Olisiko elämäsi ollut kovin erilainen jos olisitkin perustanut perheen ensimmäisen poikaystäväsi/tyttöystäväsi kanssa?

Olisi. Se tyyppi osottauti steriiliksi. Ei olisi lapsia. 

Ja umpityhmä myös. 

Olisin mennyt naimisiin heti lukion jälkeen ja varmaan kolme lasta ennen kolmeakymmentä. Ekan poikaystävän perhe oli vahvasti uskossa. Ei sillä että siinä mitään vikaa olisi ollut, mutta vaikea kuvitella itseäni siihen elämään.

Olisi taatusti, eikä hyvällä tavalla. Mun eka poikaystävä oli minua 15 vuotta vanhempi albaanipakolainen. Juttu loppui kulttuurieroihin mm. naisen asemasta ja käyttäytymisestä ja kyläilykulttuurissa (mies oli sitä mieltä, että maanmiehille pitää aina olla ovet avoinna kyläillä, ja naisen pitää toki heille vähintään kahvit ja pullat passata, kun ilmoittamatta tulevat käymään ja viipyvät niin kauan kuin huvittaa). 

Ei varmaan. Asuinpaikkakunta olis varmasti eri mutta muuten aika samanlaista lapsetonta elämää. 

Ei, sillä perustin perheen ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Ei se aikanaan huono juttu ollut, vaikka eroon päättyikin. 

Heh, minä perustin perheen ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Yhdessä ollaan oltu jo yli 40 vuotta.

Mutta, mitä jos olisin kävellyt hänen ohitseen? Mitenköhän elämä sitten olisi mennyt? Kuka tietää...

Olisi. Huonoja valintoja tein nytkin, mutta eri tavalla huonoja - näillä korteilla ja koulutuksella olisi voinut käydä elämässä ihan kohtalaisen hyvinkin. Sen ensimmäisen poikaystävän kanssa ei kyllä olisi ollut mitään hyvää odotettavana enkä esim. varmaan olisi koskaan muuttanut kotikaupungistani minnekään pois. Olisin luultavasti myös korviani myöten veloissa, kuten hän.

Olisi.

Silloin en olisi lähtenyt paremman työn perässä toiselle puolelle Suomea, vaan päätynyt luultavasti kyykkinään kotiseudulle jossa aika heikot työllistymismahikset.

Viimekädessä hyvä näin, vaikka hänessä ei ollut mitään vikaa.

Perustin perheen ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Ollaan oltu erossa jo kohta 15 vuotta, mutta toistemme elämässä ollaan lasten ja lastenlasten kautta lopun elämäämme. Hän on myös minun ystäväni.

Olisi. Opiskelijana seurustelin tietojenkäsittelytiedettä samassa yliopistossa opiskelevan suomenruotsalaisen miehen kanssa. Meillä oli tosi mukavaa, mutta muutaman vuoden jälkeen lopetin suhteen, koska minusta meidän suhde oli liian alkoholin huuruinen ja olin sitä mieltä että mies on suorastaan alkoholisti. Hän itse oli sitä mieltä, että hän vaan viettää rentoa opiskelijaelämää, nauttii siitä niin kauan kuin voi ja kyllä sitten lopettaa juomisen kun opinnot on ohi. Minä en siihen uskonut, ja lähdin. No, mies valmistui, perusti it-alan yrityksen, kymmenen vuoden päästä myi sen ja on nykyään miljonääri ja sijoittaja.

No siinä tapauksessa mulla olisi perhe. Nyt ei ole eikä enää myöskään tule.

Ei. Olisin silti eronnut. Nopeammin tosin.

Olisi, oltaisiin varmaan hankittu lapset alle kolmekymppisinä, eletty keskiluokkaista kuolettavan tylsää elämää anopin kantapään alla ja erottu viimeistään silloin kun lapset olisivat muuttaneet pois kotoa. 

Sen sijaan olen asunut kolmessa maassa, luonut kansainvälistä uraa, mulla on ulkomaalainen mies ja perheen perustin vasta nelikymppisenä.

Exä elää edelleen äitinsä naapurissa, taitaa olla sinkku tai ehkä sillä on joku äitinsä hyväksymä naisystävä. 

Kiva mies se on, mutta meillä ei kyllä ollut mitään yhteistä.

Olisi ollut erilainen. Olisin asunut junttilassa, enkä tietäisi sivistyksestä yhtään mitään. Sivistyksen parista junttilassa käydessäni huomaan valtavan eron ihmisten käytöksessä.

Minustakin olisi tullut tynnyrissä kasvanut luolaihminen outoine tapoineen.

Uskoisin, että olisi mennyt paremmin. Olisin saanut useamman lapsen alle 3-kymppisenä ja opinnot/työelämä olisi ollut keskittyneempää. Olisin tosin ollut monta hyvää kuin huonoa kokemusta köyhempi, kun kaikki olisi pitänyt mennä miehen ehdolla ja en olisi esim. saanut matkustaa. Minun persoona ei olisi kasvanut samalla tavalla kuin se on nyt joutunut kasvamaan. Perheen sain vasta 4-kymppisenä ja minusta riippumaton lapsettomuus on aiheuttanut turhaa kärsimystä. Kauhistuttavaa ajatella, jos en olisi koskaan saanut minun [oikeaa] ihanaa lasta tai tavannut hänen isää, heh.

Löysin ensimmäisen poikaystäväni 35-vuotiaana ja nyt 7-vuotta myöhemmin ollaan edelleen yhdessä, että ei olisi erilaista.

Ei, koska ei kelpuuttanut minua. Huonossa kunnossa olevaa ihmistä. Nöyryytti. 

Varmasti olisi, mutta ei aavistustakaan miten. En tiedä ensimmäisen poikaystäväni elämästä nykyään yhtään mitään ja en edes muista hänen sukunimeään 😅 tuolloin nuorena oli kyllä ihan fiksu kaveri

Vierailija kirjoitti:

Olisi ollut erilainen. Olisin asunut junttilassa, enkä tietäisi sivistyksestä yhtään mitään. Sivistyksen parista junttilassa käydessäni huomaan valtavan eron ihmisten käytöksessä.

Minustakin olisi tullut tynnyrissä kasvanut luolaihminen outoine tapoineen.

Nykyään olet sitten hyvin sivistynyt? Saanen naurahtaa ihan vähän? 

Laitoin välit poikki ekaan poikaystävään lopullisesti, kun hän toistamiseen jäi kiinni muiden naisten kanssa sängystä sänkyyn hyppimisestä. Olin 12 v. eikä minulla ollut vielä aikoihin aikomusta mennä sänkyyn hänen kanssa. Kova oli selittelemään tekemisiään, esim. koska emme olleet harrastaneet seksiä, hän ei ollut pettänyt minua toisten naisten kanssa sängyssä?!

Kuulin kaveriltani, joka oli samassa työpaikassa kuin tuo ällötys, että hän leuhki työkavereilleen olleensa harrastamassa seksiä jonkun naisen kanssa samalla, kun hänen vaimonsa sairaalassa synnytti esikoista, hyi yäk!