Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Vierailija kirjoitti:
Hieman huolestuttavaa, että tässäkin ketjussa koitetaan 2,5-vuotiaan uhma laittaa nepsyoireiluksi. Ei ihme jos Itä-Suomessa 20% lapsista saa adhd-diagnoosin jos vanhemmat alkaa uhmaa laittamaan nepsyn piikkiin.
Rautalangasta: voi olla nepsyä tai olla olematta, täysin mahdoton sanoa, kun lapsi on vasta 2,5v ja uhmassa.
Eikä vaan vanhemmat, vaan täällä joku ainakin nimimerkiltään vaka-opekin oli sitä mieltä, että ei ole normaalia käytöstä. Vaikka todellakin on, tyyppi on 2,5-vuotias! Ja kaikenlisäksi päiväkodissa menee hyvin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pojat ovat tyhmimmillään 12-15 -vuotiaina.
Meillä se typeryys vasta alkoi 15-vuotiaana. En sen kummemmin halua kuvailla, mutta kaikenlaista typerää. Olin varma, että ei se lukiosta ainakaan läpi pääse, kun aika meni kaikkeen muuhun lukion 1. ja 2. vuonna. Sanoin lopulta, että nyt kun täytit 18 v., voit muuttaa omillesi ja lähteä vaikka amikseen. Lukion kursseista oli jo kolme kertaa nelonen eli hylätty. Hän mietti ja sanoi, että kyllä hän sen suorittaa. Tyttökaveri antoi tukiopetusta matematiikassa, josta oli yksi hylätty. Kyllä hän sitten rämpi lukion läpi 3,5 vuodessa. Kakki muu kokeilu ja kavereiden kanssa hengailu oli ollut ysiluokan keväästä alkaen kiinnostavampaa kuin opiskelu. Ajattelin, että valitkoon sitten oman tiensä, minä en jaksa taistella. Aikani tietysti valitin ja yritin ohjata terveisiin elämäntapoihin yms., mutta kun tuli täysi-ikäiseksi, annoin kasvattamisen olla. Ne on monelle pojalle hankalimpia aikoja, siis ikävuodet 15-19.
Tuossa on varmaan kaikki aivan normaalia, ainut vaan jos vanhempi ei saa hetkeäkään omaa aikaa ja rauhaa. Ei pääse palautumaan.
Uhmat kuuluvat tuohon ikään ja aivan normaalia kehitystä. Ongelma on jos vain 1 aikuinen on sitä vastaanottamassa aamusta iltaan ja kaikissa tilanteissa. Siihen uupuu jo teräsmieskin.
Meillä oli lapsi myös ihan "hirveä" n.4-vuotiaaksi, mutta yhtäkkiä alkoi helpottaa. Yhtenä päivänä vaan huomasin että hänhän istuu nätisti bussissa eikä lähtenyt kaupassa omille teilleen riehumaan. Toki on edelleen itsepäinen ja temperamenttinen, mutta vähän alkaa olla jo käytöstavat hallussa.
Miten olet onnistunut kasvattamaan jo yhden lapsen aikuiseksi jos esikoisesi on alle nelivuotias?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkoileminen auttaa kyllä todella paljon rytmittämään arkea. Metsä paras paikka, missä ei tarvitse pelätä autoja tai sähköpotkulautailijoita. Kaikki kotityöt ulkona ja sisällä, ottaa taaperon siihen mukaan.
Vastaanpa nyt, vaikka ennakoin alapeukkuja.
Meillä 2 lasta, joista toisella oli samantyyppisiä ongelmia: raivareita, läpsimistä, karkailua, loputonta pomppimista, ei leikkinyt vaan hajotti ja heitteli, ei välttämättä vihaisena vaan siksi ettei muuta osannut. Lapsen ollessa 2,5-vuotias heräsin siihen, että tämä ei ole normaalia enkä ehkä edes ole kelvoton vanhempi, koska rinnalla kasvava sisarus on aivan toisenlainen. Tuli esiin myös muita kehitysviiveitä ja oireet sopivat autismikirjoon, mikä tuntui ihan musertavalta.
Neuvolassa kuunneltiin empaattisesti ja tarjottiin terapiapalveluita, jotka toki hyväksyimme kiitollisina, mutta jonot ovat käsittämättömät eikä olla vieläkään terapiassa, lapsi nyt 3,5-vuotias.
Hädissäni etsin yökaudet tietoa ja toivoa. Sitten törmäsin sellaiseen tietoon, että on perheitä, jotka ovat hoitaneet neurologisista häiriöistä kärsiviä lapsia ruokavaliolla. Kokeilin yksittäisten ruoka-aineiden eliminointia ja näin jotain positiivisia muutoksia, mutta mikään ei oikein toiminut. Sitten onnistuin löytämään yksityisen suomalaisen ravintoterapeutin, joka hoitaa nepsylapsia. Kyse on siis funktionaalisesta lääketieteestä, joka Suomessa lasketaan vaihtoehtohoitoihin. Hänen kauttaan teetin lapselle laboratoriotestin, jolla tutkittiin aineenvaihdunnan toimintaa, ja sen perusteella lapselle laadittiin kokonaisvaltainen ruokavalio, joka on viljaton, kaseiiniton ja tärkkelyksetön.
Ja nyt on ruvennut tulemaan tuloksia. Lapsi kuulee, ymmärtää, keskittyy paremmin, on hyväntuulisempi. Suuttumuksesta selviää nopeammin, ja lyöminen ja tavaroiden paiskominen on loppunut. Ihottumat ja kakkaongelmat hävinneet. Toivon, että oppimiskyky palaa.
Ruuan kanssa saa olla tosi tarkkana. Huomasimme, että hunaja ja tietyt lisäaineet tuovat oireet heti takaisin, vaikka dieetissä ne sallittiin, joten poistimme vielä ne. Ruokavalioon siirtyminen oli oma juttunsa mutta onnistui yllättävän helposti. Syömme koko perhe nyt samaa, niin on reilumpaa kaikille, eli tuoretta lihaa, kalaa, kanaa, kalaa, munia, vihanneksia, hedelmiä ja pähkinöitä. Ei maitoa, puuroa, leipää, pottua, maissia eikä sokeria.
Teidän lapsella voi olla eri tarpeet, mutta haluaisin sanoa: oudon käytöksen takana voi olla fyysinen ongelma, joka vaikuttaa oloon ja hermostoon, esimerkiksi välittäjäaineisiin. Tämän tiedostaminen auttaa suhtautumaan lapseen kärsivällisemmin. Ja se antaa toivoa, koska helpotusta voi saada nopeasti, kun löytää oikeat keinot.
Apua siis löytyy, muutakin kuin toimintaterapiaa, mutta joudut kyllä kaivamalla kaivamaan, koska Suomessa autistilasten hoitoa ei voi mainostaa. Virallisesti autismia ei voi eikä tarvitse hoitaa, joten muuta ei saa väittää. Mutta esimerkiksi vitamiini- ja hivenainepuutokset voivat aiheuttaa neurologista oireilua, joka näyttää samalta kuin autismi tai adhd, ja näitä VOI korjata.
Englanniksi paljon hyvää tietoa löytyy esimerkiksi tacanow.org -sivustolta. Tässä erilaisista ruokavalioista: https://tacanow.org/family-resources/special-diets-for-asd-overview/
Kaikkea hyvää sinulle ja lapselle, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saako lapsi tarpeeksi häntä kiinnostavia aktiviteetteja? Itsellä esikoinen oli vilkas taapero ja sisätiloissa repi kaikki tavarat alas ja siirtyi aina seuraavaan kohteeseen ennen kuin edellisiä tavaroita olin ehtinyt siivota pois. Niinpä ulkoiltiin puistoissa läpi vuoden säällä kuin säällä yhteensä noin 5h päivässä (pääsin helpommalla näin ja aidatuissa puistoissa ehdin estämään, jos yritti kiivetä aitojen yli). 2v iässä käytettiin myös kävelyvaljaita sprinttailun estämiseksi, rattaissa ei tuossa iässä viihtynyt vaan piti saada kävellä. Kaupat jätettiin myös väliin, kun lapsi olisi näpelöinyt kaikkea. Nyt lapsi on 10v ja keskittyy hyvin, on toki tosi toimelias ja aikaansaava lapsi edelleen. Leikkii paljon ulkona ja käy kotona vain välillä syömässä. Koulussa menee tosi hyvin. Lapseni on aina ollut vahvatahtoinen ja vaatii enemmän energiaa kasvattamiseen / ruotuun laittamista kuin kuopuksemme.
Tuosta ehdoin tahdoin tekemisestä, kun on juuri kielletty, esim älä paisko laseja: meillä auttoi (vain) se että kaappasin lapsen syliin ja perustelin ikätasoisesti pitkästi miksi käsken tai kiellän tekemästä juuri niin kuin juuri tein (tulee siivoamista, voi tulla haava jalkaan, tulee kalliiksi, siivoamiseen käytetty aika pois muusta tekemisestä jne jne). Pois ei päässyt ennen kuin olin perustellut loppuun saakka. Lasien paiskomimen päättyi siihen, sitten vaan reippaasti seuraavaa perustelua sorvaamaan 😬
Lapsessa on hyvä piirre se että kyseenalaistaa eikä vastaanota mitä tahansa käskyjä. Meidän entinen raivopää nyt alakoululaisena ei lähde kavereiden hölmöilyihin mukaan ja osoittaa muutenkin itsenäistä ajattelua. Vanhemmallehan tämä tietenkin on juuri tuossa kaksivuotiaan uhmassa varsin rasittavaa. Toisaalta myös mielenkiintoista seurata miten käytös hitaasti kehittyy. Ja kun jaksaa vaan vääntää sen ajan läpi niin myöhemmin helpottaa
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi rakas. Ymmärrän tunteesi niin hyvin, ihan kun omaa kertomustani olisin lukenut. Mun lapsi täytti tänään 3 vuotta. Uhma oli kaikista pahimmillaan 2.5vuotiaana. Olin oikeesti monesti niin lähellä seota, itkin monesti että tätäkö tää oikeesti on. Muuten hän on aina ollut kuin enkeli, vauvana ja muutenkin oli tosi helppo (rupesi nukkumaan jo parin kuukauden ikäisenä täysiä unia). No alle 2 vuotiaana oli myös pientä uhmaa, jos kielsin jotain niin esim nauroi kippurassa, mitä tomerammin kielsi sen hauskempaa ja muuta semmoista. Olen itse yksin lapsen kanssa ja en häntä viitsinyt antaa hoitoon, vasta vähän yli 2 vuotiaana hän alkoi olla mummillaan välillä vkl hoidossa. En tiedä pahensiko ne hoitoon menot, vai mitä tapahtui, mutta uhmasta tuli aivan helvetillistä siinä vähän ennen 2.5vuotiaana.. lyötiin, raavittiin, kun kerroit jopa ilosta. En voi lähteä puistoon hänen kanssaan joka ei olisi aidattu, koska karkaa koko ajan ja olen ihan loppu siitä tunnin edestakaisin juoksemisesta. Emme voi oikein ilman vaunujakaan enää mennä edes autolle, koska hän juoksee naapureiden ovia päin ja rämpyttää postiluukkuja. Kun kiellen tästä se on niin hauskaa ja kun otan syliin, siitähän hirvee raivo lähtee ja huuto... kädestä pitäminen on myös niin hankalaa ettei ilman vaunuja voida oikein mihinkään lähteä, koska en vaan yksinkertaisesti jaksa tapella. Olimme viime kesänä lomalla kylpylässä, niin oli ihan samallaista että kaaduttiin kun karattiin vaikka monesti varoitin ja kerroin ettei saa karata.. en sen takia ole uutta uintireissua suunnitellutkaan koska tiedän miten vaikeata se tulisi olemaan. Voisin kertoo vielä vaikka mitä, mutta arvaa mitä! Voin ilokseni kertoa että tämä on kyllä huomattavasti nyt helpottanut kun 3 vuotta on lähestynyt. Tuo 2v oli kyllä oikeesti tosi paha vaihe 🥹 hirveesti tsemppiä!!!
No mulla yks lapsi oli vähän tuollainen ja suosittelen metsässä ulkoilua 3-4 h päivässä. Sinne mahtuu riehumista ja melua ja saa juosta ylös alas mäkiä ja kallioita.
Uhma ja itku on myös lapselle raskaita kokemuksia. Pidin lasta jämäkästi sylissä niiden aikana ja siihen lopulta nukahtikin.
Eihän toi neurologisesti oo ihan tavismenoa, että suosittelen varautumaan +10 vuodeksi tollaiseen rajattomaan touhuun. Ja voimia sulle. Kannattaa myös aloittaa kuntouttavien toimien haku. Aika erkki oot, jos aiot ilman niitä osata auttaa lapsesi osaksi yhteiskuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teepä niin, että älä neuvottele mistään vaan ilmoita asiat lapselle. Ja päikkyjen jälkeen ulos tai ruoka. Puet lapsen ja lähdette. Lapsi istuu rattaissa. Ja jos ei huvita syödä, niin seuraavalla aterialla sitten.
Uhmaako isää samalla tavalla? Jospa annat liikaa valtaa ja pieni ei kestä sitä. Olet hyvä äiti. Mutta kokeile toista menettelytapaa.,
Teepä niin, että älä neuvottele mistään vaan ilmoita asiat lapselle. Ja päikkyjen jälkeen ulos tai ruoka. Puet lapsen ja lähdette. Lapsi istuu rattaissa. Ja jos ei huvita syödä, niin seuraavalla aterialla sitten.
Uhmaako isää samalla tavalla? Jospa annat liikaa valtaa ja pieni ei kestä sitä. Olet hyvä äiti. Mutta kokeile toista menettelytapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukulan kamalin ikä tasoittuu sitten, kun hän muuttaa pois kotoa omilleen. Ah, sitä ihanaa rauhaa ja omaa aikaa.
Onhan vaka-opeilla perspektiiviä ja vertailupohjaa siihen, mikä on normaalia ja mikä ei. He seurailevat koko joukkoa samanikäisiä.
Minun mielestäni normaali uhma ei tarkoita päivittäistä väkivaltaa ja karkailua, vaan oman tahdon ilmaisemista vastaanpanemalla sanallisesti ja vaikka tavaroita potkien. Tai vanhempaa sellaisessa tilanteessa, että vanhempi alkaa pukemaan lasta, kun lapsi itse ei suostu.
Onko sun lastasi tutkittu? Asperger, ADHD tms?
Ap, kyllä saa hermostua jos auto lentää päähän! Itse pakkaisin rikosvälineet pariksi päiväksi kokonaan pois.
Napakka ohjaaminen toivottuun suuntaan voi auttaa noin pitemmällä aikajänteellä.
Minusta tuo oli kaikista paras ikä. Ei enää vaippoja, lapsi puhuu (meillä erityislapsi mutta helppo sellainen ja ymmärsi puhetta vaikka itse oppikin puhumaan tosi hitaasti). Lapsella jo omaa tahtoa, mutta kuitenkin sai päättää asiat. Mutta ei meillä ole ollut mitään tavaroiden heittelyä tms, ei edes tuo erkkalapsi ole sellaista harrastanut. Jos joku haluaa tietää miten helppo lapsi voi olla erityislapsi: motorista viivästymää hienomotoriikan osalta, viivästynyt puheenkehitys, ei kiinnostusta muihin lapsiin, todella valikoiva ruuan suhteen vaikka tarjolla oli kaikkea ja koetettiins saada syömään, vaatteiden kanssa tarkkaa ettei tunnu pahalta, lämpöyliherkkyys yms.. Silti en kokenut tuota vaikeaksi. Ei 70-luvulla tällaisia edes diagnosoitu, 90-luvulla kiinnitettiin näihin paljon huomiota. Kaikista vaikein tilanne oli kun lapset lähtivät kotoa.
voi pienet palleroiset, aivan ihania ja välillä vähemmän ihania, nooo, kyllä se parinkymmenen vuoden päästä helpottaa
Leppoisuutta elämään, sillä se paranee. Rentoja hetkiä ilman aikataulua. Olen itsekin joutunut tekemään osa-aikatyötä, kun lapset olivat ylikierroksilla. Jos työpäiväni loppui klo 14, hain lapset päiväkodista ja mentiin metsään retkelle, ilman aikataulua. Käveltiin poluilla, keräiltiin käpyjä, leikittiin. Tämä siis keväästä syksyyn. Talvella tehtiin lumiukkoja tai tehtiin lumitöitä, pienetkin oli mukana. Luonnolla yleensäkin on rauhoittava vaikutus. Vanhempieni kesämökillä vietettiin kesälomia, kun lapset oli pieniä. Se on mökki järven rannalla, ulkohuussi, mutta sähköt ja kaivovesi. Muistan, että siellä lapsetkin nukkui rauhallisesti. Välillä saattoi nuorempi nukahtaa päivällä riippukeinuunkin. Iisisti ottaminen ja elämän hidastaminen kannattaa, kun on pieniä lapsia.