Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli, 6 v kuningasikä, 10 v draamaikä ja 12-16 v murrosikä.
Ei kuulosta kovin mukavalta kokemukselta. Miksi tuohon pitäisi alkaa vapaaehtoisesti? :o
Kukaan ei tiedä, mitä on edessä. Mulle realisoitui nepsylapsi. Nykyään hänen suuret tunteensa ottaa vastaan hänen puolisonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja ADHD lapsen vanhempana voin kertoa, että rauhallisuus on usein kaukana. Kun aivot käy ylikierroksilla, niin lapsi on rauhaton, ei pysty keskittymään, unohtelee asioita ja myös ystävyyssuhteet ovat monesti koetuksella, juuri kaoottisesta käytöksestä johtuen. Strukturoidulla arjella, aktiviteeteilla ja pitkällä pinnalla pääsee pitkälle. Asianmukainen lääkitys auttaa paljon myös, jos siihen on hoitotiimin kanssa päädytty. ADHD rauhoittuu ja muuttaa muotoaan iän mukana.
Näin juuri, ja tähän voi vielä lisätä, että jos kyseessä on se ADHD, niin mikään ei ole pahempaa bensaa liekkeihin kuin tämä täällä joidenkin sokeasti julistama "jos lapsi ei tottele niin kovat otteet ja rankaisut vaan käyttöön, kova kovaa vastaan niin lapsi nöyrtyy ja nujertuu".
Kun olin itse lapsi tyyliin 5-10 v, yksi kavereistani oli sellainen, että sillä olisi aivan satavarmasti nykyään tarkkaavaisuushäiriödiagnoosi ja lääkitys, mutta 1980-luvulla niistä ei vielä tajuttu mitään. Kertoo paljon, että vaikka en itsekään ollut kaikkein korkeamoraalisin lapsi, vaan koin herkästi mm. vahingoniloa kavereille sattuneista ikävyyksistä, niin tätä yhtä kaveria säälin, koska sen kasvatus oli niin todellista tilannetta ymmärtämätöntä. Jopa silloin, kun tämä kaveri pari kertaa teki pahaa minulle itselleni tavalla, jota ei ollut mahdollista pitää salassa vanhemmiltani, tulin jo siinä heti etukäteen surulliseksi hänen puolestaan, koska tiesin että kotoani tieto kulkee hänen kotiinsa, ja kaverille tulee epäsuorasti minun olemassaoloni takia itketys ja höykytys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vaikealta. Valitettavasti en oikein osaa antaa neuvoja, itse olen lapseton.
Kannustan kuitenkin puhumaan tunteistasi miehellesi, että saisit purettua niitä ulos. Sano ääneen ne ns huonotkin ajatukset, joista tunnet syyllisyyttä ja sano sekin, että tunnet niistä syyllisyyttä. Sano miehelle, että tarvitset nyt kuuntelijaa ja tukea, vaikka mitään konkreettista ratkaisua ei välttämättä löydykään. Vain sekin, että saat jaettua ajatuksiasi ja saat ymmärrystä tunteillesi, antaa lisää jaksamista. Niinhän sanotaan, että se keventää mieltä. Ja ehkä samalla yhdessä keksitte jotain pieniäkin asioita, joista löytyisi helpotusta arkeen.
Kiitos.. kiva viesti. Olen puhunut ja mies ymmärtää hyvin, on todella hyvä isä ja ilman häntä lapsi olisi varmasti ihan tärviöllä, en jaksais yksin!
Mies oli hoitovapaalla vuoden ja sen päätteeksi alkoi hänki
Huomannut että ette osaa pitää kuria
Mikäli uimahallikeikat ahdistavat jne., niin jätä ne minimiin tässä vaiheessa. Olisi kiva tehdä asioita muksun kanssa, mutta mikäli kuluttaa vain voimavaroja, niin pidättäydy rutiineissa ja yritä pitää mahdollisimman sama päivärytmi joka päivä. (kuten sanot tekeväsikin :) ) Mikäli on joku kodin ulkopuolinen juttu, niin niitä maksimissaan yksi per päivä, eikä peräkkäisinä päivinä. Imee mehut muuten äipästä. Meillä jätettiin mm. yhteiset kauppakeikat väliin ja toinen kävi tekemässä ostokset listan mukaan. Nykyään kamat saa tilattua netistä ja tulevat kotiovelle. Kyllä se muksu kasvaa ja tämän hetken ongelmat ovat kohta vain historiaa.
Siinä vaiheessa, kun muksulla alkaa olla ymmärrystä asioista, niin mikäli tekee ei-toivottua-käytöstä jollain Lintsi-keikalla, niin mikäli ei tokene sanomalla, niin pistät pillit pussiin ja lähdet kotiin. (varmaan viimeistään tuossa viiden paikkeilla, riippuu muksusta kyllä) Vaikka olisi maksettu rahaakin ja menisi hukkaan, niin pidät pääsi. Oppii, että huonosta käytöksestä on seurauksia. Tällä hetkellä lapsesi on vielä niin pieni, että testailee rajoja ja rakkautta. Ihminen on varmaan se ainut eläinlaji, joka kavattaa jälkikasvunsa puhumalla. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse varmaan jättäisin suosiolla uimahalli yms käynnit väliin tuon ikäisen kanssa, ja tilaisin ruokaostokset kotiinkuljetuksella.
On, 5 vuotiaat mielestäni pahin ikä. 4 poikaa 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata ottaa lasta kauppaan mukaan lainkaan, jos ei yhtään tottele. Sen voi hyvin jättää autoon odottamaan siksi aikaa - ei se siihen kuole. Samoin uintireissulla voi sanoa, että tänne ei tulla, jos perseily alkaa jo ovella. Johdonmukaisuus ja tiukat rajat, kyllä se lapsi ymmärtää syy-yhteyden silloin. Ja itse ottaisin kyllä niskavilloistakin kiinni, sanokaa mitä vaan väkivallasta, mutta lapset todellakin on erilaisia ja joillekin se tukistus kyllä on ainoa, mikä tehoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ottaa lasta kauppaan mukaan lainkaan, jos ei yhtään tottele. Sen voi hyvin jättää autoon odottamaan siksi aikaa - ei se siihen kuole. Samoin uintireissulla voi sanoa, että tänne ei tulla, jos perseily alkaa jo ovella. Johdonmukaisuus ja tiukat rajat, kyllä se lapsi ymmärtää syy-yhteyden silloin. Ja itse ottaisin kyllä niskavilloistakin kiinni, sanokaa mitä vaan väkivallasta, mutta lapset todellakin on erilaisia ja joillekin se tukistus kyllä on ainoa, mikä tehoaa.
Ja kyllä, minulla on kolme aivan upeaa teiniä, joista yhtä olen kurittanut, sillä oli todella vaikea. Hänestä tuli aivan yhtä fiksu kuin kahdesta muustakin, joita ei juuri tarvinnut komentaa. Hän on itsekin sanonut, että ihan oikein äiti teit, sillä hän muistaa itsekin, miten villi oli vielä 7-vuotiaanakin.
Se mihin kiinnität huomiota, se vahvistuu. Eli tarkkana miten reagoit huonoon ja huomaatko hyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos viihtyy päiväkodissa hyvin niin sinne hakemus kokopäiväisesti vaikka veisi sen 3kk aikaakin. Perheneuvolaan voi ottaa myös yhteyttä. Siellä kävin aikoinaan itseni, en lapsen vuoksi. Voimia jokatapauksessa nyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ottaa lasta kauppaan mukaan lainkaan, jos ei yhtään tottele. Sen voi hyvin jättää autoon odottamaan siksi aikaa - ei se siihen kuole. Samoin uintireissulla voi sanoa, että tänne ei tulla, jos perseily alkaa jo ovella. Johdonmukaisuus ja tiukat rajat, kyllä se lapsi ymmärtää syy-yhteyden silloin. Ja itse ottaisin kyllä niskavilloistakin kiinni, sanokaa mitä vaan väkivallasta, mutta lapset todellakin on erilaisia ja joillekin se tukistus kyllä on ainoa, mikä tehoaa.
Ja kyllä, minulla on kolme aivan upeaa teiniä, joista yhtä olen kurittanut, sillä oli todella vaikea. Hänestä tuli aivan yhtä fiksu kuin kahdesta muustakin, joita ei juuri tarvinnut komentaa. Hän on itsekin sanonut, että ihan oikein äiti teit, sillä hän muistaa itsekin, miten villi oli vielä 7-vuotiaanakin.
Että kehtaat puolustella itseäsi. Lapsi aina puolustaa vanhempaa, vaikka olisi tehnyt pahempaakin, niin todennäköisesti haluaa silti olla äidin suosiossa. Ja lapsi kaivaa itsestään sen syyn, että "äiti joutui tukistamaan koska minä olin paha". Et edes tajua mitä se kiinni käyminen teki lapsen itsetunnolle, vaikka sen kirjoitit tuohon itse. Lapsi puolustaa väkivallan tekijää, ja syyttää itseään. - Olisiko se edelleen ok, jos lapsi joutuu väkivaltaiseen parisuhteeseen, että se lapsesi hakee syyn väkivaltaan itsestään? Toinen osapuoli tekee oikein kun läimäisee, minähän se ärsytin? Sen sinä opetit sinne lapsen alitajuntaan, että häntä saa vaikka satuttaa.
Ihan sama mitä lapsi sanoo, teit silti yksiselitteisesti väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuni, vihani ottaa kierroksia näitä teidän juttuja lukiessani. Miten te voittevolla noin osaamattomia jopa saamattomia lasten temppujen edessä. Onko totta että annatte lapsen käyttäytyä kuin pahaisen elukan. Ittelläni on viisi lasta aikuisia nykyään ja yhdenkään kanssa ei ole ollut kasvatus ongelmia niin kuin näyttää olevan tänä päivänä joka perheessä. Sanotte: ( olen aivan puhki tuon pennun takia, tämä koko juttu leviää kohta käsiin) Tiedän mitä nyt jo ajattelet minusta ja ajatuksistani. Melkein aistin kiukkusi kun luet tätä. Huomaatko olet samalla tasolla lapsesi kanssa. .. ...Kuuntelet / luet ja tukeudut kasvatusohjeisiin "ei niin ei näin, kasvata positiivisuuden kautta. Olet
Ja jos tämä olisi vain kasvatuksesta kiinni, eihän päiväkodeissa pitäisi sitten olla ainuttakaan huonosti käyttäytyvää lasta. Siellähän on ammattilaiset tekemässä. Miksi he eivät saa lapsia kuriin? Päivästä toiseen ovat niiden lasten kanssa. Missä mättää? Osa lapsista oppii viikossa päikyn tavoille, ja jotkut lapset ei osaa tehdä päikyn ohjeiden mukaan vuodenkaan kuluttua. Ehkä se ei olekaan vain se kasvatus joka on syynä?
Ammattilaisilta on kielletty kurinpito. Useimmissa kunnissa päiväkotihenkilökunta ei saa edes ottaa riehuvaa lasta kädestä kiinni. Puhumattakaan rangaistusten antamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Että kehtaat puolustella itseäsi. Lapsi aina puolustaa vanhempaa, vaikka olisi tehnyt pahempaakin, niin todennäköisesti haluaa silti olla äidin suosiossa. Ja lapsi kaivaa itsestään sen syyn, että "äiti joutui tukistamaan koska minä olin paha". Et edes tajua mitä se kiinni käyminen teki lapsen itsetunnolle, vaikka sen kirjoitit tuohon itse. Lapsi puolustaa väkivallan tekijää, ja syyttää itseään. - Olisiko se edelleen ok, jos lapsi joutuu väkivaltaiseen parisuhteeseen, että se lapsesi hakee syyn väkivaltaan itsestään? Toinen osapuoli tekee oikein kun läimäisee, minähän se ärsytin? Sen sinä opetit sinne lapsen alitajuntaan, että häntä saa vaikka satuttaa.
Ihan sama mitä lapsi sanoo, teit silti yksiselitteisesti väärin.
Lapsissa on eroja tässäkin suhteessa. Toisille ei ihan aidosti jää mitään pahoja muistoja kohtelusta, josta toisille jää. Olen kuitenkin aivan samaa mieltä tuosta, että väkivalta kasvatuksessa on aina väärin, koska se on uhkapeliä luottaen siihen, että oma kulloinenkin kohteena oleva lapsi on niitä joille ei jää.
Ja tämä on asia, jonka olen itse oppinut vasta aikuisena. Omassa lapsuudessa tuli hölmöilyistä välillä ihan kunnon tukkapöllyt tai piiskaa vyöllä, silti nämä ei jääneet painamaan koska olen luonteeltani semmoinen-ja-semmoinen, ja lapsuus isompana kokonaisuutena oli ihan OK. Vasta aikuisena tutustuin ihmisiin, joille on jäänyt samanlaisesta kasvatuksesta niitä pysyviä henkisiä jälkiä ja katkeruutta, ja nyt hävettää se että olin yleistänyt omasta kokemuksestani, ihan kuin niin olisi muka oikeutettua tehdä.
Minusta tuo ikä oli kaikkein paras lasteni kanssa, taaperot ja leikki-ikäiset on hauskoja tyyppejä.
Joku on mennyt pieleen apn ja lapsen suhteessa ja lapsi reagoi siihen. Ehkä lapsi tottui isän vuoden hoitovapaan aikana rennompaan ja hyväksyvämpään tyyliin ja haluaisi olla isän eikä kireän äidin kanssa?
Ehkä perheneuvolasta kannattaisi hakea apua. Ap on jo ollut väkivaltainen yhtä lastaan kohtaan, joten tässä on iso riski, jos ap ei hae apua, että väkivalta uusiutuu.
Vierailija kirjoitti:
Lapsissa on eroja tässäkin suhteessa. Toisille ei ihan aidosti jää mitään pahoja muistoja kohtelusta, josta toisille jää. Olen kuitenkin aivan samaa mieltä tuosta, että väkivalta kasvatuksessa on aina väärin, koska se on uhkapeliä luottaen siihen, että oma kulloinenkin kohteena oleva lapsi on niitä joille ei jää.
Ja tämä on asia, jonka olen itse oppinut vasta aikuisena. Omassa lapsuudessa tuli hölmöilyistä välillä ihan kunnon tukkapöllyt tai piiskaa vyöllä, silti nämä ei jääneet painamaan koska olen luonteeltani semmoinen-ja-semmoinen, ja lapsuus isompana kokonaisuutena oli ihan OK. Vasta aikuisena tutustuin ihmisiin, joille on jäänyt samanlaisesta kasvatuksesta niitä pysyviä henkisiä jälkiä ja katkeruutta, ja nyt hävettää se että olin yleistänyt omasta kokemuksestani, ihan kuin niin olisi muka oikeutettua tehdä.
Ylivoimaisesti suurin osa maailman ihmisistä on saanut lapsena ruumiillista kuritusta ja kyseessä on ylipäätään asia jota on tehty melkolailla aina. Ruumiillisen kurituksen vastustus on aika tuoretta perua.
Iso osa vastustuksesta on myös sitä missä perheväkivalta rinnastetaan ruumiilliseen kuritukseen. Eli ajatellaan, että piiska tai tukistus harkittuna rangaistuksena on sama asia kuin se, että känninen vanhempi hakkaa lapsen päätä seinään koska lapsen naama ei miellytä.
Uppp