Millainen todellisuuskäsitys sinulla on?
Unohda se, koska kerron sinulle miten asiat oikeasti ovat.
1. Ympäristöä, jossa "kaikki" sijaitsee kutsutaan olemassa oloksi tai olevaiseksi. Olevainen ei ole koskaan alkanut eikä se koskaan lakkaa olemasta. Olevainen on aina ollut ja tulee aina olemaan, minkä käsittäminen on lineaarisuutta rakastaville ihmisaivoille mahdotonta. Kielen rajoitteiden vuoksi ei ole mahdollista selittää mitä tai mikä olevainen on.
2. Meidän tuntemamme maailmankaikkeus eli universumi on olevaisessa sijaitseva äärellinen kupla. Se on yksi maailmankaikkeus äärettömien maailmankaikkeuksien joukossa. Kullakin maailmankaikkeudella on omat luonnonlakinsa ja parametrinsa, jotka tuottavat lokaalin todellisuuden.
3. Universumit ovat "simulaattoreita", joiden avulla olevainen tutkii itseään, joka voi saada äärettömän määrän ilmenemismuotoja. Monet universumit eivät ole elinkelpoisia tai edes tilaksi järjestyneitä, siten kuin me sen ymmärrämme.
4. Kaikessa mitä on olemassa on osa olevaista, joka on yhteydessä olevaiseen. Tätä kutsutaan uskonnoissa sieluksi, New Agessa korkeammaksi minäksi tai alkulähteeksi. Sen kautta kokemus olemassa olosta välittyy olevaiselle. Sielun olemassaolo ei edellytä, että sen kantaja olisi niin sanotusti elävä tai sillä olisi subjektiivinen tietoisuus.
5. Meidän tuntemamme biologinen elämä on syntynyt emergenisti. Maa-planeetan olosuhteet olivat sellaiset, että itseään monistavan molekyylin ilmaantuminen oli todennäköistä.
6. Myös subjektiivinen tietoisuus on emergenssin tulos. Mille tahansa riittävän kompleksille entiteetille voi kehittyä tietoisuus, olipa se keinotekoinen tai biologinen.
7. Kuolema ja syntymä ovat lineaarisen todellisuuskäsityksen tuotosta. Ne ovat todellisia monissa universumeissa materiaalisen maailman osalta, mutta eivät olevaisen osalta. Kun ihmisyksilö kuolee, olevainen jatkaa itsensä tutkimista. Se voi tarkoittaa esimerkiksi kokemusta jälleensyntymästä.
Kommentit (72)
Vain yksi käsitys: elämä on unta. Olen tiennyt sen noin 4-vuotiaasta alkaen.
Kävin kertomassa tuon naapurin rouvalle, joka sanoi vain että ei ole ikinä kuullut mitään noin ihanaa ja sen jälkeen... no... sanotaan, että tutustuin sellaiseen todellisuuteen, jota ei ole vähään aikaan näkynyt...
Minun todellisuus käsitykseni on Delulu niin kuin aloittajallakin. Olkaamme onnellisia Delulu maailmassa. Mun mielikuvitus poikaystäväni on täällä. Hän on ihana!
Vierailija kirjoitti:

Ymmärsit täydellisesti koko jutun / AP
Vierailija kirjoitti:
Minun todellisuus käsitykseni on Delulu niin kuin aloittajallakin. Olkaamme onnellisia Delulu maailmassa. Mun mielikuvitus poikaystäväni on täällä. Hän on ihana!
Mumuland on oikea maailma.
Vierailija kirjoitti:
Vain yksi käsitys: elämä on unta. Olen tiennyt sen noin 4-vuotiaasta alkaen.
Row row row your boat gently down the stream
Merily, merily, merily life is but a dream
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Niin on. Ja voitaisiin puhua "tuplaluolasta". Luolassa on tietoisuuteen nousevat, ja nousemattomat havainnot, joihin vaikuttaa aistijärjestelmien rajallisuus. Tämä siis tiedostamaton ja sen kognitiot. Tiedostamattomalla on paljon enemmän "raakadataa", kuin mitä virtaa tietoiselle puolelle. Se erottelee signaaleja kohinasta, ja signaalivirta "kuplii" sieltä osittain esiin tietoiseen mieleen. Tiedostettu tietoisuus on siis luolan takana oleva luola. Paikka, jossa todellisuudesta näkyy vielä heikompi kuva kuin "etuluolassa", jonne ei nähdä normimenetelmin. Tai jos unessa, niin symboliikka voi olla vääristynyttä, tapahtumat epälineaarisia, ja ne voi olla noudattamatta logiikan lakeja, ja siksi sen tulkinta heikkoa, vaikka muistuisikin mieleen. Tiedostamattomassa tapahtuu paljon kognitiivisesta aivotyöstä. Intuitiosta voitaisi sanoa, että se on tiedostamatonta älykkyyttä.
Ja tähän samaan yhtälöön pitäisi poikkitieteellisesti sovittaa sekin, että aivot toimii kvanttilakien alaisina, ei klassisen fysiikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Ja tähän samaan yhtälöön pitäisi poikkitieteellisesti sovittaa sekin, että aivot toimii kvanttilakien alaisina, ei klassisen fysiikan.
Mitä tämä tarkoittaa?
Juu, täällä todellisuus on etupylly ja takapylly.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Niin on. Ja voitaisiin puhua "tuplaluolasta". Luolassa on tietoisuuteen nousevat, ja nousemattomat havainnot, joihin vaikuttaa aistijärjestelmien rajallisuus. Tämä siis tiedostamaton ja sen kognitiot. Tiedostamattomalla on paljon enemmän "raakadataa", kuin mitä virtaa tietoiselle puolelle. Se erottelee signaaleja kohinasta, ja signaalivirta "kuplii" sieltä osittain esiin tietoiseen mieleen. Tiedostettu tietoisuus on siis luolan takana oleva luola. Paikka, jossa todellisuudesta näkyy vielä heikompi kuva kuin "etuluolassa", jonne ei nähdä normimenetelmin. Tai jos unessa, niin symboliikka voi olla vääristynyttä, tapahtumat epälineaarisia, ja ne voi olla noudattamatta logiikan lakeja, ja siksi sen tulkinta heikkoa, vaikka muistuisikin mieleen. Tiedostamattomassa tapahtuu paljon kognitiivisesta aivotyöstä. Intuitios
Joo..pystyn seuraamaan..mutta jos tiedostamaton on raakadataa solutasolla, nanotasolla, kvanttitasolla, se kertoo - tai tietää- niistä varjojen tekijöistä ja luolan ulkopuolisesta maailmasta. Ajattelisin.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuus on vauvapalsta.
Valitettavasti. Tänään olen päivittänyt palstaa taas 13 tuntia ja nähnyt vähintään yhtä monen keskustelun poistuvan.
Vierailija kirjoitti:
Sekava ketju.
" I love it!" - Frank Drebin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Ja tähän samaan yhtälöön pitäisi poikkitieteellisesti sovittaa sekin, että aivot toimii kvanttilakien alaisina, ei klassisen fysiikan.
Mitä tämä tarkoittaa?
Aivojen prosessointia kvanttitasolla. "Supertietokone", joka operoi hiukkastasolla. Sähkömagnetismiin perustuva elin. Ei noudata työkennellessään lineaarista aikaa, eikä kausaliteettia. Prosessoi rinnan (ei sarjassa) mennyttä aikaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Joka hetki. "Ennustavaa prosessointia", jota ilman edes kävely ei onnistuisi.
Hyödyntää kvanttikoherenssia. Lomittuminen ja superpositio mahdollisia. Ei-lokaalit korrelaatiot mahdollisia. Tiedostamaton ei ole "mittaustilanteessa", joten superpositio ei romahda. Tietoisuuteen laskeutuessaan tila vasta romahtaa "mittaukseen" ja muodostaa fysikaalisen klassisen todellisuuskuvan, joka lukittuu yhteen todennäköisyysjakauman osaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Platonin luolavertaus on hyvä esimerkki siitä miten havainnoimme todellisuutta.
Ja tähän samaan yhtälöön pitäisi poikkitieteellisesti sovittaa sekin, että aivot toimii kvanttilakien alaisina, ei klassisen fysiikan.
Mitä tämä tarkoittaa?
Aivojen prosessointia kvanttitasolla. "Supertietokone", joka operoi hiukkastasolla. Sähkömagnetismiin perustuva elin. Ei noudata työkennellessään lineaarista aikaa, eikä kausaliteettia. Prosessoi rinnan (ei sarjassa) mennyttä aikaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Joka hetki. "Ennustavaa prosessointia", jota ilman edes kävely ei onnistuisi.
Hyödyntää kvanttikoherenssia. Lomittuminen ja superpositio mahdollisia. Ei-lokaalit korrelaatiot mahdollisia. Tiedostamaton ei ole "mittaustilanteessa", j
Haiskahtaa kilometrin päähän jonkun Deepak Chopran tai muun moraalista selkärankaa vailla olevan quantum woo -helppoheikin puppugeneraattori. Kerrotko, mistä nämä ideat ovat peräisin ja mistä päättelit, että ne ovat totta?
Miksi Deepak Chopralla ei ole moraalista selkärankaa?