Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi siis tarkalleen ottaen on? On iso 2v. ja 4v. välillä ihan jo lapsen puhumisessa ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Meillä lapsi lähestyy 4v. ja ajoittain on ollut tuollaisia hankalampia kausia, sitten on taas helpottanut. Mietin omaa jaksamistasi (ja lapsen hyvinvointia sitä kautta) nyt eniten, olisiko yhtään mistään saatavissa apua arkeen? Miten päiväkodissa sujuu? Kuulostaa raskaalta tilanteelta. Tsemppiä!
Tarkalleen 2,5v, mutta puoli vuotta on nyt päivä päivältä muuttunut kauheammaksi kaikki. Vielä
2v käytiin uimahallissa ja oikealla ajoituksella se meni hyvin, eli malttoi mun pukemisen ajan istua ja syödä välipalaa kun mentiin uimaan heti herättyä aamutoimien jälkeen. On koitettu juoksuttaa perhejumpissakin mutta sielläkin k
Tuon ikäinen ei mitään tuttia tarvitse, pilaa hampaat vaan. Meillä oli sellaiset vauvalelut missä on se sellainen muovinen lenkki perässä, saa kii rattaisiin lelut kätevästi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työlästä on. Minusta kuulostaa normaalilta 2,5-vuotiaalta.
Esikoisesi saattoi olla rauhallinen lapsi. Muistan miten katsoin kateellisena muiden rauhallisia, paikallaan pysyviä lapsia kun vilkas esikoinen oli pieni. Me saimme juosta hänen perässään. Olimme alle kolmekymppisiä, ehkä sen jaksoi silloin paremmin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin näen että piirteestä on iloa. Tuota lasta ei tarvitse rohkaista elämää kohti! Hän menee jo itse.
Mutta hyvänen aika olin loppu joskus!
Ihana kuulla! Että tästä selviää.
Meillä anoppi ei jaksa kuopusta hoitaa yhtään, kuulemma poikansa oli ihan kamala samassa iässä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat eri luontaisia.
Kyllä sun pitää lapsen kanssa liikkua monipuolisesti, vaikka hän on temperamenttinen.
Valjaat on hyvä turvallisuuden kannalta, lapsi ei pääse karkaamaan.
Pelastusliivit uimahallissa lapsen päälle. Toinen aikuinen mukaan auttamaan pukuhuoneessa lapsen kanssa.
Mä oon käsittänyt että valjaat on nykyisin kielletty? Ainakin neuvolassa näin sanoivat.
ap
Kaksi-kolmevuotiaana meilläkin oli paljon tahtojen taistelua, mutta neljävuotias oli jo tosi hauska tyyppi (oli hänellä silloinkin kiukkukohtauksia ja vahvaa tahdon ilmaisun harjoittelua, muttei enää niin älyvapaata kuin pienempänä).
Meillä auttoi paljon se kovasti toitotettu ennakointi, eli siirtymätilanteisiin ei rynnätä yhtäkkiä, mutta ennen kaikkea juttelu lapsen kanssa siitä mitä tulee tapahtumaan. Ennen vaikka uimahalliin menoa jutellaan, että mitenkäs siellä uimahallissa pitikään käyttäytyä (ja nimenomaan jutellaan yhdessä, ei niin että aikuinen tolkuttaa). Uhmaikäiselle lapselle on tärkeää hahmottaa rajoja, osa pitää olla aikuisen asettamia, osa lapsen itsensä (voi valita vaikka itse minkä värisen pyyhkeen ottaa mukaan).
Toinen klassikko on harhauttaminen, käyttäkää hyvät väsyneet vanhemmat sitä vapaasti. Jos huomaat että lapsi alkaa venkuloida tai muodostaa kiukkua tai tiedät milloin niin yleensä tapahtuu, kiinnitä huomio johonkin positiiviseen asiaan lähistöllä tai johonkin kivaan juttuun mitä teille/hänelle on tapahtunut. Harhauttamisella en tarkoita luurin käteen iskemistä (vaikka sekin on tietyissä tilanteissa pelastaja), enkä mitään liian yksinkertaista kuten "katso lintu". Esimerkkitilanne: lapsi alkaa nukkumaan mennessä kitisemään jotain, ja tiedät tilanteen yleensä yltyvän. Harhautat lasta "huomaamalla" hänen tekemänsä piirustuksen tmv. "Oho, mikäs tuo on, kuka on tehnyt noin hienon kuvan?" Sitten voit pyytää lasta kertomaan kuvasta vähän lisää "tulepas tänne kainaloon kertomaan mitä tässä on, teitkö tämän isin kanssa?". Tälläinen monesti pyyhkii pois kiukun, koska a) ihmettely on kivaa b) se imartelee lasta c) on kiva kun vanhempi kysyy jotain lapselta.
Hyviä harhauttamisen keinoja ovat myös juuri kysely, pienten ikätasoisten tehtävien antaminen (niinkuin ap:kin on tehnyt) ja hassuttelu.
Kaikkea venähtämistä kannattaa vältellä noin pienillä. Vanhemman kannattaa muistaa jo etukäteen milloin konflikteja syntyy ja ennakoida. Uhma kuitenkin kuuluu myös ikään, ja älyvapaat kohtaukset voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos kyse ei ole jostain vakavasta.
Ja vielä, monesti kyllä se päiväkoti auttaa vähän uhmaan juuri tuon ikäisillä! Uusien asioiden opettelu saa pienen tuntemaan olonsa tärkeäksi ja päteväksi. Aluksi jännitys voi purkautua kotona, mutta yleensä "oppivat tavoille" ikätoveriensa seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat eri luontaisia.
Kyllä sun pitää lapsen kanssa liikkua monipuolisesti, vaikka hän on temperamenttinen.
Valjaat on hyvä turvallisuuden kannalta, lapsi ei pääse karkaamaan.
Pelastusliivit uimahallissa lapsen päälle. Toinen aikuinen mukaan auttamaan pukuhuoneessa lapsen kanssa.
Mä oon käsittänyt että valjaat on nykyisin kielletty? Ainakin neuvolassa näin sanoivat.
ap
No juoskoon lapsi sitten auton alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi-kolmevuotiaana meilläkin oli paljon tahtojen taistelua, mutta neljävuotias oli jo tosi hauska tyyppi (oli hänellä silloinkin kiukkukohtauksia ja vahvaa tahdon ilmaisun harjoittelua, muttei enää niin älyvapaata kuin pienempänä).
Meillä auttoi paljon se kovasti toitotettu ennakointi, eli siirtymätilanteisiin ei rynnätä yhtäkkiä, mutta ennen kaikkea juttelu lapsen kanssa siitä mitä tulee tapahtumaan. Ennen vaikka uimahalliin menoa jutellaan, että mitenkäs siellä uimahallissa pitikään käyttäytyä (ja nimenomaan jutellaan yhdessä, ei niin että aikuinen tolkuttaa). Uhmaikäiselle lapselle on tärkeää hahmottaa rajoja, osa pitää olla aikuisen asettamia, osa lapsen itsensä (voi valita vaikka itse minkä värisen pyyhkeen ottaa mukaan).
Toinen klassikko on harhauttaminen, käyttäkää hyvät väsyneet vanhemmat sitä vapaasti. Jos huomaat että lapsi alkaa venkuloida tai muodostaa kiukkua tai tiedät milloin niin yleensä tap
Miksi lasta pitäisi kehua jostain surkeasta töherryksestä, tai alkaa hassutella, kun lapsi on käyttäytynyt tai alkamassa käyttäytyä huonosti? Kehua pitää silloin kun siihen on aihetta, ei ns. harhauttaakseen.
Lapset ovat yksilöitä, enkä sano että teidän tilanteen ratkaisu olisi yksi yhteen.
Meillä 3v lapsi muuttuu aggressiivisemmaksi jos ei saa huomiota, syliä ja hellyyksiä (silittely, poskelle/päälaelle pusut) omasta mielestään riittävästi. Joskus meillä menee niin, että töiden jälkeen lähinnä sylittelen lasta hänen toiveestaan ja leikitään yhdessä (palapelit, askartelut yms). Tällöin tiskit, pyykit sekä siivoamiset saattaa olla useamman päivän tauolla. Mutta onpahan tyytyväinen ja päiväkodissakin hyväkäytöksinen lapsi. Useimmin hän myös ilmaisee kun hellyyskiintiö on tullut täyteen, tällöin hän menee iloisesti leikkimään itsekseen omaan huoneeseen ja saan viimein hoitaa kotityöt. Elän toisinaan yh arkea, koska mies on rekkakuski ja paljon töissä. Vapaapäivinään on kyllä osallistuva isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta normaalilta, että lapsi on noin väkivaltainen ja holtiton. Kaikki pienet lapset eivät todellakaan käyttäydy noin.
Näin minäkin ajattelen. Tokihan samaan aikaan lapsi osaa olla iloinen ja hauska, tykkää pelleillä ja pomppia sohvalla yms. Mutta se energian määrä on ihan älytön. Siksi aloitettiin perhejumppa ja käydään paljon juoksuttamassa ulkona, että saa purettua. Mutta energiaa vaan riittää ja riittää ja se kuohuu yli juurikin läpsimisenä jne. Lapsi ei tavallaan lyö raivon vallassa, vaan jopa innostuessaan! Tämä on se mikä kuormittaa ja hämmentääpäiväkodissa ei ole havaittu mitään näistä
ap
Hei tästä tuli mieleen oma kokemus. Aiemmin tuli tulkittua kaikki lasten riehuminen energiaksi, ja koitettiin keksiä lapsille vain lisää liikunnallista ja energiaa kuluttavaa tekemistä. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin pienen eron sen ns. seinillä pomppimisen ja tällaisen vanhemman häiritsemisriehumisen välillä. Jälkimmäiseen on yllättävästi toiminut ratkaisuna jokin rauhallinen, keskittynyt tekeminen (palapeli, rakentelu, piirtely tmv.), niin että vanhempi auttaa vähän alkuun, ja joka on niin helppoa, ettei lapsi saa hankaluudesta raivareita. Aina ei siis olekaan kyse liikunnan tarpeesta, vaan levotonta lasta voikin vaivata mielen tylsistyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työlästä on. Minusta kuulostaa normaalilta 2,5-vuotiaalta.
Esikoisesi saattoi olla rauhallinen lapsi. Muistan miten katsoin kateellisena muiden rauhallisia, paikallaan pysyviä lapsia kun vilkas esikoinen oli pieni. Me saimme juosta hänen perässään. Olimme alle kolmekymppisiä, ehkä sen jaksoi silloin paremmin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin näen että piirteestä on iloa. Tuota lasta ei tarvitse rohkaista elämää kohti! Hän menee jo itse.
Mutta hyvänen aika olin loppu joskus!
Ihana kuulla! Että tästä selviää.
Meillä anoppi ei jaksa kuopusta hoitaa yhtään, kuulemma poikansa oli ihan kamala samassa iässä.ap
Selkeästi lapsi on tullut paljon isäänsä. Sä voisit anopin kanssa puhua enemmän siitä millainen lapsi hänen poikansa on ollut. Saisit enemmän ymmärrystä omaa lasta kohtaan. Myös keinoja millä lasta voisi motivoida toimimaan eri tilanteissa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat eri luontaisia.
Kyllä sun pitää lapsen kanssa liikkua monipuolisesti, vaikka hän on temperamenttinen.
Valjaat on hyvä turvallisuuden kannalta, lapsi ei pääse karkaamaan.
Pelastusliivit uimahallissa lapsen päälle. Toinen aikuinen mukaan auttamaan pukuhuoneessa lapsen kanssa.
Sano nyt vielä että ruutuaikaa vähemmälle
Tän palstan kommentoijien sisälukutaidottomuus on kyl vertaansa vaillajust kuvaillu miten monopuolisesti liikkuu ja joskus myös ollaan vaan omalla pihalla. Niin eikös siihen tule kommentit: sä kuormitat sun lasta liikaa liikunnalla tai sitte tää sun, eli et liiku tarpeeks monipuolisesti. 2,5 vuotiaan kanssa ei ihan oikeasti voi kovinkaan monipuolisesti harrastaa, se on arkiliikkumista ja leikkiä, juoksua puistossa jne. mitä ap tekeekin. Silti; niistäkin voi pitää lepopäiviä ja olla ihan vaan omalla pihalla! Mut jos ongelma pysyy eikä poistu liikuntaa lisäämällä tai vähentämällä, niin ratkaisu ei löydy liikunnasta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta normaalilta, että lapsi on noin väkivaltainen ja holtiton. Kaikki pienet lapset eivät todellakaan käyttäydy noin.
Näin minäkin ajattelen. Tokihan samaan aikaan lapsi osaa olla iloinen ja hauska, tykkää pelleillä ja pomppia sohvalla yms. Mutta se energian määrä on ihan älytön. Siksi aloitettiin perhejumppa ja käydään paljon juoksuttamassa ulkona, että saa purettua. Mutta energiaa vaan riittää ja riittää ja se kuohuu yli juurikin läpsimisenä jne. Lapsi ei tavallaan lyö raivon vallassa, vaan jopa innostuessaan! Tämä on se mikä kuormittaa ja hämmentääpäiväkodissa ei ole havaittu mitään näistä
ap
Päiväkodissa on selkeät rutiinit, säännöllisesti ruokaa ja lepoa ja leikit vaihtuu sisältä ulos useamman kerran päivässä.
Tiiätkö mutta niin on meilläki ollu alusta asti?
Poika on myös nukkunut yöt hyvin jo pitkään ja säännöllisesti.
Päiväunet aina samaan aikaan. Ainoa mitä en kotiin voi taikoa on lapsikatras seuraksi.
Rytmi ja rutiini on ainoa, joka tässä kannatteleekin, koska muutenhan elämä olis pelkkää kaaosta!
Nyt kaaos on ennakoitavissa, mä tiedän, että klo. 15-19 alkaa meidän vanhempien iltavuoro, joka vie mehut! Ja usein sitä edeltänyt aamuvuoro 7-12 jolloin meno on tulista!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa hehkuttaa miten heidän taaperonsa on aivan ihana. Miksi? Se tuskin auttaa ap:tä ongelman kanssa.
Tuossa aikaisemmin mainittiin ettei kehujen pitäisi olla mikään harhautuskeino, ja olen samaa mieltä. Kehutaan kun siihen on aihetta ja huono käytös jätetään pois. Ei tule syliä tai paijausta jos ei osaa olla kiltisti. Jos teillä on aidattu piha, sinne vaan juoksemaan, eipähän pääse karkuun. Jos rikkoo lelunsa, uusia ei tule. Ja huomiota saa vasta kun on nätisti.
Vierailija kirjoitti:
Työlästä on. Minusta kuulostaa normaalilta 2,5-vuotiaalta.
Esikoisesi saattoi olla rauhallinen lapsi. Muistan miten katsoin kateellisena muiden rauhallisia, paikallaan pysyviä lapsia kun vilkas esikoinen oli pieni. Me saimme juosta hänen perässään. Olimme alle kolmekymppisiä, ehkä sen jaksoi silloin paremmin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin näen että piirteestä on iloa. Tuota lasta ei tarvitse rohkaista elämää kohti! Hän menee jo itse.
Mutta hyvänen aika olin loppu joskus!
Mä tunnustan ja tunnen karman osuvan, sillä esikoisen kanssa luulin oikeasti että nämä päättömät kiljukaulat ovat kasvattamattomuuden tulosta.
Esikoisen kanssa onnistui pankkiasiointi ja uimahallissa käynti, pottaharjoittelu yms. Kaikki meni jotenkin soljuvasti, siirtymät ja rytminvaihdot.
Hän ei ollut moksiskaak kun hain ennen aikoja päikistä tai oltiin siellä satunnaisesti. Tai hypättiin extempore yöjunaan!
Kuopuksen kanssa ei onnistuis ikinä!
Vauvakirjasta olen fiilistellyt miten mainiosti kaikki meni, toki oli koliikki ja muistan myös unettomuuden ja pukemisen haasteet, enkä ole unohtanut kuinka itkin huutoitkua saunassa väsymyksen takia miehen ollessa reissutyössä.
Mutta se arki oli aaltoilua ja pääosin ihanaa, lapsi oli helppo. Olen yhä sama äiti, jopa tasapainoisempi ja taloudellisia paineita ei ole. Pystyin jäämään osapäivätöihinkin.
Jotenki tajunnu ettei esikoisen kiltteys ollutkaan kasvatuksen ansiota vaan tuuria.
No. Elämä opettaa nyt sitten
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi-kolmevuotiaana meilläkin oli paljon tahtojen taistelua, mutta neljävuotias oli jo tosi hauska tyyppi (oli hänellä silloinkin kiukkukohtauksia ja vahvaa tahdon ilmaisun harjoittelua, muttei enää niin älyvapaata kuin pienempänä).
Meillä auttoi paljon se kovasti toitotettu ennakointi, eli siirtymätilanteisiin ei rynnätä yhtäkkiä, mutta ennen kaikkea juttelu lapsen kanssa siitä mitä tulee tapahtumaan. Ennen vaikka uimahalliin menoa jutellaan, että mitenkäs siellä uimahallissa pitikään käyttäytyä (ja nimenomaan jutellaan yhdessä, ei niin että aikuinen tolkuttaa). Uhmaikäiselle lapselle on tärkeää hahmottaa rajoja, osa pitää olla aikuisen asettamia, osa lapsen itsensä (voi valita vaikka itse minkä värisen pyyhkeen ottaa mukaan).
Toinen klassikko on harhauttaminen, käyttäkää hyvät väsyneet vanhemmat sitä vapaasti. Jos huomaat että lapsi alkaa venkuloida tai muo
No eipä ihme, että sun lapsi käyttäytyy huonosti. Pieni lapsi ei osaa vielä säädellä tunteitaan, eikä voi päättää milloin tulee nälkä tai väsymys, joten kiukku voi kehittyä vaikkei lapsi niin haluaisikaan. Ei ole millään tavalla väärin ehkäistä kiukkua. Ei ole pakko antaa tilanteen eskaloitua, tai alkaa itse apinanraivolla sekoilemaan ja olemaan määräilevä ja aggressiivinen, jos tilanne ei sitä oikeasti vaadi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta normaalilta, että lapsi on noin väkivaltainen ja holtiton. Kaikki pienet lapset eivät todellakaan käyttäydy noin.
Näin minäkin ajattelen. Tokihan samaan aikaan lapsi osaa olla iloinen ja hauska, tykkää pelleillä ja pomppia sohvalla yms. Mutta se energian määrä on ihan älytön. Siksi aloitettiin perhejumppa ja käydään paljon juoksuttamassa ulkona, että saa purettua. Mutta energiaa vaan riittää ja riittää ja se kuohuu yli juurikin läpsimisenä jne. Lapsi ei tavallaan lyö raivon vallassa, vaan jopa innostuessaan! Tämä on se mikä kuormittaa ja hämmentääpäiväkodissa ei ole havaittu mitään näistä
ap
Hei tästä tuli mieleen oma kokemus. Aiemmin tuli tulkittua kaikki lasten riehuminen energiaksi, ja koitettiin keksiä lapsille vain lisää liikunnallista ja energiaa kuluttavaa teke
Voi kun oiskin noin, on kokeiltu aamupäivällä, jolloin vähemmän hullua kuin illalla, maalata vesiväreillä tai tehdä sellasta puupalapeliä.
Nää onnistuu hetken mutta sitten alkaa se paiskominen ja lapsi hermostuu jos pala ei osu, paiskaa laudan ja palaset.
Sama kuvakorteilla. Askartelin lehdistä leikkaamalla tunnekortteja ja eläinkuvia, viistoista sekuntia niin oli tuhonnut ne.
Ehkä mun suurin ongelma on se että kasvatan kuopusta kuten esikoista, enkä osaa nyt muuttaa kasvatustyyliäni toisenlaiselle luonteelle sopivaksimutta kun oon niin loppu, ei pää toimi että tajuisin mitä teen väärin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työlästä on. Minusta kuulostaa normaalilta 2,5-vuotiaalta.
Esikoisesi saattoi olla rauhallinen lapsi. Muistan miten katsoin kateellisena muiden rauhallisia, paikallaan pysyviä lapsia kun vilkas esikoinen oli pieni. Me saimme juosta hänen perässään. Olimme alle kolmekymppisiä, ehkä sen jaksoi silloin paremmin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin näen että piirteestä on iloa. Tuota lasta ei tarvitse rohkaista elämää kohti! Hän menee jo itse.
Mutta hyvänen aika olin loppu joskus!
Ihana kuulla! Että tästä selviää.
Meillä anoppi ei jaksa kuopusta hoitaa yhtään, kuulemma poikansa oli ihan kamala samassa iässä.ap
Selkeästi lapsi on tullut paljon isäänsä. Sä voisit anopin kanssa puhua enemmän siitä millainen lapsi hänen poik
Anoppi ei oikein muista, tai ei tykkää puhua. Olen kysellyt. Lapset olivat hoidossa paljon ja kesät mummolassa toisella puolen Suomea. On vain huokaillut, että voi hyvänen aika miten vilkas poikansa oli ja miten väsynyt hän oli. Oletan ettei siksi oikein halua mummoilla, paloi varmaan lasten osalta loppuun 80-luvulla.
Mut anopilla oli tukiverkosto, meillä eipaitsi toi päiväkoti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta normaalilta, että lapsi on noin väkivaltainen ja holtiton. Kaikki pienet lapset eivät todellakaan käyttäydy noin.
Näin minäkin ajattelen. Tokihan samaan aikaan lapsi osaa olla iloinen ja hauska, tykkää pelleillä ja pomppia sohvalla yms. Mutta se energian määrä on ihan älytön. Siksi aloitettiin perhejumppa ja käydään paljon juoksuttamassa ulkona, että saa purettua. Mutta energiaa vaan riittää ja riittää ja se kuohuu yli juurikin läpsimisenä jne. Lapsi ei tavallaan lyö raivon vallassa, vaan jopa innostuessaan! Tämä on se mikä kuormittaa ja hämmentääpäiväkodissa ei ole havaittu mitään näistä
ap
Hei tästä tuli mieleen oma kokemus. Aiemmin tuli tulkittua kaikki lasten riehuminen energiaksi, ja koitettiin keksiä lapsille vai
Ehkäpä juuri niin. Joskus neuvo siitä, mikä omalla kohdalla toimi, saattaa olla avuksi toisille, mutta lapsia ja temperamentteja on tosiaan erilaisia. Kuulostat kuitenkin hyvältä ja ajattelevaiselta äidiltä, joka on kiinnostunut lapsensa parhaasta. Tsempit haastavaan ikään, se menee kyllä ohi! Meillä juuri 2,5 oli kaikista vaikein.
t.edellinen
Aphan on ihan lapsen vietävissä. Kirjoittaa, että tekee ja askartelee kaiken lasta varten, lapsi tuhoaa kaiken.
Et ole tainnut oikein kasvaa aikuiseksi ap? Sinä olet lapsen vanhempi, sinä pääasiassa määräät miten teillä toimitaan.
Työlästä on. Minusta kuulostaa normaalilta 2,5-vuotiaalta.
Esikoisesi saattoi olla rauhallinen lapsi. Muistan miten katsoin kateellisena muiden rauhallisia, paikallaan pysyviä lapsia kun vilkas esikoinen oli pieni. Me saimme juosta hänen perässään. Olimme alle kolmekymppisiä, ehkä sen jaksoi silloin paremmin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin näen että piirteestä on iloa. Tuota lasta ei tarvitse rohkaista elämää kohti! Hän menee jo itse.
Mutta hyvänen aika olin loppu joskus!