasta. Nopeat syövät hitaat ja jälkkärinä sanansa. 

Psykopaatit ja sosiopaatit ovat päällisin puolin hurmaavia ja puoleensavetäviä (aluksi), he liikkuvat "kukasta kukkaan", eivät osaa olla yksin, vaan vaihtavat kevyesti uuteen...

Hyvä ulkonäkö ja sopivasti itsevarmuutta ottaa kontaktia. Eivät pelkää tutustua ihmisiin. Toisaalta osaavat torjua ja katkaista välit, jos eivät haluakaan sitä suhdetta, mitä on viritelty, vaan etsivät jonkun muun. Vähän niinkuin opeteltu taito. Ehkä mukana kuitenkin aitoa tunteiden näyttämistä, jos siltä tuntuu, lämminhenkistä yhdessäoloa sitten kuitenkin siinä suhteessa, niin ei sitten tarvitse yhtäkyytiä etsiä uutta, vaan suhde loppuu sitten kun loppuu. Parhaimmillaan näin, mitä sitä arvostelemaan, jos homman osaa.

Minulla on ainakin kokoajan naisia varalla. Olen naimisissa oleva perheen isä, mutta huomiseksi on Treffit sovittu kahden eri naisen kanssa, ei minulla ole aikomustakaan heidän kanssaan seurustella, mutta käyn vain varmistamassa itselleni pari vaihtoehtoa pahan päivän varalle. Fiksu ja kiva mies saa naisen aina ansaan. Minulla on kokoajan kymmenkunta kuumaa juttua varalla. M40

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ainakin kokoajan naisia varalla. Olen naimisissa oleva perheen isä, mutta huomiseksi on Treffit sovittu kahden eri naisen kanssa, ei minulla ole aikomustakaan heidän kanssaan seurustella, mutta käyn vain varmistamassa itselleni pari vaihtoehtoa pahan päivän varalle. Fiksu ja kiva mies saa naisen aina ansaan. Minulla on kokoajan kymmenkunta kuumaa juttua varalla. M40

Miesten salaliiton Suomen loosin valtuuksin, olet oikea Supermister. Onnittelut. Ja muista aina🐰 liikenteessä: jaksaa jaksaa. 

Pitää toipua edellisestä suhteesta ( ja se kestää abaut puolet siitä ajasta kuin koko suhde kesti) . Sen jälkeen vasta voi solmia uuden suhteen.

Ne jotka pitkän liiton jälkeen ovat muutamassa viikossa tai kuukaudessa uudessa suhteessa, eivät koskaan ole siinä aikaisemmassa suhteessaan kunnolla olleetkaan. Tai sitten on yhtäaikaa monta viritelmää...

Vierailija kirjoitti:

Toiset hakee suhteita ja haluavat kokea rakastumisen aina uudelleen ja uudelleen. Ehkä sitä on nirso tai vaikkapa vain mukavuudenhaluinen, ettei halua katsella yhtään sohvallamakoilijaa. Toiset hakee vaan kodinhengetärtä, kun eivät pärjää yksin. Kyse ei ole rakkaudesta vaan hyväksikäytöstä.

Tuo kirjootus on varmaan pitkälti totta mutta kyse ei ole rakastumisesta vaan ihastuksesta. Ketään tuntematonta tai puolituttua ei voi rakastaa koska rakkaus tulee vadta myöhemmin kun tunnetaan toinen paremmin. Mut anuway, jotkut tarvitsee jatkuvaa ihastumisen tunnetta ja siksihän monet suhteet loppuu heti kun ihadtus lakkaa alle 2v. 

Sitten on se "status" asia, eteenkin miehille tuntuisi olemaan paljon naisia tärkeämpää se että "on onnistunut iskemään daamin itselleen". Se kertoo varmaan tiedostamattakin niin itselle kuin muille  jostain riittävyydestä miehenä ja onnistumisesta, siksi jotkut miehet on tyyliin kenen kanssa tahansa koska heille on tärkeää että voi näyttää muille että olen se joka saa daamin. 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhderiippuvaisuus on paha sairaus. Kun mies oli tarpeeksi k-pää, jätti nuoremman takia ja "muuta mukavaa", opin kerralla arvoni. Nyt en ota ketään miestä, joka ei arvosta minua ihmisenä. Kynnysmattona olin 16 vuotta..Koska itsetunto oli heikko, elin miehen kautta. Terapian kautta opin arvostamaan itseäni.

Kuulostaa tutulta. 15 vuotta yhdessä, kolme yhteistä lasta. Mies ilmoitti, että on löytänyt uuden itseään 11v nuoremman. Muutti tämän luokse ja meidän lapsia näkee harvoin. Teki uuden kanssa nopeasti pari lasta. On kestänyt pitkään, että oppii itseään jälleen arvostamaan. Pettäminen jättää aina jäljen. Mutta olen tyytyväinen näin itsekseni lasten kanssa.
Paljon näkee myös huonostivoivia lapsia, kun uusperhekuviot ja hypitään viikko viikko toisen luona.

Vierailija kirjoitti:

Pitää toipua edellisestä suhteesta ( ja se kestää abaut puolet siitä ajasta kuin koko suhde kesti) . Sen jälkeen vasta voi solmia uuden suhteen.

Ne jotka pitkän liiton jälkeen ovat muutamassa viikossa tai kuukaudessa uudessa suhteessa, eivät koskaan ole siinä aikaisemmassa suhteessaan kunnolla olleetkaan. Tai sitten on yhtäaikaa monta viritelmää...

Jaa että jos edellinen suhde on kestänyt 20 vuotta, pitää toipua 10 vuotta ennen kuin on valmis seuraavaan - ei kait sentään.. Siitä olen samaa mieltä, että jos parin viikon päästä edellisen suhteen päättymisestä on jo uudessa suhteessa, niin joko tänä "uusi" on ollut jo ennestään olemassa, tai sitten se on hätäiseen solmittu laastarisuhde, joka tuskin tulee kestämään. Jotkuthan ei osaa olla yhtään yksin ja on heti pakko löytää joku tilalle, mutta kyllähän jokainen oikeasti tarvitsee sitö toipumisaikaakin suhteen päättymisen jälkeen, jos on tosissaan suhteessa ollut.

Niin, molemmissa sukupuolissa on varmaan suuri osa niitä, ainakin jo ehkä nyt yli nelikymppisiäkin jotka ei osaa eikä pysty olemaan yksin ja etsitään kumppani vaikka lyhyeenkin seurusteluun vaikka väkisin.  Joillekin sinkkuus on häpeä. Itse en ymmärtä yhtään tätä koska olen ollut lähes koko aikuisikäni sinkku, vaikka olen varmaankin ihan sen näköinen, sivistynyt ja fiksu että taatusti kelpaisin jollekin mut pointti on se että minä ihastun oikeasti todella harvoin ja ne johon yli viiskymppisenä ihastun on aina varattuja enkä siis tee mitään. Vuosi sitten oli töissä eräs minun silmiin kiinni jäävä, rauhallinen fiksun oloinen mies jolla oli vieläpä mielenkiintoinen harrastuskin. Otin selvää ja tietty hän oli naimisissa. Näin kyllä miten hän vilkuili minua ym pikku tahatonta kontaktia "muka". Mut eihän siitä mitään tullut ja onneksi siirtyi muualle töihin. 

En todellakaan roiku missään seuranhakupalstalla, hyi hitto, olen kokeillut eikä ole mun juttu, en todellakaan jaksa sitä ainaista "toive -pettymys" rumbaa. Sitäpaitsi hän jonka haluaisin takaisin on ollut juurikin tänä keväänä 30 v naimisissa häntä en voi saada vaikka katseemme hakeutuvat toisiimme yhä, kun satunnaisesti näemme pienen ohikiitävän hetken.

Eivät osaa olla yksin ja joillekin kelpaa tyyliin se joka hänet kelpuuttaa. Eli omalla ihastumisella ei ole väliä, se riittää kun joku ihastuu edes vähän heihin. 

Eli jotkut tarvitsee jatkuvasti muiden huomiota ja hyväksyntää ja kun huomaa että joku sitä antaa niin siitä alkaa suhde vaikkei itse olisikaan niin kiinnostunut. 

Vierailija kirjoitti:

Eivät osaa olla yksin ja joillekin kelpaa tyyliin se joka hänet kelpuuttaa. Eli omalla ihastumisella ei ole väliä, se riittää kun joku ihastuu edes vähän heihin. 

Eli jotkut tarvitsee jatkuvasti muiden huomiota ja hyväksyntää ja kun huomaa että joku sitä antaa niin siitä alkaa suhde vaikkei itse olisikaan niin kiinnostunut. 

No tää on juuri se "juurisyy" myös pettäjille -->> he tarvitsevat toistuvaa hyväksyntää, ihailua, arvostusta ja huomiota. Kun sitä et tule riittävästi omalta kumppanilta tai vaikka tulisikin mutta siihen on vähän turruttu jo eikä se enää riitä tai hivele  hyväksynnän/ ihailun kerjääjää, haksahtaa hän ensimmäiseen vieraaseen jolta sitä saa. Pettäjä voi hyvinkin rakastaa oikeasti omaa kumppania, haluta tämän kanssa naimisiin ja perheen,  mutta hän ei voi esim humalassa vastustaa kiusausta pettää kun saa riittävästi ihailua joltain flirttailijalta. 

Nimim. kokemusta on.

Olen ihmetellyt ihan samaa, tosin nämä muutamatkin ystäväni jotka vaihtaa ihan lennossa tai muutamien kk eron jälkeen uuteen ovat niitä jotka aktiivisesti, ehkä jopa raivokkaasti etsivät. Tuntuu että heille on sama kunhan vaan on joku ja kaikki kelpaa, he ikäänkuin alkuua ainakin feikkaavat ihastumista ja siitä sit tulee jotain tai ei. Itse en pysty tuohon, tarvitsen oikean ihastumisen ja sitä tapahtuu näillä ikävuosilla todella harvoin.

Itse en etsi, ei minua kukaan löydäkään koska en tee asialle mitään. Voisin veikata että 9/10 ikäistäni miestä arvioisi minun olevan varattu vaikka olen oikeasti ollut jo kutakuinkin 10v yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta ihmettelen tätä myös.

Tiedän omastakin perhepiiristä pari miestä, jotka ovat aikuisena olleet sinkkuja ehkä max. pari kuukautta. 

Paras oli, kun kihlat purkautui ja puoliso muutti pois aamupäivällä, niin seuraava nainen tuli jo iltapäivällä tilalle :-D 

Mutta joo, olen ihmetellyt että eikö nämä ihmiset kaipaa yhtään omaa aikaa tai halua reflektoida jotenkin päättynyttä suhdetta? Aikuinen ihminen ei halua olla muutamaa päivääkään itsekseen? 

Eniten tässä ihmetyttää, että eikö se uusi nainen, joka muuttaa sisään samalla ovenavauksella kuin ex-vaimo muuttaa pois, mieti yhtään että ehkä hän ei olekaan se miehen elämän rakkaus vaan joku väline miehelle?

 

Itse erosin 25 vuoden avioliitosta miehen toistuvan pettämisen vuoksi ( mies halusi avoimen suhteen, minä en, ja mies päätti silti toteuttaa sen omalta osaltaan). Uusi nainen alkoi tuomaan tavaroitaan kotiimme ennen kuin ehdin muuttamaan pois. Toi esim pakastimeen marjojaan ja merkitsi paketteihin että ne on hänen eikä niihin saa koskea. Ja tämä ei ole vitsi eikä provo. Liekö toivun tästä tämän elämän aikana.

 

Ainiin, ex- mieheni on jo pettänyt tätä uutta naista yhden puolitutun kanssa joka paljasti tiedon minulle. Katkaisin välit tähän puolituttuun koska en halua tuota sirkusta enää elämääni. 

Anteeksi, mutta tämä on niin absurdia että minua rupesi ihan naurattamaan kun luin tätä selostusta! Ethän loukkaannu, en naura sinulle vaan tuolle miehelle ja uudelle naiselle joiden kummankin käytös on ollut täysin luokatonta. Onnittelut kun hankkiuduit kauemmaksi moisista kuvioista.

Hyvää jatkoa sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?

Jotkut löytää, jotkut ei. Hieman turha ihmetellä asiaa, sillä hyvin moni seikka vaikuttaa asiaan. Parisuhteita on monenlaisia, joihinkin käydään kevyemmin, joitakin harkitaan pitkään.  Parisuhteeseen voi hakeutua ihan seuran ja läheisyyden vuoksi, ilman aikomustakaan elämänkumppanuudesta. Tai sitten voi hakea sitä elinikäistä sielunkumppania, jonka löytäminen voi kestää ... jos löytyy lainkaan.

Totta. Siitä kevyesti seuran takia aloitetusta suhteestakin voi lopulta syventyä koko elämän kestävä kumppanuus. Mutta jos ei ikinä aloita edes kevyttä suhdetta, jää varmasti yksin.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko ihastuminen mielenterveyden häiriö. Jos ei ihastu kovin helposti, niin on järjissään.

Just kyllä varmasti näin. Kaikki jotka ovat erilaisia kuin sinä ovat mieleltään häiriintyineitä.