Lue keskustelun säännöt.
Tahaton lapsettomuus ja ystävien raskaudet
18.05.2024 |
Miten olette käsitelleet ystävien raskauksien herättämiä vaikeita tunteita, kun olette itse kipuilleet lapsettomuuden kanssa? Itse olen ollut välillä todella masentunut ja vihainenkin tämän oman lapsettomuuskriisin keskellä ja on tosi vaikeaa käsitellä lähipiirin vauvakuulumisia. Tottakai tiedän, ettei toisten ilo ole minulta pois. En silti mahda mitään sille, että oma tuska aktivoituu joka kerta muiden vauvajutuista. Olen käynyt terapiassa käsittelemässä asiaa kyllä. En tietenkään pura pahaa oloani ystäviini, mutta välillä tuntuu ihan liian vaikealta olla oman kivun kanssa jolloin päädyn ottamaan etäisyyttä lapsellisiin ystäviini. Osa heistä kyllä tietää tilanteeni, mutta asiasta puhuminenkin tekee liian kipeää.
Miten näissä tilanteissa voi toimia ilman että vaikuttaa katkeralta ja huonolta ystävältä? Musta tuntuu, että ellen pysty myötäelämään toisten iloa olen huono ihminen.
Kommentit (41)
Olet todennäköisesti niin vaikeassa kohdassa tuota kriisiä, että on lähes mahdotonta olla triggeröitymättä.
Et voi vaatia itseäsi onnelliseksi, jos koet surua ja tuskaa.
Ei sinun tarvitse iloita muiden mukana. Ei kukaan odottaisi, että lapsensa juuri menettänytkään tulisi heti juhlimaan toisten kehtojen äärelle.
Et ole paha ihminen. Olet surullinen ihminen.
Kun pahin kriisi väistyy, tulee elämään muitakin sävyjä. Alkaa olla voimia iloita muiden puolesta ja hyväksyä oman elämän pettymykset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Lapselliset eivät kuitenkaan hyväksy, että kaikkea ei voi saada, vaan vaativat, että lasten perusteella heidän pitää saada kaikki niin kuin haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Nämä neuvot on yleensä yhtä tyhjän kanssa lapsettomuudesta kärsivälle jolle kyse voi olla elämän isoimmasta kriisistä. Kyllä jokainen tietää, että pitäisi hyväksyä ja tulla sinuiksi. Mutta nämä ei ole järjellä päätettäviä asioita.
No, eihän se auta mitään, jos sitä surua jää vatvomaan. Pitää vaan mennä eteenpäin. Voihan sitä adoptoida, jos täyttää kriteerit ja jos ei niin silloinkin on monta mahdollisuutta. Esim jonkun lapsen tukihenkilö, koulukummi, kenties joku ystävä haluaa lapsensa kummiksi tms.
Itse asiassa tuo ei toimi noin, että eteenpäin vaan eikä vaikeita asioita käsitellä. Eli se oikeastaan auttaa, että sitä surua jonkun aikaa "vatvoo". Adoptio ei ole useimmalle sama asia kuin biologinen lapsi. Ja miten ihmeessä voit rinnastaa oman lapsen jonain kummina tai tukihenkilönä toimimiseen? Itselläsi ei taida omia lapsia olla. Harvinaisen tyhmä kommentti kaikin puolin.
Lapsettomuuden pystyy kyllä käsittelemään ja sen jälkeen elämään oikein hyvää elämää. Mutta ei se nyt ihan niin mene, että eteenpäin vaan ja kummilapsi hankintaan ja se siitä.
Saat surra asiaa. Olisi tietysti itsellesi lohdullista, jos löytäisit korvaavaa sisältöä tai merkitystä elämään. Mutta niin ei välttämättä käy, etenkään käskien. Toistan, saat surra asiaa.
Ainut, mitä sinun pitää ehkä työstää, on suhteesi muiden perheellistymiseen. Ei ole ok jos asia on liian iso mörkö tai herättää v!haa tai halun eristäytyä ystävistä.
Omasta puolestasi saat tuntea surua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Lapselliset eivät kuitenkaan hyväksy, että kaikkea ei voi saada, vaan vaativat, että lasten perusteella heidän pitää saada kaikki niin kuin haluavat.
Veet haluavat. Mäkä, mäkä
Vierailija kirjoitti:
Saat surra asiaa. Olisi tietysti itsellesi lohdullista, jos löytäisit korvaavaa sisältöä tai merkitystä elämään. Mutta niin ei välttämättä käy, etenkään käskien. Toistan, saat surra asiaa.
Ainut, mitä sinun pitää ehkä työstää, on suhteesi muiden perheellistymiseen. Ei ole ok jos asia on liian iso mörkö tai herättää v!haa tai halun eristäytyä ystävistä.
Omasta puolestasi saat tuntea surua.
Kyllä viha on täysin hyväksyttävä ja normaali tunne lapsettomuuden surussa, sitä ei voi eikä tarvitse kieltää. Siihen voi vaikuttaa ettei sitä pura muihin. Tuo vetäytyminen ja etäisyyden ottaminenkin on ihan ymmärrettävä tapa suojata itseä silloin kun prosessi on itsellä vaikeassa vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat surra asiaa. Olisi tietysti itsellesi lohdullista, jos löytäisit korvaavaa sisältöä tai merkitystä elämään. Mutta niin ei välttämättä käy, etenkään käskien. Toistan, saat surra asiaa.
Ainut, mitä sinun pitää ehkä työstää, on suhteesi muiden perheellistymiseen. Ei ole ok jos asia on liian iso mörkö tai herättää v!haa tai halun eristäytyä ystävistä.
Omasta puolestasi saat tuntea surua.
Kyllä viha on täysin hyväksyttävä ja normaali tunne lapsettomuuden surussa, sitä ei voi eikä tarvitse kieltää. Siihen voi vaikuttaa ettei sitä pura muihin. Tuo vetäytyminen ja etäisyyden ottaminenkin on ihan ymmärrettävä tapa suojata itseä silloin kun prosessi on itsellä vaikeassa vaiheessa.
Mielestäni en kieltänyt v!haa ja eristäytymistä, vaan sanoin, että ne ovat asioita, joita pitää työstää, jos haluaa päästä eteenpäin.
En usko, että on kenenkään tavoitetila jäädä loppuiäkseen vellomaan v!hassa ja saamaan tyyliin paniikkikohtauksia nähdessään toisella lapsia?
Toki se on sallittua, jos tykkää elää niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat surra asiaa. Olisi tietysti itsellesi lohdullista, jos löytäisit korvaavaa sisältöä tai merkitystä elämään. Mutta niin ei välttämättä käy, etenkään käskien. Toistan, saat surra asiaa.
Ainut, mitä sinun pitää ehkä työstää, on suhteesi muiden perheellistymiseen. Ei ole ok jos asia on liian iso mörkö tai herättää v!haa tai halun eristäytyä ystävistä.
Omasta puolestasi saat tuntea surua.
Kyllä viha on täysin hyväksyttävä ja normaali tunne lapsettomuuden surussa, sitä ei voi eikä tarvitse kieltää. Siihen voi vaikuttaa ettei sitä pura muihin. Tuo vetäytyminen ja etäisyyden ottaminenkin on ihan ymmärrettävä tapa suojata itseä silloin kun prosessi on itsellä vaikeassa vaiheessa.
Mielestäni en kieltänyt v!haa ja eristäytymistä, vaan sanoin, että ne ovat asioita,
Tottakai niitä täytyy työstää, mutta monilla se on pitkä ja vaikea tie, jopa vuosien. Niiden tunteiden kokeminen ja läpi eläminen on osa sitä työstämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Lapsettomuus on myös vähän eri asia kun se ettei saa sellaista autoa tai lomamatkaa kun haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Saat surra asiaa. Olisi tietysti itsellesi lohdullista, jos löytäisit korvaavaa sisältöä tai merkitystä elämään. Mutta niin ei välttämättä käy, etenkään käskien. Toistan, saat surra asiaa.
Ainut, mitä sinun pitää ehkä työstää, on suhteesi muiden perheellistymiseen. Ei ole ok jos asia on liian iso mörkö tai herättää v!haa tai halun eristäytyä ystävistä.
Omasta puolestasi saat tuntea surua.
Minusta on täysin ok ottaa etäisyyttä perheellisiin. Senkin asian voi hyväksyä. Myös sen lapsellisen tulee hyväksyä tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat surra asiaa. Olisi tietysti itsellesi lohdullista, jos löytäisit korvaavaa sisältöä tai merkitystä elämään. Mutta niin ei välttämättä käy, etenkään käskien. Toistan, saat surra asiaa.
Ainut, mitä sinun pitää ehkä työstää, on suhteesi muiden perheellistymiseen. Ei ole ok jos asia on liian iso mörkö tai herättää v!haa tai halun eristäytyä ystävistä.
Omasta puolestasi saat tuntea surua.
Kyllä viha on täysin hyväksyttävä ja normaali tunne lapsettomuuden surussa, sitä ei voi eikä tarvitse kieltää. Siihen voi vaikuttaa ettei sitä pura muihin. Tuo vetäytyminen ja etäisyyden ottaminenkin on ihan ymmärrettävä tapa suojata itseä silloin kun prosessi on itsellä vaikeassa vaiheessa.
Mielestäni en kieltänyt v!haa ja eristäytymistä, vaan sanoin, että ne ovat asioita,
Kyllä muuten kielsit eristäytymästä, kirjoitit, että ei ole ok, jos asia herättää halun eristäytyä ystävistä. Oikeasti se on täysin ok, ja jos sinä et sitä hyväksy, ongelma on sinun, ja sellainen jota sinun itsesi tulisi työstää.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Nämä neuvot on yleensä yhtä tyhjän kanssa lapsettomuudesta kärsivälle jolle kyse voi olla elämän isoimmasta kriisistä. Kyllä jokainen tietää, että pitäisi hyväksyä ja tulla sinuiksi. Mutta nämä ei ole järjellä päätettäviä asioita.
No, eihän se auta mitään, jos sitä surua jää vatvomaan. Pitää vaan mennä eteenpäin. Voihan sitä adoptoida, jos täyttää kriteerit ja jos ei niin silloinkin on monta mahdollisuutta. Esim jonkun lapsen tukihenkilö, koulukummi, kenties joku ystävä haluaa lapsensa kummiksi tms.
Jos henkilöllä on perussairaus niin, ettei hän voi koskaan saada ajokorttia, auttaako se, että hän voi katsoa muiden autoja?
Jos henkilö ei ole eläissään yrityksistä huolimatta saanut työpaikkaa, auttaako se, että käy kaverin työpaikalla fiilistelemässä?
Jos henkilö haluaisi lääkikseen ja on hakenut sinne 15 vuotta pääsemättä sisään, auttaako se, että käy itse lääkärin vastaanotolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle asia oli todella vaikea. Näyttelin iloista ja onnittelin ja kehuin, että onpas siinä ponteva pikku kullanmuru, kun esim. työkaveri toi töihin näytille vauvansa. Sitten piti jo painua työpisteelle, kun oli niin paljon töitä... Kestohymy naamalla nurkan taakse. Samoin sukulaisten ja ystävien raskausuutiset olivat kipeitä. Näyttelin aina onnellista, vaikka tunsin suurta tuskaa sisimmässäni. En kyennyt oikeasti tuntemaan onnea heidän puolestaan, vaikka järjellä tiesin, että uutiset olivat iloisia.
Viiden vuoden hoitojen jälkeen sain oman lapsen. Nyt tilanne on normalisoitunut ja pystyn oikeasti tuntemaan iloa tuttavien raskausuutisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Nämä neuvot on yleensä yhtä tyhjän kanssa lapsettomuudesta kärsivälle jolle kyse voi olla elämän isoimmasta kriisistä. Kyllä jokainen tietää, että pitäisi hyväksyä ja tulla sinuiksi. Mutta nämä ei ole järjellä päätettäviä asioita.
No, eihän se auta mitään, jos sitä surua jää vatvomaan. Pitää vaan mennä eteenpäin. Voihan sitä adoptoida, jos täyttää kriteerit ja jos ei niin silloinkin on monta mahdollisuutta. Esim jonkun lapsen tukihenkilö, koulukummi, kenties joku ystävä haluaa lapsensa kummiksi tms.
Hänhän sanoi että katse eteenpäin ja että nimen omaan se aika auttaa. Joten minusta hänen neuvonsa oli todella hyvä ja rohkaiseva. Ja se että jos ei saa lasta, niin se kummitus ja ystävien lapset jne ajaa kyllä hyvin pitkälle sitä asiaa, vaikka ei tietenkään ole sama asia kuin vanhemmuus.
-Se lasta 3 vuotta yrittänyt-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Nämä neuvot on yleensä yhtä tyhjän kanssa lapsettomuudesta kärsivälle jolle kyse voi olla elämän isoimmasta kriisistä. Kyllä jokainen tietää, että pitäisi hyväksyä ja tulla sinuiksi. Mutta nämä ei ole järjellä päätettäviä asioita.
No, eihän se auta mitään, jos sitä surua jää vatvomaan. Pitää vaan mennä eteenpäin. Voihan sitä adoptoida, jos täyttää kriteerit ja jos ei niin silloinkin on monta mahdollisuutta. Esim jonkun lapsen tukihenkilö, koulukummi, kenties joku ystäv
No ei todellakaan aja samaa asiaa kaikille. Pitää myös muistaa että jokainen on yksilö joka kokee ja käsittelee asiat omalla tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Lapsettomuus on myös vähän eri asia kun se ettei saa sellaista autoa tai lomamatkaa kun haluaa.
No ehkä tuossa ei tarkoitettu sellaisia asioita. Joku menettää terveytensä, joku puolisonsa. Osa ei pääse haaveilemaansa opiskelupaikkaan tai löydä työpaikkaa tai puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä elämässä vaan pitää hyväksyä ettei saa kaikkea mitä haluaa. Tulla sinuiksi kipeidenkin asioiden kanssa. Terapia ei välttämättä auta, mutta aika yleensä auttaa kaikkeen.
Lapsettomuus on myös vähän eri asia kun se ettei saa sellaista autoa tai lomamatkaa kun haluaa.
No ehkä tuossa ei tarkoitettu sellaisia asioita. Joku menettää terveytensä, joku puolisonsa. Osa ei pääse haaveilemaansa opiskelupaikkaan tai löydä työpaikkaa tai puolisoa.
Kyllä, mutta siinä on kovin vähättelevä sävy tällaisessa yhteydessä todeta, että aina ei saa mitä haluaa. Eiköhän sen kaikki tiedä. Sama kun jollekin läheisen menettämistä surevalle mentäisi toteamaan että sellaista se elämä vain on ja se täytyy hyväksyä. Eiköhän jokainen nämä tiedä ja myös toivo, että löytäisi sen hyväksynnän itsestään. Se ei vaan ole niin yksinkertaista.
Ole rehellinen ystävillesi ja kerro miltä tuntuu. Asian voi esittää ilman että syyllistää. Sanot vaan että tuntuu kurjalta oma tilanne ja että olet kateellinen, ja että tunnet huonoa omaatuntoa asiasta. Hyvä ystävä ymmärtää.
Tuo joka ikiseen palstan lapsettomuusketjuun tunkeva ilkeilijä on sama venäjän naisviha-iigor. Ilmiantoa, eikä siitä kannata enempää välittää. Se nyt vaan saa palkkansa siitä että ilkeilee naisille netissä.