Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aphan on ihan lapsen vietävissä. Kirjoittaa, että tekee ja askartelee kaiken lasta varten, lapsi tuhoaa kaiken.
Et ole tainnut oikein kasvaa aikuiseksi ap? Sinä olet lapsen vanhempi, sinä pääasiassa määräät miten teillä toimitaan.
Voitteko eläkeläismummot mennä muualle huutelemaan teidän pölyttyneitä "kasvatusvinkkejänne".
En ole eläkeläismummo. En edes ymmärrä, miten sellainen kommenttiini liittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että, meillä on myös tuollainen poika 2v ja 3kk. Ja kaksi isompaa lasta, 6v ja 9v jotka ovat tyttöjä. Ja en nyt voi suoraan sanoa, että tää olis sukupuoliasia, mutta siltä tää mun mielestä vaikuttaa että pojat on liikkuvaisempia. Hänen kanssa suurin ongelma on se, ettei pysy hetkeäkään aloillaan vaan karkaa, ei voida mennää esim. mihinkään missä pitäis istua. Kahden vanhimman kanssa käytiin esim. lastenkonserteissa jo 2-3 -vuotiaan. Never ever tän yhden kanssa.
Mutta hän on kuitenkin menossa mun mielestä helpompaan suuntaan kun vähän jo puhuu ja pystyy sanallisesti selostamaan asioita hänelle. Jutut jotka hänen kanssa toimii: leluista/palapeleistä vain yksi osa kerrallaan. Esim. kun tehdään legoja ja junarataa, ei ne kaikki voi olla siinä saatavilla vaan annan hänelle palan kerrallaan lisättäväksi. Muuten hän hermostuu ja kaikki lentää. Ylipäänsä tavaratulvan rajaaminen, esim autoleikissä yks rekka ja siihen joku lasti, ei muuta. Hiekkalaatikkohomma toimii, se on ainoa paikka missä hän istuu rauhassa paikallaan plaston kaivurin kanssa. Sitten on pitänyt hyväksyä se, että hänen kanssa mennään vain aidattuihin leikkipuistoihin. Ja että sitä huutoa vaan pitää sietää. Esim. ulkoilusta sisälle mennään aina lankutusraivon kanssa, mutta tää nyt menee näin. Kyllä se laantuu.
Vierailija kirjoitti:
Ai että, meillä on myös tuollainen poika 2v ja 3kk. Ja kaksi isompaa lasta, 6v ja 9v jotka ovat tyttöjä. Ja en nyt voi suoraan sanoa, että tää olis sukupuoliasia, mutta siltä tää mun mielestä vaikuttaa että pojat on liikkuvaisempia. Hänen kanssa suurin ongelma on se, ettei pysy hetkeäkään aloillaan vaan karkaa, ei voida mennää esim. mihinkään missä pitäis istua. Kahden vanhimman kanssa käytiin esim. lastenkonserteissa jo 2-3 -vuotiaan. Never ever tän yhden kanssa.
Mutta hän on kuitenkin menossa mun mielestä helpompaan suuntaan kun vähän jo puhuu ja pystyy sanallisesti selostamaan asioita hänelle. Jutut jotka hänen kanssa toimii: leluista/palapeleistä vain yksi osa kerrallaan. Esim. kun tehdään legoja ja junarataa, ei ne kaikki voi olla siinä saatavilla vaan annan hänelle palan kerrallaan lisättäväksi. Muuten hän hermostuu ja kaikki lentää. Ylipäänsä tavaratulvan rajaaminen, esim autoleikissä yks rekka ja siihen joku lasti, ei m
Joo pitääki kokeilla tavaroitten rajaamista ja tota yks kerrallaan palaa pikkuautojaki on niin paljon että mikäs niitä heitellessä. Iteki uskaltasin sanoa et pääosin pojat taitaa olla haastavampia taaperoiässäkahden lapsen kokemuksel vaan
ap
Meillä on nyt alkanut 2,5 veen kanssa nämä karkailut, huudot, läpsimiset, mitä keksiikin..Tuskaa saada välillä vaatteet päälle. Onneksi kesä tulossa. Ekan lapsen kohdalla oli sama. Kerran 30 minsaa, että sain talvivaatteet päällä. Noloa oli jossain muskarissa, kun kaikkien muiden lapset otti kiltisti vaatteet päälle, ja mun tyttö meni pitkin käytäviä. Eikä toiminut se, että "äiti täällä odottaa, äiti lähtee kohta..". Sitten jossain vaiheessa se loppui kuin seinään, ja lapsi alkoi käyttäytyä niin kuin koskaan ei olisi ollut mitään ongelmia. Nyt on fiksu tyttö, oppi lukemaankin kauan ennen koulun alkua. Odotan siis, että toisen lapsen kohdalla menee myös tämä vaihe ohi, mutta onhan tämä, kun lapsella on jalat alla, mutta päässä ei mitään järkeä-vaihe melkoinen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nyt alkanut 2,5 veen kanssa nämä karkailut, huudot, läpsimiset, mitä keksiikin..Tuskaa saada välillä vaatteet päälle. Onneksi kesä tulossa. Ekan lapsen kohdalla oli sama. Kerran 30 minsaa, että sain talvivaatteet päällä. Noloa oli jossain muskarissa, kun kaikkien muiden lapset otti kiltisti vaatteet päälle, ja mun tyttö meni pitkin käytäviä. Eikä toiminut se, että "äiti täällä odottaa, äiti lähtee kohta..". Sitten jossain vaiheessa se loppui kuin seinään, ja lapsi alkoi käyttäytyä niin kuin koskaan ei olisi ollut mitään ongelmia. Nyt on fiksu tyttö, oppi lukemaankin kauan ennen koulun alkua. Odotan siis, että toisen lapsen kohdalla menee myös tämä vaihe ohi, mutta onhan tämä, kun lapsella on jalat alla, mutta päässä ei mitään järkeä-vaihe melkoinen.
Kyllä ne lapset lukemaan oppivat, kuka ennemmin ja kuka myöhemmin. Ei siinä fiksuudesta juurikaan ole kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä minkälaisia traumoja aiheutin aikanaan 3-vuotiaalle olemalla aika kovasanainen ja kantamalla hänet ulos esimerkiksi parkuvana marketista. En huutanut saati, että olisin esimerkiksi läpsinyt. Sanoin vain vaikka, että nyt riittää ja lopetat.
Normaalilta vaikuttaa nykyään, mutta toki voi mahdollisesti jossain psykoterapiassa (ei käy, mutta jos) kertoa, että äiti oli julma ja konfiskoi välillä pleikkarinkin.
Oli sellainen tapaus, ettei aina ehtinyt edes tajuta, että nyt se viipeltää jo tuolla tekemässä ties mitä. Enkä itsekään ole se maailman hitain.
Mutta lapset ovat erilaisia ja jotkut vähän pitelemättömiä.Yleensä asettuvat, kun täyttävät 23.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nyt alkanut 2,5 veen kanssa nämä karkailut, huudot, läpsimiset, mitä keksiikin..Tuskaa saada välillä vaatteet päälle. Onneksi kesä tulossa. Ekan lapsen kohdalla oli sama. Kerran 30 minsaa, että sain talvivaatteet päällä. Noloa oli jossain muskarissa, kun kaikkien muiden lapset otti kiltisti vaatteet päälle, ja mun tyttö meni pitkin käytäviä. Eikä toiminut se, että "äiti täällä odottaa, äiti lähtee kohta..". Sitten jossain vaiheessa se loppui kuin seinään, ja lapsi alkoi käyttäytyä niin kuin koskaan ei olisi ollut mitään ongelmia. Nyt on fiksu tyttö, oppi lukemaankin kauan ennen koulun alkua. Odotan siis, että toisen lapsen kohdalla menee myös tämä vaihe ohi, mutta onhan tämä, kun lapsella on jalat alla, mutta päässä ei mitään järkeä-vaihe melkoinen.
voi luoja, I feel you
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä auttoi aivan vastaavaan käytökseen 4-vuotiaalla Voimaperheet-ohjelma. Vaati kyllä omaa motivaatiota ja jaksamista viikottain, mutta oli loistava. Toivottavasti kuntanne on siinä mukana :) onko lapsi jo 4v? Siihen ei aiemmin taida päästä tai en tiedä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi siis tarkalleen ottaen on? On iso 2v. ja 4v. välillä ihan jo lapsen puhumisessa ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Meillä lapsi lähestyy 4v. ja ajoittain on ollut tuollaisia hankalampia kausia, sitten on taas helpottanut. Mietin omaa jaksamistasi (ja lapsen hyvinvointia sitä kautta) nyt eniten, olisiko yhtään mistään saatavissa apua arkeen? Miten päiväkodissa sujuu? Kuulostaa raskaalta tilanteelta. Tsemppiä!
Tarkalleen 2,5v, mutta puoli vuotta on nyt päivä päivältä muuttunut kauheammaksi kaikki. Vielä
2v käytiin uimahallissa ja oikealla ajoituksella se meni hyvin, eli malttoi mun pukemisen ajan istua ja syödä välipalaa kun mentiin uimaan heti herättyä aamutoimien jälkeen. On koitettu juoksuttaa perhejumpissakin mutta sielläkin karkailee. Mä hain apua perhepalveluista mutta sieltä kerrottiin että apua saa vaan lastensuojelun asi
Selkää vuorovaikutusongelmaa teillä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos lapsi olisi joinain viikkoina vähän enemmän päiväkodissa? Saisit levätä ja jaksaisit ehkä tuota uhmaa sitten paremmin.
No siis tätä ehdotin kerran, kun mies oli putkeen töissä 4 viikkoa, mut päiväkoti ei suostunut lisäämään hoitopäiviä hetkellisesti, kun on sovittu vain 3x viikko. Palvelutarpeen suunnitelma tehdään 3kk kerrallaan ja siinä kuulemma pysytään.
ap
Keskustele neuvolassa. Kyllä äidin jaksamisen tukemiseksi on lapsen päivähoito ensimmäinen tukimuoto. Lapsi päikkyyn ma-pe klo 8-16.
Paras ikä! Jos vaikka laskisit rimaa ja eläisit lapsesi kykyjen mukaan? Hän ei ole esikoisesi ja vertailu on turhaa. Itselläni on juuri kolmevuotias, joka on vastannut ei lähes kaikkeen viimeiset kaksi vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah, kiitos tästä keskustelun avauksesta! Meillä sama homma 2v-2,5v ja uudestaan 3v-3,5v uhmissa. Toki välissäkin on ollut haastetta, mutta nuo ajanjaksot oli yhtä helvettiä. Lapsi yllättäen poika :D nyt 4v2kk ja yhä välillä käytös menee oudolla tavalla överiksi ja saattaa mätkäistä, mutta silti kaikki on monta kertaa helpompaa juuri nyt verrattuna selkeisiin uhmakausiin. Tänään esim tultiin puistosta pois pojan aloitteesta. 2-veenä hänet kannettiin huutavana joka päivä pois puistosta. Kehitystä tapahtuu ja ketjussa onkin ollut erinomaisia vinkkejä. Huomaa hyvä, kehu, harhauta ja ole johdonmukainen siinä että huutamalla ei saa tahtoaan lävitse. Ja siltikin: on se hemmetin rankkaa. Sitten vielä extravinkki: levitä legot lattialle joka päivä. Meillä vasta nyt on alkanut leikkiä itsekseen ja muuten riehuisi menemään, mutta kun on legoja, niin voi rakennella tunninkin omassa rauhassaan. Tsemppiä sulle ja tsemppiä meille kaikille. Toivottavasti tästä vielä hyvä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Voisin vaikka lyödä vetoa, että viimeistään kouluiässä lapsella havaitaan jokin erityispiirre ellei jopa useampi.
Jep, erityislapselta valitettavasti vaikuttaa. Työskentelen näiden parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että ruutuaika on meillä tosi rajoitettu, telkkari ei ole päällä ikinä lapsen hereillä ollessa eikä katsota Pikku Kakkostakaan. Joskus ehkä vartin verran katsotaan leluvideoita aamupalalla, saan silloin itse juoda kahvin rauhassa. Monesti silti luetaan pöydässä jos ei lapsi keskity. Hän osallistuu kahvinkeittoon ja kotitöihin mielellään, mutta usein ne muuttuvat taisteluksi, paiskomiseksi, rikkomiseksi ja astioiden heittelyksi.
Mitään ei voi tehdä ikään kuin normaalisti, vaan kaava on sama: aloitetaan hyvillä mielin vesiväreillä maalailu, alle minuutissa alkaa vesivärien tuhoaminen kynnellä ja vesien kaatelu. Oikeasti tuntuu ettei mitään voi tehdä, koska se muuttuu kaaokseksi.ap
3-vuotiaat riehakkaat ja kyllä tarjotaan ainakin Pikku Kakkosta. Koska siinä on myös pedagogisia juttuja. Samoin esimerkiksi joissain "Laula Susannan kanssa" -lauluissa. Jos lapsi rauhoittuu tv:n äärelle, eikä laita mitä tahansa huttua, niin suosittelen lämpimästi ihan mielenrauhasikin takia. Voitte vaikka välillä yhdessä jutella niistä ohjelmista opettavaisemminkin ja yhdessä vuorovaikuttaen. Ihan liikaa kirotaan ruutuaikaa. Mitään konsolipelejä en sen sijaan suosittelisi, välillä näkee kun lapset pelaa jotain räiskintäpelejä vaikka ovat ennestään energisiä?!
Mielestäni kuulostaa myös siltä, että voisit harkita päivähoitoa pidemminkin, jos jaksaminen on silti koetuksella etkä saa omaa rauhaa. Ymmärrän täysin miltä tuntuu jos lapset hyppii seinille ja uhmaa ties mistä, äänenvolyymitkin ovat sen ikäisillä kovempia kuin vauvoilla. Jotain tiettyjä uhmakohtauksia voi tietysti ohitella, koska tietää niiden vain kuuluvan ikään. Mutta oman rauhan ja kestämisen vuoksi päiväkotiin pidemmäksi aikaa, kyllä se on parempi ettet ala lasta ainakaan lyömään. Vai luuletko, että tarvitsisit laajemmikin apua kotiin? Kokoaikainen päiväkoti ja/tai 5 päivää viikossa olisi kuitenkin matalalla kynnyksellä ensin vaihtoehto ja mahdollisia. Myös päiväkodissa voi keskustella miten tukea lasten kasvatusta. Tuohon ikään kuuluu tietysti aktiivisuus, mutta käyttäytyykö myös päiväkodissa liian villisti ja läpsii toisia? Sitten neuvolastakin voisi kysyä neuvoja.
Sympatiat sulle AP. Meillä just 3 vuotta täyttänyt tyttö on aika kiltti ja helpohko ja silti tuntuu raskaalta ja olen iltaisin ihan poikki. Vaikka hän on tosiaan helpompi tapaus kuin esikoinen aikanaan, niin silti se on semmosta jatkuvaa lapsen pillin mukaan tanssimista. Erityisesti aamuisin, kun olis vaan pakko saada hommat sujumaan että päästään päikkyyn ja töihin! Alkaen siitä, että katettu lautanen on väärä, valitut vaatteet ei käy, hiuspinni pitää vaihtaa toisen väriseen, hanskat pitää ehdottomasti pukea ennen pipoa...jne jne jne. Ja tätä sitten eri muodoissaan aina siihen asti kunnes illalla nukahtaa - jota on pahimmassa tapauksessa edeltänyt vielä kiukuttelu sängyssä.
En tiedä miten jaksaisin noinkin haastavan lapsen kanssa, mitä kuvaat. Ala priorisoida omaa jaksamistasi. Olisko mahdollista pitää yksi päikkypäivä viikossa siten, että olet itse vapaalla? Entäs puoli tuntia tai tunti lastenohjelmaa telkkarista iltaisin? Me kyllä surutta laitetaan lapset pikkukakkosta katsomaan päivällisen jälkeen, ja usein röhnötetään se aika itsekin sohvalla. Viikonloppuisin muutamaksi tunniksi lapsenvahti, niin pääsette miehen kans kahville tai lounaalle tai jotain? Tai vuorotelkaa miehen kanssa niin että molemmat saa viikonloppuna kunnollisen breikin - useamman tunnin aikaa jolloin saa tehdä ihan mitä vaan. Mulle on ollut tosi virkistävää kun lauantaisin olen melko säännöllisesti saanut muutaman tunnin ihan omaa aikaa.
Tsemppiä! Meillä on melko haastava 6-vuotias myös, mutta hänellä on nyt ihan viime kuukausien aikana alkanut elämä helpottaa. Kiukuttelu on vähenemään päin, uskaltaa päästää esim omaan pihaan itsekseen, ja hänelle voi jo perustella asioita ja hän joskus jopa ymmärtää kieltojen syitä ym. Valoa on tunnelin päässä!
Tänks, tämä liikunta on meilläkin elinehto ja hoplop oli hyvä, nyt se vaan turhan kallis kun täytti 2v. Kuntoportaissa koitettiin mutta lapsi pyrkii juoksemaan raput alas ja kaatuu ja huutaa sitten, ei opi kivustakaan vaan uudestaan sama. Törmäilee muihin kuntoilijoihin jne.
Perhejumpassa käyty ja aidatuilla alueilla niin kuin koirapuistoissa ikään.
Tosi vähän vaan on aidattuja leikkipuistoja tässä lähistöllä, arkisin päiväkodin pihat ei ole käytössä.
ap
Päiväkodin pihat OVAT vapaata riistaa kun päiväkodit ovat kiinni. 17 aikaan keskimäärin sulkevat ovensa? Harmi kun kaikissa päiväkodeissa ei tätä porteilla lue. Mutta kyllä niitä kunnan päiväkotien pihoja voi ja kannattaa käyttää kun haluaa turvallisia aidattuja pihoja. Se on tosi sääli, että yleiset puistot ovat harvoin aidattuja :( Kaivannut itsekin kun lapset säntäillyt ja halunnut varmistua ettei karkaile autotielle. Oon ihan samanlainen "turvallisuusfriikki" tässä. Parempi katsoa kuin katua.
Päiväkotipäivän rakenne on erilainen, kuin kotona. Päiväkodissa tilanteet muuttuvat tiheässä syklissä; ei ole aikaa uhmalle yms.
Lapsesi hakee rajojaan. Kieltäisin ehdottomina asiat, joita en hyväksyisi aikuiseltakaan eli väkivallan. Väkivalta on ehdoton ei.
Tuo aika on nopeasti takana, ihan samaan tapaan, kuin aikuisen tyttäresi vastaava aika.
Ei ole syytä lähteä etsimään diagnoosia tälle ikäkaudelle ja lapselle - näin näkisin.
Voimia.
Muistan tämän iän ja sen, miten esim.kävimme asuntoautoretkillä perheenä ja ihmettelen miten jaksoimme. Kaikki reissut oli ihan hirveitä, toinen 2-4 ja toinen 4-6. Olin niin tatti otsassa kun vaan voi kun kaikki kiva oli aika pelkkää rääkymistä ja tappelua, että todella mietti miksi tähän kaikkeen edes vaivautuu.
Nyt ovat ihania teinejä, mutta täytyy sanoa että edelleen on traumat noista ajoista. Nuoret kun kyselee, niin yritän kertoa, että ihania olivat pienenä, mutta oli vähän rankkaakin. Ai vähän!! Hyvä etten hypännyt sillalta mereen.
Haaveilin myös sairastumisesta, jotta saisin levätä sairaalassa. Näin väsynyt sitä oli kaikkeen. Hurjaa. Ei mitään tukiverkkoja ja puoliso välillä reissutyössä. Mutta hengissä selvittiin. Isot tsempit aloittajalle!
Vierailija kirjoitti:
Muistan tämän iän ja sen, miten esim.kävimme asuntoautoretkillä perheenä ja ihmettelen miten jaksoimme. Kaikki reissut oli ihan hirveitä, toinen 2-4 ja toinen 4-6. Olin niin tatti otsassa kun vaan voi kun kaikki kiva oli aika pelkkää rääkymistä ja tappelua, että todella mietti miksi tähän kaikkeen edes vaivautuu.
Nyt ovat ihania teinejä, mutta täytyy sanoa että edelleen on traumat noista ajoista. Nuoret kun kyselee, niin yritän kertoa, että ihania olivat pienenä, mutta oli vähän rankkaakin. Ai vähän!! Hyvä etten hypännyt sillalta mereen.
Haaveilin myös sairastumisesta, jotta saisin levätä sairaalassa. Näin väsynyt sitä oli kaikkeen. Hurjaa. Ei mitään tukiverkkoja ja puoliso välillä reissutyössä. Mutta hengissä selvittiin. Isot tsempit aloittajalle!
Itse näin 2-vuotiaan ihan s*****allisen uhmailijan äitinä jaksan aina ihmetellä sitä miksi jotkut haikailevat pikkulapsiajan perään. On lohduttavaa lukea teidän jo isompien lasten vanhempien viestejä joissa ihan avoimesti kerrotte millaista se pikkulapsiaika oikeasti oli mielestänne. Että ei se aika kaikilla kultaa muistoja! Tunnen itseäni sen verran että tiedän jokaisen lapsen synttäripäivän tuntuvan aina vaan paremmalta. Voi herran tähden, onneksi lapset kasvaa.
Voitteko eläkeläismummot mennä muualle huutelemaan teidän pölyttyneitä "kasvatusvinkkejänne".