Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Vierailija kirjoitti:
Onhan vaka-opeilla perspektiiviä ja vertailupohjaa siihen, mikä on normaalia ja mikä ei. He seurailevat koko joukkoa samanikäisiä.
Minun mielestäni normaali uhma ei tarkoita päivittäistä väkivaltaa ja karkailua, vaan oman tahdon ilmaisemista vastaanpanemalla sanallisesti ja vaikka tavaroita potkien. Tai vanhempaa sellaisessa tilanteessa, että vanhempi alkaa pukemaan lasta, kun lapsi itse ei suostu.
He seurailevat joukkoa samanikäisiä _päivähoidossa_. Ja siellähän tälläkin piltillä menee hyvin, eli sieltä käsin seuraillessa ei mitään huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kauheampaa kun vanhemmat jotka pelaa curlingia pikkulapsen kohdalla. Se on luonnollista lapselle kokeilla omaa tahtoa, mutta nahjus vanhemmat jotka pelkää kai eniten lasua eivät osaa toimia jämäkästi ja lempeästi. Aikuisen ei on ei. Lapsi ei päätä sellaisesta asiasta kuin esim. Kotiinlähtemisestä päiväkodissa. Aina ei neuvotella koska lapsi ei ole kypsä tekemään sellaisia päätöksiä ja kokee turvattomuutta kun vanhempi ei osaa olla turvallinen auktoriteetti. Joten vanhempi, kerää itsesi, ole aikuinen. Ja kun olet väsynyt menette päiväunille ja otat lapsen kainaloon ja katselette vaikka kirjaa. Aina ei tarvi olla tulemassa ja menemässä. Vähempi on pienelle parempi.
moni saman ikäinen osaa käyttäytyä mallikkaasti ja on oikea ilo lapsen hoitajalle. Miksei siis omalle vanhemmalle? Pistä se kännykkä pois ja katso lastasi silmiin. Mitä sulle kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa nyt, vaikka ennakoin alapeukkuja.
Meillä 2 lasta, joista toisella oli samantyyppisiä ongelmia: raivareita, läpsimistä, karkailua, loputonta pomppimista, ei leikkinyt vaan hajotti ja heitteli, ei välttämättä vihaisena vaan siksi ettei muuta osannut. Lapsen ollessa 2,5-vuotias heräsin siihen, että tämä ei ole normaalia enkä ehkä edes ole kelvoton vanhempi, koska rinnalla kasvava sisarus on aivan toisenlainen. Tuli esiin myös muita kehitysviiveitä ja oireet sopivat autismikirjoon, mikä tuntui ihan musertavalta.
Neuvolassa kuunneltiin empaattisesti ja tarjottiin terapiapalveluita, jotka toki hyväksyimme kiitollisina, mutta jonot ovat käsittämättömät eikä olla vieläkään terapiassa, lapsi nyt 3,5-vuotias.
Hädissäni etsin yökaudet tietoa ja toivoa. Sitten törmäsin sellaiseen tietoon, että on perheitä, jotka ovat hoitaneet neurologisista häiriöistä kärsiviä lapsia ruokavaliolla. Kokeilin yksittäis
Ihan kiva, mutta jos ei ole allergia, voi koulussa tulla hankalaa, jos ei voi syödä kuten muut. Tai voi kavereiden kanssa lähteä ulos syömään.
Lapsi ei kunnoita sua. Minä purin takaisin ja pureminen loppui heti.
Selkeä nepsy, neuvolaan tietoa ja tutkimuksiin
T: 6v nepsyn äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkulapsiaika on kyllä tosi rankkaa. Jatkuvaa "tulipalojen sammuttelua", koko ajan varuillaan oloa ja holhoamista. Itkupotkuraivareita noin miljoona päivän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin aika samanlaista 2,5-vuotiaan kanssa ja olen poikki. Ja ikävänä puolena vielä se että mies ei osallistu juuri lainkaan. Laittaa aina työt edelle yrittäjänä ja ihmettelee mitä valitan, mitä vaikeaa yhden lapsen hoitamisessa nyt voi olla. Kaikkein pahinta minusta on etten saa hetken rauhaa! Lapsi kulkee perässä kuin olisi minussa kuminauhalla kiinni, suuttuu itkee ja huutaa välittömästi jos vaikka olen erehtynyt laittamaan vessan oven kiinni sinne mennessäni. Siitä seuraa jopa puolen tunnin raivokohtaus. Päiväunia nukkuu noin 20 minuuttia ja sen jälkeen täytyy melkein tunti "lepytellä" kun on aivan hysteerisen loukkaantunut kun olin jättänyt hänet omaan sänkyynsä yksin nukkumaan. Yritin pitkään että tekisimme vapaapäivinä kaikenlaista hauskaa ulkoilua ja muuta että lapsi väsyisi ja olisi sisällä rauhallisempi. Mutta välillä totean, että on helpompi pysyä kotona. Lapsi saa aina raivokohtauksen kun pitää jostain lähteä pois, vaikka
Meillä oli sama, mutta 2 lasta hoidettavana ja naapurin 6-vuotias soitti ovikelloa 12 h päivässä, ainoastaan joka toinen viikonloppu toi naapurin lapsi oli isällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika on kyllä tosi rankkaa. Jatkuvaa "tulipalojen sammuttelua", koko ajan varuillaan oloa ja holhoamista. Itkupotkuraivareita noin miljoona päivän aikana.
Ja vielä rankempaa, kun naapurissa lapsia jotka soittaa aamusta iltaan ovikelloa, meillä oli noin 4 vuotta.
Mulla ollut hoidossa samanlaisia lapsia. Hoidossa ei mitään ongelmaa, meillä selkeät rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei, lapset kunnioittavat tätä. Toki välillä yritetään pistää vähän hanttiin, mutta lopulta kuitenkin aikuisen sana on se jota kuunnellaan esim siinä milloin mennään pukemaan ulkovaatteet päälle, milloin lähdetään puistosta, milloin kerätään lelut leikkien jälkeen lattialta, mitä ruokaa on tarjolla, milloin päiväuniaika jne.
Samat lapset ihan järkyttäviä kun ovat vanhempiensa kanssa. Kirkuvat ohjeita vanhemmille mitä vanhempien pitäisi tehdä, kiukuttelevat minkä ehtivät, esittävät vaatimuksia jne. Olen aivan pyöristyneenä seurannut vierestä mitä tapahtuu, kun lapsi muuttuu niin totaalisesti vanhemman seurassa.
Mitä vanhemmat tekevät? Kysyvät 1-2-vuotiaalta otetaanko kengät pois kun tullaan sisälle, haluaako lapsi laittaa hatun reppuun vai lokeroon, haluaako lapsi että äiti riisuu ensin sen hatun vai haluaako lapsi riisua itse. Lapsi luonnollisesti päättää mitä reittiä kävellään kotiin ja onhan se sit hankalaa kun kestää aamulla kauhean pitkään kun lapsi halusikin kääntyä välillä jonnekin ihan muualle kuin reitille
Siis aikuisten oikeasti, miksi teette lapsistanne hirviöitä? Joltain taaperolta ei tarvi kysellä yhtään mitään. Ihan vaan kerrotaan mitä tehdään ja miten se tehdään ja niin lapsella on turvallinen olo. Lapselta voi kysyä joskus haluaako leikkiä jotain tiettyä leikkiä tai muuta vastaavaa, se riittää. Eikä lapsi opi mikä on ok käytöstä ja mikä ei jos kukaan ei opeta. On myös ok ja tärkeää osoittaa lapselle että myös äidillä ja isillä on tunteet! Että jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin siitå ei äiti tai isi tykkää, sen sijaan että seisoo ilmeettömänä viilipyttynä vieressä ja sanoittaa tunteita tai muuta vastaavaa ja lapsi oppii että vain hänen tunteet lasketaan!
Oikeasti meinaa pää hajota kun välillä seuraa vierestä vanhempien toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan paras ikä! Nyt ymmärrän miksi päiväkodit on pullollaan näitä pikkulapsia kesäaikaankin, vaikka pahimmassa tapauksessa jopa molemmat vanhemmat olisivat kotona. Vanhemmuuskouluja pitäisi paljon ennemmin tarjota. Ei ole reilua että lapsi viettää lapsuutensa aidatulla alueella laitoksessa ihan vaan sen takia että oma vanhempi ei osaa/jaksa/ viitsi kasvattaa häntä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä kamala ikä. Sitä yrittää rauhassa käydä kaupassa niin joku keskenkasvuinen maailman napa alkaa huutamaan kuin syötävä.
Ja tämä kuului tuohon ikään.
Turvallinen rauhallinen isä ja äiti ei tuosta liikaa hätkähdä vaan hoitaa asiat niin kuin pitääkin. Antaa lapsen huutaa ja riehua, ei se maailma siihen kaadu! Mutta jos lapsen pillin mukaan mennään TAI jos lasta ja tilanteita aletaan pelkäämään ja lapso leimataan hulluksi/vaikeaksi/kamalaksi jne niin se leimaaminen kyllä voi pilata lapsen terveen identiteetin kehittymisen.
Vanhemman pitää vaan kyetä olemaan cool silloinkin kun lapsen käytös ketuttaa ihan älyttömästi. Hankalakin lapsi oppii ettei riehunnalla ja raivoamisella saa aikaan yhtään mitään.
Kannattaa muistaa myös että joskus lapsi hakee tietynlaista draamaa, ja kun huomaa että hän saa aikaan vanhemmassa reaktion(esim raivostumisen), hän saattaa saada siitä jonkinlaisen hyvityksen käytökselleen. Tyyliin "minä raivoan olen tuhma mutta raivoaa isikin/äitikin, sekin on yhtä tuhma".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, siinä iässä näkee jo hyvin kenen kasvatus on mennyt pieleen.
Pieniltä lapsilta nykyään kysellään aika paljon haluatko. Haluatko syödä, haluatko lähteä ulos jne. Lasta kohtaan on reilumpaa jos vaan kerrotaan mitä seuraavaksi tehdään. Aikuisen on vastuu, aikuinen päättää. Lapselta voi kysyä kahdesta vaihtoehdosta kumman haluaa, porkkanan vain kukkakaalin jne. Mutta ei haluatko syödä porkkanaa haluatko syödä kukkalaalia, koska aika usein käy niin että kun vaihtoehtoja, lapsi epäröi ja alkaa vastustelu ja jopa vanhempien pompottaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhmaikä on hyvin tärkeää aivojen kehityksen kannalta. Jospa ap ajattelisi että tämä on kehityksellinen juttu, eikä syyllistäisi itseään niin paljon. Ilman tahdon kehitysvaiheita lapsesta tulisi sinussa loppuelämän roikkuva rasite. Koita jaksaa, iloksi se muuttuu ennen pitkää.
Vierailija kirjoitti:
Pieniltä lapsilta nykyään kysellään aika paljon haluatko. Haluatko syödä, haluatko lähteä ulos jne. Lasta kohtaan on reilumpaa jos vaan kerrotaan mitä seuraavaksi tehdään. Aikuisen on vastuu, aikuinen päättää. Lapselta voi kysyä kahdesta vaihtoehdosta kumman haluaa, porkkanan vain kukkakaalin jne. Mutta ei haluatko syödä porkkanaa haluatko syödä kukkalaalia, koska aika usein käy niin että kun vaihtoehtoja, lapsi epäröi ja alkaa vastustelu ja jopa vanhempien pompottaminen.
Tuo kahdesta vaihtoehdosta kysyminen on jo liikaa monille ihan pienille. Ehkä 3-vuotiaalle sopivaa.
Omasta lapsestani on ollut pelkkää iloa tuonikäisenä. Ja olen hoitanut itse kotona, meni vasta 5v päiväkotiin.
Ai hitto, se voi jatkua 4-vuotiaaksi asti... Mun lapsi on parhaillaan 2 v uhmailija, ja oon saanut lohtua ajatuksesta, että 3-vuotiaana alkais helpottaa D:
Tuo on kyllä kamala ikä. Sitä yrittää rauhassa käydä kaupassa niin joku keskenkasvuinen maailman napa alkaa huutamaan kuin syötävä.