Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Oot selkeästi sellainen tiskirättiäiti ja jopa 2-vuotias huomannut sen. Ehkä kaiken syynä väkisintekohoitosi. Laivan suuntaa saattaa olla myöhäistä muuttaa tässä vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2-4-vuotias voi olla vaativa. Pahin ikä lapsella saattaa olla murrosikä. Voi sitä ovien paiskomista, huutoa, koulusta lintsaamista, valehtelua, humalassa kotiin tuloa, väsymistä kun valvot yöt etkä tiedä missä lapsi on. Huh. SE oli raskasta aikaa.
Normaali kurinpito luokitellaan nykyisin väkivallaksi, joten vanhemmat eivät mahda mitään kiukkuavalle lapselleen. Lapsi tekee mitä haluaa ja haukkuun vanhempiaan, eivätkä vanhemmat voi muuta kuin katsoa sitä alistuneena vierestä.
Sen verran vanha ketju, että pian pääsee nauttimaan "helpoista" ikävuosista 5-60.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Teini-ikä. Ihan karmeaa, vaikka olivatkin melko kunnollisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä, 2- 4 v. on ihana ikä! Tehtiin kaikkea kivaa, hoitoon lähti mielellään ja jos oltiin kotona, ei ollut mitään ongelmaa keksiä tekemistä. Laittoivat itse jo vaatteita päälle, jo parivuotiaasta alkaen, puhua pölpöttivät ja leikkivät jo välillä yksinkin. Joskus kiukuttelivat, mutta ravintolassa, kaupoissa, kyläpaikoissa olivat aina tosi fiksusti. Ihana ikä, vieläkin ikävöin sitä joskus.
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole sen jälkeen tarjonnut, kenellekään.
Sinä joka kirjoitit tämän: vaikutat fiksulta tyypiltä ja hyvältä vanhemmalta, mutta tämä tökkäsi ikävästi. En ymmärrä miksi luopuisit normaaleista käytöstavoista teinisi angstaamisen vuoksi? Tietyn ikäisille vanhemmat on AINA noloja, mutta myöhemmin kyllä jää mieleen, mitkä asiat oli oikeasti kivoja ja ruoan tarjoaminen kavereille on yksi niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaali kurinpito luokitellaan nykyisin väkivallaksi, joten vanhemmat eivät mahda mitään kiukkuavalle lapselleen. Lapsi tekee mitä haluaa ja haukkuun vanhempiaan, eivätkä vanhemmat voi muuta kuin katsoa sitä alistuneena vierestä.
Höpöhöpö. Lapselle voi olla jämäkkä, ja haukkumisesta voi olla ihan asianmukaiset seuraamukset.
Vanhempien suurin ongelma vaan on se, että a) lähtevät turhiin valtataisteluihin - ja häviävät ne b) eivät osaa asettaa järkeviä rajoja ja sääntöjä ja pitää niistä kiinni.
Sääntöjä kannattaa olla mahdollisimman vähän, mutta ne mitä on, niistä pidetään kiinni AINA. Ja jos on omaehtoinen lapsi, niin ihan turhaa lähteä yrittämään auktoriteetilla kasvattamaan. Siinä sitä hakkaa loputtomasti päätään seinään. Sen sijaan kannattaa olla järkevä, neuvotteleva, kuunteleva ja viime kädessä rajat vetävä.
Esim. omien lasten kanssa kaikki yritykset satuttaa mua, on loppuneet siihen, että olen ollut TODELLA TIUKKA, napannut esim. lyövästä kädestä kiinni ja pitänyt sen paikallaan just tasan siinä, ja ollut aivan jääkylmä lapselle. Mua ei nimittäin lyödä, potkita, satuteta IKINÄ. Ja kun sen oppii 2-vuotiaana, sen kyllä muistaa. EI mitään lässytyksiä ja sössötyksiä, vaan todella tiukka, mieluummin pelottava reaktio kuin mikään sössönsössö. Ja ei, lasta ei satuteta, mutta tehdään selväksi, että EI KÄY.
Sitten taas jos lapsi ei esim. suostu korjaamaan jälkiään tms. Niin ei siinä kannata alkaa huutaa ja riehua tai maanitella. Mä sanoin lapselle, että tule kertomaan kun olet valmis tekemään pyytämäni asian, minä menen lukemaan/neulomaan/ mitä ikinä. Ei siinä kauaa mene kuin tuon ikäinen tulee jotain pyytämään, jolloin häneltä kysytään joko tehdään se pyydetty homma, ja jos ei, niin sitten taas kaikki huomio pois lapsesta. NIIN KAUAN kunnes se homma tulee tehdyksi. Totta kai lasta voi auttaa ja tekemisestä voi tehdä kivaa, ja lopuksi isot kehut ja halit jne. Mutta mitään lapsi ei saa ennen kuin pyydetty homma on hoidettu.
SUuri osa vanhemmista on vaan niin vellihousuja, että eivät pysty tuohonkaan. Meillä esim. ei ole koskaan tarvinnnut teinien kanssa vääntää kotitöistä tms. kun ovat jo pienenä oppineet, että ne asialliset hommat jotka on sovittu vaan hoidetaan. Ei ole sellaista vaihtoehtoa että niitä ei tekisi, ja silti saisi viikkorahan/karkkipäivän/mitään kivaa ylimääräistä.
Ja sitten 99% elämästä meillä on aina ollut kivaa yhdessä olemista ja tekemistä. Ei tarvitse joka päivä vääntää yhtään mistään, kun tekee tietyt asiat heti alkuun selväksi tarpeeksi tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tästä iästä 2-4v ei varoiteta tarpeeksi..ilman tukiverkkoja se on helvettiä, jos lapsi on temperamenttinen
100% samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
2-4-vuotias voi olla vaativa. Pahin ikä lapsella saattaa olla murrosikä. Voi sitä ovien paiskomista, huutoa, koulusta lintsaamista, valehtelua, humalassa kotiin tuloa, väsymistä kun valvot yöt etkä tiedä missä lapsi on. Huh. SE oli raskasta aikaa.
Tai sitten murrosikä meneekin hienosti tuosta vaan, eikä ole mitään verrattuna taaperoikään. Joskus vaikeinta on vauva-aika, jos on kovin itkuinen, huonouninen vauva. Joskus taas alakouluikäisellä on vaikeuksia jotka kuormittaa vanhempia, ja ratkeaakin sitten yläkouluun mennessä.
Se on niin yksilöllistä. Riippuu lapsesta, ja myös vanhemmasta, että minkälaiset haasteet tuntuu raskaimmille.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tästä iästä 2-4v ei varoiteta tarpeeksi..ilman tukiverkkoja se on helvettiä, jos lapsi on temperamenttinen
Kyllä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua tuon ikäinen lapseni kerran puri. Nappasin tosi napakasti irti ja sanoin, että et pure.
Ei sen jälkeen ole purrut.
Se oli niin kummallista, että tajusin tuon pureminen kokeilun tulleen kerhosta, siellä joku lapsi puri toisia.
Kommenttien perusteella tuntuu ettei mikään ikävaihe ole hyvää, vaan vanhempana koko ajan on stressiä, väsymystä, parisuhdekriisejä yms.
Herää kysymys, kuka haluaa siihen rooliin vapaaehtoisesti, kun se tuntuu olevan niin ahdistavaa? Ei voi sanoa ettei tiennyt koska internet on keksitty ja sieltä voi lukea muiden kokemuksia vanhemmuudesta.
Anna katsoa sitä telkkaria. Meillä katsoo 1-3h päivässä. Saa edes ruoan laitettua ja keittiön siivottua ilman joku roikkuu jalassa. Meillä on samanlaista. Lapsi on 2v. ja teen täyttä työviikkoa. Olen ihan poikki koko ajan ja niin on mieskin. Mitään tukiverkkoja ei ole.