** Kunnianloukkaus, muistakaa tämä keskusteluissanne **
Kunnianloukkaus
Kunnianloukkaus tarkoittaa rikoslain 24:9 :n mukaan valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämistä toisesta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Myös muunlainen halventaminen voi johtaa kunnianloukkaustuomioon. Lisäksi kunnianloukkauksesta voidaan tuomita se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Kunnianloukkaustuomio edellyttää, että tekijällä on ollut tarkoitus loukata tai halventaa toista. Esitetty väite voi olla joko valheellinen kuten pelkkänä haukkumasanana käytetty h u o ra, tai toteen perustuva kuten huijarista käytetty huijari. Tahallisuutta käsitellään tarkemmin seuraavassa kappaleessa. Jos kyse on ollut tosiasiasta, kuten toisen henkilön saamasta rikostuomiosta, kyse on yksityiselämää loukkaava tiedon levittämisestä eli eri rikoksesta (RL 24:8 ).
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko AP:n tarkoituksena vaientaa keskustelu persujen kyykänneestä kannatuksesta?
Oletko ajatellut hakeutua mt- hoitoon? Olemme seuranneet sinua jo jonkin aikaa.
Vaikka ketjun aihe olisi säätila, niin aina tämä persuvihaaja löytää sinne ja paskantaa ketjun pilalle.
Muistui mieleen tällöinen, eräs pyylevä keski-ikäinen mieshenkilö, joutui aikoinaan oikeuteen silloisen pääministeri Kataisen solvaamisesta.
Nyt voi olla lähellä...

Persuvihaaja joutuu tuomiolle? Kansa taputtaisi täällä. Vihdoinkin päästäisi eroo haisulista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko nimettömän kunniaa loukata?
Jos voi, niin oikeusjuttuja riitänee maailmanloppuun asti Suomen oikeuslaitoksen käsittelyaikatauluilla.
Ei vaan tietenkin jotain henkilöä, esim äsken täällä oli Riikka Purrasta ketju jossa nimiteltiin häntä juuri tuolla aloituksen sanalla. Vaikka olisi eri mieltä niin haukkuminen on rangaistavaa.
Poliitikkojen kohdalla kynnys kunnianloukkaukseen on korkeampi kuin maallikon kohdalla. On myös hyvin vaikea uskoa, että Purra lukisi näitä tekstejä ja vaikka lukisi niin tekisi mitään asialle.
Ja vaikka tekisi rikosilmoituksen niin huoraksi haukkuminen keskustelupalstalla ei oikeasti tule viemään sitä oikeuteen asti.
Siitä saa päiväsakkoa!
Vierailija kirjoitti:
Roope Salminen, Aku Hirviniemi, Mikko Leppilampi, Olavi Uusivirta, Riku Nieminen, Jari Sillanpää ja Jarkko Suo voisivat perustaa a cappella lauluyhtyeen.
Niillä ei enää ole mitään kunniaa mitä loukata, itte aloittivat, tiedät kyllä minkä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko AP:n tarkoituksena vaientaa keskustelu persujen kyykänneestä kannatuksesta?
Oletko ajatellut hakeutua mt- hoitoon? Olemme seuranneet sinua jo jonkin aikaa.
Vaikka ketjun aihe olisi säätila, niin aina tämä persuvihaaja löytää sinne ja paskantaa ketjun pilalle.
Muistui mieleen tällöinen, eräs pyylevä keski-ikäinen mieshenkilö, joutui aikoinaan oikeuteen silloisen pääministeri Kataisen solvaamisesta.
Nyt voi olla lähellä...
Vaikka olisi julkisuuden henkilö, ketää ei saa maailittaa. Se on rikoslaissa . Jopa häkki heilahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko AP:n tarkoituksena vaientaa keskustelu persujen kyykänneestä kannatuksesta?
NYT puhutaan kunnianloukkauksesta, joka on AIVAN eri asia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen Halla-ahoa rotutohtoriksi nimitellyt vassaripelle tulisi sulkea kuritushuoneeseen muutamaksi vuodeksi.
Tai haudata elävältä!
TArkastappas semmoinen kuin "laiton uhkaus"
Sen pitää myös kohdistua johonkin henkilöön
Täällähän noita julkkiksia haukutaan sen minkä ehtii!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko nimettömän kunniaa loukata?
Jos voi, niin oikeusjuttuja riitänee maailmanloppuun asti Suomen oikeuslaitoksen käsittelyaikatauluilla.
Ei vaan tietenkin jotain henkilöä, esim äsken täällä oli Riikka Purrasta ketju jossa nimiteltiin häntä juuri tuolla aloituksen sanalla. Vaikka olisi eri mieltä niin haukkuminen on rangaistavaa.
Se on julkisuuden henkilö. Sitä ei koske samat lait kuin yksityishenkilöä
Julkisuuden henkilöäkö saa huo ri tel la ym., niinkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko nimettömän kunniaa loukata?
Jos voi, niin oikeusjuttuja riitänee maailmanloppuun asti Suomen oikeuslaitoksen käsittelyaikatauluilla.
Ei vaan tietenkin jotain henkilöä, esim äsken täällä oli Riikka Purrasta ketju jossa nimiteltiin häntä juuri tuolla aloituksen sanalla. Vaikka olisi eri mieltä niin haukkuminen on rangaistavaa.
Eli mielestäsi kiusaajaa ei saa kiusata, vaan pitää alistua kiusattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen Halla-ahoa rotutohtoriksi nimitellyt vassaripelle tulisi sulkea kuritushuoneeseen muutamaksi vuodeksi.
Muitako saa nimitellä ja haukkua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netissä on iät ja ajat huoriteltu ja arvosteltu. Ei kannata rikosilmoituksia tehdä pikkujutuista. Saisi tehdä aina. Jos oikein valheellista ja yksityiskohtaista tietoa levitetään niin sitten eri asia.
Sut nauretaan poliisilaitoksella pihalle, jos edes yrität.
No ei! Mun työkaveria yks mies huoritteli, soitin poliisin hakemaan!
Sinneppä sinne, putkaan ja aikanaan sakkoja!
Kannattaa miettiä kun huutelee!
Tiedän että se tyyppi kertoo pubissa siitä tapauksesta vieläkin! Hehhheh!
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko te oikeasti että poliiseja kiinnostaa se mitä tällä palstalla puhutaan?
Voi kuule, monta ketjua olen lähettänyt nettivinkkinä! No en kerro eenmpää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko te oikeasti että poliiseja kiinnostaa se mitä tällä palstalla puhutaan?
Voi kuule, monta ketjua olen lähettänyt nettivinkkinä! No en kerro eenmpää!
Olet voinut lähettää stasih*ora, mutta se on kokonaan eri asia kiinnostaako ketään. Pienessä päässäsi vain kuvittelet kaikenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko te oikeasti että poliiseja kiinnostaa se mitä tällä palstalla puhutaan?
Voi kuule, monta ketjua olen lähettänyt nettivinkkinä! No en kerro eenmpää!
Kerro edes prosenttiosuus syyttämättä jättämispäätöksistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko te oikeasti että poliiseja kiinnostaa se mitä tällä palstalla puhutaan?
Voi kuule, monta ketjua olen lähettänyt nettivinkkinä! No en kerro eenmpää!
LAINATTU TOISAALTA: Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi xxxn maksamaan 4000 euron korvaukset kunnianloukkauksesta kritiikin kohteelle. Xxx joutuu myös 360 euron sakot. Maksettavaa 45-vuotiaalle tuli kaikkiaan noin 6000 euroa.
Kannattaa siis pitää sormet kurissa näppikselläkin! Niin ja tämä oli anonyymi palstalla myös!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko nimettömän kunniaa loukata?
Jos voi, niin oikeusjuttuja riitänee maailmanloppuun asti Suomen oikeuslaitoksen käsittelyaikatauluilla.
Ei vaan tietenkin jotain henkilöä, esim äsken täällä oli Riikka Purrasta ketju jossa nimiteltiin häntä juuri tuolla aloituksen sanalla. Vaikka olisi eri mieltä niin haukkuminen on rangaistavaa.
Poliitikoiden arvostelu ja haukkuminen on sallitumpaa kuin yksityishenkilöiden.
Poliitikot päättävät meitä kaikkia koskevista asioista ja voivat aiheuttaa suurta harmia tavallisille ihmisille. Meillä on siksi oikeus arvostella heitä ja heidän toimiaan hyvinkin voimakkaasti.
"Kannattaa siis pitää sormet kurissa näppikselläkin!"
En tiedä teistä muista, mutta mulla ainaskin on persees!
Ap ottaa kuivana kakkoseen ja tykkää siitä
Vierailija kirjoitti:
Täällähän pääasiassa anynyymit keskustelee anonyymien kanssa. Kunnianloukkaus edellyttää, että se kohdistuu tunnistettavaan henkilöön.
Juuri näin. Ja kannattaa muistaa sekin, että kunnianloukkaussyytteen voi nostaa ainoastaan se henkilö, jonka kunniaa on loukattu.
Hesarista luettua: Kelan virkailijalle lähetettiin oma asioinnin kautta viesti, jossa hänet ja hänen perheensä uhattiin tappaa samalla kun viestin lähettäjä tulisi hakemaan hänelle kuuluvat rahat. Poliisi ei ottanut tutkintaan, koska "uhkaus ei ollut realistinen."