Lue keskustelun säännöt.
Seniorikodissa asuva äitini oli väkivaltainen alkoholisti, mutta hoitohenkilökunnalla on vaikeuksia käsittää tätä.
14.05.2024 |
Sieltä tulee sekä virallista että epävirallista viestiä siitä, että minun pitäisi käydä siellä useamminkin. (Vierailen hoitokodissa kahdesti vuodessa: äitienpäivänä ja syntymäpäivänä.) "Niin herttainen vanhus!" No, hän ei ollut herttainen ihminen silloin, kun minä olin lapsi ja nuori, joten ei tule kauppoja. Jotkut asiat eivät unohdu, eikä niitä myöskään anneta anteeksi, olkoonkin, että äitini lopetti juomisen parikymmentä vuotta sitten. Olen kertonut faktat hoitohenkilökunnalle, mutta suurin osa siitä ei joko ymmärrä, mitä olen saanut kokea tai sitten minulle sanotaan, että minun täytyy päästää irti menneisyydestä. En voi, sillä koin siinä kodissa niin paljon pelkoa ja turvattomuutta, että en vain pysty unohtamaan. Onko täällä muita, jotka ovat kokeneet vastaavaa?
Kommentit (106)
Siis soitteleeko ne sulle? Mitä tarkoittaa epävirallista reittiä, tulevat kadulla puhumaan? Ei sun tarvi mennä yhtään enempää, etkä ole kenellekään selitystä velkaa. Ihme, että käyt edes äitienpäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen orpo.
Petteri?
Laita muita sukulaisia käymään, ne kivat. Tai jos joku tuo äidillesi sinne jotain. Ehkä tarvitsee asioita vaikka kesällä tuulettimen tai muuta apua, ystävää. Ehkei äiti enää ymmärrä miksi ei kukaan käy. Jos on siinä tilassa. Onko siellä ystävätoimintaa tai tukihenkilö, että joku tulee seuraksi, jos haluaa. Pääseekö koskaan ulos laitoksesta autokyydillä tai jalan, vai on siellä vain. Osa pelkää jos äiti on ollut vihainen tai väkivaltainen, siksi on vaikea mennä niihin paikkoihin ja osa pelkää laitoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea jotenkin uskoa tuota. Olen ollut töissä useassa vanhusten hoitokodissa ja tuota ei tapahdu koskaan.
Hyvä kun tosiaan ehditään vastaamaan omaisten viesteihin ja puheluihin. Ei todellakaan ole aikaa, eikä jaksamista pitää heihin yhteyttä kun vain lyhyesti vastaamalla.
Toki kerrotaan kuulumiset jos niitä kysytään. Meitä ei oikeasti kiinnosta käykö omaiset vai ei. Yleensä omaisista on vain harmia.
Tarvitseeko äiti rahaa, jos ei ole yhtään. Saako ostettua mitään apteekista tai kaupasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säälittävä tapaus tuo ap. Kannattaa jo aikuistua ja päästää irti menneistä.
Ap, miten ne ottaa yhteyttä - vai ootko trolli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en usko tämä olevan totta, että sieltä sinulle viestejä lajitellaan.
Haluat vain tuoda esille jotain katkeruuttasi ja oletat, että sinua haluttaisiin siellä käymään. Ja jotenkin tunnet vielä vahingoniloa, että ähäkutti, enpäs käy, vaikka toivoisivat.
Nimittäin sieltä ei kukaan sinua syyllistä.
Vaikka et niitä pariakaan kertaa kävisi.
Ne on kaiken jo nähneet, et ole tapaus etkä mikään.
Vierailija kirjoitti:
Joulu 1978. Humalikkoäitini yritti laittaa jouluruokia. Lanttulaatikko levisi pitkin lattioita, kun hän otti sen pois uunista. Olisin halunnut auttaa edes siivoamisessa, mutta minulle alettiin huutaa ja käskettiin painumaan helvettiin. Olin silloin 10-vuotias. Värikästä elämää.
Ap?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi hoitokodit ja vastaavat on nähneet satoja vanhuksia, joita ei käydä tervehtimässä juuri koskaan, ei ne ala ihmisille viestimään, että pitää käydä useammin.
Kyllä ne siellä sen tietää, että niin monta tarinaa kuin ihmistäkin. Eikä niiden edes kuulu ainakaan tuon asian takia omaisille soitella. Eikä ketään syyllistää.
Joten onko tarinasi totta?
Kerro, miten sinuun on oltu yhteydessä.
Hö. Isoisäni oli väkivaltainen alkoholisti, ja kun kävimme häntä vanhainkodissa katsomassa, vanhempani kerran mainitsi hoitajalle ristiriitaisista tunteistaan vierailujen suhteen. Hoitaja huokaisi hyvin empaattisena, että niin, niin monella ko. ikäluokan edustajalla on ollut samankaltaiset kokemukset. Että käy, jos ja kun pystyy eikä yhtään saa itseään syyllistää.
Tsemppiä ap. Tee niin kuin hyvinvointisi kannalta on tarpeen. Sinä tiedät, millaista elämänne oli, hoitohenkilökunta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niille ole mitään velvollisuutta edes vastata. Palstalla on jatkuvasti valitusta ongelmista, joihin ratkaisu on se, että ottaa hälläväliä -asenteen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset voivat korjata asennettaan ja tehdä muutoksen. Äitisi teki silloin, kun lopetti juomisen. Eikö sinunkin kannattaisi korjata asennetta luopua katkeruudesta. Muistoja saa ja pitääkin olla, mutta tunnereaktioita voisi yrittää suitsia.
Miksi pitäisi, ja mitä ihmeen _korjaamista_ tuossa on? Niin makaa kuin petaa. Katsos kaikille se oma äiti ei ole ollut mikään positiivinen asia, osalla ihan muut ihmissuhteet ovat niitä, joita pidetään yllä loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Laita muita sukulaisia käymään, ne kivat. Tai jos joku tuo äidillesi sinne jotain. Ehkä tarvitsee asioita vaikka kesällä tuulettimen tai muuta apua, ystävää. Ehkei äiti enää ymmärrä miksi ei kukaan käy. Jos on siinä tilassa. Onko siellä ystävätoimintaa tai tukihenkilö, että joku tulee seuraksi, jos haluaa. Pääseekö koskaan ulos laitoksesta autokyydillä tai jalan, vai on siellä vain. Osa pelkää jos äiti on ollut vihainen tai väkivaltainen, siksi on vaikea mennä niihin paikkoihin ja osa pelkää laitoksia.
Katsos kun jotkut ei vaan ansaitse mitään tuommoista huolehtimista.
Vähän samanlaisia kokemuksia. Vanhempani on ollut hoivakodissa puolistoista vuotta muistisairauden ja muunkin sairauden takia. Aluksi oli siellä todella hyväntuulinen. Oltuaan reilu puoli vuotta, alkoi eräs negatiivinen luonteenpiirre tulla vahvasti esiin. Hoitaja otti tämän aina käydesssäni esille ja pohti, että onkohan muistisairaus pahentunut kun tämä piirre tulee niin selvästi esille ja tarvitsisiko jotain uutta lääkettä.
Kerroin hoitajalle että kyseinen piirre on ollut hänellä koko elämänsä ja se on vaikuttanut aikoinaan hyvin vahvasti minun ja muiden sisarustani lapsuuteen. Hoitaja ei ihan selvästi uskonut minua ja jankkasi tästä joka käynnillä (olen ainoa useammin vierailija kun muut asuvat kauempana).
Oli sitten jopa kirjoittanut vanhempani omakantaan, että keskusteltu tyttären kanssa piirteestä x ja tytär kertoo piirteen tulleen esille vasta nyt. Just joo
Moi,
hoitaja täällä. Meidän tehtävä ei ole päättää iäkkään ja hänen läheistensä välisistä suhteista, saati ohjailla tai moralisoida. Joskus harmittaa, että iäkäs on yksinäinen - mutta meillä paljolti keskustellaan siitä, että emme oikeasti tiedä, mitä taustalla on.
Olen ollut tilanteessa, jossa omainen on ruvennut pahoittelemaan ja selittelemään, kun käy niin harvoin. Itse pyrin näissä tilanteissa tukemaan myös omaista, ja tuomaan hänelle tunteen siitä, että tulee ymmärretyksi ja hyväksytyksi myös omine kipuineen. Useimmiten oikeasti ymmärränkin, vaikka tietysti tuollainen tilanne kokonaisuudessaan on harmillinen.
Laita palautetta hoivakotiin, koska vaikka hoitajien tehtävä on tukea ja mahdollistaa asukkaiden sosiaalisia suhteita, niin meidän tehtävä todella ei ole kertoa, miten omaiset tämän asian omalta osaltaan toteuttavat tai edes toteuttavatko, tai moralisoida heitä.
Halauksia sekä AP:lle että äidille. Teillä on ollut rankkaa. Toivottavasti saat/olet saanut apua rankkoihin kokemuksiin, ihan oman hyvinvoinnin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Säälittävä tapaus tuo ap. Kannattaa jo aikuistua ja päästää irti menneistä.
Eikös se just ole irti päästämistä, ettei käy.
Olen kade.