Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Hae apua? Perheneuvola? Onko lapsella esimerkiksi nepsyä tai jotain muuta? Hommaa tukiperhe?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eilen juuri katsoin julkisella paikalla tämän ikäisen lapsen perseilyä ja kumpikin vanhempi näytti olevan ihan kypsä sen riiviön kanssa. Olivat kuitenkin jämäköitä lapsen kanssa ja kun mikään ei sujunut hänet laitettiin sitten rattaisiin istumaan. Lapselle ei tämäkään sopinut ja karjui pää punaisena rattaissa.
Taputin itseäni hiljaa mielessäni olalle. Itselläni nimittäin on kaksoset, jotka ovat jo aikusia. Olin tuossa ikävaiheessa yksin heidän kanssaan.
Muistakaa olla jämäköitä! Ei on ei ja kyllä on kyllä. Tuo ikävaihe menee lopulta nopeasti ohi. Vaikka nyt ei sille tunnukaan.
Kyllä uhmatilanteet on tosi kuormittavia. Edelleen sitä hämmästyy siitä miten nopeasti hyväntuulinen lapsi muuttuu oikein raivopääksi. Siis ihan hetkessä mieliala vaihtuu. Raivareita tulee ties mistä. Onneksi ei ole enempää lapsia, kyllä tästä nyt kerran selviytyy jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ylivoimaisesti suurin osa maailman ihmisistä on saanut lapsena ruumiillista kuritusta ja kyseessä on ylipäätään asia jota on tehty melkolailla aina. Ruumiillisen kurituksen vastustus on aika tuoretta perua.
Iso osa vastustuksesta on myös sitä missä perheväkivalta rinnastetaan ruumiilliseen kuritukseen. Eli ajatellaan, että piiska tai tukistus harkittuna rangaistuksena on sama asia kuin se, että känninen vanhempi hakkaa lapsen päätä seinään koska lapsen naama ei miellytä.
Tällä samalla argumentilla voi vastustaa mitä tahansa muutosta. Sitä käytettiin aikoinaan laajalti esimerkiksi vastustettaessa yleistä äänioikeutta. Ensin sen antamista miehille, ja kun oli jo täysin selvää että maailma ei siitä ollut tuhoutunut, vastustettiin silti yhä vain sen antamista naisille. Ei semmoista ole ikinä ollut missään, menkääs nyt jo siitä haihattelevine vaatimuksinenne.
Täällä Suomessa samalla argumentilla vastustettiin 1800-luvulla, hyvin laajalti ja ihan tavallisen maalaiskansan keskuudessa, myös lasten koulunkäyntiä. Turhaa ja jopa vaarallista, kouluissa opetetaan vain jotain hienostelua ja viisastelua, lasten sinne passiivisesti istuskelemaan laittaminen viivästyttää vain heidän kehittymistään ahkeriksi työntekijöiksi pienestä pitäen, ei ole tarvittu mitään ihmeen kouluja ennenkään niin ei tarvita nytkään.
Jälkimmäiseen kommenttiin taas vastaus on, että pahaa asiaa ei tee hyväksi se, että jokin toinen asia on vielä pahempi. Se, että "piiska tai tukistus harkittuna rangaistuksena" ei ole sama asia kuin "känninen vanhempi hakkaa lapsen päätä seinään", ei tee edellistä hyväksyttäväksi sen enempää kuin jälkimmäisen tekee hyväksyttäväksi se, että se känninen vanhempi ei ainakaan katko lapselta luita tai tapa sitä lasta. Tai myymälävarkauden tekee hyväksyttäväksi se, että ainakaan se ei ole pankkiryöstö.
2-4 vuotiaan oikut ja huutokonsertti toistuu sitten vanhemmilla miehillä.
Ainakin meillä mies kiukkuaa itsekseen pääasiassa. Ei ole nälkä, maito on huonoa, missä ne ja ne tavarat ovat.
Joku varastanut ja joskus itse uskoo siihen ajatukseensa. Tai minä olen yleensä syyllinen kaiken katoamiseen kun itse jättää tavaransa aina ovelle tai missä kävellään keskelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä uhmatilanteet on tosi kuormittavia. Edelleen sitä hämmästyy siitä miten nopeasti hyväntuulinen lapsi muuttuu oikein raivopääksi. Siis ihan hetkessä mieliala vaihtuu. Raivareita tulee ties mistä. Onneksi ei ole enempää lapsia, kyllä tästä nyt kerran selviytyy jotenkin.
Sitten korkeammalla iällä on miehillä tapana käyttäytyä 2-4 vuotiaan tason mukaan. Ja siitäkin pitää selvitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ottaa lasta kauppaan mukaan lainkaan, jos ei yhtään tottele. Sen voi hyvin jättää autoon odottamaan siksi aikaa - ei se siihen kuole. Samoin uintireissulla voi sanoa, että tänne ei tulla, jos perseily alkaa jo ovella. Johdonmukaisuus ja tiukat rajat, kyllä se lapsi ymmärtää syy-yhteyden silloin. Ja itse ottaisin kyllä niskavilloistakin kiinni, sanokaa mitä vaan väkivallasta, mutta lapset todellakin on erilaisia ja joillekin se tukistus kyllä on ainoa, mikä tehoaa.
Ja kyllä, minulla on kolme aivan upeaa teiniä, joista yhtä olen kurittanut, sillä oli todella vaikea. Hänestä tuli aivan yhtä fiksu kuin kahdesta muustakin, joita ei juuri tarvinnut komentaa. Hän on itsekin sanonut, että ihan oikein äiti teit, sillä hän muistaa itsekin, miten villi oli vielä 7-vuotiaanakin.
Et
Lässyn lässyn
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin on negatiivisia mielenilmaisuja.
Hae apua!
Kehu lasta ja pidä hyvänä heti, kun on ollut ok. Se on palkinto.
Joskus kauan sitten kehuin omaa lastani, kun osasi itse mennä sänkyynsä tai istumaan. Ihan pieniä asioita joita osaa itse tehdä voit kehua tai halia. Joskus se tyynnyttää paremmin kuin kuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3-4v on jo ihanan helppo, ei tarvitse enää vaihtaa vaippoja, kävelee itse, syö itse. Silti on vielä pieni ja saa hoitaa ja pitää sylissä. Vauvaikä on silti minusta parasta, kestää vain nii vähän aikaa ja silti vieläkin välillä kaipaa vauvaa tuhisemaan syliinsä, vaikka omat lapset ovat jo 20-8 vuotiaita.
13-16 voi olla yhtä paha.
Ne tukiverkot on kaiken A ja O, sanoo 3 lapsen, nyt 2-kymppisiä, kokemuksella
Etsikää, hankkikaa, pitäkää tukiverkkoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
3-4v on jo ihanan helppo, ei tarvitse enää vaihtaa vaippoja, kävelee itse, syö itse. Silti on vielä pieni ja saa hoitaa ja pitää sylissä. Vauvaikä on silti minusta parasta, kestää vain nii vähän aikaa ja silti vieläkin välillä kaipaa vauvaa tuhisemaan syliinsä, vaikka omat lapset ovat jo 20-8 vuotiaita.
Ihanan helppo??? Sun lapsilla ei ole siis ollut kovaa uhmaa. Uhmaikäiseen ei voi yhdistää sanoja ihana ja helppo.
Olisipa mukava kuulla millainen ap:n tilanne on nykyään, jospa tämä ketju hänelle vielä silmiin sattuisi :)
Neuvoisin jättämään kaiken sellaisen mikä ei onnistu ja tuottaa vain tuskaa toistaiseksi pois, vesivärit ja uimahallit. Kyllä niitä kerkeää myöhemminkin, ei tarvitse suorittaa lapselle sitä hyvää lapsuutta oman stressitason kustannuksella.
Moni on sanonutkin, että väkivallalle ja satuttamiselle stoppi, jos se auto heitetään äidin naamaan niin autot lähtee jäähylle. Piste. Jos lapselle tästä tulee paha mieli, niin antaapa tulla, korvatulpat korviin ja katsoo vain ettei lisävahinkoja satu.
Jos lapsi laittaa asian x suuhunsa, ei kannata alkaa kyselemään että näytä mitä laitoit, kun kerran tietää jo etukäteen että se pentu sen nielaisee. Koittaisin ennemmin vaan saada vaikka tarkkuus syljentää sen kiven kanssa, koitapas saatko sen sylkäistyä sen tämän toisen kiven päälle. Jotain vastaavaa, mitä nyt extempore tulee mieleen.
Koittaisin minimoida ne ei/älä käskytykset kuitenkin, sen sijaan että sanoo älä paisko (ja tottakai se paiskoo sitten), voi tehdä vaikka leikin, saako lasin laitettua pöydälle niin hiljaa, ettei siitä kuulu ääntä ja molemmat korva tarkkana sitä siinä sitten kuuntelee, ja kehuu kuinka hienosti meni, ei ainakaan äiti kuullut, wau, pysyy lasi ehjänä kun noin hiljaa osaat.
Pitkiä hermoja ja palautumista. Armollisuutta itselle äitinä.
Otetaan oppia muista nisäkkäistä. Emo opettaa ettei perseilyllä pärjää. Ihmislapsi jätetään selviämään yksikseen kuin olisi jo aikuinen tietoineen ja taitoineen.
Mun maailman hirveimmästä uhmaikäisestä kasvoi ihana, hauska, fiksu, kärsivällinen ja empaattinen lapsi ja nuori. En ois uskonut silloin vaikeimpina aikoina että siitä kiljuvasta, purevasta, vastaan joka asiasta tappelevasta hirviöstä voi kasvaa jotain noin ihanaa. Uhmaikä menee ohi. Koita jaksaa!
Toivottavasti ap ymmärsi hakea ja sai apua tuohon uhmaikään. Perheneuvola tai psykologi voisi olla hyvä, jos noin rankkaa jo noinkin pienen kanssa. Jos vaikka onkin muuta taustalla, kuin pelkkä uhma. Silloinkin parasta saada apua ajoissa.
Tsemppiä vaan kaikenikäisten vanhemmille.
Komppaan tätä! Väkivalta saattaa tarkoittaa ihan eri asiaa eri ihmisille erilaisissa konteksteissa. Kyllä kehollinen ja aistillinen oppiminen kuuluu juurikin lapsen maailmaan. Ei se kuitenkaan tarkoita, että lasta pitäisi piestä vyöllä tai aiheuttaa edes kipua. Sanoisin, että tärkeintä on näyttää kenellä on voima. Varmaankin syliin sitominen ja rauhalliseen tylsään paikkaan siirtyminen voisi toimia. Vaikka tälläinen toimenpide on molemmille raskas ja aikaavievä, niin luulisi ettei sitä tarvitse montaa kertaa toteuttaa kunnes lapsi oppii uskomaan, että äidillä on viimekädessä voima hallita tilannetta kuin tilannetta. Voisi kuvitella, että lapselle on stressaavaa tuntea, että äiti ei pysty kontrolloimaan edes häntä itseään; miten äiti sitten pystyy suojelemaan sitten ulkomaailmalta?
Tämä nyt on tietenkin ihan vain itselleni tullut ajatus, mutta lapset ei tietenkään tiedä mitään ajatuksen tasolla, vaan tunteen ja toiminnan tasolla. Koittakaa katsoa sitä lasta jotenkin realistisesti pienenä otuksena joka yrittää oppia maailmaa.
Itse koittaisin saada kaikki neuvot ja kasvatusajatukset kyseisen lapsen kohdalla sieltä päiväkodista, jos siellä kerran lapsi tyytyväisenä käyttäytyy.