Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos! Parasta on se kun tämä pieni sanoo tykkäävänsä ja oikein odottaa milloin pääsee mummolle.
Tämä kiitos vastauksena viestiin 209, vaikkei se tässä näykään. Tämän palstan uudistus on täysin epäonnistunut "vastaa" ja toisinaan myös "lainaa"- toimintojen suhteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, sanoitkin että kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. 😅 Usein aistihakuiset tykkää läträtä vedessä, aistiyliherkät häiriintyy pisaroista ja itselleen väärästä veden lämpötilasta.
Jos jatkuu vielä yli 3-4 v kannattaa harkita toimintaterapeutin tutkimukseen hakeutumista.
Jännä huomio, vedellä läträä kyllä ja voisi olla kylvyssä kuin kauan vaan. Tykkää pestä myös pikkuautoja lavuaarissa.
ap
Suosi näitä mieluisia tekemisiä ja käytä niitä porkkanana jossain edeltävässä hankalassa kohdassa. Vaikka jos olisi hankalaa saada lapsi ulkoa sisään tai sisään tultua riisumaan, voi esittää, että seuraavaksi autot odottaa autopesulassa vuoroaan, mennäänkö katsomaan?
On ihan turha takoa päätään seinään yrittämällä entisillä, huonosti tepsivillä keinoilla. Jokaiselle lapselle löytyy ne oikeat narut mistä vedellä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin vaikka lyödä vetoa, että viimeistään kouluiässä lapsella havaitaan jokin erityispiirre ellei jopa useampi.
Meillä on kattava vakuutus, luuletko että kannattais jo nyt hakeutua tutkimuksiin? Olen miettinyt samaa, että onko tämä ihan normaalia
ap
En tiiä nykyään, mutta oman lapsen kohdalla aikoinaan sanottiin ettei diagnooseja tehdä alle 3-vuotiaille..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 4v 5kk kaksostytöt. Olen hoitanut kotona vauvasta asti. Pelisäännöt selvitetty heti kun ymmärrys lapsilla riitti. Eläväisiä toki ovat, mutta tietoisia, että jonninjoutavasta kiukuttelusta seuraa "jäähy". Moni ihmettelee kun käyn tyttöjen kaupassa. Kärrystä kiinni pitäen kävelevät nätisti kiukuttelematta mukanani. Alusta asti opetettu säännöt missä sitten liikutaankin. Eka lentoreissu noin 1,5 v sitten, kotona jo kerrottiin mitä se tarkoittaa, eli koneessa istutaan nätisti ja puuhapussit mukana, jotta voivat väritellä ja piirtää. Toki pyritään nä lentomatkat aina iltalentoina, joten tunnin kun ovat puuhailleen uni vie voiton.
Tytöillä on jumppahetki lapsiporukassa 4 x viikossa ja muutakin puuhaa pitkin viikkoa, sillä energiataso saadaan pysymään hyvinkin kurissa.. 5 v kun täyttävät menevät vuodeksi päiväkotiin ja sitt
Sitähän minä sanoin että SINÄ luulet että jos lapsi käyttäytyy uhmakkaasti/hankalasti niin se on 100% vanhempien syy ja kasvatuksen puutetta. Olisi ollut ihana kun itse olisi aikanaan saanut ymmärrystä väheksymisen sijaan kun olin tulla hulluksi adhd-lapsen kanssa johon ei tepsinyt mitkään keinot! Vasta kun lapsi sai diagnoosin ja juttelin lääkärin kanssa joka sanoi että yksi adhd-lapsi vastaa kolmea neurotyypillistä lasta pystyin ymmärtämään minkä työn nepsylapsen kanssa joutuu tekemään verrattaen neurotyypilliseen lapseen. Noh, onneksi nuo vuodet kasvatti helvetin kovan selkänahan mutta vieläkin kirpaisee kun joku ilmaisee väsymystä ja huolta ja vastaukseksi saa päänaukomista ja syyttelyä.
On kuusitoista seitsemäntoista hyvin paljon kamalampi et ole vielä nähnyt mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaali lapset eivät käyttäydy noin. Suosittelen että varaat ajan neuropsykiatriselta lääkäriltä. Koska kuvailit myös vanhemman lapsesi olevan hyvin vaikea lapsi, niin epäilen vahvasti, että se johtuu geeneistä.
Onko mahdollista, että sinulla ja lapsillasi olisi sama isä?
En halua dissata aloittajaa, mutta mun mielestä tuossa iässä alkoi se paras pikkulapsiaika. Lapsi pystyi kommunikoimaan, pystyi liikkumaan omin jaloin ja alkoi kaikin puolin näyttäytyä sinä ihmisenä, joksi oli kasvamassa. Meillä oli sekä pehmeämpiluonteinen lapsi että totaalitemperamenttiterroristi. Molempien kanssa opittiin elämään, kunhan keksi miten. Siinähän se vanhemmuuden aito riemu näytäytyy. Pehmeämmän lapsen kanssa piti ohjata itsenäisempään menoon ja oman mielipiteen ilmaisemiseen ja tuittupäisemmän kanssa piti harjoitella itsehillinnän ja rakentavan toiminnan keinoja. Nyt kun lapset ovat jo liki aikuisia, enemmän olen huolissani tuosta loivaliikkeisemmästä tapauksesta että miten tulee pärjäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on just paras ikä. Seuraa ja valvontaa pitää olla, mutta jos rakastaa lastaan, tuollainen on parasta seuraa.
Lapsenlapseni on 2 v 3 kk. Käydään leikkipuistossa, leikitään Duploilla, hoidetaan nukkea, luetaan, askarrellaan, käydään kaupassa, tutkitaan keittiön kaapit ja laatikostot, tutkitaan mummin lankavarastot ja aarrekammiot, tanssitaan, kuunnellaan lasten lauluja, nukutaan päiväunet, laitetaan ruokaa, syödään, leivotaan, polskitaan lasten altaassa lämpimällä säällä, uitetaan leikkihevosia jne.
Mummi saa aika paljon askelia askelmittarii yhden päivän aikana. No, ei tämä ole jokapäiväistä, vaan harvinaisempaa herkkua.
Oletan, että sinulla on tyttö lapsenlapsena. Onko pojista myös kokemusta?
Vilkas lapsi karkaa vaunuista kaupassa ja juoksee kaupan ympäri, repii kirjan sitä lukiessa, kiinnostuu enemmän neuloista ja pu
Mun tyttö oli tälläinen raivotar ja poika se helppo lapsi. Kaappeihin lapsilukot, rattaisiin ja kävelylle valjaat päälle. Kaikki mikä voi olla vaarallista lapselle lukkojen taakse kotona. Meillä askartelu tyttären kanssa oli lähinnä sormiväreillä maalaamista ja muovailuvahaa, niissä on sellaisia mitkä eivät ole vaarallisia vaikka lapsi niitä söisi.
Jokaiselle joka miettii lapsen hankkimista voin suositella suurikokoisia ja aktiivisina koiranpentuja. Kun pentu on 6kk, niin miettii olisitko valmis elämään seuraavat 6v sitä samaa pentuvaihetta missä samoja asioita on tahkottu päivästä toiseen, koska noin 6v mennessä ihmislapsi on sisäsiisti, odottaa hetken käskystä ja osaa muutaman muun perusasian...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap saanut näistä mitään keinoja käyttöösi ja jos, niin onko ollut vaikutusta?
Pieni lapsi ei ole tahallaan ja tarkoituksella hankala. Aikuinen sen sijaan useinkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokkeile josko tuo rauhoittuis höyrymopilla. On just oikian ikäinen.
Lämmintä maitoa ja höyryä, varmasti rauhottuu.
Olkaa enemmän kolmistaan. Lapsi kokee sitä kuuluisaa eroahdistusta, kun tajuaa, ettei olekaan osa äitiä. Silloin alkaa noi äitiä pakottavat leikit ja uhma. Seuraavaks tulee oidipaalivaihe eli kilpailu äidin rakkaudesta isän kanssa. Mitä nopeemmin siirrytte siihen, sitä parempi. Sitä auttaa kun ootte kolmistaan ja pussailette kaikki kolme toisianne. Vaikeetahan tuo on mutta vanha sanonta "se menee ohi" pitää paikkansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vaan 2-4 v on kamalaa aikaa. Mietin helpottuuko tämä 5v ollenkaan. Tyttö on omapäinen säheltäjä kitisijä,että helpompi käydä yksin kaupassa jne. Ei puhettakaan että kehtaisi lähtä tapahtumiin yms yhdessä. Hoidosta hakeminenkin on välillä yhtä helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin vaikka lyödä vetoa, että viimeistään kouluiässä lapsella havaitaan jokin erityispiirre ellei jopa useampi.
Tosin lisään tähän, että päiväkodissa ei ole havaittu mitään näitäeli jos olisi adhd, eikös nämä piirteet olisi päiväkodissakin näkyvillä..?Vasussa oikein kehuttiin, miten reipas ja osallistuva kaveri meillä on ja kuuntelee ohjeita hyvin! :D
ap
Älä tyrmää suorilta, vaikka oudolta kuulostaakin. Onko mahdollista, että lapsesi on alistimuloitunut? Tätäkin on tutkittu, vaikka yleensä törmää siihen että kaikkeen ei-toivottuun käytökseen ratkaisuksi tarjotaan ja otetaan vähentäminen, rauhoittuminen ja stimulaation nolliin vetäminen, mutta lapsetkin kokevat stressiä ja sen tyypillisin syy on tylsistyminen. Tylsyyttä on toki hyvä oppia sietämään, mutta koska se on stressinaiheuttaja, jossain vaiheessa kuormitus syö voimat ja turhautuminen vie voiton, toisaalta rauhoittuminenkin voi olla näennäistä, stressi on jo vienyt mehut ja tavallaan lamaannuttanut.
Meillä on kuitenkin eroja temperamentissä, haluttiin tai ei, eikä niitä voi oikeasti kasvattaa kenestäkään pois turmelematta persoonaa ja mielenterveyttä, toiset kuormittuvat liiasta stimulaatiosta, toiset liian vähästä. Oletko ns. "beige mom" ja tarkka minimalistisen valkoisesta sisustuksesta, ehkä muutenkin kaiken verkkaisen ystävä? On nimittäin spekuloitu että tällä (sisustus)trendilläkin voi olla osittain syytä lasten suunnattomalle ruutujen kaipuulle, se on joillekin lapsille ainoa mahdollisuus nähdä värejä ja liikettä, kuulla ääniä. Meinaan, jos päiväkodissa lapsi on reipas, tarkkaavainen ja "stressitön", kenties, oletettavasti värikkäämmän, tilan ja toiminnan seurauksena stimulaatiokuormitus onkin kohdillaan. Ehkä siksi erilaisista paikoista lähteminen on niin hiton vaikeaa, siellä on hyvä ja kevyt olla. Minä veikkaan että tällä lapsella vaan on enemmän höyryjä päästeltävänä ja voimavaroja ottaa vastaan. Kokeile laittaa vaikka radio taustalle soimaan, etkä kiellä jos alkaa tanssittaa, menet mukaan.
Musta toi oli ihana ikä 😅 lapsi aina innokkaana lähdössä mukaan joka paikkaan ja ei nukkunut enää päikkäreitä niin hauskaahan semmoinen on, kun yhdessä höntsäiltiin kaupungilla ja kylillä. Mutta varmaan aika paljolti luonnekysymyskin, meidän lapsi oli vallan helppo eikä tehnyt mitään tihutöitä ja oli aika rauhallinen. Musta tuo ikä on hauska kun alkaa se oma persoona näkymään enemmän. Vauva-aika taas oli mulla ihan pelkkää tuskallista nukkumattomuuden ja tyytymättömyyden sekamelskaa.
Jos lapsi osaa noudattaa ohjeita ja käyttäytyä riittävän hyvin päiväkodissa, ei tule diagnoosia. Veikkaan. Ja hyvä niin.
Ehkä hän on niitä lapsia, jotka kuormittuvat ryhmässä, ja antavat sitten palaa vapaalla.
Samaa mieltä kuin joku edellä; ei kannata hakata päätään seinään. Uusia konsteja kehiin ja mahd paljon positiivista vuorovaikutusta kuten kehuja ja syliä, ekstra-annos rakkautta. Jotkut lapset nyt vain ovat vähän vilkkaampia (rasittavampia?).
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi osaa noudattaa ohjeita ja käyttäytyä riittävän hyvin päiväkodissa, ei tule diagnoosia. Veikkaan. Ja hyvä niin.
Ehkä hän on niitä lapsia, jotka kuormittuvat ryhmässä, ja antavat sitten palaa vapaalla.
Samaa mieltä kuin joku edellä; ei kannata hakata päätään seinään. Uusia konsteja kehiin ja mahd paljon positiivista vuorovaikutusta kuten kehuja ja syliä, ekstra-annos rakkautta. Jotkut lapset nyt vain ovat vähän vilkkaampia (rasittavampia?).
Vilkkaalle lapselle pitää vaan keksiä riittävästi tekemistä, ei se lapsen vika ole, saati anna lupaa nimitellä rasittavaksi, jos energiatasot on keskimääräistä suuremmat. Näille kun annetaan rakentavat kohteet energian purkamiseen, saadaan voittajia ja visionäärejä, tukahduttamalla taas rikollisia, aineiden väärinkäyttäjiä ja mielenterveyspotilaita.
Oman kokemukseni mukaan pahin vaihe on noin 1-vuotiaana eli silloin, kun lapsi oppii kävelemään ja kiipeämään. Järkeä ei ole päässä yhtään, mutta jalat pelaa sitäkin vikkelämmin. Sanon tämän kaksosten äitinä, meinasin tulla hulluksi kun toinen juoksi oikealle ja toinen vasemmalle koko ajan ja joka paikassa. 2-4-vuotiaat ymmärtää sentään jotain puhetta.
Kiitos! Parasta on se kun tämä pieni sanoo tykkäävänsä ja oikein odottaa milloin pääsee mummolle.