Rintojani pilkattiin kadulla
Minulla on isot rinnat ja tässä iässä ne eivät enää ole kiinteät. En käytä avonaisia, tiukkoja enkä läpinäkyviä paitoja, enkä voisi edes kuvitella kulkevani ilman rintaliivejä, mutta väkisinkin rintojen koon huomaa ja ne myös hölskyvät kävellessä helposti. Minulla oli päälläni aivan tavallinen, peittävä paitapusero ja sen alla tietysti liivit. Kuljin kadulla penkillä isuvien miesten ohi ja he kommentoivat halveksien "Naiset eivät oikein käytä rintaliivejä". Tämähän ei minun kohdallani edes ollut totta, minulla oli liivit ja aivan laadukkaat, tukevat sellaiset, mutta ilmeisesti en saisi edes kulkea kadulla häiritsemässä miesten esteettistä silmää roikkuvilla rinnoillani. Ja ilmeisesti näytän siltä, etten käytä rintaliivejä, vaikka käytän.
Luulivatko nämä miehet, että yritän keski-ikäisenä naisena epätoivoisesti esitellä rintojani tajuamatta, että olen miesten mielestä ruma ja vanha? En todellakaan yritä, enkä todellakaan kuvittele, että rintojani, tai minua, pidettäisiin hyvännäköisenä. Ja näinkö miehet yleisestikin luulevat? Että roikkuvarintainen keski-ikäinen nainen roikottaa rintojaan tahallaan ja luulee niiden houkuttelevan miehiä? Nämä miehet olivat sen verran sivistymättömiä, että kommentoivat ääneen, mutta näinkö te miehet yleisesti ajattelette?
Tämä tapaus aiheutti minulle todella suurta häpeää ja minusta tuntuu, etten kehtaa enää liikkua ulkona muuta kuin pakolliset menot. Minusta tuntuu nyt, että miehet katsovat minua inhoten, aiemmin en ole kiinnittänyt tähän huomiota, koska kuljen omissa ajatuksissani, en katsele ja arvioi muita enkä ole ajatellut, että joku katsoisi minua. Pienennysleikkaukseen ei ole varaa kun teen matalapalkkatyötä köyhyysrajalla ja julkiselta en saa leikkausta koska rinnat eivät ole niin isot, että niistä olisi terveydellistä haittaa. En ole myöskään ylipainoinen, joten laihdutus ei pienennä rintojani. Harkitsen transihmisten käyttämiä bindereitä, joilla rintoja saa pienennettyä vaikka itselläni kyse ei mistään transidentiteetistä olekaan, haluan vain häivyttää rintani näkyvistä. Onko joku nainen täällä kokeillut näitä ja saako niillä tosiaan isot rinnat litistettyä?
Kommentit (318)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa piipitystä. Ventovieraat huonokäytöksiset ei kuulu mitenkään sun elämään. Unohda tommoset.
No selvähän se sitten. Sinä hyväksyt senkin että miehet solvaavat naisia missä vaan, menehän kertomaan se heille jotta voivat solvata sinua toisten sijasta.
Miten paljon tuollaista oikeasti tapahtuu missään?
Hullut jätetään omaan arvoonsa. Niiden kanssa on aivan hyödytöntä alkaa väittelemään saati ottaa paskapuheita korviinsa. Missään.
Sitä tapahtuu naisille ja tytöille niin paljon jatkuvasti, että täälläkin suurin osa neuvoista on muilta naisilta että kuinka hyökätä parhaiten suusanallisesti takaisin tai kasvattaa paksu nahka ja olla välittämättä kun " miehillä nyt tyhmyys varsinkin joukossa tiivistyy " yms.
Ikään kuin täytyy aina henkisesti varautua puolustautumaan kun lähtee vaikka kaupassa käymään.
Se on surullista ja ainoa tapa millä sitä saa kitkettyä on pitää huoli ettei vähättele sitä, ei itse huutele ja että puhuu kavereilleenkin että sellainen huutelu on noloa huonoa käytöstä.
Olen itse 40v nainen ja olen kokenut huutelua ja lääppimistä 12-vuotiaasta asti ja niin on moni ystävänikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa piipitystä. Ventovieraat huonokäytöksiset ei kuulu mitenkään sun elämään. Unohda tommoset.
No selvähän se sitten. Sinä hyväksyt senkin että miehet solvaavat naisia missä vaan, menehän kertomaan se heille jotta voivat solvata sinua toisten sijasta.
Miten paljon tuollaista oikeasti tapahtuu missään?
Hullut jätetään omaan arvoonsa. Niiden kanssa on aivan hyödytöntä alkaa väittelemään saati ottaa paskapuheita korviinsa. Missään.
Sitä tapahtuu naisille ja tytöille niin paljon jatkuvasti, että täälläkin suurin osa neuvoista on muilta naisilta että kuinka hyökätä parhaiten suusanallisesti takaisin tai kasvattaa paksu nahka ja olla välittämättä kun " miehillä nyt tyhmyys varsinkin joukossa tiivistyy " yms
Nainen on uhri, nainen on uhri, nainen on uhri, nainen on uhri, nainen on uhri, nainen on uhri, nainen on uhri, nainen on uhri, nainen on uhri, nainen on uhri ja nainen on uhri. Sanoinko se nyt riittävän monta kertaa?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, tajuatpa jatkossa jättää niiden esittelyn nuoremmille.
Tähänkin kaipaan konkreettisia neuvoja siitä, miten voin olla "esittelemättä" niitä. Niistä huomaa, että ne ovat isot oli minulla päälläni mitä vain. Kuten ehkä huomasit, kirjoitin, että en käytä avokaulaisia, tiukkoja tai läpikuultavia paitoja vaan pukeudun peittävästi. En myöskään koskaan kulje ilman rintaliivejä. Eli miten voin vielä olla esittelemättä niitä jos tavallisiin peittäviin vaatteisiin pukeutuminenkin on esittelyä?
Vai sinäkö minulle niiden pienennysleikkauksen maksat, minulla ei siihen ole rahaa? Vai pitäisikö lakata liikkumasta ulkona? Olin menossa töihin, pitäisikö jäädä kotiin ja yhteiskunnan elätettäväksi? Vai ihan vaan vaikka t*ppaa itseni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa piipitystä. Ventovieraat huonokäytöksiset ei kuulu mitenkään sun elämään. Unohda tommoset.
No selvähän se sitten. Sinä hyväksyt senkin että miehet solvaavat naisia missä vaan, menehän kertomaan se heille jotta voivat solvata sinua toisten sijasta.
Miten paljon tuollaista oikeasti tapahtuu missään?
Hullut jätetään omaan arvoonsa. Niiden kanssa on aivan hyödytöntä alkaa väittelemään saati ottaa paskapuheita korviinsa. Missään.
Sitä tapahtuu naisille ja tytöille niin paljon jatkuvasti, että täälläkin suurin osa neuvoista on muilta naisilta että kuinka hyökätä parhaiten suusanallisesti takaisin tai kasvattaa paksu nahka ja olla välittämättä kun " miehillä nyt tyhmyys varsinkin joukossa tiivistyy " yms
Pitääkö kaikki sitten ottaa henkilökohtaisena loukkauksena? Ei muiden huono käytös minun vikani ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla plösö? Vaan lihavilla naisilla on sellaset vedellä täytetyt rantapallot tisseinä. Ne eivät ole kauniit. Kuten ei myöskään sellaset pitkät lättänät roikkuvat kärpäslätkätkään.
Kiitos vaan tästäkin, mielestäsi minulla ilmeisesti ei ole vielä tarpeeksi suurta inhoa kehoani kohtaan. Varmasti olenkin plösö, sillä tavalla kuin iän myötä kudokset menettävät kiinteyttään. Sille ei voi mitään ja niin käy myös miehille. Ylipainoinen en ole, rinnat olivat isot silloinkin kun teininä laihdutin itseni sairaaksi. Ne eivät pienene laihduttamalla. Nykyään maan vetovoima on tehnyt tehtävänsä ja ne roikkuvat, ja ei, ei se ole kaunista, mutta onko todellakin niin, että jos joku ei ole kaunis niin on hyväksyttävää tulla pilkkaamaan hänen ulkonäköään? Millä oikeudella?
Tyhmän ja sivistymättömän oikeudella. Älä jankuta tota asiaa, unohda ja anna olla sivistymättömien.
Turhaa itsesääliä. Yyy-yy, puliukot kiusaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa piipitystä. Ventovieraat huonokäytöksiset ei kuulu mitenkään sun elämään. Unohda tommoset.
No selvähän se sitten. Sinä hyväksyt senkin että miehet solvaavat naisia missä vaan, menehän kertomaan se heille jotta voivat solvata sinua toisten sijasta.
Miten paljon tuollaista oikeasti tapahtuu missään?
Hullut jätetään omaan arvoonsa. Niiden kanssa on aivan hyödytöntä alkaa väittelemään saati ottaa paskapuheita korviinsa. Missään.
Sitä tapahtuu naisille ja tytöille niin paljon jatkuvasti, että täälläkin suurin osa neuvoista on muilta naisilta että kuinka hyökätä parhaiten suusanallisesti takaisin tai kasvattaa paksu nahka ja olla välittämättä kun " mieh
Valitettavasti on. Seksuaalisen häirinnän uhri ja miehet yleensä häiriköi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, tajuatpa jatkossa jättää niiden esittelyn nuoremmille.
Tähänkin kaipaan konkreettisia neuvoja siitä, miten voin olla "esittelemättä" niitä. Niistä huomaa, että ne ovat isot oli minulla päälläni mitä vain. Kuten ehkä huomasit, kirjoitin, että en käytä avokaulaisia, tiukkoja tai läpikuultavia paitoja vaan pukeudun peittävästi. En myöskään koskaan kulje ilman rintaliivejä. Eli miten voin vielä olla esittelemättä niitä jos tavallisiin peittäviin vaatteisiin pukeutuminenkin on esittelyä?
Vai sinäkö minulle niiden pienennysleikkauksen maksat, minulla ei siihen ole rahaa? Vai pitäisikö lakata liikkumasta ulkona? Olin menossa töihin, pitäisikö jäädä kotiin ja yhteiskunnan elätettäväksi? Vai ihan vaan vaikka t*ppaa itseni?
Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tutki asioita, luota rohkeasti omaan visioon, näkemykseen ja arvomaailmaan! OMA POLKU ja se, että seisot sanojesi takana on ainoa oikea tie eteenpäin eli voit esim toteuttaa viimeisin lauseesi, jos se susta parhaimmalta tuntuun.
Ja se ikä oli?
Yritä nyt tutustua itseesi ja hyväksyä, ettei maailma pyöri sun tahtomisten mukaan. Kasva isoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan typeryksiä tollaset jotka kommentoi muiden kehonosia. Mulla on isot rinnat enkä käytä helteillä rintsikoita. Se ei ole kenenkään muun kuin oma asiani.
Oman arvonsa tuntevaan ihmiseen kohdistuva asiaton käytös tai arvostelu valuu kuin vesi hanhen selästä. Pahat sanat tai loukkaantuminen menevät sanojan puutteellisuuden piikkiin, koska ihminen tietää oman arvonsa vikoineen kaikkineen. Ihminen, jolla on terve itsetunto osaa vetää ne rajat miten muut kohtelee.
Tuo on totta mutta ihan riippumatta siitä, että mitä sanotaan ja onko se edes tottakaan, jos joku vieras ihminen kohdistaa sinuun julkisella paikalla aggressiota kommentoimalla ilkeästi, silloin on kyseessä uhkatilanne, väkivaltatilanne. Kokija huomaa että tällä huutelijalla ei ole rajoja, ja ei voi tietää ylittääkö hän rajat seuraavaksi käymällä käsiksi.
Ihmisen turvallisuudentunne on silloin uhattuna ja siihen reagoi vaikka olisi hyväkin itsetunto. Sitä ihmettelee miksi on joutunut tilanteeseen ja pyrkii välttämään sen jatkossa. Se on inhimillistä.
Tätä asiaa moni ei väkivallasta ymmärrä: Jälkikäteen on helppoa arvioida että onko sanottu kuinka pahasti, onko tönitty kuinka kovaa jne jne, mutta tilanteen ollessa päällä kokijan pelkoreaktio tulee siitä että hänen itsemääräämisoikeutta ja koskemattomuutta loukataan, eikä voi tietää kuinka pahasti sitä vielä loukataan. Sen takia jälkikäteen vähäiseksikin luokiteltu huutelu on väärin ja voimakas reaktio siihen ymmärrettävää.
Jos kyseessä on tuttu arkinen reitti jonka varrella tapahtuu jotain tällaista, se voi aiheuttaa reitin välttelyä jatkossa mikä on traumareaktio.
Varsinkin jos on aiemmin kokenut väkivaltaa, tilanne voi olla todella pelottava. Miettikää läpällä huutelijat sitä.
Hirveän vihamielisiä kommentteja miehiltä. Onko siis tosiaan niin, että miesten mielestä ihan yleisesti se on minun vikani jos ulkonäköni ominaisuutta, jolle en itse edes voi mitään, tullaan haukkumaan kun en tee muuta kuin olen omassa rauhassani kadulla matkalla töihin?
Jos olet mies, niin ajatteletko todella jonkun mielestäsi epäviehättävän naisen nähdessäsi, että kuinka tuo kehtaa olla tuon näköinen? Tunnet vihaa ja halveksuntaa, pidät sitä jonain itseesi kohdistuvana loukkauksena, että toinen ei ole kaunis?
En pyri millään tavalla vetämään huomiota itseeni, yritän näyttää sellaiselta neutraalilta, mutta tiettyjä ulkonäön piirteitä en saa piiloon. Miksi ne herättävät vihaa?
Humalainen suomalainen mies on todella armoton ja paha suustaan. Jos näky (nainen) ei miellytä, mielipide kajautetaan kyllä kuuluvasti ilmoille. Ja miehen kaverit hirnuu hyväksyvästi vieressä. Surullista mutta totta. Mies saattaa huutaa vaikka tähän tyyliin "Hyi s*atana mikä läskiperse!"
Minkäköhän takia miehet kuvittelevat itse olevansa kuin veistoksia? Miehet ovat luonnollisesti täydellisiä, joten on varaa haukkua naisia? Ja mikä antaa heille oikeuden huutaa kaikkien kuullen tuollaisia solvauksia?
En piittaa paskan vertaa, jos joku urpo huutelee.
Vierailija kirjoitti:
Yritä nyt tutustua itseesi ja hyväksyä, ettei maailma pyöri sun tahtomisten mukaan. Kasva isoksi.
Eikö niiden miestenkin pitäisi hyväksyä, että maailma ei pyöri heidän tahtomistensa mukaan? Tässä maailmassa on kaikennäköisiä ihmisiä ja kaikki eivät miellytä heidän silmäänsä vaikka he kuinka tahtoisivat nähdä vain kauniita.
Vierailija kirjoitti:
Humalainen suomalainen mies on todella armoton ja paha suustaan. Jos näky (nainen) ei miellytä, mielipide kajautetaan kyllä kuuluvasti ilmoille. Ja miehen kaverit hirnuu hyväksyvästi vieressä. Surullista mutta totta. Mies saattaa huutaa vaikka tähän tyyliin "Hyi s*atana mikä läskiperse!"
Minkäköhän takia miehet kuvittelevat itse olevansa kuin veistoksia? Miehet ovat luonnollisesti täydellisiä, joten on varaa haukkua naisia? Ja mikä antaa heille oikeuden huutaa kaikkien kuullen tuollaisia solvauksia?
Ketkä miehet? Ei meil oo tommosii täälpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa piipitystä. Ventovieraat huonokäytöksiset ei kuulu mitenkään sun elämään. Unohda tommoset.
No selvähän se sitten. Sinä hyväksyt senkin että miehet solvaavat naisia missä vaan, menehän kertomaan se heille jotta voivat solvata sinua toisten sijasta.
Miten paljon tuollaista oikeasti tapahtuu missään?
Hullut jätetään omaan arvoonsa. Niiden kanssa on aivan hyödytöntä alkaa väittelemään saati ottaa paskapuheita korviinsa. Missään.
Sitä tapahtuu naisille ja tytöille niin paljon jatkuvasti, että täälläkin suurin osa neuvoista on muilta naisilta että kuinka hyökätä parhaiten suusanallisesti takaisin tai kasva
Valitettavasti on. Seksuaalisen häirinnän uhri ja miehet yleensä häiriköi.
Miehet yleensä toimii tietyllä tavalla. Mitä nyt sitten? Me naiset olemme olosuhteiden uhreja. Mitä sinä tai minä voimme asialla tehdä? Leikkauttaa rintamme pois ja yksikään mies ei enää häiritse yhtäkään naista?
Miestet käytös oli väärin. Mitä nyt sitten? Ap elää onnellisena elämänsä loppuun asti?