YLE: "Feminismi aiheutti vain ahdistusta" - Yhä useampi nainen haluaa kotiäidiksi
https://svenska.yle.fi/a/7-10057814
Nea ja Tommi elävät perinteistä perhe-elämää missä nainen hoitaa kodin/lapset ja mahdollistaa miehen keskittymisen työntekoon. Yhä useampi nainen on kiinnostunut "tradwife" roolista eli perinteisestä naisen roolista. Nea mainitsee että hänen syynsä tähän oli että feminismi aiheutti vain vihaa, surua ja mustan maailmankuvan. Nyt hän on paljon onnellisempi perinteisessä roolissa.
Kommentit (746)
Siinä on taas hienosti ymmärretty väärin kristinuskon sanoma, naisen ja miehen asema. Ei mies ole millään tavalla oikeutetumpi päättämään asioista naisen ohi oman mielivallan mukaan. Nainen ja mies on tasa-arvoiset kaikin tavoin mitä tulee päätöksentekoon. Kristinuskossa on se ajatus, että vahvempi suojelee ja pitää huolta heikommasta. Se ei tarkoita, että vahvempi voi päättää toisen ihmisen puolesta asioista, vaan, että vahvempi ottaa heikomman puolesta iskut vastaan. Mies naisen, nainen lapsen, isompi lapsi pienemmän lapsen puolesta. Valtasuhde on ainoastaan lapsen ja aikuisen välillä, ei miehen ja naisen välillä.
Pidän äärilinjan feministejä aivan sekopäinä, ja olen huomannut että he ovat poikkeuksetta hyvin onnettomia ja henkisesti epästabiileja yksilöitä.
Toisaalta, en minä kuitenkaan halua olla pelkkä kotiäitikään. Haluan olla äiti, mutta myös tuottava osa yhteiskuntaa ja tehdä merkityksellistä työtä (esim lääkäri).
Det är inte rätt att kvinnor både ska jobba hårt någon annanstans och laga mat hemma, menar Nea Finnilä.
Ei kai kukaan täysijärkinen enää tänä päivänä ajattele, että kokkaus kuuluu naiselle? Tai jos kuuluu (jos nainen on esim selvästi parempi kokki), niin sitten mies tekee isomman osan muista hommista että taakka tasoittuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus: miehet ei halua maksaa edes omaa osuuttaan lasten elatuksesta.
Mistä löytyy miehiä, jotka haluaa kustantaa sekä lasten että vaimon elinkustannukset, kun jo puolet omien lasten menoistakin on liikaa?
Ja tässä mallissa pitäisi miehen maksaa jennkityyliin myös vaimon elatus eron jälkeen. Muutenhan tuossa ei ole järjen häivääkään.
Nina Mikkonen voi kertoa mitä tapahtuu, kun mies sitten yllättäen sairastuu vakavasti, ja perhe jää puille paljaille. Ja sitten kun vaimo on hoitanut miehen hautaan ja lapset maailmalle, niin vaimo jää ilman ammattia ja tuloja ja on yli viisikymppinen oltuaan perinteinen kotirouva. Nina Mikkonenhan silloin ollessaan perinteinen kotirouva mediassa puhui tämän asian puolesta. Ei taida enää puhua. Ei ole hänellä hääppöisä vanhuus, kun ei ole ammattia millä
Nämä naiset ovat eläkeläisköyhyystilastojen kärjessä. No, kun on lusikalla annettu 🤷.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kotiäitiydessä olekaan mitään pahaa. Mutta harvalla miehellä on Suomen hintatasolla varaa saati halua elättää koko perhe yksin.
Varmasti suurin osa naisista olisi mieluummin kotiäiti kuin kärräämässä lapsia hoitoon.
Suomessa ollaan jo jotenkin fiksoituneita tuohon ajatukseen lasten kärräämisestä päivähoidosta. Monissa maissa kahden keskiluokkaista uraa tekevän taloudessa on vaihtoehtona myös ottaa hoitaja kotiin, esimerkiksi au-pair. Mutta ei Suomessa.
Au pair otetaan tyypillisesti maissa, joissa ei ole päivähoitoa tai se on niin kallis, ettei siihen ole varaa.
Au pair ei kuitenkaan edes korvaa oikeaa päivähoitoa jo pelkästään työaikojen vuoksi. Hänellä ei voi teettää täyttä työpäivää.
Vierailija kirjoitti:
Siinä on taas hienosti ymmärretty väärin kristinuskon sanoma, naisen ja miehen asema. Ei mies ole millään tavalla oikeutetumpi päättämään asioista naisen ohi oman mielivallan mukaan. Nainen ja mies on tasa-arvoiset kaikin tavoin mitä tulee päätöksentekoon. Kristinuskossa on se ajatus, että vahvempi suojelee ja pitää huolta heikommasta. Se ei tarkoita, että vahvempi voi päättää toisen ihmisen puolesta asioista, vaan, että vahvempi ottaa heikomman puolesta iskut vastaan. Mies naisen, nainen lapsen, isompi lapsi pienemmän lapsen puolesta. Valtasuhde on ainoastaan lapsen ja aikuisen välillä, ei miehen ja naisen välillä.
No tämä trad wife ilmiö perustuukin amerikkalaiseen puritanistiseen näkemykseen kristinuskosta, joka on ihan oma Jeesus-fanikulttuurinsa. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa, mitä Raamatussa oikeasti tarkoitetaan ja miten kristinuskossa kuuluisi elää, vaan Jumalaa ja uskontoa suodatetaan puristanitisen "USA! USA! USA! GOD BLESS AMERICA!"-näkemyksen läpi. Plus tietysti mukaan vielä paikallinen kulttuuri, joka ei ole tasa-arvoinen kuten Suomessa.
Nykyinen systeemi alkaa olla tiensä päässä muutenkin. Verovaroilla eläminen tulee vähenemään rajusti. Monet työt julkisella puolella ovat uhattuina. Kannattaa tämäkin änkyräfemakon muistaa. Tai siis tavallisen naisen. Eihän tässä kukaan noita änkyröitä ole käännyttämässä vaan saavat ihan rauhassa kiehua liemissään. Elanto tulee vaan kapenemaan heillä ja siitä ei kyllä tule yhtään paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus: miehet ei halua maksaa edes omaa osuuttaan lasten elatuksesta.
Mistä löytyy miehiä, jotka haluaa kustantaa sekä lasten että vaimon elinkustannukset, kun jo puolet omien lasten menoistakin on liikaa?
Ja tässä mallissa pitäisi miehen maksaa jennkityyliin myös vaimon elatus eron jälkeen. Muutenhan tuossa ei ole järjen häivääkään.
Nina Mikkonen voi kertoa mitä tapahtuu, kun mies sitten yllättäen sairastuu vakavasti, ja perhe jää puille paljaille. Ja sitten kun vaimo on hoitanut miehen hautaan ja lapset maailmalle, niin vaimo jää ilman ammattia ja tuloja ja on yli viisikymppinen oltuaan perinteinen kotirouva. Nina Mikkonenhan silloin ollessaan perinteinen kotirouva mediassa puhui tämän asian puolesta. Ei taida enää puhua. Ei ole hänellä hääppöisä vanhuus, kun ei ole ammattia millä
Ja eikö ollut kampaamoyrittäjä ennen Mikkosen kanssa avioitumistaan. Helppo arvata miltä taholta tuollaiset kotirouva-aatteet olivat päähän tulleet.
Vierailija kirjoitti:
Lievä ongelma muodostuu perinteissä tyylissä nyky aikana on se ettei rahan arvo ole enää sama suurilta osilta johtuen naisten hakeutumisessa töihin.. nyt tarvii perus duunari palkalla kahden olla töissä. Kiitos kuuluu feministeille. Eipä mittää nyt vaan otatte vastuun virheestä ja korjaatte sen.
Naisena on ollut pikkupakko hommata koulutus ja mennä töihin, että saa palkkaa. Kuka minut olisi elättänyt niin, että elintaso oli korkeampi kuin ihan minimi? Entä jos en olisi löytänyt miestä? Ihan hirveä ajatuskin.
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen systeemi alkaa olla tiensä päässä muutenkin. Verovaroilla eläminen tulee vähenemään rajusti. Monet työt julkisella puolella ovat uhattuina. Kannattaa tämäkin änkyräfemakon muistaa. Tai siis tavallisen naisen. Eihän tässä kukaan noita änkyröitä ole käännyttämässä vaan saavat ihan rauhassa kiehua liemissään. Elanto tulee vaan kapenemaan heillä ja siitä ei kyllä tule yhtään paha mieli.
Luuletko sinä, että naiset koulutetumpana sukupuolena tulevat jäämään kotiin hoitamaan lapset, miehet, vammaiset ja vanhukset? Ehei. Leikatkaa vaan julkisia palveluja, niin saatte itse jäädä hoitamaan lapsenne ja muistisairaat vanhempanne.
Vierailija kirjoitti:
Lievä ongelma muodostuu perinteissä tyylissä nyky aikana on se ettei rahan arvo ole enää sama suurilta osilta johtuen naisten hakeutumisessa töihin.. nyt tarvii perus duunari palkalla kahden olla töissä. Kiitos kuuluu feministeille. Eipä mittää nyt vaan otatte vastuun virheestä ja korjaatte sen.
Globalisaatiokin on feministien vika? Kyllä se oli ihan oikeistopuolueiden projekti. Duunarityöt lähti kaukomaille. Miten luulet, että Suomen taloudella menisi, jos vaan puolet työvoimasta olis töissä?
Vierailija kirjoitti:
Siinä on taas hienosti ymmärretty väärin kristinuskon sanoma, naisen ja miehen asema. Ei mies ole millään tavalla oikeutetumpi päättämään asioista naisen ohi oman mielivallan mukaan. Nainen ja mies on tasa-arvoiset kaikin tavoin mitä tulee päätöksentekoon. Kristinuskossa on se ajatus, että vahvempi suojelee ja pitää huolta heikommasta. Se ei tarkoita, että vahvempi voi päättää toisen ihmisen puolesta asioista, vaan, että vahvempi ottaa heikomman puolesta iskut vastaan. Mies naisen, nainen lapsen, isompi lapsi pienemmän lapsen puolesta. Valtasuhde on ainoastaan lapsen ja aikuisen välillä, ei miehen ja naisen välillä.
Muuten ok, mutta miten niin mies on aina vahvempi? Fyysisesti useimmiten, joo. Mutta muuten tasapainoisessa suhteessa molemmat voivat olla vahvoja ja heikkoja, kuka milloinkin ja missäkin asiassa. Toista tuetaan, kun tarve on. Vastavuoroisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus: miehet ei halua maksaa edes omaa osuuttaan lasten elatuksesta.
Mistä löytyy miehiä, jotka haluaa kustantaa sekä lasten että vaimon elinkustannukset, kun jo puolet omien lasten menoistakin on liikaa?
Ja tässä mallissa pitäisi miehen maksaa jennkityyliin myös vaimon elatus eron jälkeen. Muutenhan tuossa ei ole järjen häivääkään.
Nina Mikkonen voi kertoa mitä tapahtuu, kun mies sitten yllättäen sairastuu vakavasti, ja perhe jää puille paljaille. Ja sitten kun vaimo on hoitanut miehen hautaan ja lapset maailmalle, niin vaimo jää ilman ammattia ja tuloja ja on yli viisikymppinen oltuaan perinteinen kotirouva. Nina Mikkonenhan silloin ollessaan perinteinen kotirouva mediassa puhui tämän asian puolesta. Ei taida enää puhua. Ei ole hänell
Mikkoseltako ei jäänyt mitään? Entä missä on kampaamoaikana kerätty omaisuus?
Palataan tähän identiteettiasiaan sitten, kun lapset ovat teini-iässä.
Hurjaa, jos ihminen on valmis omaksumaan noin kärjistyneen maailmankuvan ihan vaan somen kautta. Tulee mieleen Naomi Wolfin/Naomi Kleinin keissi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus: miehet ei halua maksaa edes omaa osuuttaan lasten elatuksesta.
Mistä löytyy miehiä, jotka haluaa kustantaa sekä lasten että vaimon elinkustannukset, kun jo puolet omien lasten menoistakin on liikaa?
Ja tässä mallissa pitäisi miehen maksaa jennkityyliin myös vaimon elatus eron jälkeen. Muutenhan tuossa ei ole järjen häivääkään.
Nina Mikkonen voi kertoa mitä tapahtuu, kun mies sitten yllättäen sairastuu vakavasti, ja perhe jää puille paljaille. Ja sitten kun vaimo on hoitanut miehen hautaan ja lapset maailmalle, niin vaimo jää ilman ammattia ja tuloja ja on yli viisikymppinen oltuaan perinteinen kotirouva. Nina Mikkonenhan silloin ollessaan perinteinen kotirouva mediassa puhui tämän a
Eiköhän rouvan mahdollinen omaisuus mennyt iäkkään ja sairastuneen miehen ja erityislasten hoitokuluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus: miehet ei halua maksaa edes omaa osuuttaan lasten elatuksesta.
Mistä löytyy miehiä, jotka haluaa kustantaa sekä lasten että vaimon elinkustannukset, kun jo puolet omien lasten menoistakin on liikaa?
Ja tässä mallissa pitäisi miehen maksaa jennkityyliin myös vaimon elatus eron jälkeen. Muutenhan tuossa ei ole järjen häivääkään.
Nina Mikkonen voi kertoa mitä tapahtuu, kun mies sitten yllättäen sairastuu vakavasti, ja perhe jää puille paljaille. Ja sitten kun vaimo on hoitanut miehen hautaan ja lapset maailmalle, niin vaimo jää ilman ammattia ja tuloja ja on yli viisikymppinen oltuaan perinteinen kotirouva. Nina Mikkonenhan silloin olle
Suomessa erityislasten hoito ei maksa sen enempää kuin muidenkaan lasten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä on taas hienosti ymmärretty väärin kristinuskon sanoma, naisen ja miehen asema. Ei mies ole millään tavalla oikeutetumpi päättämään asioista naisen ohi oman mielivallan mukaan. Nainen ja mies on tasa-arvoiset kaikin tavoin mitä tulee päätöksentekoon. Kristinuskossa on se ajatus, että vahvempi suojelee ja pitää huolta heikommasta. Se ei tarkoita, että vahvempi voi päättää toisen ihmisen puolesta asioista, vaan, että vahvempi ottaa heikomman puolesta iskut vastaan. Mies naisen, nainen lapsen, isompi lapsi pienemmän lapsen puolesta. Valtasuhde on ainoastaan lapsen ja aikuisen välillä, ei miehen ja naisen välillä.
Muuten ok, mutta miten niin mies on aina vahvempi? Fyysisesti useimmiten, joo. Mutta muuten tasapainoisessa suhteessa molemmat voivat olla vahvoja ja heikkoja, kuka milloinkin ja missäkin asiassa. Toista tuetaan, kun tarve on. Vastavuoroisesti.
Näin. Tämä olisi se suotava asianlaita.
Vierailija kirjoitti:
Siinä on taas hienosti ymmärretty väärin kristinuskon sanoma, naisen ja miehen asema. Ei mies ole millään tavalla oikeutetumpi päättämään asioista naisen ohi oman mielivallan mukaan. Nainen ja mies on tasa-arvoiset kaikin tavoin mitä tulee päätöksentekoon. Kristinuskossa on se ajatus, että vahvempi suojelee ja pitää huolta heikommasta. Se ei tarkoita, että vahvempi voi päättää toisen ihmisen puolesta asioista, vaan, että vahvempi ottaa heikomman puolesta iskut vastaan. Mies naisen, nainen lapsen, isompi lapsi pienemmän lapsen puolesta. Valtasuhde on ainoastaan lapsen ja aikuisen välillä, ei miehen ja naisen välillä.
Kyllä. 27-vuotias mies lausahtaa Mannen kan allmänt taget ta klarare och kallare beslut, och kan se helhetsbilden ur familjens synvinkel. Kieltämättä ällötti lukea tällaista puhetta. Ihmetytti, miten tuo nainen on antanut aivopestä itsensä tällaiseen naisvihamieliseen ideologiaan.
Kyllä Nina Mikkosella ammatti on. Että siitä ei ole kiinni itsensä elättäminen. Mutta nykyään kun ei kaikille kerran työpaikkoja riitä, niin mielestäni on ihan ok jäädä korirouvaksi jos miehen palkka riittää.