Mistä johtuu selittämättämätön tuttuuden tunne uuden ihmisen tavatessa?
Et ole koskaan tavannut aiemmin mutta heti ensitapaamisesta lähtien tuntuu kuin olisitte aina tunteneet toisenne.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Näin kyllä, mutta kertokaapa miksi ja miten se yhteydetunne voi tulla ennen kuin on todennut toisen olevan samanlainen. Miten se voi joskus tulla heti, kun on toisen kanssa nokikkain ja on suunnilleen vasta päivää sanottu?
Yksi kädenpuristus riitti.
Kemiat kohtaa. Toinen on vaan niin samalla aaltopituudella, että sen huomaa heti.
Vierailija kirjoitti:
Näin kyllä, mutta kertokaapa miksi ja miten se yhteydetunne voi tulla ennen kuin on todennut toisen olevan samanlainen. Miten se voi joskus tulla heti, kun on toisen kanssa nokikkain ja on suunnilleen vasta päivää sanottu?
Ilmeet ja eleet kertoo paljon.
Erittäin mielenkiintoinen aloitus. Voiko tuttuuden tunteen ja sielunkumppanin tunnistaa tapaamatta esim valokuvasta?
Vierailija kirjoitti:
Kemiat kohtaa. Toinen on vaan niin samalla aaltopituudella, että sen huomaa heti.
Kyllä sitäkin mutta se on vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Sukua?
Ei mitään sukua.
Vierailija kirjoitti:
Kaksoisliekki, sielunkumppani, valtataistelu ja pian veemäinen ex.
Kaksoisliekki on harvinainen ja eri asia kuin sielunkumppani. Veemäinen exä on täysin eri asia kuin edellä mainitut kaksi asiaa.
Mulla ei ole tuota nykyään. Lainkaan. Ihmiset jotenkin plastisia. Etsin aitoa kyllä ja ymmärtävää.
Olet varmaan silloin tavannut sielunkumppanisi, eikös sellaisista sanotakin, että tuntuu niinkuin olisin tuntenut hänet aina.
Juuri tuolta on tuntunut mieheni heti ensikohtaamiselta lähtien, vieläkin tuntuu samalta ja liikumme samalla energiakentällä, toinen on kotisi <3
Parin ihmisen kanssa elämän aikana on ollut näin ja se tunne tuntui ihan fyysisenä.
Jännä juttu. Itse kyllä uskon menneisiin elämiin ja kuolemattomaan sieluun, joten olen itse laittanut niiden syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Terkkuja eräälle. En ole unohtanut.
En minäkään. Hyvää kesää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terkkuja eräälle. En ole unohtanut.
En minäkään. Hyvää kesää!
Luuletteko tuntevanne?
Noh, yks mies ihastui muhun ja muutenkin oli tosi mukava aina kun tavattiin. Ihmettelin et miten joku voi tykätä musta noin paljon? Pikkuhiljaa aloin itsekin tykkäämään tästä miehestä, ja oli myös hieman tunteita mukana. Lopulta mulle selvis et se on varattu, ja sillä on 2 lasta.. Joten se siitä sit....
Ei mulla oo koskaan ollu näin vahvoja tunteita ketään kohtaan. Saa toki alapeukuttaa, ne jotka ei tykänny mun tarinasta.
Opiskeluaikana olin luennolla jossa oli oman pienen pääaineen lisäksi uusia sivuaineopiskelijoita joita en tuntenut etukäteen. Luennoitsija oli jättänyt loppupäähän tilaa aiheesta kommentointiin ja pian juttu eteni kiinnostavaksi ja hyvällä tapaa kriittiseksi keskusteluksi. Juuri ennen kuin luentoaika oli loppumassa onnistuin muotoilemaan oman kommenttini tosi teräväksi ja tyhjentäväksi johon luennoitsija totesi että tähän on hyvä lopettaa.
Sitten takaani kuului matala miesääni joka todella varmalla ja sellaisella verkkaisen vakaalla äänellä nosti esiin argumentissani ilmenneen ajatusvirheen, korjasi sen ja muotoili esittämäni teorian täydellisessä muodossa. Käänsin pääni ja kun näin hänet koin jotain mitä olin aiemmin luullut tapahtuvan vain saduissa: katseemme kohdatessa näin miehen sieluun ja hän minun. Tiesin ensisilmäyksestä että meistä tulisi toisillemme äärimmäisen merkittävät ihmiset ja hänellä oli ollut täysin sama fiilis. Me pelastimme toisemme itseltämme ja muilta huonoilta valinnoilta siinä elämänvaiheessa.
Emme päätyneet yhteen, emme halunneet eikä meillä ollut seksuaalista tai romanttista tarvetta muodostaa parisuhdetta. Emme ole tekemissä sillä hänen vaimonsa ei kestä sitä että miehellä on syvä, jopa syvempi henkinen yhteys johonkin toiseen kuin elämänkumppaniinsa (me tapasimme ennen heidän naimisiinmenoaan). Itse tästä oppineena en ole halunnut edes kertoa lapseni isälle koko ihmisen olemassaolosta, mutta minulle hän on yhä ainoa oikea sielunkumppani jonka elämäni polulla olen kohdannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terkkuja eräälle. En ole unohtanut.
En minäkään. Hyvää kesää!
Luuletteko tuntevanne?
Veikkaan että olet tosikko?
Sinkkuaikoina tuli usein herättyä milloin mistäkin ja kenen kanssa. Yksi aamu oli kuin moni muukin aikaisemmin. Jossain vaiheessa jäin katsomaan "edellisen illan saalistani" ja yhtäkkiä "bing"! Tuli aivan kummallinen fiilis, että tuosta miehestä voisin oikeasti välittää. Lähdin kotiin ilman puhelinnumeroa. Seuraavina päivinä en kavereille muusta puhunutkaan kuin tuosta miehestä, mutta en ollut yhtään harmissaan, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta saada yhteyttä häneen. Oli aivan tyynen rauhallinen, sillä TIESIN että me vielä tapaamme. Eikä sitten mennytkään kuin viikko, kun todella törmäsimme toisiimme! Tästä on nyt tasan 15 vuotta aikaa ja yhä yhdessä.
Kaikesta tuosta huolimatta, en ole koskaan tuntenut "mystistä sielunkumppanuutta" mieheni kanssa, vaikka minulla on useampikin kokemus sellaisesta. Silti tunne, että näin kuuluu olla, on ollut vahva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terkkuja eräälle. En ole unohtanut.
En minäkään. Hyvää kesää!
Luuletteko tuntevanne?
Veikkaan että olet tosikko?
Veikkasit väärin. Voiko toisen tunnistaa yhdestä viestistä?
Meillä kävi hassusti että lapsena asuttiin naapureina vuoden verran ja lapsenmielisesti "seurusteltiin". Muutin perheeni kanssa pois enkä tavannut enää naapurinpoikaa, kunnes kuusi vuotta myöhemmin sain tekstiviestin tuntemattomasta numerosta, missä kysyttiin että mitä kuuluu ja muistanko tätä naapurinpoikaa enää. Hassua oli, että olin joskus aiemmin miettinyt mitähän tuolle pojalle nykyään kuuluu. Hänkin oli siis miettinyt minua. Ja saanut jonkun yhteisen tuttavan kautta puhelinnumeroni. Nyt sitten olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä, naimisissa ja kaksi lasta.
?