Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Ihan järkyttävän rankkaa aikaa henkisesti. 3-vuotiaalla uhma pahimmillaan tähän mennessä. Ruvennut heräilemään 6-7 väliin, ennen nukkui helposti 9 asti. Liittyykö tuo aikaisemmin heräilykin uhmaan? Päiväunet ovat tänä kesänä jääneet pois, joten enää ei ole päivälläkään pientä hengähdyshetkeä.
Aamulla jo alkaa se vääntäminen kaikesta ja jatkuu iltamyöhään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottaa vähän siinä iässä kun lapsi alkaa pelata padelia. Sinne voi vaikean energiansa mätkiä menemään ja hän sopii joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea "uhmaikä" ei ole mitään muuta kuin kasvatuksen puutetta. Minun mielestäni tilanne on surkea jos aikuinen ihminen ei pärjää 2-4 vuotiaalle lapselle, heikkoja vanhempia ovat.
Minulla on juuri tuon ikäinen poika ja hän koitti myös purra ja lyödä. Periksi en anna ja teen heti ensimmäisestä kerrasta selväksi että minua ei ikinä lyödä eikä purra. Palaute tulee välittömästi ja kiristyy niin kauan että poika uskoo. "uhmaikä" jäi pelkkään kokeiluun ja nyt minulla on oikein mukavaa pienen poikani kanssa. Ei kiukuttele missään ja on hyvin onnellinen, nauraa, leikki ja juoksee.
Kun ne rajat vetää oikeasti, ei lapsen tarvitse kokeilla niitä joka hetki vaan aikuisesta tulee turvallinen ja elämä on helppoa.
Lasten kanssa eläminen ei ole mitään taistelua, jos on, on kyseessä vain tekniikka virhe ja vanhemman heikkous olla aikuinen.
Minulla on 3 lasta joista vanhin on jo aikuinen. Kaikkien kanssa sama j
"Kun ne rajat vetää oikeasti, ei lapsen tarvitse kokeilla niitä joka hetki vaan aikuisesta tulee turvallinen ja elämä on helppoa. "
Ei se kaikilla lapsilla mene näin. Sellaisen kohdalla kyllä, joka on mukautuvainen, ja valitsee lopulta totella.
Sitten on sellainen vähemmistö lapsia, jotka pistää vastaan vaikka niin kauan että pökertyvät siihen raivoonsa. Se vastustaminen ei vaan lopu. Joka päivä alusta. Monen vuoden ajan. Mulla on tämmöinen lapsi. Pari tiettyä perusasiaa, jotka joka lapselta vaaditaan, hän on vastustanut pienestä asti. Teininä sain ohjeeksi että nyt täytyy antaa olla. Ne raivarit oli jo silmittömiä, ei ole sen väärti. Meidän muilla lapsilla ei ongelmaa ole ollut.
Viime aikoina on alettu puhumaan sellaisesta kuin PDA, kuuluu autisminkirjoon, lapsi vastustaa kaikkea. En sano että aloittajan lapsella on siitä kyse, eikä olekaan, jos lapsi on päiväkodissa ihan hyvin käyttäytyvä. Sanon vain, että kaikki ei toimi kaikille. Jos lapsi on erityinen niin ei toimi kaikki. Lapsella voi olla ihan simppelisti vaikka kehitysvamma, tai hahmotushäiriö, niin hän ei vaan opi tai ymmärrä jotain rajaa. Ei vaan opi! Sekin on mahdollista.
Armollisuutta vanhemmille. Ihan aina ei ole kasvattajassa tai "rajattomuudessa" vika.
Kyllä on!. 18-65 vuotta. Sillä välillä on aivan kauheeta, mutta sitten helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tästä iästä 2-4v ei varoiteta tarpeeksi..ilman tukiverkkoja se on helvettiä, jos lapsi on temperamenttinen
Voi kyllä! Ja nimenomaan lapset on erilaisia, joten jos sinulla on vain rauhallisia ja ns. helppoja lapsia, niin et voi tietää mitä se on superenergisen ja temperamenttisen vilpertin kanssa. Ja tiedän kyllä ihan kokemuksesta mistä puhun. 3 lasta, joista esikoinen ja kuopus tyttöjä ja hyvin rauhallisia ja helppoja, mutta tuo keskimmäinen poika ihan omaa luokkaansa... Vaati todella paljon fyysistä tekemistä eikä tullut kuuloonkaan mitkään rauhalliset piirtely- tai palapelihetket. Nyt on jo 10v. ja todella urheilullinen kaveri, mutta hyvä koulussa ja rauhoittunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella voi olla ihan simppelisti vaikka kehitysvamma, tai hahmotushäiriö, niin hän ei vaan opi tai ymmärrä jotain rajaa. Ei vaan opi! Sekin on mahdollista.
Ihan tavallinen lapsellisuus aiheuttaa jatkuvasti tuota että ei ymmärrä sääntöjä tai niiden perusteita. Silti monet kasvattajat tarjoavat keskustelemista ainoaksi ratkaisuksi kurinpito-ongelmiin.
Onkohan ap täällä enää lukemassa? Kannattaisi hakea lapselle tukiperhettä, sitä voi hakea, jos ei tukiverkkoja ole. Lisäksi teillä on haastavaa tuo arki. Tukiperheen saattaa saada nopeastikin.
Saisit sitä taukoa itsellesi edes joskus.
***
Arjessa voisi kokeilla sellaista että vähän armollisuutta itselle. Vähemmän kieltoja, ja se millä lapsi rauhoittuu, sitä käytetään. Ei telkkarin tarvi olla täysin pannassa. Jos on ulkoillut jo hyvin niin miksi ei voisi vastapainoksi myös istuakin, ei koko ajan tarvitse olla tuottavaa ja kehittävää tekemistä. Jos tarvitset breikin niin ota se. Katsoo vaan että ohjelma ei ole hektinen tai lisää kierroksia. Tai äänikirjat. Samalla voi härvätä ja touhuta, mutta jos äänikirja saa sen tekemisen jotenkin pysymään kasassa. Mulla nuorimmainen ei pysynyt yhtään telkkarin edessä aloillaan, mutta piti äänikirjoista ennen nukkumaan menoa. Minä silittelin, niin rauhoittui unille.
Ei kannata pitää kynsin hampain kiinni "säännöistä", jos ne ei nyt ihan suoraan terveyttä uhkaa. Ei ole mikään pakko maalata vesiväreillä tai askarrella, jos se ei vaan onnistu. Tai lukea lapselle konkreettista kirjaa, jos lasta on valvottava ja mentävä perässä, käytä äänikirjaa ja voit samalla hieroa tai silitellä.
Kyllä mä veikkaan ettei se iän myötä tule helpottamaan, jos nyt on jo tuollaista. Haastava temperamentti. Joten luovimista... valitse taistelusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea "uhmaikä" ei ole mitään muuta kuin kasvatuksen puutetta. Minun mielestäni tilanne on surkea jos aikuinen ihminen ei pärjää 2-4 vuotiaalle lapselle, heikkoja vanhempia ovat.
Minulla on juuri tuon ikäinen poika ja hän koitti myös purra ja lyödä. Periksi en anna ja teen heti ensimmäisestä kerrasta selväksi että minua ei ikinä lyödä eikä purra. Palaute tulee välittömästi ja kiristyy niin kauan että poika uskoo. "uhmaikä" jäi pelkkään kokeiluun ja nyt minulla on oikein mukavaa pienen poikani kanssa. Ei kiukuttele missään ja on hyvin onnellinen, nauraa, leikki ja juoksee.
Kun ne rajat vetää oikeasti, ei lapsen tarvitse kokeilla niitä joka hetki vaan aikuisesta tulee turvallinen ja elämä on helppoa.
Lasten kanssa eläminen ei ole mitään taistelua, jos on, on kyseessä vain tekniikka virhe ja vanhemman heikkous olla aikuinen.
Minulla on 3 lasta joista vanhin on jo aikuinen. Kaikkien kanssa sama j
Hohhoijaa. Minullakin 3 lasta ja yksi näistä vaikea uhmailija ja todellakin ihan samat kasvatusmenetelmät kaikilla :) ja kyllä on rajat vedetty. Lapset on katsos erilaisia ja jotkut nyt vaan kokeilevat niitä rajojaan jatkuvasti ja voimakkaammin... Toki vaatii vanhemmiltakin erilaista otetta, mutta se erilaisuus saattaa tulla ihan puskista.
Valjaista on iso apu. Niiden avulla saa estettyä karkailun ja lapsen saa myös niillä kiinnitettyä esim. ostoskärryjen istuimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea "uhmaikä" ei ole mitään muuta kuin kasvatuksen puutetta. Minun mielestäni tilanne on surkea jos aikuinen ihminen ei pärjää 2-4 vuotiaalle lapselle, heikkoja vanhempia ovat.
Minulla on juuri tuon ikäinen poika ja hän koitti myös purra ja lyödä. Periksi en anna ja teen heti ensimmäisestä kerrasta selväksi että minua ei ikinä lyödä eikä purra. Palaute tulee välittömästi ja kiristyy niin kauan että poika uskoo. "uhmaikä" jäi pelkkään kokeiluun ja nyt minulla on oikein mukavaa pienen poikani kanssa. Ei kiukuttele missään ja on hyvin onnellinen, nauraa, leikki ja juoksee.
Kun ne rajat vetää oikeasti, ei lapsen tarvitse kokeilla niitä joka hetki vaan aikuisesta tulee turvallinen ja elämä on helppoa.
Lasten kanssa eläminen ei ole mitään taistelua, jos on, on kyseessä vain tekniikka virhe ja vanhemman heikkous olla aikuinen.
Minulla on 3 lasta joista vanhin on jo aikuinen. Kaikkien kanssa sama j
Tietämättömyys paistaa ja kauas. Kolmen OMAN lapsen kasvatus (todennäköisesti melko samasta muotista tulleiden) ei tee sinusta kaikkien lasten asiantuntijaa. Uhmaikäisesi kuulosti varsin kiltiltä tapaukselta, jos jäi vain kokeiluun, huh huh. Eihän se edes ole joku "uhmaikä". Mikä oli se "kiristyvä palaute", jolla lapsi oppi kerrasta?
Otapa joskus jonkun toinen lapsi itsellesi kasvatettavaksi. Mene töihin perheneuvolaan, koulukotiiin ohjaajaksi, tai ryhdy sijaisvanhemmaksi. Sehän ei pitäisi olla homma eikä mikään, mikset ryhdy, kun osaat. Etenkin lastensuojelun kenttä voisi todella kaivata kaltaisiasi, siellä on näköjään pelkkiä tunareita, kun ei ylisukupolvista syrjäytymistä saada millään katkeamaan joidenkin kohdalla. Mutta sinä osaisit. Kun sinä tiedät, että se ei ole kiinni mistään muusta kuin kasvattajasta.
Lapsella ei siis ole geenejä, synnynnäistä temperamenttia, minkäänlaista omaa persoonallisuutta, tai omaa luonnettakaan. Lapsi on täysin aikuisen muovaama lopputulos. - uskotko itsekään oikeasti noin?
Sisarukset voivat tosiaan olla täysin erilaisia temperamentiltaan. Ja ehkä erityisesti myös, jos lapsilla on eri isät, voi olla perinnöllisiäkin eroja. En nyt oleta tässä niin, mutta tuli sekin mieleeni, että saattaa olla, jos sisaruksilla on pari vuosikymmentä ikäeroa. Onko tämän pikkuisen isä ollut ehkä samanlainen tässä iässä? Olisiko hänen äitinsä kanssa mahdollista jutella ja saada vertaistukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Esim yläaste on yhtä helvettiä monesti. 2-4 vuotias on kuitenkin vielä todella helppo.
Hohhoijaa. 2-4 -vuotias on kiva ikä lapsella. Toki omaa tahtoa harjoitellaan ja rajoja haetaan. Surullista, että ne rajat eivät vaan tule vastaan, vaan kynsimiset, lyömiset, puremiset ja karkailut tosiasiallisesti sallitaan. Sitten äiti suunnittelee avioeroa ja muuttamista kauas pois, eroon lapsestaan. Hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa. 2-4 -vuotias on kiva ikä lapsella. Toki omaa tahtoa harjoitellaan ja rajoja haetaan. Surullista, että ne rajat eivät vaan tule vastaan, vaan kynsimiset, lyömiset, puremiset ja karkailut tosiasiallisesti sallitaan. Sitten äiti suunnittelee avioeroa ja muuttamista kauas pois, eroon lapsestaan. Hohhoijaa.
Sen siitä saa, kun toimivat kasvatuskeinot on joko kielletty tai ainakin ne ovat muuttuneet sosiaalisesti paheksuttaviksi.
Esikoinen oli juuri tuollainen taapero. Nyt on menossa eskariin, ja edelleen saa raivokohtauksia ja on hankalia päiviä hänen kanssaan. Olen käynyt neuvolassa ja lapsipsykologilla ja kummassakin ylistetään miten reipas ja älykäs lapsi on. Tarhassakin käyttäytyy hyvin.
Itse tiedän kyllä, että jotain on vialla. Odotan vain, että lapsi on tarpeeksi vanha esim. ADD/ADHD tutkimuksiin.
Ehdottomasti vaikein kausi oli 2-3 vuotiaana. Vieläkin lapsi on haastava, mutta nuo ikävuodet olivat niin kamalat, että harkitsin myös eroa, jotta saisin edes joskus levätä. Rakas hän on aina silti ollut, ja todella hurmaava persoona, kun tunteet eivät ole hänelle liian suuria.
Voimia. Kyllä se helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Esikoinen oli juuri tuollainen taapero. Nyt on menossa eskariin, ja edelleen saa raivokohtauksia ja on hankalia päiviä hänen kanssaan. Olen käynyt neuvolassa ja lapsipsykologilla ja kummassakin ylistetään miten reipas ja älykäs lapsi on. Tarhassakin käyttäytyy hyvin.
Itse tiedän kyllä, että jotain on vialla. Odotan vain, että lapsi on tarpeeksi vanha esim. ADD/ADHD tutkimuksiin.
Ehdottomasti vaikein kausi oli 2-3 vuotiaana. Vieläkin lapsi on haastava, mutta nuo ikävuodet olivat niin kamalat, että harkitsin myös eroa, jotta saisin edes joskus levätä. Rakas hän on aina silti ollut, ja todella hurmaava persoona, kun tunteet eivät ole hänelle liian suuria.
Voimia. Kyllä se helpottaa.
Juupati juu.
Jos sulla on nyt hankalaa, niin mietippä kun hänellä ikää 12-15v
Hän tulee käyttäytymään samalla tavalla kuin nyt, erona että osaa mennä ovesta ja pysyä poissa mikäli et ole osannut kasvattaa häntä nyt.
Ei kaikki vilkkaat lapset ole ADHD.
Nauti taaperostasi. Hän on varmasti ihana, viisas ja kaunis lapsi.
Vai miksi kuvittelet että ajan ja lääkityksen myötä helpottaa? Lääkitys millä on aina jotain sivuvaikutuksia.
Suosittelen olemaan neuvolaan yhteydessä ja kertomaan haastavasta lapsesta sekä kysymään saisiko perhehoidosta apua. Näin saisit edes hetken vapaata, kun perhehoito ottaa lapsen hoitoon.
Kiukkuni, vihani ottaa kierroksia näitä teidän juttuja lukiessani. Miten te voittevolla noin osaamattomia jopa saamattomia lasten temppujen edessä. Onko totta että annatte lapsen käyttäytyä kuin pahaisen elukan. Ittelläni on viisi lasta aikuisia nykyään ja yhdenkään kanssa ei ole ollut kasvatus ongelmia niin kuin näyttää olevan tänä päivänä joka perheessä. Sanotte: ( olen aivan puhki tuon pennun takia, tämä koko juttu leviää kohta käsiin) Tiedän mitä nyt jo ajattelet minusta ja ajatuksistani. Melkein aistin kiukkusi kun luet tätä. Huomaatko olet samalla tasolla lapsesi kanssa. .. ...Kuuntelet / luet ja tukeudut kasvatusohjeisiin "ei niin ei näin, kasvata positiivisuuden kautta. Olet samalla se lapsi aikuinen joka leikkii kaveria lapselleen. Etkö muista omaa lapsuuttasi. Osasit komentaa kaveriasi jos hän teki väärin. Tiesit jo silloin mikä on sallittua mikä ei. Kotona käsky kävi joko iskältä tai äidiltä niin se asia oli niin kuin sanottiin. Tänä päivänä lapsi saa päättää melkeinpä joka asiasta kaupassa, kotona ja kirkossa. Aivan kun perhettä johtasi tuo pieni riiviö.... mitä ostetaan kaupasta, otatko tätä jugurttia, monta omenaa haluat ja jos tulee yksikin ylimääräinen omppu siihen pussiin niin riiviö alkaa repiä ja potkia vanhempaansa ja huuto kuuluu Prisman hevihyllyltä kassoille asti. Kulta mitä haluat pukee päällesi laitetaanko tämä niin ollaan vähän samiksen näköisiä ja lässytät sanojasi samalla tavalla kuin tämä sinun kullan nuppu. Joskus tosiian herää kysymys kumpi teistä on huoltaja. Ja jos lapsi saa/päättää ja johtaa taloutta niin on liian suuri vastuu vaikka oletkin siellä takana. Koettakaapa kasvaa itse ensin aikuiseksi ja päätätte asioista eikä se lapsi. Mutta jos asiat ei ala sittenkään luistaa voisi olla lääkärissä käynnin paikka. Jos vielä sattuisi löytymään lääkitys niin olisiko silloin asiat kohdallaan. PS. yövyimme TUURISSA viime viikon loppuna. Aamupalalla sali oli täpösen täysi jolloin noin 5-6 v. Poika vetäs housut kintuihinsa ja huusi kirkkaalla lapsen äänellä "kattokaa mun persettä" Levitteli käsin kankunpuolikkaitaan ja pyöritteli takalistoaan ns. kuvaten sillä silmällä kaikkia. Onko tämä sitten sairautta tai kasvatuksen tulos .... mukava odottaa kun tämän päivän taaperot ovat murkkuiässä ....työtä tekeviä aikuisia heistä tulee harvasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävän rankkaa aikaa henkisesti. 3-vuotiaalla uhma pahimmillaan tähän mennessä. Ruvennut heräilemään 6-7 väliin, ennen nukkui helposti 9 asti. Liittyykö tuo aikaisemmin heräilykin uhmaan? Päiväunet ovat tänä kesänä jääneet pois, joten enää ei ole päivälläkään pientä hengähdyshetkeä.
Aamulla jo alkaa se vääntäminen kaikesta ja jatkuu iltamyöhään.
Nukkuuko siis tarpeeksi? Kuulostaa erikoiselta, että unentarve tippuisi yhtäkkiä 3-4 tuntia? Onko päiväunet lopetettu "vain" koska kerran kieltäytyi nukkumasta? Miksi kieltäytyi, oliko huonet yöunet alla, venähtikö päiväunille meno, oliko nukahtanut autossa yms?
Pieni lapsi nukkuu sitä paremmin, mitä paremmin on nukkunut. Ärsyttävä kierre, kun hyvät unet menevät rikki, mutta palkitsevaa kun rytmistä saa taas kiinni. Jos aamuherääminen siirtyy noin paljon aikasemmaksi, niin silloin päiväunetkin pitää aloittaa yhtä paljon aikaisemmin. Illalla aikaisemmin nukkumaan jne. Yliväsyneenä lapsen on vaikea nukahtaa, oli sitten päivä tai ilta.
Jatkan vielä että uiminen on myös yksi pelottava asia kun taapero juoksisi saman tien veteen odottamatta äitiä. Häntä ei voi jättää hetkeksikään pitämättä kiinni tai juoksee takaisin. Mutta siinäkin kellukeet ovat olleet iso apu, että vaikka pääsisi karkaamaan, ei heti ole veden syvyyksissä. Sen mukaan mennään uimaan miten jaksetaan, mutta ei kannata ajatella liian ehdottomasti, että lapsen tulisi olla tietynlainen, totella heti ja toimia järkevästi tai helposti niin kuin toiset lapset.
Lyömisestä on hyvä sanoa ja suuttua, mutta sillekään ei kannata antaa liikaa huomiota, koska lyöminen on usein keino yrittää saada sitä. Kun taaperoa huomioi muilla tavoin ja harhauttaa lyömiset muuhun toimintaan, ne vähenee. Joskus minusta tuntuu siltä että taaperomme lyö sitä enemmän kun siitä nuhtelee. Mutta aina yksi keino on pidellä käsistä kiinni ja pitää lapsi paikoillaan että lyönnit loppuu, ilman suurta huomion antoa. Myös jäähy voi olla toimiva keino, missä lasta pidellään paikoillaan tietyn aikaa jäähyllä. Lapsi kiukkuaa ja saa tuntea kuitenkin turvallisia rajoja joita ehkä jopa hakeekin tuhmalla käytöksellään.