Lue keskustelun säännöt.
Kun aikuinen lapsi ei tule toimeen miesystäväni kanssa
26.05.2024 |
Poika on 19-vuotias ja tavanneet uuden mieheni kanssa muutamia kertoja. Mies on aikuisen lailla ottanut pojan vastaan avoimin mielin ja ollut kaikin puolin lojaali. Poika on ollut alusta saakka jotenkin vastahankaan ja tunnistan olemuksesta, ettei heillä synkkaa.
Ovat eri luontoisia, sen tunnistan suoraan. Mutta kuinka pitkälle tilanteessa pitää myötäillä poikaa? Hän osoittaa hiekan kaikkitietävillä ja näsäviisailla kommenteilla miehelle, ettei ole hänen kanssaan asioista samaa mieltä. Ja että jotenkin tietäisi asiasta kuin asiasta paremmin ja yrittää ottaa jonkinlaista henkistä niskaotetta miehestä.
Rehellisyyden nimissä mies on yrittänyt parhaansa, ollut lojaali poikaa kohtaan, tarjonnut apuakin, mutta poika ei osoita minkäänlaista arvostusta tai kunnioitusta. Ikäänkuin olisi päättänyt ettei aio tulla miehen maksaa toimeen, syystä tai toisesta
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?
Kommentit (132)
Pojalla on jo sen verran ikää, että häneltä voisi odottaa normaalia käytöstä. Vaikka hän ei pitäisikään miehestä, sitä ei tarvitse tuoda esiin. Tuskin hän osoittaa mieltään silloinkaan, jos jollakin kaverilla on tyttöystävä josta hän ei tykkää tms...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nurkkaan ajamistako on, jos kysyy jotain omalta aikuiselta lapseltaan suoraan? Ei ihme tosiaan, että maailma on aivan sekaisin..
Tätä ketjua kun lukee, niin käy kyllä hyvin ilmi, miten mistään ei nykyään saisi puhua niin kuin asiat ovat. Pitäisi hyssytellä, loputtomasti ymmärtää ja vaikka mitä.
Uudesta kumppanista ei ole tietenkään pakko tykätä, mutta jos ollaan ihan normaalissa ihmisten välisessä kanssakäymisessä, niin käyttäytyä pitää silti osata. Nuoren miehenkin. Tässä nyt oli käsittääkseni jo muutamia kertoja tavattu, eiköhän siinä jo käy ilmi se, millä asenteella/tulokulmalla ollaan liikkeellä.
Kannustan avoimeen keskusteluun nuoren kanssa. Miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy, miksi ei esim. tykkää miehestä. Sitten ainakin ymmärtää taustan asialle. Jos mies on kuitenkin ihan normaali asiallinen kaveri, ni
Niinpä. Ihmettelen myös miksi täällä kammoksutaan suoraa puhetta ja avointa keskustelua? Miten muuten me voisimme oikeasti ymmärtää toisiamme ja motiivejamme? Ei suora puhe ole syyttelyä vaan avointa dialogia ja halua ymmärtää.
Nyt palstan mukaan äidin pitäisi vaan paijata ja ymmärtää ja antaa tilaa ja osan mielestä varmaan heivata se mieskin. Vaikkei yhtään tiedä mistä on kyse, onko normaalia nuoren miehen varautuneisuutta, onko hän huolissaan äidistään tai kateellinen miehelle, onko hänellä jotain muuta murhetta, joka vaikuttaa, onko halua kontrolloida äitiään vai mistä on kyse.
Puhukaa ihmiset toisillemme. Alkaa arvailko tao olettako tai katkeroituko itseksenne omien pohdintojenne kanssa toisten motiiveista.
Olisiko oikein, jos tuo äiti pojan tuodessa tyttö- tai poikaystävän näytille, että äiti alkaisi viisastella ja näpäytellä tälle? No ei tietenkään.
No vaikea tähän on sanoa mitään tuntematta tilannetta tarkemmin ja tietämättä kuinka negatiivista pojan käytös on. Jonkinlainen varautuneisuus on luonnollista, tietoinen ilkeily ei.
Jos ensimmäistä, anna ajan kulua ja juttele toki pojan kanssa, jos teillä on luontevat jutteluvälit. Jos ilkeilyä, ota asia suoraan ja rauhallisesti puheeksi.
Uudet mies/naisystävät voivat ottaa aikuisellekin lapselle joskus koville. Se ei anna oikeutta huonoon käytökseen mutta alussa kannattaa silti olla kohtuudella hienotunteinen, jos tilanne ei ole sietämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuon ikäisen nuoren miehen ole mikään pakko olla kaveria äidin miesystävän kanssa, tai edes tekemisissä sen enempää, kuin nyt satunnaisesti törmätään. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta osoittaa kunnioitusta ja arvostusta kenellekään, joka ei sellaisia tunteita herätä. Parikymppiselle nuorelle on myös täysin normaalia haastaa sosiaalista piiriään ja kyseenalaistaa asioita, eikä hän välttämättä ole käytökseltään vielä ihan viimeisen päälle kohtelias ja myötäilevä. Haistattelu ja törkeä käytös ovat asia erikseen, mutta sellaisesta ei taida olla kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on moni sitä mieltä että anna teinin kiukutella ja käyttäytyä huonosti. Mutta eikö se ole vanhemman tehtävä opettaa sille lapselle käytöstavat? Ettei siitä kasva itsekäs aikuinen, joka sitten kiukkuaa työkavereille, kumppanille jne. Kenestäkään ei ole pakko tykätä, mutta käyttäytyä pitää ja sen opettaminen on vanhemman tehtävä. En kyllä myöskään pakottaisi tapaamaan tätä miestä, mutta silti tulisi olla asiallinen. Jos joskus näkee.
Se nuori ei ole käyttänyt huonosti.
Muutenkin teoriasi on täysin väärä.
Jos lapsen kaikki tunnereaktiot kielletään, ajaa se siihen, ettei osaa säädellä tunteitaan, kun mitään negatiivista ei ole sallittu kotona, jossa pitäisi saada olla turvassa ja rakastettu.
Anteeksi, mutta hän on 19. Ei 5, ei 8, ei 13. Nuori aikuinen
Minuakin vähän naurattaa tuo että 19 v ei osaisi säädellä tunteitaan. Jos ei osaa, ei sitä tuossa iässä enää ilman todella tietoista työstämistä opitakaan.
Sinänsä noin muuten ei minusta aloittajan kertomus kuulosta siltä, etteikö aika auttaisi, mutta täällä on kyllä varsin huvittavia tapauksia kertomassa, että 19 v ei opi säätelemään tunteitaan, jos hän joskus saa palautetta käytöksestään.
MIKSI sen pojan pitäisi kunnioittaa, arvostaa ja ottaa jotain ihme apua vieraalta mieheltä?
Ja kai hänellä saa olla omat mielipiteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy lapselta, ehkä miehessä mättää jokin. Nuoret ovat herkkävaistoisia.
Lapsella on tarve omaan tahtoon. Ensimmäinen uhmaikä on silloin, kun lapsi tajuaa, että hänellä on oma tahto ja että hän on persoona, joka voi vastata hänelle esitettyyn kysymykseen myöntävästi tai kieltävästi. Kun hän tajuaa tämän, hän silkasta riemusta vastaa muutaman kuukauden ajan kaikkiin kysymyksiin: ei. Hän oikein osoittaa mieltään.
Tämä vaihe on ohi menevä, jos lapsi saa ilmaista tahtonsa. Mutta jos hänet nitistetään ja vaiennetaan väkisin, hän jättää tunneilmaisun sisäänsä. Ja jos häneltä kielletään usein oman tahdon ilmaiseminen, hänen sisimpänsä on kolmikymppisenä täynnä elämättömiä tunteita, jotka alkavat oireilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tosiaan ovat vasta pari kertaa tavanneet, on ihan turha vielä huolestua, ei tuossa ole mitään poikkeuksellista. Kun aikaa kuluu ja tutustuvat toisiinsa paremmin, voivat vielä tulla hyvinkin toimeen. Harva teini on heti parhaita kavereita vanhempansa uuden kumppanin kanssa. Mustasukkaisuus ja pieni epäluulo on ihan normaaleja tunteita alkuun, kun perhepiiriin on "tuppautumassa" uusi aikuinen.
Olin 22 ja siskoni 24 kun vanhempamme erosivat. Äitini löysi uuden miehen, muutti isän luonta suoraa tän miehen luokse.
Siskoa ja minua arvelutti koska mies ei koskaan seurustelun alussa pystynyt juomaan mitään. Pikkuhiljaa selvisi että mies oli alkoholisti. Alko sitten juomaa enemmän. Olivat yhdessä viisi vuotta. Vaikeata oli olla riippuvaisen kanssa.
Äitimme löysi lennosta uuden miehen mikä sai meillä siskoksilla hälytyskellot soimaan. Pikkuhiljas ollaan totuttu miehen päättömiin ja lennokkaisiin juttuihin. Ovat olleet yhdessä, naimisissa 20 vuotta.
Äiti on välillä valmis kuristamaan miehensä kun sammakot loikkii suusta. Mies on vielä yksinkertanen ja uskoo kaiken kuulemansa.
Meillä isä kuoli vasta pari vuotta sitten. Isä oli hyvin tärkeä meille ja myös hyvä vaari.
Ei noita äitimme miehiä kumpikaan meistä ole isätellyt. Eikä lapsemme vaaritellut.
Ap voit miettiä miten toimia. Sulla on se lapsi mikä sulla on. Mutta rakkaudet voi tulla ja mennä.
Jos poikaa ei kiinnosta tutustua isäpuoleen niin anna olla, älä painosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on tarve omaan tahtoon. Ensimmäinen uhmaikä on silloin, kun lapsi tajuaa, että hänellä on oma tahto ja että hän on persoona, joka voi vastata hänelle esitettyyn kysymykseen myöntävästi tai kieltävästi. Kun hän tajuaa tämän, hän silkasta riemusta vastaa muutaman kuukauden ajan kaikkiin kysymyksiin: ei. Hän oikein osoittaa mieltään.
Tämä vaihe on ohi menevä, jos lapsi saa ilmaista tahtonsa. Mutta jos hänet nitistetään ja vaiennetaan väkisin, hän jättää tunneilmaisun sisäänsä. Ja jos häneltä kielletään usein oman tahdon ilmaiseminen, hänen sisimpänsä on kolmikymppisenä täynnä elämättömiä tunteita, jotka alkavat oireilla.
Miten tämä liittyy 19-vuotiaisiin?
Vierailija kirjoitti:
Olisiko oikein, jos tuo äiti pojan tuodessa tyttö- tai poikaystävän näytille, että äiti alkaisi viisastella ja näpäytellä tälle? No ei tietenkään.
Äidit yleensä toivoo miniöitä, jotta tulisi lapsenlapsia. Lapsilla ei ole mitään syytä haluta tutustua äidin miesystäviin. Vasta sitten, kun lapsilla on lapsia pitäisi tietää viimeistään, mikä ukko sen mummin nurkissa pyörii.
Vierailija kirjoitti:
MIKSI sen pojan pitäisi kunnioittaa, arvostaa ja ottaa jotain ihme apua vieraalta mieheltä?
Ja kai hänellä saa olla omat mielipiteet.
Kai hän ihan itse niitä kyytejä oli ottamassa vastaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko oikein, jos tuo äiti pojan tuodessa tyttö- tai poikaystävän näytille, että äiti alkaisi viisastella ja näpäytellä tälle? No ei tietenkään.
Äidit yleensä toivoo miniöitä, jotta tulisi lapsenlapsia. Lapsilla ei ole mitään syytä haluta tutustua äidin miesystäviin. Vasta sitten, kun lapsilla on lapsia pitäisi tietää viimeistään, mikä ukko sen mummin nurkissa pyörii.
Anteeksi mutta 😂😂😂😂
Aika vanhakantainen näkemys siitä, miksi vanhemmat toivovat tai eivät toivo lapsilleen parisuhteita.
Yritän tässä asettua nuoren asemaan ja miettiä mitä hän ehkä pohtii. Minulla on 19-vuotias ja 21-vuotias. Ja pari nuorempaa lasta. Mieheni kuoli 5 vuotta sitten ja minulla on sen jälkeen ollut pari satunnaista suhdetta ja yksi merkittävämpi, joka jatkuu edelleen.
Ehkä eniten ihmettelen sitä, että vaikka omat lapseni eivät ole mitään supersosiaalisia, kyllä he aina meillä olleille vieraille (kotona vielä asuessaan) osasivat jutella kohteliaasti ja mukavasti. Eivät ahdistuneet, vaikka meillä asui eräs ystäväni pitkään ollessaan vaikean eron keskellä. Ymmärsivät, että ei se heiltä ole mitenkään pois, että vanhemmilla on erilaisia tärkeitä ihmissuhteita. Jnejne.
Ja tosiaan mitä tähän miesystävään tulee, ihan luontevasti hänet ottivat vastaan - ei mitenkään ylenpalttisesti heti kiintyen mutta kuitenkin ihan asiallisesti ja olivat iloisia puolestani. Juttelimme paljon ja kannustin kertomaan negatiivisistakin ajatuksista.
Jotenkin tämä keskustelu hämmentää minua. Ei siksi etteikö nuorella aikuisella tämä voisi herättää paljon tunteita vaan siksi miten vihamielisesti täällä suhtaudutaan siihen, että äiti toivoisi poikansa ja miehensä olevan jokseenkin hyvissä väleissä. Ei se nyt mikään kohtuuton toive ole eikä ole mitenkään hyvä asia, että nuori aikuinen kovin kovasti ahdistuisi vanhempansa parisuhteista. Jollain tavalla se kertoo minulle siitä, että kovin tasapainoinen henkilö ei välttämättä ole kyseessä.
Näkisin molempia erikseen enkä koskaan yhdessä. Turha yrittää väkisin. Ehkä poika hyväksyy miehen jos vuosien päästä jos vielä olette yhdessä. Ei yhteisiä lomia!
Ihan turha pakottaa, toisella on oikeus olla tykkäämättä.
Anteeksi, mutta hän on 19. Ei 5, ei 8, ei 13. Nuori aikuinen ja vastuussa tunteiden säätelystään ihan itse. Jos ei tuossa iässä osaa erottaa tunnetta ja toimintaa (saa olla negatiivinen tunne, ei saa käyttäytyä tahallaan loukaten), niin jotain on pahasti pielessä.
Vaikka aivotoiminta kehittyy pitkälle yli 20 v, silti tuossa iässä tulee jo kyetä olemaan kohtelias, vaikkei jostakusta erityisemmin välittäisikään. Äidin kanssa voidaan sitten tarvittaessa puhua hankalista tunteista, jos se helpottaa oloa.