Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ostaisin valjaat niitä siirtymiä varten. Mun ainokainen oli kuin elohopea. Samanlainen kuin isänsä joka lapsena oli juossut auton alle, ajanut pyörällä puuhun, juossut sulaan järvessä ja mitähän kaikkea. Ihme, että on edes elossa. Hirveästi murtumia jo lapsena, kun sähläsi kaikkea.
Niiden valjaiden kanssa sai pitkiä katseita ja lapsihan huusi kuin syötävä ne päällä alkuun, mutta tottui sitten.
Toinen juttu on, että osta itsellesi korvatulpat, jotka on tarkoitettu sosiaalisiin tilanteisiin. Esim. Loop myy sellaisia. Ne vaimentaa sitä huutoa, mutta ei estä kuulemasta. Silloin sun hermosto ei kuormitu niin paljon ja jaksat itse sitä mekkalaa paremmin.
Sitten kolmas juttu on, että lisätkää niitä päiväkotipäiviä siinä seuraavassa syklissä or whatever se olikaan. Voihan se toki olla, että päikky lisää sitä mekkalaa kotona, mutta jos ei vaikuta negatiivisesti niin saat ainakin hengähdystaukoa.
Lisäksi kotona rajoitin lapsen liikkumista. Esimerkiksi meillä oli leikkikehä, lapsiportteja muuallakin kuin portaissa, esim. keittiössä. Lapsi repi kaikki hellankäytön estot pois yms. Vessareissuja varten laitoin kärryihin kiinni, kun just heitteli kaikki tavarat pönttöön.
Eli kannattaa adoptoida suoraan 4 vuotiaanako?
On kauheampikin ikä, pistä siihen kymmenen vuotta lisää ja triplaa ne ongelmat.
Minulla on tempperamenttinen lapsi, mutta en kokenut uhmaikää vaikeaksi. Jätettiin siksi aikaa moni meno väliin, jollei ollut pakko. Tuonikäinen nukkuu vielä vuorokaudesta suuren osan, joten sekin helpotti. Liikuttiin paljon potkupyörällä ja pelattiin jalkapalloa. Ei pyöritty marketeissa saamassa hepuleita eikä koluttu joka kissanristiäisiä.
Teinin kanssa voi keskustella, kyllä, mutta toisaalta hänelle pitää koko ajan antaa enemmän vastuuta ja pikkuhiljaa vapautta. Uhmaikäiselle pystyi sanomaan, että nyt tehdään näin ja mielenilmausten jälkeen niin tehtiinkin. Teinin kanssa vuorokausirytmin pitäminen järkevänä on ihan kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä ostaisin valjaat niitä siirtymiä varten. Mun ainokainen oli kuin elohopea. Samanlainen kuin isänsä joka lapsena oli juossut auton alle, ajanut pyörällä puuhun, juossut sulaan järvessä ja mitähän kaikkea. Ihme, että on edes elossa. Hirveästi murtumia jo lapsena, kun sähläsi kaikkea.
Niiden valjaiden kanssa sai pitkiä katseita ja lapsihan huusi kuin syötävä ne päällä alkuun, mutta tottui sitten.
Toinen juttu on, että osta itsellesi korvatulpat, jotka on tarkoitettu sosiaalisiin tilanteisiin. Esim. Loop myy sellaisia. Ne vaimentaa sitä huutoa, mutta ei estä kuulemasta. Silloin sun hermosto ei kuormitu niin paljon ja jaksat itse sitä mekkalaa paremmin.
Sitten kolmas juttu on, että lisätkää niitä päiväkotipäiviä siinä seuraavassa syklissä or whatever se olikaan. Voihan se toki olla, että päikky lisää sitä mekkalaa kotona, mutta jos ei vaikuta negatiivisesti niin saat ainakin hengähdystaukoa.
Lisäksi k
Vilkkaan ja eloisan lapsen äitinä komppaan jokaista näistä vinkeistä. Valjaat käyttöön, meille niitä suositeltiin päiväkodissa, kun hoitaja huomasi lapsen juoksevan portista päättömästi karkuun. Anna ihmisten tuijottaa. Tuon ikäinen ei vielä ymmärrä kunnolla syy-seuraussuhteita. Meidän lapsemme on kohta 5-vuotias ja nykyään menee jo perille, että karkailusta tms seuraa se, että jotain kivaa jää välistä. Vähän kun lapsi kasvaa, niin käytöstä voi alkaa motivoimaan muilla keinoin. Meidän lapsi tykkää kovasti auttaa, ja pyydän usein taluttamaan äidin kotiin, kun äitiä väsyttää tms. Mutta noin pienenä valjaat, lapsiportit, rattaisiin turvavöillä käyttäminen ovat kaikki ihan ok keinoja. Väkivallalle tiukka ei. Olen läpsimisestä tai lyömisestä poistanut lapsen tilanteesta ja sanonut tiukasti, että muita ei satuteta. Ehkä tuhannen kerran jälkeen alkoi mennä perille, eikä lapsi enää lyö. Jos sotkee tahallaan, siivoaa itse (2v ei ehkä vielä osaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kauheampikin ikä, pistä siihen kymmenen vuotta lisää ja triplaa ne ongelmat.
Ei kaikilla!
Haasteellista aikaa, muista kuitenkin että sinä määräät ja teet säännöt. Kiukutella saa mutta älä anna lyödä tai purra, ehdoton kielto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä. Minulla on nyt 4,5-vuotias poika, joka on ollut ihan syntymästään asti hyvin voimakastahtoinen. Uhmaikä alkoi 1,5-vuotiaana, nyt viimeinen vuosi on ollut helpompaa kun lapsi ymmärtää niin hyvin puhetta ja myös itse perustella asioita. Silti edelleen monta kertaa viikossa tulee itkupotkutaivareita, ja hirvittää kun en noin isoa pysty välttämättä jostain metsäretkeltä väkisin kantamaan.
Minua on aina ihmetyttänyt nämä ohjeet, että älä anna lapsen päättää, näytä kaapin paikka, aikuiset päättää. Miten se käytännössä tapahtuu, jos lapsi ei kerta kaikkiaan tottele, vaan huutaa hysteerisenä tai ei vaan vastaa mitään? Olen huutanut, vihaisestikin, pakottanut fyysisesti, retuuttanut, uhkaillut kiristänyt ja lahjonut. Ei toimi. En tiedä miten pahasti lapsi pitäisi hakata jos tuon vanhanajan kurin haluaisi, enkä haluakaan tietää.
Mikä on toiminut? Ei mikään täydellisesti, muu kuin se että hyväksyy lapsensa, itsensä ja elämäntilanteensa ja ymmärtää sen olevan ohi menevää. Meillä toimii nykyään parhaiten vanhemman iloisuus ja leikkisyys, loputon kärsivällisyys ja ettei reagoi liikaa kiukutteluun. Fanni-tunnetaitokirjoista on ollut iso apu, ja ruutuaikaa täytyy rajoittaa. Siirtymät on silti useimmiten vaikeita, ja persoona on asperger-tyyppinen. Se ei haittaa, ymmärrän hyvin sellaista tyyppiä. Eikä nykyinen maailma ole kovin helppo vilkkaille pikkupojille.
Nepsy? Lapset ovat erilaisia, googlettele. Ja pidä vaikka päiväkirjaa (jos jaksat), siitä on myöhemmin hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin 10v päästä huomaat, että todellakin on :D Ei sitä turhaan sanota, että pienillä lapsilla pienet murheet ja isoilla isot.
Vierailija kirjoitti:
Nepsy? Lapset ovat erilaisia, googlettele. Ja pidä vaikka päiväkirjaa (jos jaksat), siitä on myöhemmin hyötyä.
Älä googlettele. Äläkä nepsyttele. Uhmaikä on normaalivaihe lapsen kehityksessä ja siihen auttaa vain tiukka rajaaminen ja aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että olet uupunut ja hyvin kuormittunut. Tunnistan tämän koska itselläni ihan samanlaisia tuntemuksia kohta 2v-lapsen äitinä. Kun on itse uupunut niin lapsen uhmakohtaukset ja ihan se arkinenkin tekeminen tuntuu todella kuormittavalta. Lähtisin oikeasti vaatimaan apua, vähintään keskusteluapua sinulle. Laita viestiä työterveyteen tai terveyskeskukseen ja kerro kuormittavasta elämäntilanteestasi! Neuvolaa voi myös lähestyä, mutta tiedän myös kokemuksesta että siellä voidaan kuitata lapsesi käytös täysin normaalina. Vaikka heidän tehtävänsä olisi tarjota teille tukea ilman lastensuojelua, esim perhetyö/neuvolapsykologi.
Ja koska kyseessä on vielä niin pieni lapsi niin pelkästään hänen perustarpeistaan huolehtiminen on ajoittain raskasta, ja siihen päälle vielä muut asiat. Jos teillä ei ole tukiverkkoja, onko mahdollista palkata lastenhoitoapua? Edes tunti tai kaksi välillä että saisitte oikeasti hengähtää. Meidänkään perheellä ei ole paljoa tukiverkkoja ja silloin on vain pakko itse järjestää sellaiset tai palkata apua. Onko naapureita tms, sisaruksia jotka voisivat välillä auttaa?
Pidämmällä aikavälillä aika auttaa, mutta ehdottamasti lähtisin nyt aktiivisesti vaatimaan teidän perheellenne apua. Tiedän ettei se ole helppoa, mutta kerrot oikeasti rehellisesti miten voit ja miten näet tilanteen teillä kotona. Ei kukaan jaksa tuollaista tilannetta pitkään.
Olet hyvä äiti kun haluat parasta lapsellesi ja apua tilanteeseen Toivon teille kaikkea hyvää! Ja vaikka se ei lohduta niin kyllä meitä on muitakin jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa!
Ennen puhuttiin uhmaiästä. Tärkeä vaihe lapsen kehitykselle varmasti tuokin.
Samanlaista uhmailua täällä parivuotiaan pojan kanssa. Melkoinen kesä luvassa. Itkupotkuraivareita on varmaan miljoona päivän aikana.
Ei kuulosta normaalilta tuollainen repiminen, lyöminen ym. Kuka tahansa olisi poikki tuollaisen käytöksen edessä. Veisin tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta normaalilta, että lapsi on noin väkivaltainen ja holtiton. Kaikki pienet lapset eivät todellakaan käyttäydy noin.
Näin minäkin ajattelen. Tokihan samaan aikaan lapsi osaa olla iloinen ja hauska, tykkää pelleillä ja pomppia sohvalla yms. Mutta se energian määrä on ihan älytön. Siksi aloitettiin perhejumppa ja käydään paljon juoksuttamassa ulkona, että saa purettua. Mutta energiaa vaan riittää ja riittää ja se kuohuu yli juurikin läpsimisenä jne. Lapsi ei tavallaan lyö raivon vallassa, vaan jopa innostuessaan! Tämä on se mikä kuormittaa ja hämmentääpäiväkodissa ei ole havaittu mitään näistä
ap
Oletko kokeillut toisinpäin? eli älä laita energista lasta enää enempää kierroksille, jos hän onkin väsynyt ja oikeastaan kuormittunut jo päivästä. Vaikka päiväkotipäivät ovat lyhyitä ja viihtyykin siellä, on tuon ikäinen tosi pieni siihen ryhmään ja toimintaan. Tärkeämpää tuolla temperamentilla voisi olla opetella rauhoittumaan. Kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa ei ruutua (kuten teillä jo on, hyvä), ei mitää aktiivista vaan rauhallista halimista, lueskelua, tunnelmavalot, kylpy, iltapala. Laskeudutaan unille.
Ja ymmärrän täysin, että se läpsiminen tossa alkaa ottaa päähän.
Tuohan on just paras ikä. Seuraa ja valvontaa pitää olla, mutta jos rakastaa lastaan, tuollainen on parasta seuraa.
Lapsenlapseni on 2 v 3 kk. Käydään leikkipuistossa, leikitään Duploilla, hoidetaan nukkea, luetaan, askarrellaan, käydään kaupassa, tutkitaan keittiön kaapit ja laatikostot, tutkitaan mummin lankavarastot ja aarrekammiot, tanssitaan, kuunnellaan lasten lauluja, nukutaan päiväunet, laitetaan ruokaa, syödään, leivotaan, polskitaan lasten altaassa lämpimällä säällä, uitetaan leikkihevosia jne.
Mummi saa aika paljon askelia askelmittarii yhden päivän aikana. No, ei tämä ole jokapäiväistä, vaan harvinaisempaa herkkua.
Tosi paljon varoitellaan pienlapsi ajasta, mutta kun lapsesta tulee teini, temperamenttinen sellainen, niin ei ole välttämättä helpompaa. Koska pieni lapsi uskoo lopulta ja väsyy ja nukahtaa. Aamulla on jo unohtanut. Mutta teini ei. Sillä on jo paljon enemmän voimaa ja netistä saa tietoa ja asiasta voi jankuttaa pidempään.