Mieli lepää lapsuudenkodin kuistilla
Kauniina päivänä ajoin tänne. Koivut vihertää, luonto vihertää, rastaat hyppelehtii, pikkulinnut laulaa, raparperi jo pitkää. Luonnonrauha kaukana pikiteistä ja naapureista.
Arkipäivän asumiseen ei täällä olisi mahdollisuuksia, talvella olisi 2 km itsehoidettavaa tietä ja vielä joitakin kilometrejä päälle talvella huonosti hoidettua tienhoitokunnantietä.
Varmaan kaikkia kiinnosti tämä tieto?
Kommentit (4)
Minun lapsuudenkotini on kerrostalo Tampereen keskustassa, josta vanhemmat muuttivat pois, ollessani 3-vuotias. Isä joskus vuosikymmeniä myöhemmin näytti talon, muttei se kyllä mitään tuntemuksia herättänyt. Tavallinen 50-luvun talo, josta minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia.
Mä en kyllä tunne enää mitään yhteyttä lapsuudenkotiin vaikka äiti siellä vielä asuu ja tulee käytyä. Olen vain ikionnellinen että sain osuuteni myytyä sisarukselle pois isän kuoltua. Kamala risti vanha huonokuntoinen talo jossa ihan kaikki paikat vaatii remonttia.
Ap sanoo, tämän lapsuudenkotini kohtalo on epävarma, jääkö sukuun, lunastaako joku vai meneekö jollekin metsäsijoittajalle. Saa nähdä.
Lapsuudenkoti on aina lapsuudenkoti.