Ulla Appelsin: "Suomi valitsi korona-aikana vanhukset, Ruotsi lapset ja nuoret. Hinta on ollut kova" - miksi yli 70-vuotiaat säästettiin??
Ruotsi ei työntänyt lapsia ja nuoria koteihin yksinäisyyteen tietokoneiden ääreen vaan piti peruskoulut auki. Ruotsi ei ajanut ahdinkoon lasten ja nuorten urheiluseuroja. Ruotsi ei pakottanut sulkemaan kahviloita, ravintoloita, urheilutiloja ja muita nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja. Suomi toimi toisin. Kirjastoistakin ajettiin meillä pahimmillaan nuoria ulos, kun vierailuaikaa laskettiin minuuteissa. Vaikka Ruotsikin myöhemmin kiristi linjaansa, se pysyi selvästi löysempänä kuin Suomen linja.
Hinta on ollut Suomessa hirvittävä. Oli ja on tietenkin heitä, jotka selvisivät ihan hyvin. Onneksi. Mutta asiantuntijat kertovat lohdutonta sanomaa: on paljon lapsia ja nuoria, jotka putosivat täysin kelkasta tai syrjäytyivät tai masentuivat ja jopa muuttuivat itsetuhoisiksi. Jäljet näkyvät edelleen.
Pitäisikö meidän kysyä, miksi Suomi turvautui äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan, jota perusteltiin erityisesti vanhusten suojelulla, mutta joka tosiasiassa eristi yli 70-vuotiaat rakkaistaan, aiheutti vakavia taloudellisia ongelmia ja samalla hylkäsi heidät, joilla elämä oli vasta hyvin alkupuolella. Heidät, joiden käsissä on tämän maan tulevaisuus.
Kommentit (757)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää joskus käymään hoivakodeissa katsomassa niitä arvokkaita vanhuksia joiden suojelemiseksi uhrattiin terveyspalvelut, työpaikkoja, vapaus sekä lasten ja nuorten oikeus normaaliin koulunkäyntiin.
Siellä ne laskevat arvokkaasti alleen, sotkevat ulosteellaan seiniä, lyövät hoitajia ja toisiaan yms.
Tuo on sitä todellisuutta. Missähän ne pirteät hyväkuntoiset vanhukset niissä ovat? Voi todella kysyä kannattiko koulut sulkea tämän vuoksi. Yhteiskunnalle tärkeämpi asia on kouluttaa lapset ja nuoret.
Ilkeästi voi kysyä olisiko pellot jätetty kyntämättä 1800-luvulla vaivaistatalon asukkien tai edes vanhan isännän vuoksi. Ei olisi on vastaus. 60-luvullakaan kun influensaan kuoli suhteessa enemmän kuin koronaan. Ei vanhusten kuolleisuus piikki aiheuttanut kuin papin pohdintaa. Mikähän nuhakuume on nyt liikkeellä.
Yhteskunnan kannalta Suomen muu
Kantasuomalainen työläinen, joka tähänkin asti on joutunut maksamaan satojen tuhansien maturaiskaajien loikoilun Suomessa kiitos viherkommareiden!
Kuten Ohivalo ja kermaperse Li Andersson ovat ilmoittaneet, vaikka miljoonia matuloisia tulee Afrikasta Suomeen, kantasuomalainen työläinen on syyllinen ja hänen pitää omalla työllään elättää roistolaumat.
Muistakaa jatkossakin äänestää viherkommareita.
Monissa maissa oli kotiintuloaikoja ja ulkonaliikkumiskieltoja. Monet kaupat olivat täysin suljettuja, kokonaiset maat lockdownissa. Suomessa ei ollut mitään tällaista. Siihen nähden on outoa, että parin kuukauden etäkoulua syytetään nyt kaikista ongelmista Ilta-Sanomien pääkirjoitusta myöten.
Nyt näyttää siltä, että vastakkainasettelu asian kuin asian tiimoilta on niin fanaattista, että itänaapurin päällikkö on päässyt päämääräänsä, ja länsimaiden idiootit ovat mukana. Tämä on nykypäivän maailmanmenoa. Ei asiallista keskustelua, ei empatiaa, ei ymmärrystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kaikki korkeakoulut oli etäopetuksessa yli kaksi vuotta. "
Eikä ole sen jälkeen palannut enää entiseen. Mitä olen omien lapsieni opiskelua yliopistossa katsellut niin moni professori jämähti etäaikaan eikä enää jaksa vaivautua luentosaliin joten moni kurssi on edelleen etänä.
Yliopistossa opettaa paljon muutkin kuin professorit, ja ainakin omassa yliopistossa enemmistö opetushenkilökunnasta tuntuu olevan lähiopetuksen kannalla. Opiskelijoista (vain vähän kärjistäen) puolet haluaa läsnäolopakon, koska jos etämahdollisuus on vaihtoehtona, niin kampukselle "ei saa aikaiseksi lähteä". Toinen puoli taas haluaa etämahdollisuuden, koska työt/neurokirjo/erityisherkkyys/lapset/muut kurssit tms. estää luennolle saapumisen. Miellytä siinä sitten kaikkia.
Mitä kolumniin tulee, niin eikös tämä Appelsin ole aikoinaan mesonnut sekä siitä, että koronarajoituksia on liian vähän että siitä, että niitä oli liikaa?
t. kyllästynyt yo-ope
Minäkin opetan yliopistossa, tosin sivutoimisesti tutkijan ominaisuudessa. Opetan enimmäkseen etänä, ja suurin osa opiskelijoista tykkää siitä. Ennen koronaa opiskelijat valittivat, että etäkursseja tarjottiin liian vähän. Nyt on mielestäni hyvä, että on tarjolla kumpaakin opiskelu- ja opetusmahdollisuutta. Itseäni ei kiinnosta mennä yliopistolle vain naaman näyttämisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen vuoksi. Työpäivänä etänä on paljon tehokkaampi. Sitä paitsi etäyhteydellä on helpompi keskustella opiskelijoiden kanssa naamatusten: harva tulee vastaanotolle tai soittaa - useimmat kirjoittavat sähköpostia. Lyhyessä Zoom-keskustelussa asia hoituu nopeammin kuin sähköposteja vatkaten.
Voi luoja, mites ne kermaperseherrantertut olis pärjänny muualla maailmassa, jossa oli oikeasti kunnon rajoituksia?! 😂 Ihan oikein tehtiin täällä, kun yritettiin suojella kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Monissa maissa oli kotiintuloaikoja ja ulkonaliikkumiskieltoja. Monet kaupat olivat täysin suljettuja, kokonaiset maat lockdownissa. Suomessa ei ollut mitään tällaista. Siihen nähden on outoa, että parin kuukauden etäkoulua syytetään nyt kaikista ongelmista Ilta-Sanomien pääkirjoitusta myöten.
Kirjoitin korona-aikaan usein tälle palstalle, että Suomesta on sisu kadonnut. Eipä siitä korona-aikana puhuttukaan. Eikä ole näköjään syytäkään, kun jäljellä on herkkiä lumihiutaleita, jotka eivät kestä lyhytaikaisia muutoksia arkirutiineihin ja joille oleskelu omassa kodissa tuotti ylitsepääsemätöntä ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Nyt näyttää siltä, että vastakkainasettelu asian kuin asian tiimoilta on niin fanaattista, että itänaapurin päällikkö on päässyt päämääräänsä, ja länsimaiden idiootit ovat mukana. Tämä on nykypäivän maailmanmenoa. Ei asiallista keskustelua, ei empatiaa, ei ymmärrystä.
Kaikki on alkanut siitä, kun mitään ei saanut kritisoida. Ei mitään kulttuuria, ei mitään monisukupuolta, ei mitään perinteiden tuhoamista jne. Kaikesta tehtiin ra sis mia, vaikka nyt näemme, että kritiikille on todellakin paikkansa ja syynsä.
En tiedä, miten tämä alkoi, mutta samassa suossa olemme edelleen. Kahtiajako on tullut jäädäkseen, eikä ihmisiä voi hiljentää.
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaikkea, Ruotsissa ei koskaan ruvettu käyttämään niitä typeriä maskeja, jotka jo pandemian alkaessa tiedettiin hyödyttömiksi.
Ei ne ollut tainole hyödyttömiä. Niillä settiin itsestä taudin leviäminen muihin. Mutta suomalaisellehan se ei käy. "Joku saa jotain minulta". Varmaan dilemma joillekkin.
Toivottavasti syksyllä jos uusi korona-aalto tulee, ei olla taas priorisoimassa lähinnä vanhuksia.
Ruotsissa ei tarvittu maskeja. Joka muussa vaadittiin. Jopa niin, että aina ulkonakin piti pitää sitä. Suomessa se oli vain yleisötilaisuuksissa.
Karseaa tekstiä toimittajalta. Kuulostaa jokseenkin älyttömältä puhua lasten ja nuorten "eristämisestä", kun sillä ei ole todellisuuspohjaa. Ihan kuin ipanoita olisi pidetty lukitussa pimeässä kellarissa pari vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa maissa oli kotiintuloaikoja ja ulkonaliikkumiskieltoja. Monet kaupat olivat täysin suljettuja, kokonaiset maat lockdownissa. Suomessa ei ollut mitään tällaista. Siihen nähden on outoa, että parin kuukauden etäkoulua syytetään nyt kaikista ongelmista Ilta-Sanomien pääkirjoitusta myöten.
Kirjoitin korona-aikaan usein tälle palstalle, että Suomesta on sisu kadonnut. Eipä siitä korona-aikana puhuttukaan. Eikä ole näköjään syytäkään, kun jäljellä on herkkiä lumihiutaleita, jotka eivät kestä lyhytaikaisia muutoksia arkirutiineihin ja joille oleskelu omassa kodissa tuotti ylitsepääsemätöntä ahdistusta.
Sisua tarvitaan, kun taistellaan oikeaa ja todellista vihollista vastaan. Tämä nuha oli joillekin harvoille tavallista vaarallisempi, mutta ihmisten ahdistuksen ydin on siinä, että toimet olivat täysin hatusta vedettyjä ja ihan päin mäntyä.
Yli 70-vuotiaat ovat saaneet elää jo pitkän elämän. Kyllä ne ovat muut ikäluokat, joiden elämää pitää ensisijaisesti suojella.
Vierailija kirjoitti:
Yli 70-vuotiaat ovat saaneet elää jo pitkän elämän. Kyllä ne ovat muut ikäluokat, joiden elämää pitää ensisijaisesti suojella.
Varsinkin, kun pelkäävän 70-vuotiaan ei ole pakko edes poistua kotoaan, jos ei halua. Jos taas tarvitsee sairaalahoitoa, niin sinne on vaan mentävä, vaikka kuinka pelottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Minä menetin Sanna Marinin vuoksi elämäni 3 tärkeintä elinvuotta, jonka aikana olisi pitänyt kyetä muodostamaan parisuhde ja perhe. En vain saanut liikkua ulos, ja nyt yli 40v kukaan ei enään ole kiinnostunut.
Ylpeän ikuisesti katkera ja valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että ne jotka asioista päättivät saavat maksaa loppuelämäni pilaamisesta saman hinnan.
Painu jo vit***n inisemästä siitä. Onko kaikki muumit laaksossa??? Epäilen, ettei ole!
Vierailija kirjoitti:
Appelsiini kuitenkin kannattaa nykyhallitusta, joka leikkaa kaikesta lapsilla ja nuorilla.
Pakko, kun tuhlari-Sanna tyhjensi kansan kassan. Ei ihme, että se diggaa saudeja. "Sheikki Ali Hassan, ah hah haa..."
Vierailija kirjoitti:
Olennaisinta olisi valmistautua uuden pandemian varalle. Onko mitään todellisuudessa tehty sen eteen, ettei toisteta menneitä virheitä ja että jatkossa osataan toimia nopeammin? Seuraava virus voi olla paljon tuhoisampi. Suomessa on siirrytty liikaa jahkailun ja jälkiviisastelun kulttuuriin. Myös vastuunkanto ja komentosuhteet ovat jääneet epäselviksi: ei voi olla niin, että THL ja vastuuministeri(ö) ovat eri linjoilla. THL:n edustajien uhriutumisesta on tullut mielikuva, että he haluavat pitää itsellään valtaa, mutta eivät ota vastuuta, jos ja kun ihmisiä kuolee ja sairastuu heidän päätöstensä/virheidensä takia.
Onneksi meillä on näitä taitavia osaajia ja tietäjiä, jotka seuraavan pandemian iskiessä osaavat heti järjestää kaiken kaikkien parhaaksi. Tietävät heti miten tauti tarttuu, leviää, parannetaan ja mikä lääke, hopeavesi tai valkaisuaine auttaa. Ei meillä ole mitään hätää. Meillä on hyvä hallitus ja hieno hallitusohjelma Jos vaikka huomenna alkaa, niin ei ole huulipunahallitusta, jonka tyttöset pakottavat raavaat miehetkin ottamaan rokotuksia ja keksivät ihan kiusallaan rajoituksia, kunnes muka tiedetään enemmän viruksesta ja sen käyttäytymisestä. Foliohattu päähän ja menoksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt näyttää siltä, että vastakkainasettelu asian kuin asian tiimoilta on niin fanaattista, että itänaapurin päällikkö on päässyt päämääräänsä, ja länsimaiden idiootit ovat mukana. Tämä on nykypäivän maailmanmenoa. Ei asiallista keskustelua, ei empatiaa, ei ymmärrystä.
Kaikki on alkanut siitä, kun mitään ei saanut kritisoida. Ei mitään kulttuuria, ei mitään monisukupuolta, ei mitään perinteiden tuhoamista jne. Kaikesta tehtiin ra sis mia, vaikka nyt näemme, että kritiikille on todellakin paikkansa ja syynsä.
En tiedä, miten tämä alkoi, mutta samassa suossa olemme edelleen. Kahtiajako on tullut jäädäkseen, eikä ihmisiä voi hiljentää.
Kai asiallinen, tietopohjainen kritiikki on aina ollut sallittua. Nykyään kielenkäyttö on aggressiivista, halveksivaa puolin ja toisin. Ja kaikenkaikkiaan jälkiviisastelu ja syyttely on typerää. Rakentavaa keskustelua ei näe enää missään. Liekö Amerikan ex-presidentin retoriikka osaltaan yllykkeenä nykyiselle kielenkäytölle?
Appelsiini kuitenkin kannattaa nykyhallitusta, joka leikkaa kaikesta lapsilla ja nuorilla.