Kun elämä tuntuu yhdeltä vastoinkäymiseltä

Asiat on ihan hyvin. Olen terve, lapset ovat fiksuja, työpaikka on. Mutta silti koko ajan tuntuu siltä, että elämä on yhtä vastoinkäymistä. En pysty yhtään "relaamaan" vaan tuntuu siltä, että jos yksikään asia oikeasti soljahtaa mukavasti eteenpäin ja tulee tyyni sää, on myrsky aivan varmasti kulman takana.

Olen 43-vuotias kahden teini-ikäisen vuoroviikkoäiti.

Mun elämä:

- töiden takia miltei burnoutissa (määräaikainen työ jota vuosi jäljellä), isoja projekteja joita joudun yksin vetämään, usei iltoina ja viikonloppuina - ylitöitä kellokortilla nyt miltei 4 viikkoa. Jos pidän vapaata, näen töistä unia..

- rahat ovat aivan finaalissa (autoremonttia, lapsen turnausmaksut, apteekkilaskut - molemmat lapset allergikkoja ja atoooppiset ihot + omia naistenvaivoihin liittyviä lääkityksiä), kevätjuhlavaatetta, sitä sun tätä, koko ajan jotain menoerää.. Nettopalkasta puolet vie vuokra. Lopuista makselen autolainan, osamaksulainat ja luottokortit. Kuussa tiillle jää noin 500e elämiseen. Siitä sitten ruoat, netti, puhelimet, apteekit ja muut menot. Mitään mahiksia säästämiseen ei ole. Jatkuva luottokorttikierre. 

- olen yksinäinen sillä voimia (ja rahaa) ei löydy oikein minkään harrastamiseen, ystävillä omat perheet jne, joten siihen yhtälöön ei tämmönen sinkkuäiti sovi. Harrastuksiani on metsässä kävely äänikirjan kanssa. Siinäpä se. Museokortilla ramppaan museoissa.

- kaipaisin parisuhdetta, avioerosta 10 vuotta. Treffailua yritin mutta ihastun aina miehiin jotka jotenkin saavuttamattomia, nyt epämääräinen kaukosuhde joka muuten tosi jees (olemme molemmat introvertteja) jonka ylläpito sekin vaatisi rahaa..

- olen alituiseen huolissani terveydestäni; kolesteroli on korkea, verenpaine ollut koholla, keskivartalolihavuutta. Koko ajan "taistelen" naurettavasta 5 kilon painonpudotuksesta jota en vaan saa startattua.. Äidilläni todettiin juuri sydämen vajaatoiminta, ja suvussa rasva-aineenvaihduntahäiriötä, mä mietin koko ajan että stressin ja tunnesyömisen takia saan itsekin kohta jonkun aivoverenvuotokohtauksen.

Oikeasti en tiedä mitä pitäisi tehdä, että elämästä tulisi jotenkin mielekkäämpää ja jollain muotoa toiveikkaampaa. Koen olevani peruspositiivinen ja yritteliäs ihminen. Silti nyt tuntuu et etenkin työ- ja rahatilanteen vuoksi olen aivan loppu, enkä löydä oikein mitään "hyvää" - vaikka toki aivoni tajuavat että sitä on ympärillä paljonkin.

Ainoa unelmani on lottovoitto, että voisin alkaa ilmaisemaan itseäni enemmän - reissata - kokea - haistella. 

Mitään neuvoja millä selättää tämä kalvava, inhottava, epämääräinen surumielisyys ja toivottomuus?