Millainen todellisuuskäsitys sinulla on?
Unohda se, koska kerron sinulle miten asiat oikeasti ovat.
1. Ympäristöä, jossa "kaikki" sijaitsee kutsutaan olemassa oloksi tai olevaiseksi. Olevainen ei ole koskaan alkanut eikä se koskaan lakkaa olemasta. Olevainen on aina ollut ja tulee aina olemaan, minkä käsittäminen on lineaarisuutta rakastaville ihmisaivoille mahdotonta. Kielen rajoitteiden vuoksi ei ole mahdollista selittää mitä tai mikä olevainen on.
2. Meidän tuntemamme maailmankaikkeus eli universumi on olevaisessa sijaitseva äärellinen kupla. Se on yksi maailmankaikkeus äärettömien maailmankaikkeuksien joukossa. Kullakin maailmankaikkeudella on omat luonnonlakinsa ja parametrinsa, jotka tuottavat lokaalin todellisuuden.
3. Universumit ovat "simulaattoreita", joiden avulla olevainen tutkii itseään, joka voi saada äärettömän määrän ilmenemismuotoja. Monet universumit eivät ole elinkelpoisia tai edes tilaksi järjestyneitä, siten kuin me sen ymmärrämme.
4. Kaikessa mitä on olemassa on osa olevaista, joka on yhteydessä olevaiseen. Tätä kutsutaan uskonnoissa sieluksi, New Agessa korkeammaksi minäksi tai alkulähteeksi. Sen kautta kokemus olemassa olosta välittyy olevaiselle. Sielun olemassaolo ei edellytä, että sen kantaja olisi niin sanotusti elävä tai sillä olisi subjektiivinen tietoisuus.
5. Meidän tuntemamme biologinen elämä on syntynyt emergenisti. Maa-planeetan olosuhteet olivat sellaiset, että itseään monistavan molekyylin ilmaantuminen oli todennäköistä.
6. Myös subjektiivinen tietoisuus on emergenssin tulos. Mille tahansa riittävän kompleksille entiteetille voi kehittyä tietoisuus, olipa se keinotekoinen tai biologinen.
7. Kuolema ja syntymä ovat lineaarisen todellisuuskäsityksen tuotosta. Ne ovat todellisia monissa universumeissa materiaalisen maailman osalta, mutta eivät olevaisen osalta. Kun ihmisyksilö kuolee, olevainen jatkaa itsensä tutkimista. Se voi tarkoittaa esimerkiksi kokemusta jälleensyntymästä.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Ja tähän samaan yhtälöön pitäisi poikkitieteellisesti sovittaa sekin, että aivot toimii kvanttilakien alaisina, ei klassisen fysiikan.
Mitä tämä tarkoittaa?
Aivojen prosessointia kvanttitasolla. "Supertietokone", joka operoi hiukkastasolla. Sähkömagnetismiin perustuva elin. Ei noudata työkennellessään lineaarista aikaa, eikä kausaliteettia. Prosessoi rinnan (ei sarjassa) mennyttä aikaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Joka hetki. "Ennustavaa prosessointia", jota ilman edes kävely ei onnistuisi.
Hyödyntää kvanttikoherenssia. Lomittuminen ja superpositio mahdollisia. Ei-lokaalit korrelaatiot mahdollisia. Tiedostamaton ei ole "mittaustilanteessa", j
Äh. Käyhän tuo vaikka vuokaaviona läpi ja yritä selittää se itsellesi. Huomaat että olet aika syvällä kohelluksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Ja tähän samaan yhtälöön pitäisi poikkitieteellisesti sovittaa sekin, että aivot toimii kvanttilakien alaisina, ei klassisen fysiikan.
Mitä tämä tarkoittaa?
Aivojen prosessointia kvanttitasolla. "Supertietokone", joka operoi hiukkastasolla. Sähkömagnetismiin perustuva elin. Ei noudata työkennellessään lineaarista aikaa, eikä kausaliteettia. Prosessoi rinnan (ei sarjassa) mennyttä aikaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Joka hetki. "Ennustavaa prosessointia", jota ilman edes kävely ei onnistuisi.
Hyödyntää kvanttikoherenssia. Lomittuminen ja superpositio mahdollisia. Ei-lokaalit korrelaatiot mahdo
Saa näitä pohdiskella fyysikan filosofian kauttakin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tie, totuus ja elämä.
Hukassa sinä olet, kuten kaikki uskovaiset.
Ollaan täällä simulaatiossa pelaamassa peliä, jossa koetaan ja opitaan. Kuolema on game over ja sen jälkeen olemme kotonamme sieluina kunnes päätämme aloittaa uuden pelin, jos vielä haluamme kokea ja oppia lisää.
Suomi sukeltaa ja kärsimys jatkuu vaan. GoG
Vierailija kirjoitti:
Suomi sukeltaa ja kärsimys jatkuu vaan.
Mikä ihmeen kärsimys, sinä et todennäkösesti tiedä oikeasta kärsimyksestä yhtään mitään, jos Suomessa asut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi sukeltaa ja kärsimys jatkuu vaan.
Mikä ihmeen kärsimys, sinä et todennäkösesti tiedä oikeasta kärsimyksestä yhtään mitään, jos Suomessa asut.
Kärsimyksiä on erilaisia, mikä kärsimys on sinulle ok?
Näköalattomuus on pahinta kärsimystä. Se vie toivon, eivätkä hyvätkään puitteet pelasta siltä. Keskistysleiriltäkin voi selvitä, jos on positiivinen tulevaisuuden näkymä. Se ylläpitää toivoa, joka on kaiken perusta.
Suomalaisten ongelma on masokismi: valitsemme johtajiksemme sadisteja, jotka eivät halua luoda ihmisille toivoa.
Noista kohdista jokaisen voi jättää huomiotta, kyse on vaan jonkinlaisesta sanailusta joka sinnepäin yrittää kuvata jotain minkä osa sekä kuvaus, kuvaaja että kuvauksen kohde ja mahdollinen lukija on. Lopulta ainoa asia on että kaikki vaan on ja thats it. Kaikella on merkitys jos sille sellaisen antaa, kaikki on nimenomaan vain käsitystä, jokainen asia jonka koskaan koen on vaan aivojen luomaa kuvaa, siinä todellisuus ja uni ovat täysin samankaltaiset. Eli kaikki vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Ja tähän samaan yhtälöön pitäisi poikkitieteellisesti sovittaa sekin, että aivot toimii kvanttilakien alaisina, ei klassisen fysiikan.
Mitä tämä tarkoittaa?
Aivojen prosessointia kvanttitasolla. "Supertietokone", joka operoi hiukkastasolla. Sähkömagnetismiin perustuva elin. Ei noudata työkennellessään lineaarista aikaa, eikä kausaliteettia. Prosessoi rinnan (ei sarjassa) mennyttä aikaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Joka hetki. "Ennustavaa prosessointia", jota ilman edes kävely ei onnistuisi.
Hyödyntää kvanttikoherenssia. Lomittuminen ja superpositio mahdollisia. Ei-lokaalit korrelaatiot mahdo
Ideat ei ole keneltäkään, vaan ne on oman pohdintani tulos. Minä en ole koskaan ollut kiinnostunut kenestäkään, joka osoittaisi valmiin polun mihinkään. En ole edes kuullut ko. henkilöstä, niin kuin en kenestäkään muusta tuollaisesta. Olen lapsesta asti ollut tiedonhaluinen, ja etsinyt omaa totuuttani. Syvästi introvertti, enkä näistä ikinä ole puhunut kenellekään. Olen lukenut paljon fysiikkaa, filosofiaa, neurotiedettä, ja montaa muuta mielenkiintoista aihetta, ja se jatkuu koko ajan. Se on minulle nautinto vielä yli 50-vuotiaana.
Elämässä on tullut esiin kysymyksiä ilman vastauksiia. En ole uskonnollinen, joten mitään "turvariepua" ei ole. Ja koska isoa kuvaa ei ole valmiina, niin mietin itse, millainen se on. Tosin en odota hengitystä pidellen, että monikaan ymmärtää koko asiaa, tai on kiinnostunut, mutta tämä onkin henkilökohtaista tiedon ja olevaisuuden havainnointia. Eikä tästä todennäköisesti koskaan tule poikkitieteellistä tutkimusta, koska jokainen tieteenala on tiukasti lokeroitunut omiin kupliinsa, eikä yhteismitallista termistöä (käsittellinen informaatio) ole. Paradigmat lähestyy kokonaisuutta kaikki eri suunnista ja viitekehykset jokaisella on ahtaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Ja tähän samaan yhtälöön pitäisi poikkitieteellisesti sovittaa sekin, että aivot toimii kvanttilakien alaisina, ei klassisen fysiikan.
Mitä tämä tarkoittaa?
Aivojen prosessointia kvanttitasolla. "Supertietokone", joka operoi hiukkastasolla. Sähkömagnetismiin perustuva elin. Ei noudata työkennellessään lineaarista aikaa, eikä kausaliteettia. Prosessoi rinnan (ei sarjassa) mennyttä aikaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Joka hetki. "Ennustavaa prosessointia", jota ilman edes kävely ei onnistuisi.
Hyödyntää kvanttikoherenssia. Lomittuminen ja superpositio mahdollisia. Ei-lokaalit korrelaatiot mahdo
Täällä esitetään asia muutamalla rivillä max. Kuinka voit edes olettaa, että kvanttifysiikan voi sellaiseen sisällyttää? Ja poimintoineen, jotka on subjektiivisen näkemyksen kannalta oleellisia. Ei tällaiset asiat ihmisiä kiinnosta, joten ketju olisi voinut poistua jo kesken vastauksen kirjoittamisen, vaikka se sisälsikin lähinnä vain avainsanoja.
Vierailija kirjoitti:
Noista kohdista jokaisen voi jättää huomiotta, kyse on vaan jonkinlaisesta sanailusta joka sinnepäin yrittää kuvata jotain minkä osa sekä kuvaus, kuvaaja että kuvauksen kohde ja mahdollinen lukija on. Lopulta ainoa asia on että kaikki vaan on ja thats it. Kaikella on merkitys jos sille sellaisen antaa, kaikki on nimenomaan vain käsitystä, jokainen asia jonka koskaan koen on vaan aivojen luomaa kuvaa, siinä todellisuus ja uni ovat täysin samankaltaiset. Eli kaikki vaan on.
Haiseeko täällä... Raamattu?
Näinhän se voisi olla. Tietoisuus sitten on tavallaan sivutuote siitä että samaa "dataa" käsitellään eri ajassa yhtäaikaa, ikäänkuin "kaikuu" itseään vasten. Per kvanttifysiikka (eli atomia pienempien hiukkasten fysiikka) kaikki on superpositiossa ennenkuin kohdistuu havainto, havainnon ei siis tarvi olla mikään ihmisen "ahaa tuollainen" mallin havainto vaan tietynlainen vuorovaikutus. Vrt kun puu kaatuu metsässä ja kukaan ei ole kuulemassa niin kuuluuko ääni

Jos sellaisen merkityksen haluaa antaa. "Kaikki vaan on" on ainoa väite todellisuuden luonteesta joka on tosi sillä määritelmällä että tosi on asia joka ei samaan aikaan voi olla epätosi eli ei voi sinänsä mitenkään kiistää. Jos sille haluaa kristillisen merkityksen antaa niin vapaasti vaan mutta ei sitä jumalaksi tarvi kutsua. Kaikki vaan yksinkertaisesti on riippumatta miten sitä erittelee, jaottelee, tulkitsee tai ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se voisi olla. Tietoisuus sitten on tavallaan sivutuote siitä että samaa "dataa" käsitellään eri ajassa yhtäaikaa, ikäänkuin "kaikuu" itseään vasten. Per kvanttifysiikka (eli atomia pienempien hiukkasten fysiikka) kaikki on superpositiossa ennenkuin kohdistuu havainto, havainnon ei siis tarvi olla mikään ihmisen "ahaa tuollainen" mallin havainto vaan tietynlainen vuorovaikutus. Vrt kun puu kaatuu metsässä ja kukaan ei ole kuulemassa niin kuuluuko ääni
Tietoisuus on hermostosta nouseva emergentti "olio". Hermosto on sähkömagnetismiin perustuva järjestelmä. Voisihan olla, että hermosto on tavallaan "antennijärjestelmä", joka kokoaa informaatioita kokonaisjärjestelmästä. Ja DNA on "koodiavain", joka symboliperustaisena ja tarpeeksi kompleksisen ja dynaamisen järjestelmän osana sisältää lähtökohtaisesti perustavaa laatua olevan "koodeksinpurkutaidon", jota vaaditaan tietoisuuden olemassaoloon.
Puu tuottaa kaatuessaan ääniaaltoja (paineen, joka molekyylejä liikuttaa) , vaikka kukaan ei kuulisi. Kuinka paljon todellisuudesta voikaan jäädä "kuulematta".
Tietoisuuden emergentti luonne on helppo todistaa:
- jos tietoisuus olisi jotakin muuta kuin aivojen tuotosta, sitä ei voisi sammuttaa anestesialla. Anomaliat selittyvät osittain puuttellisella anestesialla, mikä saa aivoissa aikaan samanlaisia vaikutuksia kuin psykedeelit.
- joitakin tekoälyjä on jo väitetty tietoisiksi. Suurelle yleisölle tietoinen tekoäly esitellään parin vuoden sisällä.
Sori, mutta reaktioni luettuani aloituksen: WTF