Miltä tuntuu olla elämässä "kiinni"? Miltä tuntuu olla normaali ilman mt-ongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein voi ymmärtää, että mt-potilailla hoito olisi tehoton, ennenkuin on kaikki kivet käännetty. Kun keinot on kokeiltu, jää vielä konstit🤔

Se hollantilaisen nuoren naisen tapaus. Lääkäri sanoo suoraan, ettei parannusta ole... yksi lääkäri, onko kysytty monilta? Ja onko mt-ihminen kyllin tolkuissaan tekemään kuolinpäätökset. Aika moni itsemurhaakin yrittänyt on lopulta tyytyväinen ettei kuollutkaan.

No kyllä niitä vaan on paljonkin mt sairaita joiden sairautta ei saada sille tasolle että elämä olisi mielekästä. Esim itsellä psykoosisairaus on latistanut kaikki tunteet paitsi tuskan tunteen, joka onkin sitten päivittäistä ja jatkuvaa. Ajattelu on myös latteaa ja yksitoikkoista. Työkykyä ei ole ollut 20 vuoteen. Ihmiset karttaa minua. Toivoisin saavani eutanasian. 

Turun TeeÄssä ja tämän serkku Susanna. Miksi ette sitten karta? Minkä takia joudun selittämään sun tuttavalle miksen hengaa namusedän kanssa? Ole huoleti. Aion vielä hengittää.

Minulla on ns. terveen paperit. Ei ole koskaan ollut pitkäaikaisesti mielenterveysongelmia, mutta kaksi kertaa kuitenkin jakso, jolloin oli voimakas ahdistus/masennus. Niiden perusteella on myös mahdollisuus vertailla.

Nyt tunnen olevani täysin terve kaikin puolin. En silti koe olevani erityisen hyvin "kiinni elämässä". Kannan stressiä lapsista ja erilaisista globaaleista uhkakuvista. Kun en näe tulevaisuutta erityisen valoisana, en myöskään erityisesti rakenna sitä tai tähtää mihinkään. Pyrin elämään tässä hetkessä. Olen hyvin sinut itseni kanssa ja mielentilani on useimmiten seesteinen ja koen tyytyväisyyttä elämääni ja valintojani kohtaan. En kuitenkaan tunne oloani energiseksi ja kärsin arjen pakkopullasta, kuten työnteosta, pakollisista tapaamisista, kotitöistä jne.

Mitä tästä jää sitten käteen. Vaikka olen terve, en silti ole mikään tarmonpesä enkä myöskään ilopilleri. Elo on aika tasaista ja ehkä parhaiten luonnehdittavissa sanalla siedettävä.

Hyvää kesää ja parempaa vointia sinulle ap!

Tuntuu hienolta. Pystyy vain olemaan siinä hetkessä kiinni. En kyllä tietä muista ihmisistä kun pitää olla se riivattu älypuhelin koko ajan kädessä. 

Mistä tietää että on MT-ongelmainen?

Ei se elämä terveilläkään joka päivä mitään ruusuilla tanssimista välttämättä ole.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tietää että on MT-ongelmainen?

Ei se elämä terveilläkään joka päivä mitään ruusuilla tanssimista välttämättä ole.

No esim siitä että on pitkäkestoista mihinkään liittymätöntä toimintakykyä heikentävää ahdistusta, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia, näköharhoja, kuuloharhoja, muita aistiharhoja, on kykenemätön keskittymään, ei tunne mitään, ajatukset ovat puuroutuneet, kokee jatkuvaa epätodellista oloa. Tässä nyt muutamia oireita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tietää että on MT-ongelmainen?

Ei se elämä terveilläkään joka päivä mitään ruusuilla tanssimista välttämättä ole.

No esim siitä että on pitkäkestoista mihinkään liittymätöntä toimintakykyä heikentävää ahdistusta, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia, näköharhoja, kuuloharhoja, muita aistiharhoja, on kykenemätön keskittymään, ei tunne mitään, ajatukset ovat puuroutuneet, kokee jatkuvaa epätodellista oloa. Tässä nyt muutamia oireita. 

Hmm okei, no musta noi kuulostaa jo aika vakavilta MT-oireilta. 

"Mistä tietää että on MT-ongelmainen?"

"No esim siitä että on pitkäkestoista mihinkään liittymätöntä toimintakykyä heikentävää ahdistusta, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia, näköharhoja, kuuloharhoja, muita aistiharhoja, on kykenemätön keskittymään, ei tunne mitään, ajatukset ovat puuroutuneet, kokee jatkuvaa epätodellista oloa. Tässä nyt muutamia oireita. "

Kiitos selvennyksestä, olen uusi tässä ketjussa ja aioin juuri sanoa, että on vaikea vastata aloituskysymykseen, kun ei ole vertailukohtaa. Ok, no siis, normaali elämässä kiinni -olo tuntuu siltä, että nuo kaikki ongelmat puuttuvat. Välillä toki ahistaa, potuttaa, masentaakin, mutta ne menee yleensä itsestään ohi aika nopeasti. Olen vuosia sitten ollut jonkinlaisessa puoliksi masentuneessa toivottomuuden tilassa aika pitkään, eli useita kuukausia, mutta sille oli selkeä syy, pitkään kestäneet työllistymisvaikeudet. Ongelma hävisi heti, kun pystyin tekemään elämälleni jotain, eli pääsin opiskelemaan uuteen ammattiin ja sittemmin työllistyin. Ihan syvästi ja kokonaisvaltaisesti en tuolloinkaan masentunut, koska elämässäni oli tarpeeksi myös hyviä asioita. Mutta sain jonkinlaisen aavistuksen siltä, miltä se halvaannuttava masennus voi tuntua. Mitään harhoja tms. en ole kokenut.

Tämä nykyinen elämäni tuntuu siltä, että kuulun johonkin, minulla on järkevää tekemistä, jotain odotettavaa, on toivoa, näköaloja ja mahdollisuuksia. Eihän ne kaikki tietenkään toteudu, mutta elämä on noin kokonaisuutena plussan puolella. Välillä elämä potkii päähän, mutta sitten märehditään sitä vain vähän aikaa, kunnes kyllästytään märehtimiseen ja jatketaan taas eteenpäin. Ei elämäni mitään unelmaa ole, mutta tunnen, että mulla on voimia pärjätä ja uskoa siihen, että se parempi päivä aina koittaa.

Epävakaat ja maanis-depressiivisesti käyttäytyvät voisivat olla hiljaa ja ottaa lääkkeensä.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaat ja maanis-depressiivisesti käyttäytyvät voisivat olla hiljaa ja ottaa lääkkeensä.

Tyhmät ihmiset voisivat olla hiljaa ja vaikka kusaista muuntajaan.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaat ja maanis-depressiivisesti käyttäytyvät voisivat olla hiljaa ja ottaa lääkkeensä.

Tai ainakin lapset huostaan tai terveelle vanhemmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tietää että on MT-ongelmainen?

Ei se elämä terveilläkään joka päivä mitään ruusuilla tanssimista välttämättä ole.

No esim siitä että on pitkäkestoista mihinkään liittymätöntä toimintakykyä heikentävää ahdistusta, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia, näköharhoja, kuuloharhoja, muita aistiharhoja, on kykenemätön keskittymään, ei tunne mitään, ajatukset ovat puuroutuneet, kokee jatkuvaa epätodellista oloa. Tässä nyt muutamia oireita. 

Hmm okei, no musta noi kuulostaa jo aika vakavilta MT-oireilta. 

Niin, no sitä on mt-ongelmat. Ei tässä mistään "poikkis jätti" - luokan ongelmista puhuta. 

Vierailija kirjoitti:

Hienolta tuntuu. Mulla on joka päivä hyvä päivä.

Ihanaa 😍 nauti elämästäsi.

Mikä normaali? Kivuton, särytön, helppo ja kiva? Aikaa aina vain itselle?

Ei ole sellaista näkynyt ainakaan mun elämässä. Kolme pitkäaikaissairautta ja jäänteet vuosikymmenen takaisesta vakavasta masennuksesta, silti työelämässä jossa yritän pysyä kiinni niin kauan kuin pystyn koska sosiaaliturvaetuuksilla ei oikeasti lapsiperhettä elätä. Mistään en unelmoi, mitään en uskalla haaveilla, toisina päivinä valoisuus on kaukana mutta vastuitaan ei pääse karkuun.

Jotkut päivät valoisia, mukavia ihmisten ja töiden osalta, mutta silti aina kivuliaita lääkityksestä huolimatta. Ulospäin näytän kivuttomalta, koska olen opetellut pitämään muuria ympärilläni ja salaan todelliset tunteeni liiankin hyvin.

Eli pahimpiin masennuskausiini nähden nyt toimin enemmän ulkopuoliaten silmiin, mutten ole ihan varma onko tää sittenkään yhtään sen parempaa elämää.

Kaitpa tuntuu loppujen lopuksi ihan hyvältä, vaikka tämä on itselleni normaali olotila ja sen vuoksi vaikea arvioida. Välillä on huonoja päiviä, mutta niidenkin aikana toimintakyky pysyy kohtuullisen hyvin ja jaksaa jatkaa, vaikka vituttaa ja väsyttää ja on kaikin puolin inhottavaa. Yleinen suhtautuminen elämään ja tulevaisuuteen on optimistinen ja luottavainen, vaikka toki olen huolissani maailmasta ja omasta työtilanteesta jne. Mielentilani on pääasiassa tasainen, ei ole kovin paljon tunteiden heilahteluja mihinkään ääripäähän. Poikkeuksellisen hyviä päiviä ei ole kovin usein, mutta joskus kuitenkin. Asioita jaksaa tehdä ja ne tulevat lopulta tehdyksi, vaikka toki on hetkiä kun ei huvita tai aina saa aikaiseksi.

Rauhallinen rento mukava olo. On kiinnostunut monista asioista. Nauru ja hymy herkässä. Aamuisin herää innoissaan siitä pääsee taas tekemään asioita joita rakastaa, ihmisten kanssa joiden seurassa viihtyy ja tavallaan odottaa sitä että saa taas tehdä ihmisiin joita tapaa hyvän vaikutuksen. Se että saa mennä lenkkipolulle tai salille urheilemaan ja saa kuunnella samalla lempimusaa kuulokkeilla. On innoissaan monesta asiasta ihan tavallisena päivänä.

En tiedä, koska olen tajunnut, että silloin kun olin normaali, en ollut normaali vaan suoritin elämääni sairaalloisesti paetessani ongelmiani. En tiedä, moniko näki lävitseni, mutta vain kaksi ihmistä yrittivät herätellä minua siihen mitä he näkivät. Valitettavasti en usko, että olisivat voineet tehdä tai sanoa mitään, joka olisi napsauttanut minut pois tuosta suorittamisesta. Nyt kun ei ole enää mitään mitä paeta, koska kaikki on käsitelty, en enää tiedä, kuka olen. En halua olla tekemättä mitään, mutta en saa tekemisestä enää mitään. Suoritin ja menestyin eri tavoin, mutta nuo eivät merkkaa enää yhtään mitään. Mikään mistä ajattelin todella pitäväni ei enää herätä minkäänlaista intoa. Ennen lähdin illalla salille riemulla, koska näin jälkikäteen ajatellen sen lisäksi, että pidin ensin mieleni jatkuvassa liikkeessä koko päivän, tarvitsi myös kehoni pitää liikkeessä ennen nukkumaan menoa, jotta möröt eivät ehtineet esiin ennen nukahtamista. 

Olen elämässä kiinni, mutta kaikkea muuta kuin normaali.

Mulla on yli 20-vuotinen historia mt-ihmisenä. Nyt yli nelikymppisenä koen, että olen oivaltanut itseni ja ennen kaikkea oppinut ohjaamaan itseäni niin, ettei mt-asiat enää estä tai suuremmin keskeytä elämässä kiinni olemista.

Se että mt-häiriöiset uskovaiset ei häiritse. Uskovaiset "look" on helppo tehdä. Harmahtavat hiukset, pyöreät rillit, laiha, vaatteet 70-luvun UFF. 

Elämä on mukavaa ja tasapainoista, ja mieli on hyvä, vaikka sairaus yllätti. On vain hyvä ja turvallinen olo ja helppo olla kiitollinen jokaisesta päivästä. 

Suunnittelen nykyään seuraavan päivän tai jopa viikon aikataulun etukäteen. Sitä en ole tehnyt vuosikymmeneen kroonisen masennukseni vuoksi. Arkinen asia monelle, mutta minulle sen merkitys on aivan toinen.